Kuljettajien toiminta

Eiköhän noilla ole yksi selitys: vahinko. Lähestulkoon jokaiselta kuljettajalta on joskus mennyt ohi pysähtymis signaali. Kaikissa autoissa ei kuljettajalle välttämättä edes tule minkäänlaista äänimerkkiä ja aurinkoisella säällä ei oikeasti tahdo erottaa kojetaulusta keltaisia merkkivaloja. Vm 2007 ja vanhemmissa Volvoissa kannattaa painaa varmuudelta uudestaan hyvissä ajoin ennen pysäkkiä koska näissä välillä pysähtymissignaali saattaa deaktivoitua heti painamisen jälkeen. Onneksi nämä ongelmat ovat harvinaisia mutta tietyissä autoissa esiintyy tätä (en halua kertoa täällä julkisesti missä ja minkä firman autoissa)

Tuo 201 tapaus. Lähti mahdollisesti siirtoajoon mutta unohti linjakilvet. Paljon on vielö autoja joissa ei ole LIJ kilpiä. En usko että moni uskaltaisi työpaikkansakaan takia tahalleen jättää matkustajia pysäkille
 
Onneksi asiakkailta ei edellytetä mitään käytöstapoja ja niistä ei voi mihinkään laittaa palautetta :lol: Tai no Radio Suomi ja Kansanradio, maan paras viihdeohjelma.

Kyllä se kuljettaja sinne kansanradioon soittaa että kyytiin pyrkivät matkustajat häiritsivät hänen huviajeluaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 19:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:53 ----------

Eiköhän noilla ole yksi selitys: vahinko. Lähestulkoon jokaiselta kuljettajalta on joskus mennyt ohi pysähtymis signaali. Kaikissa autoissa ei kuljettajalle välttämättä edes tule minkäänlaista äänimerkkiä ja aurinkoisella säällä ei oikeasti tahdo erottaa kojetaulusta keltaisia merkkivaloja. Vm 2007 ja vanhemmissa Volvoissa kannattaa painaa varmuudelta uudestaan hyvissä ajoin ennen pysäkkiä koska näissä välillä pysähtymissignaali saattaa deaktivoitua heti painamisen jälkeen. Onneksi nämä ongelmat ovat harvinaisia mutta tietyissä autoissa esiintyy tätä (en halua kertoa täällä julkisesti missä ja minkä firman autoissa)

Tuo 201 tapaus. Lähti mahdollisesti siirtoajoon mutta unohti linjakilvet. Paljon on vielö autoja joissa ei ole LIJ kilpiä. En usko että moni uskaltaisi työpaikkansakaan takia tahalleen jättää matkustajia pysäkille

Linjakilpi oli koko ajan päällä. Ovi meni rikki tai sitten lähti siirtoajoon unohtaen sammuttaa linjakilvet.
 
Tai sitten ei kannata kysyä. Jos toimii itse oikein ja ilmoittaa aikeistaan ajoissa, se riittää.

Aikeiden ilmaisuksi ei siis riitä, että linjan loppupäässä käytävällä seisoo puolentusinaa pois jäävää, namiskuukkelia on painettu ja pysäkkiäkään ei voi olla havaitsematta kavennuksen ja kiveyksen takia? Niinkö?

On kovin lohduton maailmankuva, jos kaikki kuljettajien töppäyksetkin halutaan kääntää matkustajien viaksi. Mutta niinhän se tehdään, Höseliä myöden.

Tässä mainitussa tapauksessa kyllä kohteliaasti ensin tiedusteltiin, että mahtaisitko löytää jarrupolkimen. Kun kärry oli sitten saatu 100 metriä pysäkin jälkeen pysäytetyksi rotvallin reunaan, käytiin akuankkakeskustelu, joka ilmeisesti johti hyperventilaatioon, kun Katujen Kingiä oli pilkattu. Siinä se seisoi ainakin puoli minuuttia ennen kuin pääsi jatkamaan. Lieneekö etsinyt kaasupoljinta.

Saattaa olla, että kohteliaisuuden aste olisi ollut korkeampi, jos ajotyyli olisi ollut jollain tavalla ihmismäinen. Mutta hana auki hana kiinni -tyyli on toki tehokas, jos on tavoite saada mahdollisimman monta matkustajaa nurin.
 
