Kuljettajien toiminta

Tänään erikoinen tilanne Hämeenlinnanväylällä noin klo 1520. Helbin Scania vaihtoi kaistaa mielestäni täysin hallitusti ja vieläpä varsin loivasti. Takana ajanut Peugeotin joku 200-sarjalainen tai jopa pienemmän henkilöauton kuljettajan hermo meni täysin. Soitti ensin torvea bussille ja tämän jälkeen ohitti bussin siten, että tuli aivan bussin eteen jarruttaen voimakkaasti. Bussin kuljettaja joutui jarruttamaan voimakkaasti törmäyksen estämiseksi. Tämän jälkeen Pösö tietty kovaa karkuun.

...Voin vain ihmetellä henkilöauton kuljettajan toimintaa. Täysin vastuutonta ja jopa suisidaalista toimintaa vilkkaassa liikenteessä. Bussin kuljettajan hereillä olo esti Scanian puskuria painumasta pösön kojelautaan.

Tälläisiä tilanteita sattuu kymmenittäin viikkotuntumalla Helsingin alueella iltaruuhkan aikoihin. Ihmiset käyttäytyvät linja-autolle kuin porsaat ja asettavat jonon järjestyksen jopa henkensä edelle. Minut on brake-checkattu täpötäydellä bussilla kaksi kertaa linjalla joko soitettuani torvea tai pysäkiltä lähtemisen jälkeen. Nämä kuljettajat luottavat vain siihen, että pysähdyn. Muuten tulee kolari joka kerta.
 
Tallenteen nähtyään syypää ehkä myöntää syyllisyytensä, mutta entä jos ei myönnä? Mikä on kojelautakameran todistusvoima oikeuskäsittelyssä?

Muutama vuosi sitten henkilöautonkuljettaja todettiin oikeudessa syylliseksi liikenteen vaarantamiseen kun ohitti rekkaa vaikka vastaan tuli moottoripyörä joka joutui väistämään pientareelle. Ilman kameraa tilanne tuskin edes olisi oikeuteen päätynyt ja silloinkin ilman muita todisteita olisi ollut vain sana sanaa vastaan Joten samanlainen todistekappale se on kuin muutkin.
 
Hyvä näin, olisi todellakin syytä lähettää tallenne poliisille tämmöisissä tapauksissa. Joskus olisi jopa pienempi peltikolari parempi vaihtoehto kuin täpötäyden bussin hätäjarrutus. Seisova matkustaja on silloin aina vaarassa kaatua ja loukkaantua, jopa pahastikin. Mutta bussikuljettaja yrittää tietenkin ensisijaisesti aina estää peltivahinkoja ja kaikki niiden seurauksia, paperisotaa, myöhästymisiä jne. Mutta varmasti kiusaus ajaa törkeän häirikön päälle voi joskus olla aikamoinen.
 
Tänään linjalla 212 Kampin terminaalissa matkustaja osti käteisellä kuljettajalta ABC-lipun, mutta kuljettaja myi hänelle AB-lipun. Matkustaja kertoi, että kuljettaja myi hänelle väärän lipun, sillä hän tarvitsee ABC-lipun. Kuljettaja sanoi, ettei kyseinen bussi mene C-vyöhykkeelle, johon matkustaja vastasi, että vaihtaa bussia ja tarvitsee siksi ABC-lipun. Kuljettaja toisti jälleen, ettei bussi kulje C-vyöhykkeelle. Hetken tästä kinastellessa matkustaja pyysi rahoja takaisin, sillä ei tee AB-lipulla mitään. Kuljettaja kieltäytyi ja jälleen toisti, ettei bussi kulje C-vyöhykkeelle. Matkustaja pyysi edelleen rahoja takaisin, jolloin kuljettaja pyysi matkustajaa poistumaan. Matkustaja kysyi sitten kuljettajan nimeä, jota kuljettaja ei kertonut. Sitten matkustaja poistui bussista ja muut matkustajat jäivät huutelemaan kuljettajalle, kuinka väärin tämä oli toiminut.
 
Onko mahdollisesti niin että bussien kassakoneet on ohjelmoitu myymään lippuja vain niille vyöhykkeille missä linja kulkee vai mistä on kysymys?

t. Rainer
 
Onko mahdollisesti niin että bussien kassakoneet on ohjelmoitu myymään lippuja vain niille vyöhykkeille missä linja kulkee vai mistä on kysymys?

t. Rainer

Pystymme myymään kertalippuja jokaiselle vyöhykkeelle, myös yhden päivän AB- ja ABC-vuorokausilippuja. Kuljettaja ei ole tässä tapauksessa toiminut oikein.
 
Tänään linjalla 212 Kampin terminaalissa matkustaja osti käteisellä kuljettajalta ABC-lipun, mutta kuljettaja myi hänelle AB-lipun. Matkustaja kertoi, että kuljettaja myi hänelle väärän lipun, sillä hän tarvitsee ABC-lipun. Kuljettaja sanoi, ettei kyseinen bussi mene C-vyöhykkeelle, johon matkustaja vastasi, että vaihtaa bussia ja tarvitsee siksi ABC-lipun. Kuljettaja toisti jälleen, ettei bussi kulje C-vyöhykkeelle. Hetken tästä kinastellessa matkustaja pyysi rahoja takaisin, sillä ei tee AB-lipulla mitään. Kuljettaja kieltäytyi ja jälleen toisti, ettei bussi kulje C-vyöhykkeelle. Matkustaja pyysi edelleen rahoja takaisin, jolloin kuljettaja pyysi matkustajaa poistumaan. Matkustaja kysyi sitten kuljettajan nimeä, jota kuljettaja ei kertonut. Sitten matkustaja poistui bussista ja muut matkustajat jäivät huutelemaan kuljettajalle, kuinka väärin tämä oli toiminut.

