Kuljettajien toiminta

Olin paikalla Kurvissa kun siellä oli ex-HKL:n raivausauto työn touhussa Mäkelänkadun suunnan bussipysäkin (Hämeentie 31:n kohdalla) luona, ja nousin sitten ratikkaan keskustaan päin. Korviini kantautui ratikan ohjaamon radiosta sen verran, että bussista olisi loppunut menovesi juuri, kun se oli paikassa, jossa blokkasi sekä bussipysäkin että viereisen ajokaistan. Olisikohan siis ollut juuri lähdössä pysäkiltä.

Kulku ratikalla etelään päin oli tosiaan todella hidasta, kun Haapaniemeen asti oli katkeamaton jono pohjoiseen päin kulkevia busseja sekä omalla että ratikoiden kaistalla. Peilit tulivat tietysti etelään päin kulkevan ratikkakaistan puolelle.

Kurvissa ehdin nähdä, kun joku linjan 65 bussi yritti ohittaa pääkallopaikan Kurvin ratikkapysäkin kautta, mutta ei tietenkään mahtunut pysäkkikorokkeen ja vastaan tulleiden ratikoiden väliin, ja tästä tuli jo ihan oma shownsa, kun tämän bussi alkoi peruuttaa takaisin keskelle Hämeentien ja Hesarin risteystä, mahtumatta oikein minnekään, koska autoliikenteen kaista pohjoiseen päin oli tukossa. No, aikanaan se pääsi siitä sinne, mihin kuuluikin, koska liikenne kulki jo kävelyvauhtia hyytyneen bussin ohi.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:10 ----------

Tuo, mihin uutisessa viitattiin, lienee tuo linjan 65 bussin yritys, mutta siinä kohtaa jono oli jo valmiiksi pitkä, eikä mikään liikkunut oikein mihinkään. Ainakaan pohjoisen suuntaan.

Njet problem, normal katastrof.

PL unohtunut auto tankata... Sattuuhan sitä.
 
Njet problem, normal katastrof.

PL unohtunut auto tankata... Sattuuhan sitä.

70- ja 80 luvulla tuli paljon matkustettua Lähilinjojen silloin liikennoimällä 731:llä Korson ja Hki.n väliä, muutamankin kerran kuljettaja ilmoitti että jaahas käydäänpä tuossa Hakkilan Kesoililla tankkaamassa ihan kesken linjasivun poka päällä.
 
Keskiviikkona 8.2. klo 9:45 linjan 59 auto ei ota kyytiin Tähkätien pysäkiltä. Kuljettaja näkee minut mutta antaa jotain viittomakielisiä merkkejä ikäänkuin syyksi. Nämä ovat kyllä äärimmäisen harvinaisia tapauksia, että bussiin ei pääse kyytiin silloin kun kättä näytetään niin selvästi ja ajoissa että kuljettaja huomaa sen ja vielä kuittaa.

Minkäänlaista traumaa ja vahinkoa tästä ei aiheutunut. Mielenkiinto on siinä että mitkä voivat olla syitä, jolloin matkustaja ei pääse bussin kyytiin. Bussissa oli 4-5 matkustajaa. Linjakilpi näytti 59, eli ei siis siirtoajossa oleva bussi.
 
Minulle on useaan otteeseen valitettu siitä kun en ole nostanut kättä tarpeeksi ajoissa pystyyn vaikka näin ei ole ollut. Voi olla, että on kyse kuljettajan huolimattomuudesta eikä kiinnittänyt huomiotaan sinuun pysäkillä.
 
Niinkuin kirjoitin niin nimenomaan kuljettaja näki minut, koska käsillä huitoen esitti kuin viittomakielellä ohittamisen syyn.

sitä näkee paljon bussin sisällä kun pysäkilä olija antaa hyvin olemattoman merkin viime tipassa, jolloin kuljettaja syystä ajaa ohi.
 
70- ja 80 luvulla tuli paljon matkustettua Lähilinjojen silloin liikennoimällä 731:llä Korson ja Hki.n väliä, muutamankin kerran kuljettaja ilmoitti että jaahas käydäänpä tuossa Hakkilan Kesoililla tankkaamassa ihan kesken linjasivun poka päällä.

Sama mulla linjalla 743 käytiin kerran varikon kautta uutta Almexia hakemassa
 
Sama mulla linjalla 743 käytiin kerran varikon kautta uutta Almexia hakemassa

Ei kyllä HSL-liikeneeseen kuulu, mutta joulukuussa 2021 Kilpisjärvelle mennessäni piipahdettiin tankilla Ruotsin puolella Kaaresuvannossa, koska Palojoensuu-Tromssa väliä hoitaa norjalainen yhtiö ja Ruotsin naftahinnat ainakin olivat siis sekä Suomeen että Norjaan verrattuna halvemmat.
 
