Kuljettajien toiminta

Vaunut.orgissa oli vastikään juttua julkisella paikalla kuvaamisesta. Totesin lakonisesti, että jos ei halua tulla missään olosuhteissa kuvatuksi, on helpointa pysytellä kotosalla; esimerkiksi Aleksanterinkatu on vuorattu kameroilla, joten saattaa olla aavistuksen hankala liikkua Alex Streetillä joutumatta CCTV:n objektiksi.

Mielestäni kaikenlainen turha vouhotus kuvaamisesta julkisella paikalla on spedeilyä. Totta kai jokaisen tulee kunnioittaa toisten yksityisyyttä ja noudattaa hyviä tapoja, mutta tällainen esimerkissäni oleva yksittäisen linja-auton kuvaaminen on eri asia kuin yksittäisen henkilön hiekkalaatikolle astuminen. Toisin sanoen, kuljettaja tekee itse omalla toiminnallaan asiasta ongelman, ei yksittäinen kuvaaja tai kuvan julkaisija. Asia muistuttaa mielestäni jonkun verran vaunut.orgin taannoisia graffitikeskusteluita, missä "ideologia" meni itse oikeiden asioiden edelle.
 
Mutta se on vaan niin ettei Keskisormen näyttäminen ole kiellettyä,että sitä saa näyttää jos haluaa.
 
Kiellettyä tai ei, mutta kyllä keskisormea näyttelemällä antaa itsestään todella idioottimaisen kuvan. Ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Linja-autosta sikälikin typerää näyttää, että auton numeron perusteella saadaan "kiinni" teosta. Henkilöautoilijat näyttelee keskisormea missä sattuu, mutta heidän perään ei kukaan soittele...
 
voitko näyttää ohjesäännön,kun noin väität?

Toivottavasti yrityksessämme ei tuollaisia keskusteluja tarvitse koskaan käydä, mutta tietenkin aivan itsestään selvästi kiellettyä on moinen sormeilu.

Kaikkea ei tarvitse laittaa paperille. Aikuiselle ihmiselle tuollaisten asioiden tulisi olla selviä muutenkin.
 
Aika uskomatonta, että jonkun mielestä on ihan ok käyttää keskisormikieltä asiakaspalveluammatissa (kun sitä ei ole erikseen kielletty).
 
Aika uskomatonta, että jonkun mielestä on ihan ok käyttää keskisormikieltä asiakaspalveluammatissa (kun sitä ei ole erikseen kielletty).

Eiköhän se kerro aika paljon jlf-keskustelun tasosta.

Mitä kuvaamiseen tulee, niin museoratikassa ei ehtisi muuta tehdäkään kuin ajella keskisormi ojossa, jos jokaista kuvaajaa pitäisi tällä tavalla tervehtiä. Myös muuten rvk:t ovat tottuneita kuvaajiin. Kuvaaminen on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon, kun on siirrytty digikameroihin ja internetjakeluun, ja kustannukset ovat tulleet alas. Ehkä olisi paikallaan muistuttaa (täydennys)koulutuksessa ihan kaikkia kuljettajia siitä, että Suomessa saa ja voi yleisellä paikalla kuvata vapaasti. Antakaahan kuvaajat palautetta liikennöitsijälle ja aina myös HSL:lle, sehän on viime kädessä tilaajana vastuussa aivan kaikesta, välillisesti myös niistä keskisormista.
 
Aika uskomatonta, että jonkun mielestä on ihan ok käyttää keskisormikieltä asiakaspalveluammatissa (kun sitä ei ole erikseen kielletty).
Komppaan. Keskisormea näyttävä asiakaspalvelutyöntekijä ei liene myöskään hyvää mainosta työnantajallensa (oli ammatti sitten mikä tahansa)...
 
Itse toimin asiakaspalveluammatissa, eikä mulle ole koskaan tullut mieleen ylimielisyys tai keskisormen näyttäminen mieleenikään loppuasiakkaalle. Toki saatan toisinaan turhautua asiakkaisiin ja marmatuksiin, mutta se mitä minä teen, palvelee työnantajaani ja saan duunaamastani jobista metukat leivän päälle; ei mulla ola pienintäkään mahdollisuutta v*ttuilla yhdellekään asiakkaalle. Jos näin toimisin, multa loppuisi melko nopeasti palkanmaksu. Näin ollen en mitenkään voi ymmärtää tuota, miksei liikenteessä olevia autoja voi kuvata. Tuntuu melko neuvostoliittolaiselta asenteelta moinen.
 
Mä hymyilen leveämmin, kun jokin asiakaspalvelutilanne v*tuttaa. ;)
 
Mitä kuvaamiseen tulee, niin museoratikassa ei ehtisi muuta tehdäkään kuin ajella keskisormi ojossa, jos jokaista kuvaajaa pitäisi tällä tavalla tervehtiä.

Kiitos päivän nauruista! Siitähän voisikin tulla varsinainen vetonaula. Iso pahvinen keskisormi vain pystyyn perävaunun takasillalle, ja ihmiset ympäri maailman saapuisivat Helsinkiin kuvaamaan keskisormimuseoratikkaa. :lol:
 
Kumman hanakasti esimerkiksi poliisit tai vartijat ovat kieltämässä heidän kuvaamistaan. Näiden jos joidenkin ammattiryhmien kuvittelisi olevan asiakaspalvelijoita. Lontoossa on yleisesti tunnettua että jos et tiedä mitä kello on, kysy poliisilta. Täällä varmaankin tulisi syyte virkavallan halventamisesta.
 
Tänään osui kuljettajaksi todella asennevammainen tapaus. Pysäkkiä ennen olevissa liikennevaloissa hän ryhmittäytyi vasemmalle kaistalle, rinnakkain oikealla kaistalla olevan bussin kanssa, ja ohitti pysäkin vasenta kaistaa pitkin kaasu pohjassa näkemättä pysäkillä viittilöivää henkilöä. Kaipa kuljettaja ajatteli, että ei pysäkin matkustajista kuitenkaan kukaan nouse kyytiin, joten voi hyvin ajaa vasenta kaistaa pitkin ilman näköyhteyttä pysäkille.

Tuntuu siltä, että suurin osa kuljettajista (mutta ei kaikki!) on sellaisessa ammatissa, että sitä ei koe omakseen eikä ole erityisen kiinnostunut työn hoitamisesta hyvin. Esimerkiksi öisin keskustasta lähtevien bussien lastaaminen kestää pitkään herrojen ja rouvien kunnon ja reiteistä tietämättömyyden takia, mutta silti useimmat kuljettajat ajavat lähtölaiturille juuri kun on lähtöaika tai minuutti sen jälkeen, ja lopulta bussi lähtee yllättäen yli 5 min lähtöajan jälkeen.
 
Takaisin
Ylös