Kuljettajien toiminta

Päinvastoin, asiakkaat kuvittelevat olevansa jonkinlaisia esimiehiä ja kuljettajat heidän alamaisiaan, jotka tekevät juuri niin kuin he "palkanmaksajina" sanovat tai haluavat. Oli kyseessä sitten pysäyttämismerkin näyttäminen metriä ennen kuin linja-auto on pysäkin kohdalla, STOP-napin painaminen metriä ennen kuin linja-auto on pysäkin kohdalla, jengi istuu vaan penkeillä pysäkeille tullessa ja Kampissakin ihan siihen saakka kunnes olet sulkemassa ovia, idioottimaisista asioista valittaminen (hankala sää, ruuhkat, bussin myöhässä olo - "etuajassa olo", ym.) ja sitä rataa. "Kuski ei ottanut 4. lastenvaunuja kyytiin -> kirjoitan negatiivisen asiakaspalautteen". Päällimmäisenä jäätävä röyhkeys sekä ylimielisyys. Jengi heittää sulle Larussa kympin setelin naaman eteen eikä sano mitään minne on menossa, ei edes katso sua ja kun kysyt asiasta niin vastaus on tyyliin "eiks tää bussi mee keskustaan". Olen ollut elämäni aikana useammassakin asiakaspalveluammatissa, mutta tämä karjan kuskaaminen dösällä on kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Edes taxin ratissa ei koe mitään vastaavaa. Enkä koe tarpeelliseksi palvella tämän tyyppisiä itseään täynnä olevia ihmisiä yhtään enempää kuin mitä on välttämätön pakko.

Miten olisi uusi viestiketju "Matkustajien toiminta" ? Tulisi myös pitkä lista kuskin tai konduktöörin työpäivän pilaamisesta.
 
Vs: Kuljettajien toiminta. Halliin menevä vaunu

Ei voi. Ratapihalla on pysäkkimerkki, mutta pysäkkiä käytetään vain vaunun vaihtoihin kesken linjan, siis jos rikkinäinen vaunu vaihdetaan ehjään. Halliin ajavien vuorojen viimeiset poistumispysäkit ovat Töölön hallin pysäkki Sallinkadun risteyksessä ja Oopperan pysäkki.

Valitettavasti aika moni dösäkuski taitaa tehdä. Siltä ainakin matkustajasta vaikuttaa. Viimeisin työttömyysluku oli 342 000 – ehkä siinä on yksi syy?

Oikotie ilmoittelee joka viikko esim. avoinna olevista kuorma-autonkuljettajien paikoista.
 
Vs: Kuljettajien toiminta. Halliin menevä vaunu

Oikotie ilmoittelee joka viikko esim. avoinna olevista kuorma-autonkuljettajien paikoista.

Rankka OT:

Oletko ikinä ajanut kuorma-autoa jossain kahden-kolmen auton ja muutaman miehen T:mi Maansiirto Mikko Mallikas & Poika -puljussa? Palkantulo säännöllisesti ajallaan on niin ja näin, lomarahat ym. selkeästi TES:ssä olevat pykälät - tulee jos tuurilla on ajoa siihen aikaan vuodesta ja sitä rataa. Jos ei ole (tarpeeksi) ajoa niin sinut epävirallisesti lomautetaan tai saat palkkaa yhdeltä viikolta kuukauden aikana. 9 kertaa kymmenestä "palkanlaskenta / reskontra" = isännän vaimo tai tytär tai sisko. Alat penäämään TES:n mukaisia lisiä tai oikeuksiasi eli suomeksi "hankalaksi" niin alta aikayksikön löytyy toinen jantteri sun tilalle. Tolla alalla vain muutama iso toimija pelaa selkeästi ja puhtaasti TES:sin mukaan, tämä näkyy noissa kymmenissä ja taas kymmenissä KA-alan työpaikkailmoituksissa.

Tässä maassa on satoja asioita joista nämä kokoomus tyyppiset KiKy -sankarit ovat autuaan tietämättömiä.

