Kuljettajien toiminta

Ei vielä. Ja tarkennus, että kaikki taskuttomat pysäkit eivät ole normaaleilla ajokaistoilla, vaan osa on bussikaistoilla.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:04 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:00 ----------

Et kai tosissasi väitä, että takaa tulevilla on tapana estää bussin pysäkiltä lähtöä?

Bussin kannalta taskuton pysäkki on myös siitä kätevä, että bussin ollessa pysäkillä tyhjenee pysäkin jälkeinen katuosuus autoista ja bussi pääsee seuraaviin liikennevaloihin paalupaikalle.

Väitän, että monella nimenomaan on tarkoitus estää bussin lähtö - siis täytyy päästä itse ensin. Päivittäin monia tapauksia.
 
Jos kulkee autolla väärältä puolelta liikenteenjakajaa, niin kyllä se on ihan täysin autoilijan syy. Siinä rikotaan tieliikennelakia tietoisesti.

Ymmärtääkseni kevyen liikenteen tunneleita varten ei ole mitään lakia, joka kieltäisi pyöräilijöitä ajamasta keskellä väylää (kunhan samalla ei vaaranneta muiden tienkäyttäjien turvallisuutta). Valoakaan ei tarvitse olla pyörässä paitsi, kun "ajetaan ... pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut." Itse ymmärrän tuon niin, että valoa ei tarvitse olla päiväsaikaan pimeässä tunnelissa, kunhan tunnelia ennen ei ole kylttiä, joka ilmoittaa tunnelin alkamisesta.

Itse vertaisin näiden kahden tilanteen eroa näin. Kuvitellaan, että on 80km/h maantie, ja siinä on jossain kohdassa vähitellen tiukentuva mutka, jossa suositeltu nopeus 40km/h. Tämä pyöräilijän tapaus on verrattavissa siihen ettei tuosta jyrkästä mutkasta varoiteta mitenkään. Jos autoilija ohittaa bussin menemällä toiselle puolelle liikenteenjakajaa tai muuten vaan vastaantulevalle kaistalle, se olisi verrattavissa maantiemutkaan, jota ennen on joko 40km/h nopeusrajoitus tai sitten 40km/h suositeltu nopeus. Joko rikot lakia, tai sitten toimit omalla vastuulla mahdollisesti vaarallisesti.
 
Väitän, että monella nimenomaan on tarkoitus estää bussin lähtö - siis täytyy päästä itse ensin. Päivittäin monia tapauksia.

Kyllä tämä varmasti pitää paikkansa. Mä esimerkiksi en mielelläni päästä Nobinan busseja eteeni kuhnimaan, mutta se vaatii aika monipuolista havainnointia, ettei jää pysäkiltä tulevan bussin alle – kuitenkin jos esimerkiksi vilkku on jo päällä vasemmalle, mutta etuovi vielä auki, niin hyvinhän siitä ehtii.

Jos kulkee autolla väärältä puolelta liikenteenjakajaa, niin kyllä se on ihan täysin autoilijan syy. Siinä rikotaan tieliikennelakia tietoisesti.

Me ollaan ihan yhtä mieltä siitä, että juridinen vastuu on kuljettajalla.

Mä katson, että jos liikennejärjestelyt johtavat epätoivottuun käyttäytymiseen, josta aiheutuu vaaratilanteita tai pahempaa, niin moraalisesti vastuussa voi olla kuljettajan ohella joku muukin. Mutta moraalihan on jokaisella ihmisellä erilainen. Tämä menee varmaan vähän sarjaan "makuasioista ei kannata kiistellä".
 
Väitän, että monella nimenomaan on tarkoitus estää bussin lähtö - siis täytyy päästä itse ensin. Päivittäin monia tapauksia.
Samoin.
Esimerkiksi Pasilan asemalla on taskupysäkki ja sen yhteydessä risteys, jossa on liikennevalot. Sieltä on yhtä tuskaa päästä pois kun muu liikenne estää poispääsyn.
 
En ole enää reiluun vuosikymmeneen ajanut linja-autoa, mutta olen kieltämättä hämmästynyt, jos näin on. Joutuihan sitä toki välillä pysäkiltä lähtiessä "nielemään ylpeytensä" ja päästämään takaa tulevia henkilöautoja menemään ohi, samoin toisinaan odottamaan, että muutaman auton jono tulee ohi ja vasta sitten laittamaan vilkun päälle ja lähtemään liikkeelle, mutta en kyllä edes Pasilan vanhan aseman pysäkkejä kokenut "yhtenä tuskana". Suurempi este linja-auton sujuvalle etenemiselle oli mielestäni liikennevalo-ohjaus, etenkin, kun HELMI-järjestelmä oli käytössä vain osalla linjoista tai kun sen metrimäärinen "askellus" oli pielessä - tai kun järjestelmä oli muuten vaan sekaisin.