Veturinkuljettajien lakon takia useat bussilinjat ovat olleet sangen kuormittuneita. Tänään huomasin linjalla 59, että bussin ollessa etenkin etuosastaan todellä täynnä kuljettaja kehotti pysäkiltä sisään pyrkineitä matkustajia nousemaan takaa sisälle, koska takana oli vielä vähän tilaa. Linja 59 ei siis ole runkolinja eikä muutenkaan avorahastuslinja. Kuljettajan toiminta varmasti sujuvoitti matkantekoa. Onko HSL-alueen kuljettajia ohjeistettu toimimaan tuolla tavoin?

Noin ihan muuten jo ennen lakkoa olen havainnut, että joillakin tiheästi liikennöivillä telibussilinjoilla (ei runko-) busseihin noustaan muina miehinä keskiovista eikä siihen mitenkään johdonmukaisesti puututa. Linjalla 59 etenkin Pasilassa näkee tuollaista, mutta ihan muutama päivä sitten havaitsin vastaavaa linjalla 57 (Munkkivuoressa).
 
Tein itsekin noin tänään. Menin 550:aan ihan takimmaisesta ovesta, koska keskiosa täysin tukossa. Näin bussi pääsi mahdollisimman ripeästi lähtemään liikkeelle. Bussit olivat tänään tehokkaassa käytössä.

Aika turaamista olisi jos sinisiin busseihin lakon aikana kuljettaisiin pelkästään etuovesta.
 
Itse olen nykyään puuttunut noihin yhä vähemmän. Usein on kyse ihmisistä, joille eri väristen bussien käytännöt eivät ole aivan selviä ja usein myös kielimuuria tai muita kulttuurieroja. Pääsee paljon vähemmällä kun antaa liikenteen soljuu omalla painollaan. Matkustaja kuitenkin itse vastaa lipustaan ja niin kauan kun meillä ei ole käytössä esimerkiksi QR-koodilukijaa mobiililippujen tarkastamiseen tai liikennevälineessä ei voi maksaa lähimaksulla, en jaksa vaivautua. Jos matkustaja tulee kyytiin -muuten jo täyteen bussiin- keski- tai takaovesta ja kaikki sujuu siististä, niin se on sillä hyvä.
 
Itse olen nykyään puuttunut noihin yhä vähemmän. Usein on kyse ihmisistä, joille eri väristen bussien käytännöt eivät ole aivan selviä ja usein myös kielimuuria tai muita kulttuurieroja. Pääsee paljon vähemmällä kun antaa liikenteen soljuu omalla painollaan.

Paljon on huhuja siitä, miten kuljettajat päästävät maahanmuuttajia bussien kyytiin liputta herkemmin kuin kantasuomalaisia, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun suoraan kuljettajan suusta tulee tällainen tunnustus. Tällainen kohtelu on omiaan lisäämään negatiivista suhtautumista maahanmuuttajiin ja suoranaista rasismia. Ymmärrän sinänsä kyllä kuljettajankin näkökulman tähän asiaan ja tuon vähemmällä pääsemisen, mutta.
 
Siis aika vähän matkustajia pyrkii kyytiin keski- tai takaovista ja jos bussi on täynnä ja on ruuhka-aika niin liikenteen sujuvuuden takia en ala heitä ojentamaan.

Kun meillä ei ole keinoja esimerkiksi mobiililippujen oikeanlaiseen tarkistamiseen, niin minkäs teet? HSL on tehnyt sovelluksen, joka on helposti väärennettävissä sen avoimen koodin takia (ns. "vuohilippu" on täysin samannäköinen kuin aito HSL-mobiililippu), niin sillä mennään sitten.

Itse toivoisin, että koodinlukija ja lähimaksu tulisivat mahdollisimman pian ja sen jälkeen mielestäni lippujen tarkastustoiminta voisi muuttua samanlaiseksi kuin vaikkapa Tukholmassa, jossa kaikilla bussilinjoilla matkustajat tulevat bussiin etuovesta ja näyttävät lippunsa ja maksuvälineensä lukijaan. Tämä koskisi myös nykyisiä runkolinjoja.

En tosin tiedä miten tällaisen voisi järjestää vaikkapa raitioliikenteessä, jossa kuljettaja ei tarkasta enää mitään lippuja ja pummimatkustaminen on paljon suurempi ongelma.

