Poistuneita linjanumeroita

Lisää syksyllä poistuneita:
203 Laajalahti - Leppävaara - Uusimäki
206 Kamppi - Kera
215A Leppävaara - Högnäs
632 ja 635 Rautatientori - Keravan as
962 Keravan asema - Vantaanportti
963 Hyrylä - Keravan asema
 
Itse olen jopa vienyt vaihtoautoa Tulppatien päätepysäkille jonkun kerran 1980-luvun aivan lopulla, mutta silloin ainakin sinne ajoi itse 80 - arkisin kulkeva 80-linjan pääversio. Ja se ajantasauspaikka mielestäni oli jo hyvin lähellä nykyistä Tulppakujaa. Tuolloin Herttoniemen satamarata piti ylittää tasoristeyksen kautta. Rata on nyttemmin purettu.

Tuolloin 80A oli lyhennetty versio ja sen päättäri oli Sahaajankadun ja Pikkupurontien risteyksen tuntumassa PPT:tä ajatellen kadun vastakkaiselle puolelle sijoitetussa kääntöpaikassa. Nykyään se paikka on aika lailla eri näköinen, rata on purettu ja vapautuneille alueille on noussut erilaista liiketoimintaa, muistaakseni autoalan liikkeitä siellä nykyään näkee.

Kiitos Rattivaunu, meni tosiaan nuo versiot sekaisin. Muistelinkin että ainakin joskus 90-luvulla joku versio ajoi toiseen paikkaan teollisuusalueella ja se onkin juuri tuo! Mahdatkohan muistaa milloin tuo Pikkupurontien kääntöpaikka on poistunut käytöstä?
 
Mitähän reittiä taannoinen 600N on kulkenut?

600N Helsinki-Tikkurila-Ilola-Helsinki. Linjalla oli pari lähtöä Pe-La öisin. Vuonna 2010 lähdöt Rautatientorilta olivat klo 2.35 ja 4.15. Reitti oli vuonna 2010 seuraava: Rautatientori-Hämeentie-Mäkelänkatu-Tuusulanväylä-Meiramitie-Puutarhatie-Peltolantie-Talvikkitie-Lummetie-Ratatie-Tikkurilan asema-Ratatie-Tikkurilantie-Urheilutie-Talkootie-Talvikkitie-Leinikkitie-Koivukyläntie-Simonkalliontie-Simonkyläntie-Laaksotie-Koivukylänväylä-Epinkoskentie-Leikkitie-Kivikkotie-Tuusulantie-Valkoisenlähteentie-Junkkersintie-Ilmailutie-Pyhtäänkorventie-Manttaalitie-Tikkurilantie-Rälssitie-Tasetie-Valimotie-Tuusulanväylä > Helsinki.

Vuonna 2011 linja korvattiin Ilolassa linjan 633 Helsinki-Korso-Kerava N-vuoroilla ja Tammiston-Vantaanportin puolella alkoi kulkea linja 620 Helsinki-Kartanonkoski-Lentoasema.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan Kauniaisissa vielä siinä jossakin pysäkillä 109Z Linja-autoasema - Lauttasaari - Klovi - Kauniainen Jorvi
Viimeksi, kun HelBillä ajoin 109 Ikaruksilla oli 109Z vielä siellä pysäkillä, vaikkei ollut enää Z-vuoroja.
 
Onkohan Kauniaisissa vielä siinä jossakin pysäkillä 109Z Linja-autoasema - Lauttasaari - Klovi - Kauniainen Jorvi
Viimeksi, kun HelBillä ajoin 109 Ikaruksilla oli 109Z vielä siellä pysäkillä, vaikkei ollut enää Z-vuoroja.

Kaikki kilvet ovat päivitetty viimeksi länsimetron linjaston alkaessa.
 
Se kiersi Koskelantien ja Pohjolanaukion kautta (Koskelantie - Käpyläntie - Kullervonkatu - Panuntie).
 
91 / 91K linjatunnus poistui käytöstä 5.6. ja alkaa elokuussa liikennöimään uudella tunnuksella 837 (vai olikohan 839). Elokuussa vaihtuu muistaakseni myös 93 / 93K 800 sarjalaiseksi!
 
Takaisin
Ylös