Kuljettajien toiminta

Entäs, jos reaktioaika onkin 2 sekuntia? Ja onko jatkuva äkkijarruttelu turvallista ja tarkoituksenmukaista?

Normaali reaktioaika on todellakin kahden sekunnin luokkaa. Pysähtymismatka kasvaa 17metriä.
Mutta pointtini näyttää menneen ohi. En ole erimieltä asiasta 339-DF:n ja Joonas Pion kanssa.
Tarkoitan viestilläni juuri sitä, että bussinkuljettajien pitää antaa takaa lähestyville kuljettajille mahdollisuus väistämiseen.
 
Tämä pysäkiltä lähtevän linja-auton päästäminen tuntuu olevan ikuinen ongelma, sääntö on ollut voimassa muistaakseni vuodesta 1978! Eli ei ihan uusi asia. Väitän, että jos todella noudattaa väistämisvelvollisuuttaan, ei vaaratilannetta juurikaan tule. Tottakai linja-autonkuljettajakin saattaa joskus tehdä virheen, mutta yleensä ongelmatilanteissa takaa tullaan hampaat irvessä loppuun asti, ja näytetään keskisormea jos ohi päästään. Väistämisvelvollisuushan on myös viereisellä kaistalla, jos pysäkki on ajokaistalla. Tämä tuntuu olevan todella vaikea asia. Ainakaan Turun seudulla ei pysäkiltä lähtö suju niinkuin pitäisi. Monessa tapauksessa se ei edes hidastaisi kenenkään matkaa, kyse on asenteesta. Vilkkua käytetään, mutta se ei tule havaituksi. Sen 21 vuoden aikana, jona olen linja-autoa harjoitellut ajamaan, ei kehitys ainakaan mainitulla seudulla ole ollut kehuttavaa. Kolaria ei ole sattunut, läheltäpiti tilanteita senkin edestä. Jonkinlaista järjenkäyttöä yritän pitää yllä esim. talvikeleillä ei uskalla riskeerata. Jos pysäkiltä lähtevä linja-auto tuottaa usein tuskaa, kannattaa miettiä omaa ajoa.
 
Itse olen ruvennut odottamaan, että ne takaa tulevat kolme autoa pääsevät ohi. Viisi sekuntia kun odottaa, löytyy usein sopiva väli, kenenkään ei tarvitse jarruttaa lähes pysähdyksiin, vaan kauempaa tulevat selviävät pienellä hidastuksella. Tämä on samanlaista yhteispeliä ja joustoa, mitä muissa liikennetilanteissa toivoo näkevänsä. Valitettavasti täällä pk-seudulla on yleistynyt sellainen vilkuttelu, että vilkku näyttää vasemmalle, kun vielä ovat ihmiset menossa ulos. Siinä sitten muut tienkäyttäjät odottavat takana, kunnes hitaat ovet sulkeutuvat ja ovijarru vapautuu, vaikka ihan hyvin ehtisi vielä ohi hiljentämättä. Onko tämäkään sitten omiaan helpottamaan pysäkiltä lähtöä? Aiemmin homma toimi niin, että kun matkustajat poistuivat tai nousivat autosta, vilkuteltiin oikealle, ovia suljettaessa oli pieni tauko ja kun vilkku syttyi vasemmalle, auto lähti varsin pian. Ja kuljettaja sitten toimi sen mukaan, kuinka nopeat ovitoiminnot autossa oli.
 
