Poistuneita linjanumeroita

J.... Olen aivan varma siitä, että kohtuullista setelinippua heiluttamalla on mahdollista mobilisoida vaikkapa sata kappaletta kahden hengen teekkaripartioita vaihtamaan laput käden käänteessä.

.....

Luova ja nopea ratkaisu vaikka tilanne on poikkeava. Tervettä maalaisjärkeä saa käyttää. Juuri tuota tarkoitin tai jotain vastaavaa.
 
Hyvää keskustelua, ei siinä mitään. Totta on, että olen täällä ensisijaisesti foorumin jäsenenä (tunnarit luotu 2007), en työnantajani edustajana (työsuhde alkanut 2015), mutta selväähän on, että nämä roolit sotkeutuvat. Olen hyvinkin monesta jutusta kanssanne samaa mieltä, mutta en yksinkertaisesti voi vaikuttaa kaikkeen. Mutta noille Espoon julisteille ja "saattaa olla virheitä" -nippusidevirityksille voisin kyllä tehdä jotain. On laajemman keskustelun aihe, millaisia asennusaikatauluja HSL:n pitäisi tulevaisuudessa pysäkki-infonsa viejiltä vaatia. Kaksi kuukautta on minustakin aika pitkä aika, mutta en tiedä aiheesta kaikkea. Tähän liittyvät kilpailutukset ja sopimukset, kuten vähän kaikkeen julkiseen touhuun, ja se asettaa omat rajansa nopeille ja luoville ratkaisuille. Niihin pitäisi kyllä pyrkiä.

Mitä muuten länsimetro-kuvioihin ja mainittuun naiiviuteen tulee, niin siitä asiasta uskoisin kyllä otetun opiksi. Tuskin kukaan haluaa sitä viime kesän tilannetta täälläkään enää uudestaan kokea.
 
Asian vierestä: foorumimme jäsen on täällä meille avoimesti selittämässä miksi asiat ovat pysäkki-infon suhteen niin kuin ovat.

Kohdellaan häntä foorumin jäsenenä; ei työnantajansa edustajana. HSL:llä on omat palautekanavat ja keskustelupalstat, joilla saa HSL:n virallisia vastauksia.

Mielestäni jlf:n kaltainen foorumi on yksityishenkilöiden välistä keskustelua varten, eikä kenenkään tarvitse täällä kirjoitella duuni-identiteetillään tai olla vastuussa työnantajansa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

En nyt ollenkaan ymmärrä näkökulmaasi. Kansainvälisillä foorumeilla on tavanomaista, että yritysten edustajat ovat mukana keskustelussa ja valottavat asioita sen mukaan mitä pystyvät. Suomessa sellainen ei yleensä ole tapana, mutta miksei voisi olla?

Minä ainakin arvostan kovasti sitä, että Johan valottaa ratkaisujen taustoja ja kertoo niistä myös HSL:n näkökulmasta. Se lisää ymmärrystä puolin ja toisin, vaikka itse asia ei muuttuisikaan (ainakaan heti). En myöskään koe, että kukaan meistä olisi syyllistänyt Johania henkilökohtaisesti siitä, että joku asia olisi huonosti hoidettu. Tietysti kritiikki kohdistuu organisaatioon, ei henkilöön. Salomaalla on tuo oma, jankuttava ja mariseva tyylinsä, johon me ollaan aika hyvin totuttu.

Se, että HSL tuli asiassa yllätetyksi housut nilkoissa, johtuu ennen kaikkea HSL:n johdon uskomattomasta naiiviudesta. Uskotaan, että länsimetro lähtee liikkeelle vuotta aiemmin ilmoitettuna päivänä ilman mitään siirtymäkautta, eikä tehdä viiveiden varalle minkäänlaista varasuunnitelmaa.

Länsimetron viivästyminen on taatusti tullut HSL:n tiedotukselle aidosti yllätyksenä. Noin yleisesti ottaen tiedotus- ja viestintäyksikkö on siitä jännä paikka, että toisin kuin usein ajatellaan, se tietää yrityksessä, tai tässä tapauksessa kuntayhtymässä, kaikkein vähiten kaikista asioista. Työntekijät ovat tiedotuksen ammattilaisia, eivät liikenne- tai aikataulusuunnittelijoita, tuotepäälliköitä, myyntijohtajia ym. He tietävät sen, mitä heille kerrotaan ja hoitavat sen tiedon asianmukaisen välittämisen yleisölle sillä tavalla, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille.

