Yhtenäinen väritys

Tuollaisella tarralla varustetut bussit ja ratikat olivat mukana HKL:n vanhan liikenteenohjauskeskuksen radiopuhelinjärjestelmässä.

Lasipalatsin legendaarinen liikennettä valvova "silmä" eli LOK sijaitsi aina 90-luvulle saakka alla olevassa kuvassa näkyvien isojen vinojen ikkunoiden takana, jossa sen toiminnan päättymisen jälkeen on ollut erityyppisiä ravitsemusliikkeitä:

http://2009.pixelache.ac/wp-content/uploads/2009/03/lasipalatsi-photo.jpg

Juu, sen Lok-jutun tiesin, olen itse ratikankuljettaja, mutta toi tarra oli uusi tuttavuus. Kiitos vristolle.
 
Mitä noiden kuvan bussien vasemmassa ylänurkassa oleva tarra (luuri+ruksi päällä) on tarkoittanut?

Itse asiassa tarrat (ja radiopuhelinjärjestelmä) otettiin käyttöön 1952 olympiavuonna kertomaan matkustajille siitä, että näissä busseissa ja raitiovaunuissa on langaton radiopuhelinyhteys liikenteen ohjauskeskukseen.
 
Kiitos täsmennyksestä, Samppa.

Itse en muistanut, että minä vuonna ko. järjestelmä otettiin käyttöön, mutta vielä itsekin pääsin sitä monesti töissäkin käyttämään. Kerran kävimme vierailemassa tuolla LOK:issakin ja aikamoinen "hermokeskushan" se oli. Samoissa tiloissa oli myös Helsingin kaupungin henkilöstöruokala sekä lippukassa (sekä henkilöstökassa) liikennelaitoksen henkilökunnalle. Muistan vielä elävästi, että ko. paikan saniteettitilat olivat sen ajan "facebook", jossa oli jos minkälaisia mielipiteitä yms. viestejä oli kirjoiteltu niiden seiniin.
Kun sitten vuosienkin kuluttua tämän LOK:in toiminnan päättymisestä noissa tiloissa oli jokin pub-tyyppinen ravintola (olikohan nimeltään Ale-pub?), nuo samat vessat, kaikkine viesteineen, olivat edelleenkin jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa tarrat (ja radiopuhelinjärjestelmä) otettiin käyttöön 1952 olympiavuonna kertomaan matkustajille siitä, että näissä busseissa ja raitiovaunuissa on langaton radiopuhelinyhteys liikenteen ohjauskeskukseen.

Mitä etua tästä tiedosta oli matkustavaisille vai mainostettiinko sitä koska se oli cool?
 
Mitä etua tästä tiedosta oli matkustavaisille vai mainostettiinko sitä koska se oli cool?
LOK:ista hoidettiin myös tiedotteita suoraan liikennevälineisiin (jotka tulivat ulos bussin tai ratikan sisäkaiuttimien kautta) tuon järjestelmän avulla ja muutenkin se paransi tuntuvasti kaikenlaisia kommunikointimahdollisuuksia (esimerkiksi löytötavaroiden suhteen) liikennevälineiden ja LOK:in kesken.
 
LOK:ista hoidettiin myös tiedotteita suoraan liikennevälineisiin (jotka tulivat ulos bussin tai ratikan sisäkaiuttimien kautta) tuon järjestelmän avulla ja muutenkin se paransi tuntuvasti kaikenlaisia kommunikointimahdollisuuksia (esimerkiksi löytötavaroiden suhteen) liikennevälineiden ja LOK:in kesken.
Mutta mutta: Mistähän alkaen esimerkiksi bussien sisäkaiuttimet yleistyivät liikennelaitoksella? Omasta mielestäni loppuvuoden 1967 protoautoissa oli jonkinmoiset "ämyrit" valolistassa ja kaikissa sen jälkeisissä busseissa ihan peruskaiuttimet. Edellisiä vanhemmissa autoissa, joissa radiopuhelin mahdollisesti oli, tietoa kulki vain LOK:sta kuljettajille ja päinvastoin, mikä tietysti oli keskeinen juttu muutenkin.
 
Radiopuhelinjärjestelmän käyttöönotto

Itse asiassa tarrat (ja radiopuhelinjärjestelmä) otettiin käyttöön 1952 olympiavuonna kertomaan matkustajille siitä, että näissä busseissa ja raitiovaunuissa on langaton radiopuhelinyhteys liikenteen ohjauskeskukseen.

Eipä vuonna 1952 vielä mitään tarroja otettu käyttöön. Radiopuhelinjärjestelmää käytettiin vain partioauton ja LOKin välisessä liikenteessä. Partioauto oli / tai meni "tapahtumapaikalle" ja ohjasi poikkeavaa liikennettä suusta-suuhun-menetelmällä vaunujen kuljettajille.

Olisikohan radiopuhelinjärjestelmän käyttöönotto ollut raitiovaunuissa (50-luvun telivaunuissa) vasta joskus 60-luvun loppupuolella? Ensimmäisenä matkustamon Geloso-kaiuttimet tulivat Mustangeihin, johtuen Turisti-kuulutusten käyttöönotosta 60-luvun puolen välin jälkeen.
 
Ensimmäinen Crossway LE on saatu HSL-väreihin. VT 558 lentokenttäväreihin maalattuna oli tänään (14.11) v61:lla.

Alla vielä kuva ko. autosta:

 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuossa pari päivää sitten (jos ei lehden kuvassa näkemistä lasketa) näin ensimmäistä kertaa uusissa hsl-väreissä olevan bussin. Täytyy sanoa, että väritys oli aika onnistuneen näköinen: tyylikkään sininen ja valkoinen. Sininen olisi kuitenkin voinut ehkä olla vähän tummempi (kuten hkl-sininen). Mutta ylipäänsä paljon onnistuneempi värinvaihto kalustolle kuin VR:llä (uusi vihreä väritys ei sovi ollenkaan vaunuihin ja vetureihin - dieselvetureihin kaikista vähiten).
 
Myös VT 559 on saatu HSL-väreihin, havainto linjalta v61 Ma 15.11.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kai sitä pikkuhiljaa täytyy alkaa suruliputtaa HKL:n sinisen poismenon johdosta. Onneksi ei ihan vielä kuitenkaan. Surullisena kuitenkin odotan aikaa, jolloin kaikki bussit ovat samanvärisiä. Yhtenäinen väritys on pitkä miinus HSL-alueen liikenteelle.
 
Yhtenäinen väritys on pitkä miinus HSL-alueen liikenteelle.

Minusta se on kyllä plussaa, mutta kustannusten kasvun uhallakin olisin toivonut ratkaisua, jossa

- Helsingin sisäiset bussit ovat sinisiä
- seutubusseilla, Espoon(+Kauniainen, Knummi) sisäisillä ja Vantaan(+Kerava) sisäisillä olisi kullakin oma tunnusvärinsä

Toki se sitoo operaattorin kaluston sitten aina tietyntyyppiselle linjalle, eli ei voida ajaa ensin yhtä sivua 103:lla ja sitten jatkaa 45:lla, ja vara-autojakin tarvittaisiin enemmän. Mutta selkeä tuo olisi silti ollut.

Kuitenkin nykytilannetta parempi on sekin, että kaikki ovat sitten valjun sinisiä. Ajan mittaan, kun muoti muuttuu ja yritysilmeitä uusitaan sekä HelB:n kuviteltu etulyöntiasema unohtuu, sitä sinistäkin varmaan saadaan tuunattua tummemmaksi ja tyylikkäämmäksi.
 
Takaisin
Ylös