Poistuneita linjanumeroita

Viime perjantaina liikennöi viimeistä päivää:

236K (Leppävaara-Karamalmi-Serena)
-
239T (Leppävaara-Röylä-Kalajärvi)
 
Koulujen kesälomien alettua pari viikkoa sitten ajettiin linjaa numerolla 573 toistaiseksi viimeisen kerran. Riippuen siitä miten Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma etenee numero saattaa palata käyttöön 571:n apulinjalle parin vuoden sisällä.
 
Koulujen kesälomien alettua pari viikkoa sitten ajettiin linjaa numerolla 573 toistaiseksi viimeisen kerran. Riippuen siitä miten Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma etenee numero saattaa palata käyttöön 571:n apulinjalle parin vuoden sisällä.

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien uusi linjasto on suunniteltu otettavaksi käyttöön vuonna 2022 joten on sinne aikaa kolmisen vuotta.
 
Sijaitsiko 80A:n Roihupellon päättäri Tulppatien ja Levytien risteyksen tuntumassa?
Itse olen jopa vienyt vaihtoautoa Tulppatien päätepysäkille jonkun kerran 1980-luvun aivan lopulla, mutta silloin ainakin sinne ajoi itse 80 - arkisin kulkeva 80-linjan pääversio. Ja se ajantasauspaikka mielestäni oli jo hyvin lähellä nykyistä Tulppakujaa. Tuolloin Herttoniemen satamarata piti ylittää tasoristeyksen kautta. Rata on nyttemmin purettu.

Tuolloin 80A oli lyhennetty versio ja sen päättäri oli Sahaajankadun ja Pikkupurontien risteyksen tuntumassa PPT:tä ajatellen kadun vastakkaiselle puolelle sijoitetussa kääntöpaikassa. Nykyään se paikka on aika lailla eri näköinen, rata on purettu ja vapautuneille alueille on noussut erilaista liiketoimintaa, muistaakseni autoalan liikkeitä siellä nykyään näkee.
 
Syksyllä poistuneita linjoja:
58 Itäkeskus(M) -Pasila-Munkkivuori
226 Leppävaara-Jorvi
226A Leppävaara-Kellonummi
227N Leppävaara-Jorvi
238B, K, KB, KT, T Leppävaarasta Siikajärvelle, Siikarantaan, Siikaniemeen
242 Espoon Keskus-Siikaniemi
245K, 245KA Espoon Keskus-Nuuksionpää/Kattila Muuralan kautta
551 Herttoniemi(M) -Pasila-Westendinasema
551N Kamppi-Munkkiniemi-Westendinasema
621 Hakaniemi-Tammisto-Kylmäoja
622 Hakaniemi-Kylmäoja
991 Eriksnäs-Söderkulla-Nikkilä
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös