Uudet bussit, syksy 2013

Varmaan syynä siihen, että Euro 6:sta saa vasta syyskuussa, jolloin toimitetaan samalla EEV:t, jota en ymmärrä. Olisikohan mennyt joku iso tilaus ohi tämän?

Ei kait kukaan seisota turhaan myöhässä olevia busseja, jotta loputkin ehtisi valmistua. Euro 6 bussien osalta on varsin ymmärrettävää, että uuden tekniikan myötä viivästymisiä voi tuotantolinjalla tulla, mutta EEV kaluston osalta näitä ongelmia ei pitäisi olla. Euro 6 kalustoa eivät kaikki valmistajat ole edes halunneet myydä vielä loppukesälle, koska takeita valmistumisesta ajoissa ei ollut.

Viime vuosina syitä myöhästymisiin ovat olleet mm.
- tuotantolinjalla on ruuhkaa
- jokin isompi tilaus menee pienemmän erän ohi
- ja muutamaan otteeseen valmiit autot ovat odottaneet liikennöitsijän taloustilanteen paranemista
 
Lisäksi näissä JokeriScaloissa on myös ovien sulkeutumisääni. :mad:

Lisäyksenä että varoitusääni varoittaa myös aukeutuvista ovista.. :lol: Mielestäni kyllä noissa joitain parannuksia on vrt. muihin scaloihin. Pysyn silti kannassani että oli täysin vääränlainen kalustohankinta 550:lle.
 
Mutta kovin korkea tuo piippaus ei kuulu olevan, eikä videon perusteella rätisekkään eli en usko että siitä suurta haittaa on sitten.

Ovet ovat myös minusta hyvät kun eivät käänny bussin sisälle avautuessaan jolloin kukaan ei pääse nojamaan niihin ja ihmettele kun kaide tai seinä alkaa liikkumaan oven mennessä kiinni. Taitavat olla vielä sähköovetkin?

Avorahastusta ajatellen pitäisi olla jotkin tarrat joissa opastetaan käyttämään myös muita kuin etuovea. Ihmiset voisi ohjata käyttämään keskiovea jos ei ole tarvetta lipun ostoon. Etuovessa olisi "älä käytä tätä ovea ellet osta lippua" ja keskiovella "käytä tätä ovea jos sinulla on jo lippu", takaovella olisi tarra joka kieltäisi kyytiin tulon kyseisestä ovesta.
 
Tammerlundin Citywide on muuten pyöriskellyt paljon h73:lla. Harmi, etten ole itse kerennyt koematkustamaan.
 
Kaivokselan Volvolla ainakin Nobinat #894, #896 ja #899 (Volvo B7RLE 4x2 8900LE).
 
HelB:n uudet etanoli-Citywidet 1342 ja 1343 näkyvät vielä rekisteröimättöminä Ylen uutisen kuvassa.
 
Takaisin
Ylös