Kuljettajien toiminta

Pysähdytään siihen kohtaan, jossa on matkustajia

Niinhän se on, mutta hyvä se on myös ottaa huomioon muut bussit joita kuljettaa teidän kolleeganne, ja (jos mahdollista) niin ajaa pysäkin etupäähän, että taaksekkin mahtuu, bussi tai kaksi parhaimmillaan joillain pysäkeillä :smile:
 
Mihin sinulla oli niin kiire sitten? Pysähdytään siihen kohtaan, jossa on matkustajia

Täh? Annetaan siis 53:sen matkustajien venailla vapaasti vaikka sekin siihen pysäkille yhtäaikaa mahtuisi? Ok. Ei kuulosta kovin sujuvalta menolta minusta.
 
Peilistä kyllä näkee, onko perässä tulossa muita busseja. Jos ei ole, en näe mitään syytä kävelyttää asiakkaita jonkun periaatteen takia.

Olen kyllä ollut muutaman kerran sellaisessakin kyydissä, että linja-auto on pysäytetty milloin etu- ja milloin takareunaan tai keskelle, mutta aina niin, että matkustaja joutuu kävelemään muutaman metrin.
 
Juuri näin.
Varsinkin noilla Toisen Linjan pysäkeillä odottelee usein huonosti liikkuvia ja ikääntyneitä asiakkaita ja he yleensä seisovat juuri sen pysäkkialueen keskellä olevan pysäkkitolpan kohdalla. Minulla ei ainakaan ole sydäntä kävelyttää heitä yhtään enempää kuin on tarpeen.

Jokainen ammattitaitoinen bussinkuljettaja kyllä tietää ja näkee pelisilmällään missä tilanteessa ja millä pysäkillä pitää mitenkin toimia. Hakaniemessä tai Kurvissa toimitaan erilailla kuin jollain yhden-kahden linjan pysäkillä.

Kani sanoi:
Olen kyllä ollut muutaman kerran sellaisessakin kyydissä, että linja-auto on pysäytetty milloin etu- ja milloin takareunaan tai keskelle, mutta aina niin, että matkustaja joutuu kävelemään muutaman metrin.
Aikanaan eräs vanhempi kollegani tokaisi pysäkkitolpan kohdalla odottaneelle matkustajalle, kun hän ajoi siitä pitemmälle, että: "tolpat ovat koirankusettajia varten".
 
Viimeksi muokattu:
Olen laittanut merkille sellaisen asian, että varsin moni kuljettaja saapuu dösäpysäkille huomattavan kovaa, jolloin auto pysähtyy aivan pysäkkilevennyksen päähän. Kuljettajan tarkoitus lienee hyvä, kun ajetaan tehokkaasti ja nopeasti, mutta se kyllä kääntyy väistämättä itseään vastaan: yleensä matkustajat odottavat autoa noin pysäkin keskivaiheille, jolloin ylimääräistä kävelyä bussille kertyy reilusti. Tämä luonnollisesti lisää bussin pysähdysaikaa, joka vaikuttaa suoraan matka-aikaan. Eivätkö kuljettajat ajattele tätä näkökulmaa?
 
Käveluaspektia en ole jaksanut miettiä, koska puhutaan kuitenkin vain muutamista sekunneista. Pysähdyn joko pysäkin perälle tai asiakkaiden kohdalle, riippuen pysäkin pituudesta ja peileissä näkyvästä bussiliikenteestä.

En ole koskaan ymmärtänyt, minkä takia pysäkeille ajetaan kovaa ja kulutetaan jarrut loppuun. Vastaavasti liikkeelle lähdettäessä yritetään kuluttaa mahdollisimman paljon polttoainetta. Eipä sellainen ole matkustajienkaan mielestä kovin sujuvaa kyytiä.
 
Jokainen ammattitaitoinen bussinkuljettaja kyllä tietää ja näkee pelisilmällään missä tilanteessa ja millä pysäkillä pitää mitenkin toimia.

Aivan. Tässä esimerkkitapauksessa pelisilmää ei selvästikään ollut, kun kerran perässä tuli toinen samaa linjaa käyttävä bussi, mutta silti bussi pysähtyi pysäkin keskelle.
 
Käveluaspektia en ole jaksanut miettiä, koska puhutaan kuitenkin vain muutamista sekunneista. Pysähdyn joko pysäkin perälle tai asiakkaiden kohdalle, riippuen pysäkin pituudesta ja peileissä näkyvästä bussiliikenteestä.

Itse asiassa turha "pysäkin pitkäksi ajo" vie kyllä asiakkailta enemmän aikaa talsimiseen kuin vain muutaman sekunnin. Tämä väittämä siis vain omien havaintojeni perusteella. Sen toki hiffaan, että kahden bussin saapuessa samanaikaisesti pysäkille, on ensimmäisen ajettava "pitkäksi".

En ole koskaan ymmärtänyt, minkä takia pysäkeille ajetaan kovaa ja kulutetaan jarrut loppuun. Vastaavasti liikkeelle lähdettäessä yritetään kuluttaa mahdollisimman paljon polttoainetta. Eipä sellainen ole matkustajienkaan mielestä kovin sujuvaa kyytiä.