Liikennepuolella tietysti toivoisi olevan sen verran ymmärrystä, että viivästyminen on oivallettu hyvissä ajoin. Minä maallikkoharrastajana olin tietoinen siitä valistuneen arvauksen ja parin keskustelun pohjalta jo viime vuoden marraskuussa, joten jos HSL:n liikennesuunnittelu ei sitä hiffannut, niin se olisi jo pahempi homma. Vuoropuhelua HSL:n sisällä varmaan pitäisi kehittää niin, että tiedotusyksikkö olisi paremmin tilanteen tasalla. Toisaalta, jos Kokkinen on viime metreillä vakuutellut että se liikenne alkaa, eikä tiedotusväki ole ollut tietoinen siitä kuinka monipuolisesti ammattitaidoton Kokkinen on, niin häntä on varmaan uskottu eikä siitä oikein voi ketään moittiakaan.

Sitten on vielä se, että kun viivästystieto vihdoin tuli, niin varmaan eri osapuolilla oli käsitys kohtuullisen lyhyestä viivästyksestä. Ei kannattanut panostaa päreiden takaisinvaihtoon. Nyt, kun voinee olettaa että viive on yhteensä ainakin vuoden luokkaa, päreiden takaisinvaihto pitäisi jo tehdä.
 
....

Vielä jatkoksi, että Espoon linjakilvet on nyt ilmeisesti saatu asennettua (Etelä-Espoon tapauksessa niin, että uusien kilpien päälle on nippusiteillä kiinnitetty vielä vanhat). Ja jos näin on, niin nämä "saattaa olla virheitä" -laput ovat ainakin Leppävaaran ympäristössä täysin tarpeettomia. Täytynee jossain vaiheessa käydä omin silmin katsomassa, missä mennään.

Leppävaarankadulla GLO-hotellia vastapäätä olevalla pysäkillä on tämä kuuluisa nippusideviritys, jonka tekstissä tosiaan lukee: "Linjakilvissä saattaa olla virheitä". Kävin katsomassa tilanteen tänään torstaina 17.11. klo 19:30. Kyseisellä pysäkillä vielä pysähtyy useampi linja. Entinen linja 237, onkohan nykyään 201. Monella sen linjan käyttäjällä ei ole älypuhelinta eikä muutenkaan kiinnostusta netin kautta katsoa aikatauluja.
 
Länsimetron viivästyminen on taatusti tullut HSL:n tiedotukselle aidosti yllätyksenä. Noin yleisesti ottaen tiedotus- ja viestintäyksikkö on siitä jännä paikka, että toisin kuin usein ajatellaan, se tietää yrityksessä, tai tässä tapauksessa kuntayhtymässä, kaikkein vähiten kaikista asioista. Työntekijät ovat tiedotuksen ammattilaisia, eivät liikenne- tai aikataulusuunnittelijoita, tuotepäälliköitä, myyntijohtajia ym. He tietävät sen, mitä heille kerrotaan ja hoitavat sen tiedon asianmukaisen välittämisen yleisölle sillä tavalla, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille.

Niin, entä sitten? Väitehän kuuluu, että HSL:n johto on ollut uskomattoman naiivi ja uskomattomassa naiiviudessaan jättänyt kaikki varajärjestelyt teettämättä. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin tai huonosti HSL hoitaa tiedotuksensa.
 
Väitehän kuuluu, että HSL:n johto on ollut uskomattoman naiivi ja uskomattomassa naiiviudessaan jättänyt kaikki varajärjestelyt teettämättä.

Mitenhän sitten olisi kommentoitu johdon toimia, jos metro olisi alkanut ajallaan, kuten heille olisi informoitu ja kaikki olisikin toiminut erinomaisesti. 70 bussia kuljettajineen olisi seissyt tyhjän panttina odottamassa mahdollisia ongelmia johon oli varauduttu?
 
Välillä tuntuu, että joukkoliikennehankkeiden päättäjiltä vaaditaan ennustajanlahjoja. Länsimetrossakin ongelmana oli liian optimistinen aikataulu, ja nythän aikataulua ei voida ollenkaan antaa, koska se on yhteiskoekäyttöjen onnistumisesta riippuvainen.