Nojaa. Toisaalta, kun itse ajan henkilöautoa, en kyllä mielelläni jää pysäkiltä lähtevän Nobinan bussin taakse köröttelemään 30 km/h alinopeutta. :lol:
 
Joo. Pasilan aseman liikennevaloetuudet ovat yksi vitsi. Kun olet siinä pysäkkitaskussa (idän suuntaan) ja tasaat aikaa ja sitten ovet kiinni ja vilkku vasemmalle. Tällä välin vasemmanpuoleinen kaista on täyttynyt muusta liikenteestä ja sitten kun lopulta pääset pysäkkitaskusta (minäkään en väkisin yritä) niin liikennevalot ovatkin taas punaiset. Tämä pieni koukkaus Nordensköldinkadulta Pasilan aseman kautta Aleksis Kiven kadulle kestää noin kymmenen minuuttia, joka on mielestäni hurja luku, varsinkin kun omalla autolla tuo matka mennee noin minuuttissa (tunnelin kautta).

---------- Viestit yhdistetty klo 09:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:19 ----------

Nojaa. Toisaalta, kun itse ajan henkilöautoa, en kyllä mielelläni jää pysäkiltä lähtevän Nobinan bussin taakse köröttelemään 30 km/h alinopeutta. :lol:
Ajankin Vihreää matkaa...😉
 
Pasila tai koko se alue olisi pitänyt uskaltaa räjäyttää ja rakentaa uudelleen, nyt siinä isolla alueella pienessä tilassa paljon kaikenlaista joka suuntaan, etenkin joukkoliikenteellä. Joku shuttlebussi sielta Triplan alta Kalasatamaan suoraan voisi olla toimiva. Ja hitto että ne valot on pyörälläkin hitaat sillalle Märskyn suunnasta.
 
Mä katson, että jos liikennejärjestelyt johtavat epätoivottuun käyttäytymiseen, josta aiheutuu vaaratilanteita tai pahempaa, niin moraalisesti vastuussa voi olla kuljettajan ohella joku muukin. Mutta moraalihan on jokaisella ihmisellä erilainen. Tämä menee varmaan vähän sarjaan "makuasioista ei kannata kiistellä".
Minusta tuollainen ihminen, joka kimpaantuu siitä, ja ajaa autoaan kuin raivopää mistään välittämättä, että bussi asioi hetken aikaa pysäkillä, ei kuulu auton rattiin ollenkaan. Se on kuin hänellä olisi ladattu ase kädessään ja hän käyttäisi sitä.
 
Minusta tuollainen ihminen, joka kimpaantuu siitä, ja ajaa autoaan kuin raivopää mistään välittämättä, että bussi asioi hetken aikaa pysäkillä, ei kuulu auton rattiin ollenkaan.

Näinhän se on. Jossain toisessa maassa, missä liikennettä valvotaan oikeasti, tuollaiset saataisiinkin ratista pois. Tai ainakin kortti saatais pois. Meillä ei juuri valvota mitään.
 
Joo. Pasilan aseman liikennevaloetuudet ovat yksi vitsi. Kun olet siinä pysäkkitaskussa (idän suuntaan) ja tasaat aikaa ja sitten ovet kiinni ja vilkku vasemmalle. Tällä välin vasemmanpuoleinen kaista on täyttynyt muusta liikenteestä ja sitten kun lopulta pääset pysäkkitaskusta (minäkään en väkisin yritä) niin liikennevalot ovatkin taas punaiset. Tämä pieni koukkaus Nordensköldinkadulta Pasilan aseman kautta Aleksis Kiven kadulle kestää noin kymmenen minuuttia, joka on mielestäni hurja luku, varsinkin kun omalla autolla tuo matka mennee noin minuuttissa (tunnelin kautta).

Nojoo, aika kultaa jo itsellä muistot siinä määrin, ettei itse enää niin aktiivisesti muistakaan, kuinka sillä pysäkillä toki tuli joskus seisottua minuuttitolkulla. Nuo Pasilan sillan liikennevalot ovat muutenkin sellaiset, että niitä välttelee nykyisinkin henkilöautolla ajamalla joko tunnelin kautta tai Itä-Pasilan läpi, kun on tarve ohittaa Pasila itäpuolelta.
 
Minusta tuollainen ihminen, joka kimpaantuu siitä, ja ajaa autoaan kuin raivopää mistään välittämättä, että bussi asioi hetken aikaa pysäkillä, ei kuulu auton rattiin ollenkaan. Se on kuin hänellä olisi ladattu ase kädessään ja hän käyttäisi sitä.
Linja-auton kuljettaminen on vaativaa työtä,ja sitä pitää tehdä tosissaan.Linja-auto on painavampi vaatii tarkkaa työtä kääntyminen yms muu.Tuollaisen kuljettajan joka ajaa holtittomasti rageaa työssään,kuuluu saada potkut.
 