Samaa mieltä kanssasi. Ylipäätään turha riehuminen liikenteessä, vaikka se tapahtuisi liikennesääntöjen puitteissa, on raivostuttavaa, epämukavaa, stressaavaa ja vaikka mitä muuta. Keskinopeushan tuollaisella rykimisellä ei kuitenkaan nouse käytännössä yhtään - johtuen esimerkiksi yllä mainitusta pysäkeille pysähtymisistä.
 
Aivan. Tässä esimerkkitapauksessa pelisilmää ei selvästikään ollut, kun kerran perässä tuli toinen samaa linjaa käyttävä bussi, mutta silti bussi pysähtyi pysäkin keskelle.
Mutta, jos niitä liikuntarajoitteisia asiakkaita on pyrkinyt kyytiin? Varsinkin Castréninkadun pysäkiltä heitä tulee huomattavan usein.
Tai sitten, asia johtui ihan huolimattomuudesta. Mene ja tiedä?

Toisaalta yritän tällä sanoa, että mielestäni bussinkuljettajan ärsytyskynnyksen tulee olla niin korkealla, etteivät kollegan tai muun liikenteen, tai mitkään muutkaan, mahdolliset pienet huolimattomuudet nosta verenpainetta ja aiheuta tilanteissa sen suurempaa ongelmaa.
 
Tätä komppaan täysillä':D
 
Itse asiassa turha "pysäkin pitkäksi ajo" vie kyllä asiakkailta enemmän aikaa talsimiseen kuin vain muutaman sekunnin. Tämä väittämä siis vain omien havaintojeni perusteella.
Yleisenä jalankulkijan nopeutena pidetään 1,2m/sek.,eli jos auto ajetaan muutama metri pitkäksi pysäkin etureunaan, aikaa kävelyyn kuluu juurikin vain muutama sekunti :lol: Ja pääsääntöisesti joku niistä matkustajista havaitsee jo ennen pysähtymistä että pitkäksi mennään, heitä ei tarvitse odottaa yhtään kauempaa. Ja kun tätä ei tapahdu joka pysäkillä, se ei vaikuta juurikaan siihen 13,5 sek. keskimääräiseen pysäkillä viipymisaikaan eikä näin ollen sivun ajoaikaan.:tongue:
 
Toisaalta yritän tällä sanoa, että mielestäni bussinkuljettajan ärsytyskynnyksen tulee olla niin korkealla, etteivät kollegan tai muun liikenteen, tai mitkään muutkaan, mahdolliset pienet huolimattomuudet nosta verenpainetta ja aiheuta tilanteissa sen suurempaa ongelmaa.

Tuosta päästäänkin yhteen linja-autokuljettajan ammatin syvimmistä kysymyksistä. Eräs kuljettajakouluttaja totesi kerran, että kun ammatti vaatii korkeaa ärsytyskynnystä, niin monelle käy ennen pitkää niin, ettei aiheellinenkaan palaute enää mene perille, koska kuljettaja on tottunut kuittaamaan olankohautuksella epämiellyttävät asiat.
 
Linja-autonkuljettajan, kuten monien muiden elävän elämän kanssa tekemisssä olevien korkean vastuun ammattiryhmien (esim. poliisi ja pelastusalan ammatit) korkea ärsytyskynnys ei mitenkään voi tarkoittaa mitään tuollaista. Asioihin suhtaudutaan niiden vaatimalla vakavuudella ja työt hoidetaan. Asialliset palautteet käsitellään ja vastineet annetaan. Mutta, sillä siisti; ei niistä auta taakkaa harteilleen ruveta kasaamaan ja yöuniaan menettämään. Muuten on syytä miettiä, tarvitseeko apua ja onko sopiva sellaiseen ammattiin, jossa saattaa "rapa ja sylki lentää".
 
Viimeksi muokattu:
Yleisenä jalankulkijan nopeutena pidetään 1,2m/sek.,eli jos auto ajetaan muutama metri pitkäksi pysäkin etureunaan, aikaa kävelyyn kuluu juurikin vain muutama sekunti :lol: Ja pääsääntöisesti joku niistä matkustajista havaitsee jo ennen pysähtymistä että pitkäksi mennään, heitä ei tarvitse odottaa yhtään kauempaa. Ja kun tätä ei tapahdu joka pysäkillä, se ei vaikuta juurikaan siihen 13,5 sek. keskimääräiseen pysäkillä viipymisaikaan eikä näin ollen sivun ajoaikaan.:tongue:

Uskotaan teoriaa, uskotaan... :D Mutta käytännössä asia menee niin, että esimerkiksi Koivukylän ostarin kohdalla "pitkäksi ajo" toden totta pidentää pysähtymisaikaa enemmän kuin "joitain sekunteja".

Oli miten oli, turha hörhöily liikenteessä ja turhan raivokas ajo tuskin palvelee kuljettajaa, matkustajaa, aikatauluja kuin kalustoakaan.
 
Takaisin
Ylös