Havaintoja HSL-alueelta - joulukuu 2012

Minkä verran 99:ssa oli matkustajia? Ne pari bussia, jotka näin Kaisaniemessä ja Siltasaarenkadulla, olivat aika lailla tyhjillään alkuiltapäivästä.

Kaipa sitä sitten voi oikein vahvalla tahdolla nähdä, mitä haluaa. Kahden ja kolmen välillä ainakin kolme peräkkäistä h99-lähtöä oli tuulilasikuormassa eikä enempää väkeä olisi mahtunutkaan kyytiin. Välipysäkeiltä olisi ollut toivotonta päästä mihinkään ainakaan tuolla aikavälillä, jolla matkustin keskustasta kotiin.

Itäkeskuksen terminaalista kesti muuten reilu 15 minuuttia Kehä I:lle...
 
Eikö busseissa ole kuulutuslaitteita? Ratikkalinjalla 11 kuljettaja kuulutti kaikilla vilkkailla pysäkeillä ulkokuulutuksena ratikan reitin ja Sörnäistä lähestyttäessä kertoi kuulutuksella pariinkin otteeseen, että vaunu jatkaa vielä kolmen pysäkin verran Sörnäisistä eteenpäin. Tosin niistä neljästä vaunusta, joilla mä matkustin, vain yhden kuljettaja toimi ko. tavalla. Mikrofonit kaikissa ratikoissa silti on.

Minkä verran 99:ssa oli matkustajia? Ne pari bussia, jotka näin Kaisaniemessä ja Siltasaarenkadulla, olivat aika lailla tyhjillään alkuiltapäivästä.

Eihän Euroopan Parhaassa Joukkoliikenteessä tarvita kuulutuslaitteita. Koska täällä pelaa liikenne päivästä toiseen samanlailla kuin aina. Myöskin pysäkkitoimintojen nopeuttaminen avorahastuksen tai täysmatalan kaluston keinoin on hapatusta, koska eiväthän nämä nopeuta matka-aikaa kuin joitankin sekuntteja keskimäärin.
 
Kaipa sitä sitten voi oikein vahvalla tahdolla nähdä, mitä haluaa.

Vahvalla tahdolla? Mulle on herttaisen yhdentekevää, minkä verran porukkaa niissä busseissa oli. Kunhan olin yllättynyt siitä, että ne kolme dösää, jotka ajoivat vastaan sitä ratikkaa, jossa satuin istumaan tullessani Hakiksen suunnasta keskustaan klo 14 aikaan, olivat kaikki semityhjiä. Yhdessä näytti olevan istumapaikoista 2/3 käytössä, lopuissa ei lähellekään sitä. Mutta ehkä mä olen nähnyt epätyypillisä busseja tai ehkä sä olet matkustanut epätyypillisessä bussissa tai sitten molempia.

Myöskin pysäkkitoimintojen nopeuttaminen avorahastuksen tai täysmatalan kaluston keinoin on hapatusta, koska eiväthän nämä nopeuta matka-aikaa kuin joitankin sekuntteja keskimäärin.

Ei, vaan se on turhaa, koska kukaan riittävän auktoriteetin omaava virkamies ei ole ravistanut hihasta lukuja, joiden avulla voitaisiin laskea H/K, joka osoittaisi avorahastuksen yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi :lol:
 
Ja mitenköhän sen kuljettajan olisi tuo asia pitänyt matkustajille joka pysäkillä opastaa? Käydä ulkona sanomassa että myös keskiovesta saa mennä sisään?

Vaikka siten, että ihmisten tunkiessa etuovesta sisään takaovien ollessa auki kujlettaja voisi matkustajille kertoa asiasta. Pysäkkiajat venyy turhaan, kun jokainen leimaa korttinsa etuovella vaikka keskiovestakin pääsis.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
NF 604:llä (ja 605:llä) on vakiosarjat Kiviruukin linjoilla, mutta ei viikonloppuisin. Eilen korvasi luultavasti 165N:n VDL:ää.

Viime su oli myös 165N, ei näistä ota enää selvää erkkikään. 160:lle tuo on kyllä sijoitettuna ollu aamussa, mutta 158:ta en tiedä.
 
Se on sitä Nobinan kuuluisaa kalustokierrätystä... ;)

604: ma-pe aamu 4 lähtöä 160/K:lla ja ilta 1 lähtö 160K:ta
605: ma-pe aamu 2 lähtöä 160K:lla ja ilta 3 lähtöä 160:lla ;)

Niitä voi tosin nähdä missä vain siellä tuurailemassa kun ovat kalustopisteiltään parhaita ;) ja on edullisempaa ajaa arki-illassa tuo 604:n lähtö väärällä autolla, kun ajattaa väärää autoa jossain pidemmässä pätkässä jota tuo 604 voi ajaa sanktioitta :)
 
Takaisin
Ylös