Kuljettajien toiminta

En itsekään kyllä (matkustajana) koe kovinkaan suurena ongelmia noita Metro-lehden kolumnissa kirjoitettuja asioita. Pikemminkin ne ovat lähinnä ehkä huvittavia, kuten se, että painetaan STOP-nappulaa kilometri ennen
pysäkkiä tai toinen on, että noustaan penkiltä oville seisomaan kilometri ennen pysäkkiä Vanhukset, invalidit, huonosti liikkuvat ja näkövammaiset ovat toki asia erikseen, koska heillä liikkuminen oville saattaa muutenkin
kestää hiukan kauemmin. Ja itsellenikin tuli tuota kolumnia lukiessa mieleen nimenomaan turistit, koska kyllähän busseilla kulkevat muutkin kuin vain Helsingin seudulla asuvat. Ehkä jos nyt yksi ongelma pitäisi busseista löytää, niin varsinkin ruuhka-aikaan välillä kun bussiin astuu, niin seisomassa olevat ihmiset ovat jääneet bussin etuosaan niin, että takana kyllä olisi tilaa, mutta kaikki ovat ahtautuneet keskiovien kohdille ja sitten ne jotka penkeillä istuvat, niin istuvat joko ikkuna- tai käytävapaikalla ja toisella penkillä on kauppakassi, laukku tai jotain muuta.

Ehkä suurimmat ongelmat löytyvät kuitenkin metrosta. Tungetaan ovien eteen ettei toiset pääse ulos ja juostaan sulkeutuvien ovien väliin jne.. Kerran joutui metrokuljettaja kuuluttamaan, että antakaa tietä ulos tuleville. Huvittavaa,
että ihan tuommoisista yksinkertaisista, hyvistä käytöstavoista, pitää jonkun kuljettajan erikseen huomauttaa. Ehkä jotkut eivät sitten vain välitä...
 
Ehkä suurimmat ongelmat löytyvät kuitenkin metrosta. Tungetaan ovien eteen ettei toiset pääse ulos ja juostaan sulkeutuvien ovien väliin jne..

Suosittelen metron suhteen työntötaktiikkaa. Eräs jäi keräilemään ostoksiaan kerran laiturille, kun ei vaivautunut odottamaan ulostautuvia matkustajia, vaan päätti tunkea sisään. Kun ei kerta käytöstapoja ymmärrä..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Olin juuri Rautatientorilla kuvaamassa, kun eräs Veolian kuljettaja ilmoitti varsin vihamielisesti ikkunasta huutaen, että minulla ei ole oikeutta kuvata Rautatientorilla, ja vaati nähdä kuvausluvan. En tällaisesta pykälästä ole ennen kuullutkaan.
 
Seuraavan kerran vastaa, että olemme Suomessa.
 
Kannattaa myös laittaa palautetta, joko HSL:n sivujen kautta tai suoraan liikennöitsijälle. Kuljettaja pääsee sitten neuvottelemaan asiasta esimiehensä kanssa.
 
Olin juuri Rautatientorilla kuvaamassa, kun eräs Veolian kuljettaja ilmoitti varsin vihamielisesti ikkunasta huutaen, että minulla ei ole oikeutta kuvata Rautatientorilla, ja vaati nähdä kuvausluvan. En tällaisesta pykälästä ole ennen kuullutkaan.

En puolustele kuljettajaa, mutta monella on asenne että kuvia otetaan "kyttäys" mielellä, ei tiedetä että joku voi tehdä sitä harrastuksenaan:lol:
 
Jos konfliketeja haluaa välttää, niin paras tapa on kuvata autot linjalla jossain aivan muualla kuin terminaaleissa. Toisena neuvona voisi olla, että ei kannata pyrkiä välttämättä ko auton kyytiin, jonka juuri on kuvannu, esim sen pysäkille saapuessa. Onhan näitä tilanteita sattunu varmaan lähes kaikille, myös itselleni. Yhtä sun toista kuvauslupaa on kyllä vaadittu (jonka antaisi ko ajoneuvon kuljettaja), mutta aina on kuvattu, jos jotain mielenkiintoista on jossain liikkunu.
 
ei kannata pyrkiä välttämättä ko auton kyytiin, jonka juuri on kuvannu, esim sen pysäkille saapuessa.