Jepu jee. Terveeksi kaikille, aloitin foorumilla tänään.
Pitää sanoa, että tuo lipunmyyntikoulutus on ollut luokatonta tasoa ainakin itselläni. Aloitin kuljettajana alkuvuonna. Harmittaa vietävästi, kun kukaan ei ole opettanut erikoistilanteita ym. Nolottaa kun ei tiedä kaikkia kommervenkkejä oikeiden asiakkaiden edessä...

P.S. Ylläpito HOI!

SSL-sertin hommaaminen sivustollenne ei vissiin olisi kauhean vaikea saati kallis urakka, mitä nyt olen tehnyt niitä edellisessä elämässäni jonnin verran.
Herätys ja kiitos. Harvoin näkee "YHTEYS EI OLE SUOJATTU" - tagia selaimessa nykyään. Ja hyvä niin!
 
Viimeksi muokattu:
Tuppaa olemaan nykypäivänä perehdytys vähän joka firmassa lapsenkengissä. Laitetaan pariksi päiväksi toisen kuljettajan kyytiin ja odotetaan että siinä oppii kaiken tarvittavan...
Mutta jos ei osaa jotain niin sitten pitäisi vain sanoa ettei tiedä, eikä alkaa vänkäämään asiasta, varsinkin kun tuossa on kyllä toimittu varsin väärin.
 
Tapahtui tänään Hämeentie 99:n kohdalla Helsingissä. Olin taskupysäköimässä autoa kadun varressa olevaan vapaaseen ruutuun. Ajoin siis hieman kyseisen parkkipaikan ohitse peruuttaakseni auton paikalleen. Vilkku oikealle oli päällä ja laitoin peruutusvaihteen päälle. Taustapeilissä näkyikin sitten Scanian keula noin 1-2 metrin päässä autostani. Odottelin pari sekuntia, josko linja-auton kuljettaja olisi joko peruuttanut tai vaihtanut viereiselle, vapaalle ajokaistalle. Seuraavaksi kuulinkin jo bussin torven eli oli pakko ajaa hieman eteenpäin, kääntyä seuraavasta risteyksestä pois Hämeentieltä ja joustaa tuossa tilanteessa.

Jääköön tässä yhteydessä bussilinjan numero ja kellonaika mainitsematta.

Ei tässä mistään mielensä pahoittamisesta ole kyse, mutta maltti olisi joskus valttia liikenteessä - pelisilmän lisäksi. ;)
 
Olin aikaan reppurina ja yritin pysäköidä samalla tavalla Pohjois-espalla usein. Takana tuleva auto ajoi puskuriin kiinni ja minä kilttinä miehenä jatkoin matkaa.

Mutta sitten katselin kokeneimpine pysäköintiä joskus, nimittäin jäivät paikalleen kylmän rauhallisesti, ja kyllä se takana oleva auto jossain vaiheessa siirtyy sille toiselle kaistalle.

Se on sellainen juttu että sääntöjen mukaan saa ajaa ja pysäköidä. Kylmän rauhallisesti taskuparkkeeraus rauhallisesti odottaen, kyllä ne takana pakottamista yrittävät siitä väistävät. Olkoon vaikka bussi
 
Hyvä vinkki taskupysäköidessä vilkkaassa liikenteessä on pysähtyä ensin sen raon kohdalle, johon aikoo pysäköidä. Sitten, kun takana tuleva liikenne on pysähtynyt, voi itse ajaa hieman eteenpäin ja taskuparkkeerata normaalisti.
 
Liikenne ei tapahtuma-aikaan ollut vilkasta. ;)

Kiitos silti vinkistä. Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla.

En tiedä, olenko ylivarovainen liikenteessä, mutta usein tulee pidettyä nopeudesta riippumatta edes jonkinlaista turvaväliä kaikenlaisia yllättäviä tilanteita ajatellen. Ei sitten tule kadun varteen pysäköivä autokaan yllätyksenä.
 
Eilen astuessani 235:een tuli perässäni nuori nainen joka sanoi, että hänellä on kännykässä lippu mutta virta on lopussa hänen täytyy ladata se ensin. Kuljettaja viittasi hänet istumaan. Nainen tuli peräosaan ja laittoi kännykän lataukseen. Onko tällaisia tapauksia usein ja miten te jotka olette kuljettajia toimitte tällaisissa tapauksissa? Jokuhan saattaa yrittää huijata. Tämä kyseinen nainen vaikutti kyllä rehelliseltä.
 
HSL:än virallisista matkustusehdoista:

"Sinun pitää varmistaa, että puhelimen kello on oikeassa ajassa, sovellus on käynnissä ja, että puhelimen akku riittää lipun näyttämiseen bussinkuljettajalle, matkalipun tarkastajalle ja konduktöörille."

https://www.hsl.fi/sovellus/lippujen_kayttoehdot_matkustusehdot
 
Takaisin
Ylös