Viimeksi muokattu:
Joo. Pasilan aseman liikennevaloetuudet ovat yksi vitsi. Kun olet siinä pysäkkitaskussa (idän suuntaan) ja tasaat aikaa ja sitten ovet kiinni ja vilkku vasemmalle. Tällä välin vasemmanpuoleinen kaista on täyttynyt muusta liikenteestä ja sitten kun lopulta pääset pysäkkitaskusta (minäkään en väkisin yritä) niin liikennevalot ovatkin taas punaiset. Tämä pieni koukkaus Nordensköldinkadulta Pasilan aseman kautta Aleksis Kiven kadulle kestää noin kymmenen minuuttia, joka on mielestäni hurja luku, varsinkin kun omalla autolla tuo matka mennee noin minuuttissa (tunnelin kautta).

Jep tuo on kyllä yksi iso vitsi. Laskeskelin eräänä päivänä, että ehtisin kävellä Pasilan aseman pysäkiltä Aleksis Kiven alkuun yhtä nopeasti, kuin mitä bussilla pääsee. Aluksi bussi jää Pasilansillan liikennevaloihin, sitten se missaa Teollisuuskadun vihreät muutamalla sekunnilla ja sitten joutuu odottamaan lähes koko syklin niin että pääsee Aleksis Kiven kadun risteyksestä läpi. Ja nuo kolme liikennevaloa on tosiaan ajastettu niin, että ne toimivat mahdollisimman huonosti tuolla reitillä.😒
 
Linja-auton kuljettaminen on vaativaa työtä,ja sitä pitää tehdä tosissaan.Linja-auto on painavampi vaatii tarkkaa työtä kääntyminen yms muu.Tuollaisen kuljettajan joka ajaa holtittomasti rageaa työssään,kuuluu saada potkut.

Vristo taisi tarkoittaa henkilöautojen kuljettajia, jotka ovat kyllä selvästi, pardon my French, kusipäisempiä kuin ammattikuljettajat. En ole koskaan ollut sellaisen bussikuskin kyydissä, joka olisi raivonnut muulle liikenteelle.
 
En ole koskaan ollut sellaisen bussikuskin kyydissä, joka olisi raivonnut muulle liikenteelle.

Nyt et voi olla tosissasi? Mä matkustan hyvin vähän bussilla ja olen silti todistanut vaikka miten monta kertaa, kun bussikuski "opettaa" kanssa-autoilijoita. Keveitä keinoja ovat valojen vilkuttelu ja tööttäily silloin, kun joku tienkäyttäjä toimii toisin kuin bussikuski tahtoisi. Äänimerkkiähän kuuluisi käyttää vain vaaran välttämiseksi.

Raskaammasta päästä on sitten bussin pysäyttäminen pysäkille – käytännössä tielle – vinottain niin, että blokataan sekä pysäkkitasku että viereinen autokaista, jotta takana tuleva ilkeä auto ei pääse bussin ohitse. Jälkimmäinen keissi oli sikäli "hauska", että auto kuitenkin tunki itsensä sieltä jotenkin läpi ja ajoi sitten bussin eteen. Kun bussi pääsi pysäkiltä, auto jäi odottelemaan jotain siihen ainoalle kaistalle, bussi perässä, kun ei ohi päässyt. Ehkä 2 min siinä autokuski opetti bussikuskia ja sitten jatkettiin matkaa. Sanoisin, että se taistelu päättyi 1–1. Häviäjiä olivat pysäkiltä kyytiin nousevat, joiden oli astuttava alas kadulle ja ylös bussiin, kun kuski jäi niin kauas korokkeesta.
 
Nyt et voi olla tosissasi? Mä matkustan hyvin vähän bussilla ja olen silti todistanut vaikka miten monta kertaa, kun bussikuski "opettaa" kanssa-autoilijoita. Keveitä keinoja ovat valojen vilkuttelu ja tööttäily silloin, kun joku tienkäyttäjä toimii toisin kuin bussikuski tahtoisi. Äänimerkkiähän kuuluisi käyttää vain vaaran välttämiseksi.

Kerro nyt ihmeessä, millä linjalla olet tuollaista käytöstä todistanut. Itse en ole moiseen "opettamiseen" törmännyt kuin kerran keväällä 2016 linjalla 717, jolloin Nobinan kuski painoi torvea yhden ylimääräisen kerran bemarikuskille, joka ei päästänyt bussia pysäkiltä taajama-alueella, jossa oli 50 km/h rajoitus. Itse olen kulkenut bussilla päivittäin v. 2013-2018 kunnes siirryin täysipäiväiseksi yksityisautoilijaksi ja yllä mainittu on ainut kerta bussikuskin "raivoamisesta", joka on minulla jäänyt mieleen.
 
Takaisin
Ylös