En ollutkaan menossa sen kyytiin. Seisoin torilla kansallisteatteria vastapäätä, bussi oli linjalla saapumassa perille, kun kuski pysäytti kohdalleni ja alkoi huutaa ikkunasta. Tässä ko. bussi juuri pysähtyneenä.
 
Allekirjoittanut on nähnyt myös keskisormea tietyn ryhmän edustajalta. Antaa sitten oikein hyvää kuvaa paitsi kuljettajista myös tämän tietyn ryhmän edustajista muutenkin. Minä en vain ymmärrä, että mikäs siinä mättää jos linja-autoja kuvaa. Jokaisen kuljettajan pitäisi tietää, bussibongareita on nyt ja on tulevaisuudessa sekä että, julkisella paikalla kuvaus on laissa määritelty, mikäli ei sitä hyväksy niin on hyvä ja pysyy pois julkiselta paikalta.
 
Toissaviikolla olin kuvailemassa Rautatientorilla,kun viereeni pysähtyi joku tyyppi huutamaan minulle.Menetin malttini ja sanoin muutaman tuhman sanan.Oiskohan sen takia vähän porukka kireenä tuolla?
 
En puolustele kuljettajaa, mutta monella on asenne että kuvia otetaan "kyttäys" mielellä, ei tiedetä että joku voi tehdä sitä harrastuksenaan:lol:
Noin ajattelevalla minkä tahansa työn tekijällä lienee työn laadussa jotain kytättävää, eihän kenenkään asiallisesti hommansa hoitavan tarvitse stressata julkisella paikalla kuvaamisesta.

Yleisesti ottaen on hämmästyttävää, miten heikot tiedot ihmisillä on kansalaisten perusoikeuksista (toki myös velvollisuuksista) ja pidetään luvanvaraisina asioita, jotka kuuluvat normaaliin vapaaseen yhteiskuntaan.
 
Ainahan noita kuljettajia löytyy liikennöitsijästä riippuen. Parhaiten mieleeni on jäänyt parin vuoden takainen tapaus, kun olin Itäkeskuksessa kuvaamassa. Nobinan kuljettaja tuli luokseni valittamaan, että hänestä ja matkustajista ei saa ottaa kuvia ilman lupaa. Totesin hänelle, että tarkoitukseni ei ole kuvata yksittäisiä henkilöitä vaan linja-autoja ja julkisella paikalla kuvaaminen on joka tapauksessa sallittua, mutta kuljettaja väitti kovasti vastaan. Ulkopuolinen tuli tilanteen huomattua mainitsemaan julkisella paikalla kuvaamisesta, mutta kuljettaja reagoi tähän tönäisemällä tylysti kyseistä henkilöä ja taisi sieltä muutama kirosanakin suusta lentää. Tilanne päättyi siihen, kun kuljettajalla koitti lähtöaika linjalla 92 ja minä jatkoin kuvaamista. Kotiin päästyäni raapustelin palautetta Nobinalle HSL:n kautta eikä ole kuljettajaa sen kummemmin enää näkynyt Itäkeskuksen linjoilla.

Viime aikoina on tullut törmättyä paljon kuljettajiin, jotka ovat ehkä alussa hieman hämmissään kuvaamisesta, mutta utelevatkin sitten enemmän tietoa joukkoliikenneharrastuksesta. Onneksi näin eikä yllä mainitun tavoin. Esimerkiksi Munkkiniemen aukiolla ollessani kuvaamassa vuodenvaihteessa, monet kuljettajat olivat kiinnostuneita harrastuksesta ja juttelivat sitä sun tätä. Virkistää myös kuvaamista :cool:
 
Yleisesti ottaen on hämmästyttävää, miten heikot tiedot ihmisillä on kansalaisten perusoikeuksista (toki myös velvollisuuksista) ja pidetään luvanvaraisina asioita, jotka kuuluvat normaaliin vapaaseen yhteiskuntaan.

Ainakin niissä tapauksissa, missä kuljettaja on tullut kieltämään kuvausta minulta, kuljettaja on ollut kotoisin maasta, jossa ei ole vapaata yhteiskuntaa. Olen sitten kertonut, että Suomi on vapaa maa, ja täällä julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua.
 
Takaisin
Ylös