Mitä Espoon väliaikaisiin nippusidevirityksiin tulee, vaikka ne kieltämättä ovatkin melkoinen purkkaviritelmä niin mielestäni ne ajavat asiansa länsimetron käynnistymiseen saakka eikä ainakaan Etelä-Espoossa ole noita "saattaa olla virheitä" -lappusia enää näkynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Mitenhän sitten olisi kommentoitu johdon toimia, jos metro olisi alkanut ajallaan, kuten heille olisi informoitu ja kaikki olisikin toiminut erinomaisesti. 70 bussia kuljettajineen olisi seissyt tyhjän panttina odottamassa mahdollisia ongelmia johon oli varauduttu?

No, käytettiinkö tätä 70 auton varasuunnitelmaa? No ei. Koska se oli viime hetkellä kokoon raavittuna kelvoton.
 
....
Mitä Espoon väliaikaisiin nippusidevirityksiin tulee, vaikka ne kieltämättä ovatkin melkoinen purkkaviritelmä niin mielestäni ne ajavat asiansa länsimetron käynnistymiseen saakka eikä ainakaan Etelä-Espoossa ole noita "saattaa olla virheitä" -lappusia enää näkynyt.

Pysäkillä on annettava oikea informaatio. Leppävaarankadulla on purkkaviritelmä. Länsimetron käynnistymisen ajankohtaa ei tiedetä. Paras ja ainoa oikea ratkaisu on viedä pysäkeille ajantasainen informaatio. Ei sille mitään esteitä ole.
 
Toinen huomionarvoinen asia on, että emme ole saaneet Espoon infoista mitenkään erityisen paljon palautetta. Siksi ne ehkä ovatkin jääneet vähän taustalle, epäakuuteiksi.

Nuo saattaa olla virheitä -laput ovat saattaneet hyvinkin vähentää palautteen määrää, ja se lienee ollut ihan hyvä asia.

Vielä jatkoksi, että Espoon linjakilvet on nyt ilmeisesti saatu asennettua (Etelä-Espoon tapauksessa niin, että uusien kilpien päälle on nippusiteillä kiinnitetty vielä vanhat). Ja jos näin on, niin nämä "saattaa olla virheitä" -laput ovat ainakin Leppävaaran ympäristössä täysin tarpeettomia. Täytynee jossain vaiheessa käydä omin silmin katsomassa, missä mennään.

Ulkomuistista en osaa heittää, mutta muistelisin nähneeni Tapiolan seudulla pysäkkikilpiä, joissa on vain uudet linjat. Pitänee käydä katselemassa. Lisäksi joillakin pysäkeillä on ongelmana nippusideviritelmän yksipuoleisuus: Toisella puolen kylttiä näkyy vain uudet linjat.

Onko siis niin, että tässä vaiheessa kannattaakin jo lähettää palautetta, jos linjakilpi ei vastaa nykyhetken tilannetta?

Mitä Espoon väliaikaisiin nippusidevirityksiin tulee, vaikka ne kieltämättä ovatkin melkoinen purkkaviritelmä niin mielestäni ne ajavat asiansa länsimetron käynnistymiseen saakka eikä ainakaan Etelä-Espoossa ole noita "saattaa olla virheitä" -lappusia enää näkynyt.

Kyllä niitä vielä joillakin pysäkeillä on, mutta osalta ovat kadonneet (tuuli vienyt?).
 
Pysäkillä on annettava oikea informaatio. Leppävaarankadulla on purkkaviritelmä. Länsimetron käynnistymisen ajankohtaa ei tiedetä. Paras ja ainoa oikea ratkaisu on viedä pysäkeille ajantasainen informaatio. Ei sille mitään esteitä ole.

Toki olen samaa mieltä siitä, että pysäkillä tulisi olla oikea informaatio. Ilmeisesti ongelma on suurempi Leppävaaran seudulla kuin täällä Tapiolassa, jossa linjanumerot pysyivät kutakuinkin ennallaan ja nippusideviritelmissä on tästä syystä pääosin oikea informaatio.

Ulkomuistista en osaa heittää, mutta muistelisin nähneeni Tapiolan seudulla pysäkkikilpiä, joissa on vain uudet linjat. Pitänee käydä katselemassa. Lisäksi joillakin pysäkeillä on ongelmana nippusideviritelmän yksipuoleisuus: Toisella puolen kylttiä näkyy vain uudet linjat.