Linjakilpi oli koko ajan päällä. Ovi meni rikki tai sitten lähti siirtoajoon unohtaen sammuttaa linjakilvet.
Joo veikkaisin jälkimmäistä. Ensimmäisessä tapauksessa ei olisi edes saanut lähteä linjalle ja olisi pitänyt kertoa ulkona odottaville matkustajille jos ovi ei toimi. Matkustajapäätteestä näkee onko linjalla vai ei. Jos lipun voi leimata, on. Jos lukee "ei käytössä" niin ei ole kirjautunut lähdölle (tai sitten vaan rikki). Tarkkasilmäinen matkustaja näkee kuljettajapäätteestä sen myös lukeeko siellä linjanumero ja määränpää vai pelkkä "ei linjalla" tai vuoron lähtövalikko ;)
 
Viimeksi muokattu:
Aikeiden ilmaisuksi ei siis riitä, että linjan loppupäässä käytävällä seisoo puolentusinaa pois jäävää, namiskuukkelia on painettu ja pysäkkiäkään ei voi olla havaitsematta kavennuksen ja kiveyksen takia? Niinkö?

On kovin lohduton maailmankuva, jos kaikki kuljettajien töppäyksetkin halutaan kääntää matkustajien viaksi. Mutta niinhän se tehdään, Höseliä myöden.

Tässä mainitussa tapauksessa kyllä kohteliaasti ensin tiedusteltiin, että mahtaisitko löytää jarrupolkimen. Kun kärry oli sitten saatu 100 metriä pysäkin jälkeen pysäytetyksi rotvallin reunaan, käytiin akuankkakeskustelu, joka ilmeisesti johti hyperventilaatioon, kun Katujen Kingiä oli pilkattu. Siinä se seisoi ainakin puoli minuuttia ennen kuin pääsi jatkamaan. Lieneekö etsinyt kaasupoljinta.

Saattaa olla, että kohteliaisuuden aste olisi ollut korkeampi, jos ajotyyli olisi ollut jollain tavalla ihmismäinen. Mutta hana auki hana kiinni -tyyli on toki tehokas, jos on tavoite saada mahdollisimman monta matkustajaa nurin.

Ei tuo sinunkaan asenteesi kovin kehuttava ole. Ja onko nyt niin suuri ongelma, jos ottaa muutaman ylimääräisen askeleen? Virheitä sattuu kaikille, ihan kaikille. Ilmeisesti olet sitä mieltä, että yleensäkin asiakaspalvelun parissa työskenteleville voi sanoa ja huutaa ihan mitä vaan, etenkin jos sattuu joku pieni moka. Siis samalla tavalla kuin huutaisi tyhmälle apinalle.
 
Tätä samaa sarjaa tapahtui taas eilen. Linjalla 51 jo selkeästi Helsinginkadun pysäkin jälkeen painetaan nappia, niin silloin pitäisi pysähtyä Fleminginkatu -pysäkillä, ohittaessa Karhupuistoa pyysin jo pysähtymään.

Ja meitä käytävällä seisovia oli monta, jotka sitten poistuimme Karhupuistoon. Aika oleellinen työtehtävä. Milläköhän tällaisen voisi selittää ?
 
Muistatko millainen bussi oli tai mikä oli sen kylkinumero?
 
Ainakin Transdevin 500-sarjan Volvoissa ääni muutettiin lähes olemattomaksi mm. kun luukku auki merkkivalo huusi turhia hälytyksiä.

Transdevin 501:ssa vilkkuääni kuuluu aika selvästi ihan taaksekin asti. Joten joko minulla on super kuulo tai sitten kyseiseen autoon ei ole tehty muutoksia vilkkuäänien osalta.
 
Muistatko millainen bussi oli tai mikä oli sen kylkinumero?

Se oli eilen eli torstaina(15.8.) Tähkätien pysäkillä aikataulun mukaan 21:00. Lähtee siis Neulastieltä 20:54. Hän myös jätti matkustajia pysäkille 1662, vaikka eihän se ole 51:n pysäkki. Todennäköisesti ensimmäisiä kertoja ajamassa linjaa 51.
 
H61 Rautatientoriin klo 15:52 Siltamäestä. Kuskilla varsin mukava ja taloudellinen ajotapa :D
Onneksi jarrut oli kunnossa meinaa kuskin paikalla istu tällä kertaa semmonen rallikuski ettei mitään rajaa :D
 
Todella epämukavaa matkustajille varsinkin jos seisomakuorma, tuollasesta jos huomauttaa kuljettajaa suoraan niin joutuu aika herkästi ulos koska hän on kapteeni laivassaan. Harva älyää ottaa ylös linjanumeroa, kellonaikaa, liikennöitsijää ja auton kylkinroa antaakseen palautetta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Todella epämukavaa matkustajille varsinkin jos seisomakuorma, tuollasesta jos huomauttaa kuljettajaa suoraan niin joutuu aika herkästi ulos koska hän on kapteeni laivassaan. Harva älyää ottaa ylös linjanumeroa, kellonaikaa, liikennöitsijää ja auton kylkinroa antaakseen palautetta.

PL #782 näyttäisi olevan Bussitutkan mukaan.
 
Takaisin
Ylös