---------- Viestit yhdistetty klo 03:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 03:01 ----------

Tässä lyhyt video Tukholmasta, jossa jokainen bussiin kyytiin nouseva matkustaja aktivoi lippunsa lukijassa. Mobiililippukaan ei ole voimassa ennenkuin se on aktivoitu lukijassa (näinhän toki on meilläkin Tampereella).

https://youtu.be/m_lm9CNpFsY

---------- Viestit yhdistetty klo 07:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 03:45 ----------

Mutta kyllähän suuri ongelma on nykyään se, että tietyt matkustajat valikoivat samaan suuntaan menevän bussin sen mukaan, että oranssilla bussilla pääsee ilmaiseksi. Tai kun olin harjoittelijan kanssa linjalla 510 ja Lehtisaaren pysäkillä oli tarkastuspartio tulossa kyytiin. Mainitsin asiasta harjoittelijakuljettajalle kun olimme saapumassa pysäkille ja useille matkustajille tuli kiire ulos bussista.

Homma on mielestäni levähtämässä käsistä ja jotain olisi tehtävä. Omasta mielestäni keinot ovat juurikin mainitsemani mobiililipun aktivointipakko bussin lukijalaittessa ja lähimaksun ottaminen käyttöön (missä ne viipyvät, HSL?). Ja se, että sen jälkeen vain etuovista bussiin ja myös runkolinjoilla.

Nykyisellään me kuljettajat olemme aikalailla hampaattomia.
 
Homma on mielestäni levähtämässä käsistä ja jotain olisi tehtävä. Omasta mielestäni keinot ovat juurikin mainitsemani mobiililipun aktivointipakko bussin lukijalaittessa ja lähimaksun ottaminen käyttöön (missä ne viipyvät, HSL?). Ja se, että sen jälkeen vain etuovista bussiin ja myös runkolinjoilla.

Kannatan itse tätä perinteistä tapaa, että edestä sisään ja takaa ulos. Pysäkillä olo aika ei ole todellisuudessa nopeutunut ollenkaa vaan päin vastoin. Samalla kun lippu tarkistetaan parantuu myös matkustus turvallisuus, kun ei kaiken maailman hörhöt tulisi kyytiin.

Avorahastuksella karkoitetaan maksavia asiakkaita ja samanaikaisesti kannustetaan enemmän pummilla matkustavia. Tarkastajiakin näkee vuoden aikana viisi kertaa tekemäni 200:sta matkasta...
 
Näin itsekkin tammikuussa Pasilan asemalla, kun 59:n bussi oli tulossa täyteen aamu 8:n aikaan, kuinka kuski avasi kaikki ovet ja matkustajia nousi kyytiin ihan suoraan jo takaovestakin. En mä näe paheena toisaalta tällaista, aivan kuten etuovesta poistumisen kanssa, jos tilanne sitä vaatii, niin siihen on pystyttävä mukautumaan eikä tekemään hitaasta tilanteesta vielä hitaampaa.

Koronan jälkeen on myös näkynyt paljon enemmän sellaista, jossa uudet matkustajat yrittävät tunkea sisään etuovesta ja keskioven vaiheilla seisovat matkustajat jäävät vain pällistelemään sen sijaan että antaisivat tilaa siirtymällä seisomaan bussin takaosaan. Jotkut sitten yrittävät tunkea ohitse, mutta homma on turhauttavan hidasta vanhaan verrattuna. En yhtään ihmettele, jos kuski näkee parempana ratkaisuna avata kaikki ovet, kuin paimentaa porukkaa pitemmälle bussiin.

Lisäksi nykyään jäädään seisoskelemaan keskiosaan, vaikka takana olisi penkkejäkin vapaana.

Kannatan itse tätä perinteistä tapaa, että edestä sisään ja takaa ulos. Pysäkillä olo aika ei ole todellisuudessa nopeutunut ollenkaa vaan päin vastoin.

Kyllä ainakin Myyrmäen asemalla on ihan paljain silmin nähtävissä kuinka paljon nopeampaa kyytinnousut ovat isolla porukalla, kun pääsee kaikista ovista sisään. Ennen jonotettiin pitkään 571:n sisään ja nyt ollaan valmiina lähtöön 300:lla melkein heti ovien aukaisun jälkeen. Se, miksi 300:n kuskeilla on tapa ajaa usein vasta lähtöminuutilla laituriin ja miksi 300 ja 565/B lähtöajat ovat samalla minuutilla sekä niiden reitit risteävät aseman liikennevalojen ryhmittymisalueella, jolloin ne hidastavat toistensa lähtöä ovat sitten asioita erikseen.
 
mm juuri tuosta syystä ennustan että liikenteen sujuvuuden takia jossain vaiheessa runkobussien systeemi tulee kaikkiin busseihin. Liikenteen sujuvuudella on niin suuri painoarvo.
 
Takaisin
Ylös