Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
Veikkaisin jonkin sortin rynnäkkö/hyökkäysharjoitusta. Nythän tilaan on sellainen helppo tehdä kun ei tarvitse jälkiä siivota kun rakennuskin puretaan![]()
"Huoltoaseman baarissa istuvat miehet ovat tulleet työmailta kahville. He käskevät katsoa maantien varren bussipysäkkejä. Tosi hienoja. Niillä vain ei pysähdy yhtäkään bussia."
Ajoneuvoliikennerekisteri (Trafi) tietää kertoa, että ex. WL 1 (AVG-601) Ikarus on nykyisin TKL:n omistamaAlunperin kirjoittanut mconen
![]()
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
HS:n mukaan Wessun konkurssin taustalla olivat HSL-kilpailutusten tappiollisten linjasopimusten lisäksi myös toimitusjohtajan yhtiön kassasta ottamat omat muutaman miljoonan euron lainat, joilla paikkailtiin mm. Someron Linjan 1990-luvun pilkkomisen jälkeisen West-Bus Oy:n konkurssin eläkesäätiövastuita (joita on jo 2000-luvun alussa pariin kertaan käsitelty oikeudessa ja myös Westendin Linja Oy:n konkurssi voi nyt johtaa poliisitutkintaan).
Tässä yksi linkki ko. uutiseen:
http://www.radiocity.fi/uutiset/paak...nalaina/1/7700
Ja tässä linkki alkuperäiseen Helsingin Sanomien artikkeliin (mutta tämä linkki luutavasti kuluttaa myös sinulta viiden maksuttoman HS-artikkelin viikoittaista eväste/selain-pohjaista lukukiintiötä):
http://www.hs.fi/paivanlehti/kaupunk...a1355024134379
(Ja keskeneräisten tutkintojen/oikeusjuttujen tapaan nämä uutisartikkelit eivät yksilöi WL:n toimitusjohtajan henkilöllisyyttä, mutta tämä perheyrityksen nuoremman polven johtajan/pääomistajan nimi lienee entuudestaan tuttu monelle jlf-harrastajalle ja löytyy helposti esim. Kauppalehden yritystiedoista http://www.kauppalehti.fi/yritykset/...ja+oy/01160372 ).
Viimeisin muokkaaja Autoton espoolainen; 10.12.2012 kello 17:57.
Koskahan tuo TKL:n hankkima Ikarus saadaan liikenteeseen?![]()
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 19.12.2012 kello 20:10. Syy: siirretty toiseen ketjuun
WL:n vanhoja autoja on myös Honkanummella Pohjolan Matkan varikon pihassa ja ainakin tänään siellä oli myös Veolialle meneviä VDL:iä.
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
Varsinkin jos ääni alkaa kuullostaa tältä
PS. Jos joku viittisi kerätä nämä viimeisimmät autot listaan minne menivät. löytyhän tästä toki noita ilmotuksia.
ylempänä oleva teksti on vain kirjoittajan turhanpäiväinen postaus.
Espoon Auton -95 City L:t menivät suureksi osaksi Tallinnaan Eesti Truckpartsille ja luultavammin ovat siellä romutettu. 108 on vielä ajokuntoisena siellä. Sitten Wessulle menneiden (80, 84, 120, 216 ja 217) lisäksi joku kai paloi ja joku kolaroitiin romuksi ihan Concordia/Nobinan aikana. (ehkä myös 52 mutta ainakin 85, 121 ja 218)
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta