Kuljettajien toiminta

Palatakseni aavistuksen tuohon pysähtymismerkin näyttämiseen pysäkillä ja HSL-kuljettajaohjeeseen, jokin järjenkäyttö lienee kuitenkin sallittua? Vaikka kuljettajaohje sanookin, ettei pysäkkiä saa ohittaa, ennen kuin kuljettaja on varmistunut ettei siellä ole kyytiin haluavia, on heilläkin jonkinlainen vastuu asiasta?

Muutamia esimerkkejä: Itäväylällä ajosuunnassa keskustaan päin, matkustaja seisoo selkä liikennettä kohden ja näyttää oikealla kädellään merkin niin, että vain käsiosa tulee rinnan takaa esiin. Kyseinen henkilö tietysti pukeutunut suomalaisille tyypillseen tapaan tummiin vaatteisiin ja mustiin hanskoihin, ei heijastinta. Näinpä hänen viittaustaan on liki mahdoton nähdä, ennen kuin on kohdalla.

Pasilassa, tuulisella säällä henkilö menee pysäkkikatoksen taakse tuulensuojaan ja viittaa siellä, valomainoksen takana. Juoksee sitten seuraaviin valoihin huitoen kuin heinämies.

Näitä ääritapauksia on omakohtaisina kokemuksina tarjolla vaikka kuinka monta, mutta kuten kaikki ammattilaiset tietävät, ne ovat yksittäistapauksia. Pointtina kuitenkin se, ettei kuljettaja voi olla yksin vastuussa koko matkustustapahtumasta, niin kauan kun siinä on muitakin osallisena.

Ja muuten, en kerää jatkuvasti palautteita osalleni, kumpaankaan suuntaan.
 
Onko teidän mielestänne kuljettajalla oikeus jollakin syyllä ajaa pysähtymättä pysäkin ohi, jos joku selvästi viittoo haluavansa kyytiin?
Ei ole oikeutta, vaan kuljettajan on sovitettava nopeutensa ja muut aikeensa niin, että tarvittaessa voi pysähtyä pysäkille. Itse kerroin tuossa aiemmin ohittavani joillain pääväylillä pysäkillä olevia busseja, joiden reitti on sama oman bussini kanssa. Tämän teen kuitenkin vasta varmistuttuani tarkoin siitä, ettei pysäkillä ole juuri minun kyytiini pyrkivää matkustajaa. Ja tilanteessa, että olen jonossa useamman bussin kanssa. Jos etäisyyttä muihin busseihin on yhtään enempää, pysäkin ohittaminen pysähtymättä (jos siellä on matkustajia) olisi mielestäni vastuutonta toimintaa bussinkuljettajalta.
 
Tällaisesta kuljettajien toiminnasta on hyvä? esimerkki Mannerheimintiellä Eteläisen Hesperiankadun pysäkki Elielin aukion ja Kampin suuntaan. Jopa kuljettajat kyytiin pyrkivinä ovat ihmetelleet, miksi sille pysäkille ei millään tahdo saada busseja pysähtymään.

Suoritin varusmiespalvelusta Taivallahden kasarmilla aikana, jolloin 200-sarjan bussit vielä ajoivat Mechelininkatua. Kun odotin Munkkiniemen aukion pysäkillä näitä seutubusseja, niin oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, että vähintään yksi ajoi ohi pysähtymismerkistä huolimatta. Ei kovin herättänyt luottamusta, vaikka kuljettaja-aines taisi silloin olla tarkemmin valikoitunutta kuin nyt. Vaan olipa sitten toisenlaisiakin esimerkkejä – kuten se kuljettaja, joka Mechelininkadulla jätti minut kurkkusalaattiasussani reteesti suoraan varuskunnan portille, vaikka pysäkki oli vasta Hesperiankatujen välissä. Oli vartiokopin tovereilla ihmettelemistä.

Onko teidän mielestänne kuljettajalla oikeus jollakin syyllä ajaa pysähtymättä pysäkin ohi, jos joku selvästi viittoo haluavansa kyytiin?

Jos täynnä-valo palaa (tai bussi ei ole linjalla). Muuten ei.
 
Onko teidän mielestänne kuljettajalla oikeus jollakin syyllä ajaa pysähtymättä pysäkin ohi, jos joku selvästi viittoo haluavansa kyytiin?

Jos täynnä-valo palaa (tai bussi ei ole linjalla). Muuten ei.

Kaipa pysäkin ohi saa ajaa myös, jos pysäkki ei kuulu reitin pysäkkeihin? Pahimmassahan tapauksessa pysähtymisestä voi liikenteen tilaaja muistaa palvelurikemaksulla kun on pysähdytty väärällä pysäkillä. Tämäkin on yhteiskunnan hoitaman joukkoliikennesuunnitelun yksi pieni tapa tehdä asiakkaasta (tai palvelun loppukäyttäjästä) liikennöitsijän pahin vihollinen...
 
Juu, ei tietenkään tarvitse pysähtyä linjalle kuulumattomille pysäkeille. Pysäkkimuutosten kohdalla järjen käyttö on kuitenkin paikallaan. Liikennöintisopimuksista en ole vielä löytänyt kohtaa, jolla satunnaisesti väärällä, ylimääräisellä pysäkillä pysähtymisestä seuraisi sanktioita.
 
Veolian s452(auto 555) pysähtyi muuten vielä tänään Kuusitien Kamppiin menevien pysäkillä :lol: Kyllä nyt puolessa vuodessa jo pitäis olla tieto mennyt kuljettajille pysäkkimuutoksista :cool:
 
Veolian s452(auto 555) pysähtyi muuten vielä tänään Kuusitien Kamppiin menevien pysäkillä :lol: Kyllä nyt puolessa vuodessa jo pitäis olla tieto mennyt kuljettajille pysäkkimuutoksista :cool:

Itse asiassa lähes vuodessa. Kesäliikenteen alussahan nuo muutokset tulivat :)
 
Veolian s452(auto 555) pysähtyi muuten vielä tänään Kuusitien Kamppiin menevien pysäkillä :lol: Kyllä nyt puolessa vuodessa jo pitäis olla tieto mennyt kuljettajille pysäkkimuutoksista :cool:
Siihen ei vielä maailma kaadu, jos vahingossa tai tietämättömyytään pysähtyy väärällä pysäkillä kunhan sitten pysähtyy sillä oikeallakin pysäkillä.
Jotenkin tuli mieleen täysin aiheeseen liittymättä muuan formulakuljettaja sunnuntailta :)
 
Suoritin varusmiespalvelusta Taivallahden kasarmilla aikana, jolloin 200-sarjan bussit vielä ajoivat Mechelininkatua. Kun odotin Munkkiniemen aukion pysäkillä näitä seutubusseja, niin oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, että vähintään yksi ajoi ohi pysähtymismerkistä huolimatta. Ei kovin herättänyt luottamusta, vaikka kuljettaja-aines taisi silloin olla tarkemmin valikoitunutta kuin nyt. Vaan olipa sitten toisenlaisiakin esimerkkejä – kuten se kuljettaja, joka Mechelininkadulla jätti minut kurkkusalaattiasussani reteesti suoraan varuskunnan portille, vaikka pysäkki oli vasta Hesperiankatujen välissä. Oli vartiokopin tovereilla ihmettelemistä.

Näin toimi myös eräs linjan 24 kuljettaja kun itse olin samaisessa paikassa palvelemassa maatamme, tosin sillä erotuksella että bussi tuli keskustan suunnasta (iltayöllä, kun palasin iltalomalta) ja ajoi Hesperian puiston pysäkin ohi huikaten että näyttää tuohon kasarmin kohdalle olevan tullut uusi pysäkki, jäät varmaan siinä. :)

Asiasta kukkaruukkuun, ajelen usein työni puolesta polkupyörällä jopa talvisin, ja aika usein käy niin, että kun minä ja onnikka lähestymme samaa pysäkkiä, jolla pyörätie ei ohita pysäkkiä sieltä takakautta, samaan aikaan niin kuljettaja avaa takaovet poistuville matkustajille juuri sillä hetkellä kun itsekin olen pysäkin kohdalla. Olisiko liikaa pyydetty, että tällaisessa tapauksessa kuljettaja odottaa sen pari kolme sekuntia että pyöräilijä ehtii ajaa pysäkin ohi ennen kuin avaa ovet poistuville matkustajille? Tällä tavalla vältettäisiin monia vaaratilanteita eteenkin näin talvisaikaan ja miksei myös kesälläkin. Muutama harva kuljettaja näin kyllä havaintojeni mukaan tekeekin mistä pointsit heille.
 
Asiasta kukkaruukkuun, ajelen usein työni puolesta polkupyörällä jopa talvisin, ja aika usein käy niin, että kun minä ja onnikka lähestymme samaa pysäkkiä, jolla pyörätie ei ohita pysäkkiä sieltä takakautta, samaan aikaan niin kuljettaja avaa takaovet poistuville matkustajille juuri sillä hetkellä kun itsekin olen pysäkin kohdalla. Olisiko liikaa pyydetty, että tällaisessa tapauksessa kuljettaja odottaa sen pari kolme sekuntia että pyöräilijä ehtii ajaa pysäkin ohi ennen kuin avaa ovet poistuville matkustajille? Tällä tavalla vältettäisiin monia vaaratilanteita eteenkin näin talvisaikaan ja miksei myös kesälläkin.
Nyt siirrät vastuuta sinne, minne se ei kuulu. Pyöräilijällä on tuossa tilanteessa yksiselitteisesti väistämisvelvollisuus. Mistähän vielä sen bussinkuljettajan pitäisi pystyä huolehtimaan kaiken muun työhönsä liittyvän ohella?
 