Ihan sama pätee tähän nykyiseen HSL:n palautejärjestelmään, joka kannustaa valittamaan pienimmistäkin asioista koska käytännössä kenelläkään (valittaja, HSL) ei ole mistään minkäänlaista vastuuta. HSL:n FB-sivustolla viesteihin vastaavat HSL:n "asiakaspalvelijat" laittavat vain valitusta eteenpäin. Kuljettaja on se, joka on automaattisesti syyllinen ja vasta J O S pystyy jollain ihmeen tavalla todistamaan ettei tehnyt siten mitä palautteessa kaikkivoipa asiakas väittää, saa puhtaan paperit. Normaalissa elämässä olet syytön kunnes sinut todistetaan syylliseksi, tällä alalla se on tismalleen toisinpäin.
 
Tänään 20.3. oli pojalleni sattunut erikoinen tapaus aamuvarhaisella töihin mennessään. Postikadulla odotti kaksi 21V:tä. Ensimmäinen otti matkustajia, takimmainen seisoi ovet suljettuna. Kun lähtöhetki, ehkä 5.53 tms. oli koittanut lähtivät molemmat bussit yhtaikaa. Simonkadulla jälkimmäinen bussi oli vilkutellut valoja ja sitten hetken kuluttua oli selvinnyt, että jälkimmäinen oli oikeassa vuorossa ja matkustajat oli komennettu siihen. Ensimmäinen oli kaiketi sitten palannut Postikadulle. En tiedä, että kummasta linjan liikennöitsijästä on ollut kyse.
 
Miten kuljettajan pitäisi toimia tässä tilanteessa? https://www.facebook.com/helsinginseudunliikenne/posts/1273126472742395 . Haluaisin kuulla oman näkemyksenne. Aikaisemmin tässä ketjussa keskusteltiin mm. siitä, että palvelun laadun pitäisi olla lähtökohtaisesti niin korkealla, ettei palautteita tule. En tiedä minkälaisten lasien takaa maailmaa katselee, jos näin ajattelee. Vaikka olisi kuinka erinomainen kuljettaja ja asiakaspalvelija, niin näistä tilanteista palautetta tulee väistämättä. Tässä kohtaa esimerkiksi, jos soitetaan poliisit paikalle, jää vuoro taatusti ajamatta. Itse en tiedä miten tuossa tilanteessa olisi pitänyt kuljettajan toimia. Ohjeistus on, ettei uhkaavissa tilanteissa turvaohjaamosta poistuta. Kuljettajan oikeusturva on olematon, joten on syytä pysytellä turvaohjaamossa. Tai ainakin mahdollisten valvontakameroitten näkökentässä.
 
Jos kuljettajia oli kaksi niin kyllä heidän olisi pitänyt puuttua asiaan ja heittää idiootit pihalle. Vielä parempi olisi ollut kutsua poliisit vaikka siitä syyttömät matkustajat olisivat kärsineet, mutta olisivat häiriköt ainakin vähän aikaa olleet poissa.Kulkuneuvoissa pitäisi muutenkin siirtyä kovempaan kuriin.
 
Spontaanisti tekisi mieli sanoa, että kuljettajan pitäisi heittää tuollaiset pihalle. Mutta kuljettajien pahoinpitelyt ovat käytännössä aina suoraa seurausta siitä, että kuljettaja on poistunut ohjaamosta, joten se ohje, että sieltä ei lähdetä, on hyvä ja sitä pitää noudattaa.

Mitähän olisi tapahtunut, jos yrittäisi yhdistää nämä kaksi eli seisauttaa bussin seuraavalle pysäkille ja ilmoittaa, että matka ei jatku ennen kuin häiriköt ovat poistuneet? Ratikkapuolella olen pari kertaa ollut tuollaisessa vaunussa, ja sosiaalinen paine on laukaissut tilanteen aika nopeasti (joskus niin, että häirikkö on poistunut, joskus niin, että kuljettaja on vetänyt vähän överiksi ja taipunut – yhtä kaikki, matkustajien ns. yleinen mielipide saa aika nopeasti aikaan tilanteen laukeamisen). Tällöin kuljettaja voi pysyä ohjaamossa.