Eikä siellä mitään kiihtyvyydenrajoitinta ole vaan auton tilaaja(liikennöitsijä) tilannut auton haluamallaan vaihteisto-ohjelmalla, yleensä SuperHyperEco, jossa ei kierrokset nouse missään vaiheessa suurinpiirtein vihreän alueen ensimmäisen neljänneksen yli
Pas*apuhetta. Uusimmissa Volvo 8700:ssa ainakin on ZF-vaihteiston yhteydessä mahdollista valita juurikin kiihtyvyyden rajoitin -toiminto käyttöön. Huomaa käytännössä mm. siitä, että kiihdytettäessä tasamaalla vaihteiston toiminta ja vaihtamiskohdat ovat aivan toista, kuin ylämäkeen tai alamäkeen kiihdytettäessä. Alamäkeen kiihdyttäessä vaihteisto vaihtaa vieläkin alempana isompaa, kuin tasamaalla ja vastaavasti ylämäessä kierrättää hieman korkeammalle ennen pykältämistä suuremmalle vaihteelle. Omalla työmaalla ko. toiminto ei ole kaikissa autoissa käytössä, ja ero autojen käytöksessä on todella merkittävä.

Lisänä toki voi vaihteiston välitykset ja vaihto-ohjelma olla poikkeavia toisistaan, mikä tuo taas oman lisämausteensa tähän uusimpien autojen huikean suorituskyvyn arviointiin ;)
 
J_J; Tuolla kuvailemallasi tavalla toimivat kaikki automaattivaihteistot, jopa omassa -83 vuoden Cadillacissani. :) Lisäksi osa bussien vaihteisto malleista ovat ns. oppivia eli mukautuvat hieman kuljettajan ajotapaan...
 
Toimivat juu tavallaan, mutta näissä joissa on kiihtyvyyden rajoitustoiminto päälle kytketty, toiminta on silti selkeästi erilaista. Havaittavissa mm. ahtopainemittaria seuraamalla: pienillä vaihteilla ei anna ahtoja juuri lainkaan tasamaalla, mutta kun vaihde ja vauhti suurenevat, alkaa ahtojakin löytyä, koska tällöin jo tehon määrä suhteessa ajovastukseen ja auton massaan estävät "liian kovan" kiihtyvyyden saavuttamisen edes täydellä moottorin tarjoamalla tehoreservillä.
 
No, ainakin uudessa Scalassa ZF::llä varustettuna vaihteiston yhteydessä on kuorman tunnistin joka vaikuttaa vaihtamiskohtiin, varsinkin ylämäessä... mutta ihan miten vaan, en jaksa kinata...
 
USA:ssa ei taida olla vastaavaa väistämisvelvollisuutta. Siellä bussit ajavat usein pysäkille, joka on aukko kadunvarsipysäköinnissä eli siis tavallaan pysäkkisyvennys. Kun ollaan valmiita, pannaan vilkku päälle ja sitten odotetaan – ja kauan, että viimeinenkin on autojonosta ehtinyt ohitse. Vapaaehtoisestikaan eivät autoilijat yleensä anna busseille tilaa.


Höpö ei pidä paikkaansa. Ei jenkeissä väistämisvelvollisuutta olekaan, mutta liikenne liikkuu varsin sujuvasti. Kun bussit laittavat siellä vilkun päälle antavat autoilijat paljon paremmin tilaa kuin Suomessa. Bussit seisovat pysäkeillä aina hätävilkut päällä, joten autoilijoiden tulee jokatapauksessa ohittaa bussi varovaisuutta noudattaen. Lisäksi jenkeissä bussin perässä on palaa aina stop valo jos bussi on pysähtymässä seuraavalle pysäkille. Se helpottaa takanakin tulevia varautumaan siihen, että bussi saattaa pian pysähtyä.

Koulubussin pysähtyessä kaikki liikenne bussin ympärillä pysähtyy, sillä kukaan saa liikkua minnekään ennenkuin koulubussin vilkkuvalot ovat sammuneet. Tätä noudatetaan todella hyvin, sillä koulubussin ohittamisesta valojen vilkkuessa saa muhkeat sakot.