Viimeksi muokattu:
Pysäkkimuutosten kohdalla järjen käyttö on kuitenkin paikallaan.

Helsingin pysäkkimuutokset oli olleet voimassa jotain pari päivää kun odotin H43:a Ruskeasuon "uudella" pysäkillä, joku viittoili vanhalla ja bussi kävi hänet sieltä koukkaamassa ja minut sitten oikealta pysäkiltä. Mielestäni ihan fiksu veto vaikka olisin kyllä ymmärtänyt senkin että ei olisi koukannut.

Kerran olin tulossa Lahdesta Kuopion Liikenteen pikavuorolla takaisin Stadiin kun Lahden rautatieaseman lähettyvillä olevalla ei-pikavuoropysäkillä viittoi mummo ja pappa, kuljettaja hidasti vauhtia ja alkoi näyttää siltä että todella pikavuorolle viittovat, kuljettaja ajoi pysäkille ja Helsinkiinhän pariskunta oli matkalla. Kuljettaja ohjeisti että tämä ei ole pikavuoropysäkki eikä tässä kannata tulevaisuudessa odottaa. Ihan fiksu veto tämäkin.
 
Muistaakseni siinä ei ole merkitty tietyille linjoille pysäkkiä.

On siinä. Kävelin juuri tänään ohi ja tarkistin. Kas tässä (Pysäkki No 2060 Kaisaniemi, maalta päin Rautatientorille):

16, 17, 18N, 23, 23N, 55, 55K, 62 - 64N, 65A, 66A, 68, 70, 70V, 71, 71V, 72, 75, 76N, 77, 90A, 67N, 72N, 85N - 97N ja hännänhuippuna oranssi 99 (metron korvikelinja). Rautatientori näytti olevan useimpien päämääränä, joukossa myös Viiskulmaa, Munkkivuorta ja Lauttasaarta.
 
Nyt siirrät vastuuta sinne, minne se ei kuulu. Pyöräilijällä on tuossa tilanteessa yksiselitteisesti väistämisvelvollisuus. Mistähän vielä sen bussinkuljettajan pitäisi pystyä huolehtimaan kaiken muun työhönsä liittyvän ohella?
Niinpä, mutta kun nämä väistämisvelvollisuusasiat eivät aina ole niin yksinkertaisia. Tänään viimeksi olisin päässyt hengestäni kun ajaessani valo-ohjatun suojatien yli vihreän palaessa takaani tuleva, kääntyvä auto ei lain mukaisesti väistänytkään suoraan ajavaa pyöräilijää vaan meinasi ajaa yli. Ei se paljoa lohduta jos hautakiveen kaiverretaan teksti "hänellä oli oikeus mennä ensin lain mukaan".

Tarkoitus olikin ottaa asia esille yleisellä tasolla sillä veikkaanpa ettei kovin moni pyöräilijä edes tiedä olevansa väistämisvelvollinen alkuperäisessä tilanteessa, saatikka sitten välittäisi siitä, sen verran läheltä piti -tilanteita olen vuosien varrella nähnyt (ja itsekin kerran meinannut jäädä kamikazepyöräilijän yliajamaksi poistuessani bussista). Ja puuttumatta mitenkään siihen miten lakipykälät menevät eikö ole parempi jos mahdollisen onnettomuuden ehkäisee ennakoimalla tilanteen (tietenkin edellyttäen että siihen on mahdollisuus) kuin että tuijotetaan pelkästään siihen, mitä laki sanoo eikä käytetä ollenkaan sitä maalaisjärkeä.

En tietenkään tarkoita että kuljettajien pitäisi joka hetki huolehtia siitä tuleeko joku pyöräilijä samaan aikaan jostain vai ei, mutta jos hän asian helposti havaitsee niin mikä myöskään estäisi odottamasta sitä muutamaa sekuntia ja päästämästä pyöräilijää menemään ensin sen sijaan että vaan avaa ovet ja poistuvalla matkustajalla on kohtuullista suurempi riski tehdä haluamaansa lähempää tuttavuutta eteensä yllättäen ja tilaamatta ilmestyvän kevyen liikenteen ajoneuvon kanssa?
 
Takaisin
Ylös