Bussiliikennöitsijöillä ei taida olla mahdollisuutta tilata vartijoita paikalle? Sinänsä tuossa on jo rikottu useampaa lakiakin, eli miksei sitten olisi voinut poliisinkin kutsua. Mutta ei-kiireellisessä tilanteessa menee helposti tuntikin, ennen kuin tulevat paikalle, joten eivätköhän nuo häiriköt olisi joka tapauksessa poistuneet ennen poliisia.

Ehkä paras ratkaisu olisi poliisilla uhkaaminen ja auton seisauttaminen poliisia odottamaan. Kertaalleen kutsutun poliisin voi aina peruuttaa, kun tilanne on lauennut. Tuossa keississä siihen tuskin olisi kauan mennyt.
 
Muistan kun n. 20 v. sitten Espoon auton vuoroa ajoi eräs kuski joka kuuluu ainakin SLHS:ään. Bussissa oli kolmen tai neljän hengen teiniporukka joka oli kai saanut hommattua jonkun siiderin tai vastaavan ja mölysivät ja potkivat seiniä bussin peräosassa. Kuski huomautti asiasta kerran mutta kun meno jatkui hän komensi Vihdintien pysäkillä porukan ulos. Käsky ei tehonnut jolloin kuski sammutti moottorin ja sanoi, ettei matka jatku ennen kuin ko. häiriköt häipyvät. Joku matkustaja yritti protestoida jolloin kuljettaja sanoi: "Minä olen tämän bussin esimies ja auto ei liiku ennen kuin tahdon". Noin kolmen minuutin päästä juipit menivät mölyten ulos ja matka jatkui.
 
En valitettavasti voi olla havainnostani 100% varma mutta voin melkoisella varmuudella sanoa nähneeni palavan tupakantumpin lentävän ulos transdevin eräästä ei liikenteessä olleesta VDL-telistä maanantai-iltana Helsingin Hämeentiellä. Bussi lähti muutenkin kaasuttelemaan Kustaa Vaasan Tiellä punaisia päin ennakoiden vaihtuvat vihreät. Taisi olla kuljettajalla pinna kireällä mikä on ymmärrettävää ainakin minun puoleltani, mutta tuo palava sätkä pisti miettimään kyllä..
 
Tullut itsekkin havaittua muutaman kerran samaa, että natsoja on lentänyt nimenomaan TDF:n VDL:n ohjaamosta.
 
Poistuin tänään linjan 23 autosta Ruskeasuon päättärillä. Laskeuduin takaovesta ja ollessani oviaukossa ovi alkoi sulkeutua ja työnsi voimalla ja palasi sitten takaisin. Kysyin kuljettajalta kuinka tällainen on mahdollista. Kuljettaja vastasi näin: "se ovi tekee joskus noin".

Sitten keskustelimme onko hän ilmoittanut viasta, mutta vastasi ympäripyöreästi jotain ilmoittaneensa. Mutta melko pian pisti pohtimaan että jos kuljettaja hosui ja sulki oven liian aikaisin.

Kyseessä oli auto 1602 ja sen rekisterinumero on ENB-356. Poistuin autosta 14.15.

Puristava ovi tuntuu inhoittavalta 90- kiloiselle miehellekin, mutta entä sitten kun sama tapahtuu lapselle tai heiveröiselle naiselle ?
 
Puristava ovi tuntuu inhoittavalta 90- kiloiselle miehellekin, mutta entä sitten kun sama tapahtuu lapselle tai heiveröiselle naiselle ?

Vesisateessa kastuminenkin tuntuu inhottavalta, mutta mitään vahinkoa harvemmin tapahtuu.
 
Takaisin
Ylös