Valitettavasti täällä pk-seudulla on yleistynyt sellainen vilkuttelu, että vilkku näyttää vasemmalle, kun vielä ovat ihmiset menossa ulos. Siinä sitten muut tienkäyttäjät odottavat takana, kunnes hitaat ovet sulkeutuvat ja ovijarru vapautuu, vaikka ihan hyvin ehtisi vielä ohi hiljentämättä. Onko tämäkään sitten omiaan helpottamaan pysäkiltä lähtöä? Aiemmin homma toimi niin, että kun matkustajat poistuivat tai nousivat autosta, vilkuteltiin oikealle, ovia suljettaessa oli pieni tauko ja kun vilkku syttyi vasemmalle, auto lähti varsin pian. Ja kuljettaja sitten toimi sen mukaan, kuinka nopeat ovitoiminnot autossa oli.

Olen samaa mieltä. On ärsyttävää olla se autoilija joka on antamassa tilaa pysäkiltä lähtevälle bussille, joka vai vilkutelee, muttei meinaakaan lähteä liikkeelle. Sitten kun takana oleva autoilija on tarpeeksi kauan odottanut hän turhautuu ja lähtee ohittamaan bussia juuri silloin kun se olisikin lähdössä. Muistan monesti nähneeni kun hidasoviset autot ovat vielä takaovet auki ja vilkuttavat vasemmalle, vaikka menee vielä 10 sek., ennenkuin ne olisivat lähdössä liikkeelle. Jos autojen ovet sulkeutuisivat ja pysäkkijarru vapautuisi nopeammin helpottaisi tämä asiaa.
 
No, ainakin uudessa Scalassa ZF::llä varustettuna vaihteiston yhteydessä on kuorman tunnistin joka vaikuttaa vaihtamiskohtiin, varsinkin ylämäessä... mutta ihan miten vaan, en jaksa kinata...
Kuormitusanturi on löytynyt ZF-automaateista jo kauan sitten, ainakin 90-luvulla ja toki se löytyy jossain muodossaan myös näistä uusimmista sukupolvista. Nykyisissä vaan on vanhoihin verrattuna lisäksi paljon muuta elektroniikkaa ja keskusteluyhteyttä auton muiden järjestelmien kesken, jotka kaikki sotkevat omia toivomuksiaan sinne vaihteiston aivolaatikolle. Siksipä se aiemmin kunnollisella mekaanisella kickdown-kytkimellä varustettu kaasupoljinkin on nykyvekottimissa oikeastaan vain toivomuspoljin, jolla ei enää juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa vaihtokohtiin kuten ennen.
 
Minähän en puhunut kuormitus anturista vaan kuorman tunnistimesta, eli vaa'asta jonka tieto syötetään vaihteistolle; vaihteisto toimii siis eri tavalla auton ollessa tyhjänä tai täynnä matkustajia
 
Ammattiautot sanoi:
Moottorien ja vaihteistojen Eco- ja Super Eco-ohjausohjelmistopäivityksillä saadaan aikaan aina paras mahdollinen taloudellisuus. Taloudellisuutta ja matkustusmukavuutta parantamaan Volvo 8900 -malleissa on myös kiihtyvyydenrajoitin, jolla auton kiihtyvyys rajoitetaan ajosta riippuen välille 1,0-1,5 m/s.

Lähde 8900 on tuhnu, kun sitä on rajoitettu. :frown: Ja kiihtyvyydenrajoitin vie eco-ohjelman hyödyt kun joutuu kokoaika ajamaan lappu lattiassa
 
On kyllä totaalisen epäonnistunut tuo idea, on se sellaista kenguru loikkaa nuo liikkeellelähdön ensi metrit mitä noissa olen kyydissä ollut 😁 Onneksi meillä ei ole noita enempää...
 
Höpö ei pidä paikkaansa. Ei jenkeissä väistämisvelvollisuutta olekaan, mutta liikenne liikkuu varsin sujuvasti. Kun bussit laittavat siellä vilkun päälle antavat autoilijat paljon paremmin tilaa kuin Suomessa. Bussit seisovat pysäkeillä aina hätävilkut päällä, joten autoilijoiden tulee jokatapauksessa ohittaa bussi varovaisuutta noudattaen. Lisäksi jenkeissä bussin perässä on palaa aina stop valo jos bussi on pysähtymässä seuraavalle pysäkille. Se helpottaa takanakin tulevia varautumaan siihen, että bussi saattaa pian pysähtyä.