Ainakin syysliikenteen alussa noita pelkkiä uusia kilpiä vielä näkyi, nyt en enää muista nähneeni, mutta liikkumisenikin on vähentynyt syksyn ja talven myötä. Espoon vanhat linjakyltithän olivat Vantaan ja Helsingin sijaan yksipuoleisia, joten peittoon jää vain tyhjä puoli, vaikka toki kahdenlaisen informaation näkyminen voi hämmentää.
 
Jotenkin näin se tosiaan meni, minäkään en ollut ihan ytimessä tätä prosessia seuraamassa. Uusien kilpien asennukset olivat jo hyvässä vauhdissa, kun tieto länsimetron liityntälinjaston viivästymisestä tuli, ja koska parin viikon jälkeen Etelä-Espoon linjasto päädyttiin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta säilyttämään nykyisellään, päätettiin laittaa vanhat kilvet pysäkeille ja julisteisiin info siitä, mitkä linjat ovat lakanneet kulkemasta. Kaikkea ei ihan ehditty tehdä syysliikenteen alkuun mennessä, mutta ainakin Espoon eteläosan pitäisi nyt olla tosiaan juuri mainitulla tolalla. Linjakilpien yksipuolisuus tunnistettiin ongelmaksi, ja muistan olleeni asiasta kesällä itse vähän huolestunut. Mutta tavanomaisella katospysäkillä se nyt ei sitten näyttänytkään niin pahalta, kun kilven luonteva katsomissuunta on "etupuolelta". Tolppapysäkeillä oli toki toinen tilanne.

Mitä tulee ei-Etelä-Espooseen, niin voi jälkiviisastella ainakin sillä, että asiakasystävällisintä olisi ehkä ollut jättää Pohjois-Espoon linjanumerouudistus hyllylle odottamaan länsimetron liityntälinjaston käyttöönottoa. Sitä en tietysti osaa sanoa, mitä tämä olisi vaatinut järjestelmältä, mutta olen vähän taipuvainen olemaan sitä koulukuntaa, jossa järjestelmä lähtökohtaisesti pitää taivuttaa asiakkaan tarpeisiin. Jos se siis mitenkään järkevästi on mahdollista. Nyt oli vähän haasteellista kustomoida infotuotteita Espoon eri pysäkeille, kun osa numeroista muuttui ja osa ei, ja näistä muutoksista (ja Etelä-Espoon linjojen muuttumattomuudesta) oli kuitenkin pakko jollain lailla pystyä kertomaan myös ulkoilmassa.

Osalla pysäkeistä kesällä asennettu materiaali on tosiaan alkanut haalistua, osaa on vandalisoitu ja osalla on toki voinut tapahtua ihan puhtaita asennus- tai suunnitteluvirheitä. Niistä en tähän hätään osaa sanoa tarkemmin.
 
Voinko minä joukkoliikenteen käyttäjänä odottaa että Leppävaaran ympäristössä ja muuallakin olisi ajantasainen pysäkki-informaatio vaikkapa kuukauden sisällä ?
 
Ajelu linjalla 201 kertoo jotakin tilanteesta. Helsingin puolella tyylikkäästi linjakilvet kohdallaan ja aina kaksipuoleisia. Sitten Espoon puolella pysäkeillä E1145 ja E1147 kerrotaan linjoista 201 sekä 201B, mutta kuitenkin nämä kaksi pysäkkiä varustettu myös nippisidevirityksillä.

Pysäkillä E1969 kerrotaan linjasta 237 eikä mukana ole nippusideinformaatiota. Lopuilla sitten löytyikin linjan 201 kilvet molemminpuolisin merkinnöin.

Viestiketjun nimihän on Poistuneita linjanumeroita, yksi löytyi, jos se on vahingossa jäänyt vaihtamatta, niin siihenkin lähiaikoina tullee uusi kilpi. Kotikallion pääovella tulin pohtineeksi että voisiko yleensä bussilinjaa numeroida suunnan mukaan. Siellähän on kaksi 201:n kilpeä, jolloin pitää lukea myös määränpää.
 
Nyt myös Leppävaarankadulla on uudet kaksipuoliset päreet. Nippusiteet on vielä muistona, mutta kuuluisa infopahvi on irti. En tiedä vaikuttiko keskustelumme, mutta hieno homma joka tapauksessa.
 
Takaisin
Ylös