Ei se ainakaan New Yorkissa, Chicagossa, Dallasissa, San Franciscossa tai Detroitissa ole höpöä vaan arkipäivää. Korttelikaupungeissa on hyvin vilkas liikenne, bussipysäkit ovat syvennyksissä ja busseilla on vaikeuksia päästä lähtemään pysäkiltä, kun autot eivät anna tietä. Viisi kaupunkia ei toki ole koko USA, ehkä muualla on paremmin. Mistä Sinun havaintosi ovat?

Oaklandissa, San Josessa, San Diegossa ja Los Angelesissa olen matkustanut bussilla vain sellaisilla väljillä esikaupunkialueilla, joissa autoliikennettä on niin vähän, ettei ongelmia tule. Bussipysäkkikin on silloin usein puhdas ajoratapysäkki, eli autot jäävät bussin taakse tai ohittavat vastaantulevan kaistaa käyttäen.
 
On kyllä totaalisen epäonnistunut tuo idea, on se sellaista kenguru loikkaa nuo liikkeellelähdön ensi metrit mitä noissa olen kyydissä ollut  Onneksi meillä ei ole noita enempää...
Tästä ollaan kyllä todella samaa mieltä, huomattavasti enemmän nykii ensimmäiset vaihteen vaihdot noissa SuperEco -ohjelmoiduissa kiihtyvyysrajoitetuissa, kuin hieman vanhemmissa, joissa vielä on "normaali" vaihteisto-ohjelma ilman kiihtyvyyden rajoitusta. Näillä SuperEco-rajoitetuilla nätisti pysäkiltä lähteminen on todella hankalaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 17:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 17:20 ----------

Lähde 8900 on tuhnu, kun sitä on rajoitettu. :frown: Ja kiihtyvyydenrajoitin vie eco-ohjelman hyödyt kun joutuu kokoaika ajamaan lappu lattiassa
Kuten aiemmin kirjoitin, kaasun painaminen pohjaan ei enää nykyautoissa tarkoita "täyttä syöttöä" polttoainejärjestelmän toisessa päässä. Kun kiihtyvyydenrajoitin estää liiallisen kiihtyvyyden rajoittamalla syöttöä, ei sitä naftaa pala yhtään enempää kuin vanhemmassa autossa puolikaasulla kiihdyttäessä.
 
Ei se ainakaan New Yorkissa, Chicagossa, Dallasissa, San Franciscossa tai Detroitissa ole höpöä vaan arkipäivää. Korttelikaupungeissa on hyvin vilkas liikenne, bussipysäkit ovat syvennyksissä ja busseilla on vaikeuksia päästä lähtemään pysäkiltä, kun autot eivät anna tietä. Viisi kaupunkia ei toki ole koko USA, ehkä muualla on paremmin. Mistä Sinun havaintosi ovat?

Oaklandissa, San Josessa, San Diegossa ja Los Angelesissa olen matkustanut bussilla vain sellaisilla väljillä esikaupunkialueilla, joissa autoliikennettä on niin vähän, ettei ongelmia tule. Bussipysäkkikin on silloin usein puhdas ajoratapysäkki, eli autot jäävät bussin taakse tai ohittavat vastaantulevan kaistaa käyttäen.

Itselläni on asiasta kokemuksia ainoastaan Las Vegasista. Ja siellä ainakin bussi pääsi sekä erittäin ruuhkaisella Las Vegas Stripillä että väljemmillä esikaupunkialueilla joka kerta erittäin jouhevasti muun liikenteen sekaan pysäkeiltä lähtiessään.
 
Takaisin
Ylös