Kuljettajien toiminta

Jostain syystä vähemmän on sellaista kuvamateriaalia näkynyt, missä bussi kiilaa ilman suuntavilkkua eteen. Johtuuko sitten kenties siitä, että useimmiten syyllinen onkin takaa tuleva jääräpää joka ei anna tilaa? Mikään huutaminen/haistattelu ei tietenkään kuulu tilanteiden selvittelyyn, eli käyttäytyä täytyy osata.
 
Television katselua bussin puikoissa ?!

poistuin linjalta 39B juuri äsken. En meinannut uskoa näkemääni. Kuljettajalla oli isokokoinen kännykkä nopeusmittarin päällä, josta hän katseli televisiota ajon aikana. Istuin etupenkissä ja seurasin kuinka katse siirtyi kännykkään ja ajorataan vuoronperään. Soitin juuri äsken hätäkeskukseen.
Auton numero oli 1302 ja se oli Tähkätien pysäkillä 18:45.

Tällä kertaa viesti, jossa Salomaa ei ole väärässä.

Kaikkea sitä näkee, sanoi Salomaa kun bussista poistui.
Kaikkea sitä näkee, sanoi bussikuski, kun ajon aikana telkkaria katseli.
 
Muutama päivä sitten minua tuli Koivukyläntiellä vastaan bussi, josta olen melko varma, että kuljettaja tekstaili tai muuten näpelöi kännykkäänsä ajaessaan.
 
Muutama päivä sitten minua tuli Koivukyläntiellä vastaan bussi, josta olen melko varma, että kuljettaja tekstaili tai muuten näpelöi kännykkäänsä ajaessaan.
Puhumattakaan normiautoilijoista.

Väitän, että ajoon kuulumattomien laitteiden käyttö ja niiden huomion aiheuttama liikenteeseen keskittymisen puute on yksi suurimpia riskejä liikenneturvallisuuden kannalta.
 
Ja tällä viikollahan on ainakin YLE Helsingin radiolähetyksissä kerrottu siitä, että HSL ja liikennöitsijät tosiaankin haluavat ilmoituksia mobiililaitteita ajon aikana väärin käyttävistä kuljettajista, jotta tällainen vaarallinen tapa saadaan kitkettyä pois (sillä elokuussahan yksi kuljettaja jo maksoi Länsiväylällä hengellään tällaisesta näpertelystä, joskin onneksi ko. auto oli siirtoajossa ilman matkustajia):
https://yle.fi/uutiset/3-9837296
 
Nyt tämä pl 269 seisoo ilmalan varikolla junaradan vieressä vihreällä pressulla keula peitettynä. Mahdetaanko poistaa vai vielä korjata?
 
Jos työsopimusta tehtäessä sanottaisiin kuskille, että mikäli käytät omaa puhelinta tai tablettia ajon aikana, työsuhteesi puretaan. Ei auta sekään, että on napit korvissa ja mikki kravatin päällä. Kyse on siitä että kuljettaja keskittyy ajon aikana muuhun kuin matkustajien ja muun liikenteen turvallisuuteen.

Tämän ei pitäisi olla enää mikään neuvottelu- tai vatulointiasia. Käyttäytymisen vakavuus ei näköjään aukene osalle kuljettajista elleivät seuraamukset ole suhteessa tekoon.
 
En ole kokenut onneksi meillä vastaavaa mutta kerron tapauksen 70-luvulta Tukholmasta. Vanha rouva painoi pysähtymisnappulaa liian aikaisin ja kuljettaja pysähtyi. Rouva pyyteli anteeksi mutta kuski kehotti häntä menemään alas koska oli antanut pysähtymismerkin. Rouva toisti anteeksipyynnön jonka jälkeen kuski sanoi, että jonkun pitää mennä alas kun kerran on pysähdytty. Noin kolme minuuttia oltiin seisty kunnes porukka alkoi huudella kuskille solvauksia jolloin viimein lähdettiin liikkeelle. Kyseessä oli muuten vapun jälkeinen päivä.
 
Palautteeseen vastattiin, pidettiin toimintaa vastuuttomana ja kerrottiin että kuljettaja otetaan puhutteluun. Taidanpa seuraavan kerran ottaa kuvan tilanteesta ja haastatella kuljettajaa itse. Mutta voi olla hyvinkin mahdollista että tuollaista järjettömyyttä en enää näe, hyvä olisi niin.
 
En ole kokenut onneksi meillä vastaavaa mutta kerron tapauksen 70-luvulta Tukholmasta. Vanha rouva painoi pysähtymisnappulaa liian aikaisin ja kuljettaja pysähtyi. Rouva pyyteli anteeksi mutta kuski kehotti häntä menemään alas koska oli antanut pysähtymismerkin. Rouva toisti anteeksipyynnön jonka jälkeen kuski sanoi, että jonkun pitää mennä alas kun kerran on pysähdytty. Noin kolme minuuttia oltiin seisty kunnes porukka alkoi huudella kuskille solvauksia jolloin viimein lähdettiin liikkeelle. Kyseessä oli muuten vapun jälkeinen päivä.
Tänään sitten sattui vastaava Articissa 432 vuorossa 151. Ylioppilastalon pysäkillä joku oli vahingossa painanut pyörätuolinappia eikä kuljettaja suostunut lähtemään, ennen kuin paikalle tulisi pyörätuoli. N. 3 minuutin painostuksen jälkeen suostui jatkamaan matkaa.
 
Vs: Television katselua bussin puikoissa ?!

poistuin linjalta 39B juuri äsken. En meinannut uskoa näkemääni. Kuljettajalla oli isokokoinen kännykkä nopeusmittarin päällä, josta hän katseli televisiota ajon aikana. Istuin etupenkissä ja seurasin kuinka katse siirtyi kännykkään ja ajorataan vuoronperään. Soitin juuri äsken hätäkeskukseen.

Koin aamulla jokseenkin saman, toisella linjalla. Pohdin hätäkeskukseen soittamista, mutta en loppujen lopuksi kehdannut (en muistanut tätä viestiä, tai että olit soittanut). HSL:n palautteen toki jätin.
 
Linjalla 623 on kuljettajien vaihtopaikka Ruskeasannan Shellin luona sijaitsevilla pysäkeillä. Tänään iltaruuhkan aikaan pysäkillä V6802 olikin taas kuljettajan vaihto menossa. Vaihdon jälkeen kohti Peijasta matkanneen bussin ohjaimista poistunut kuljettaja hyppäsi liikennöitsijän henkilöautoon ja poistui pysäkiltä. Valintana oli nopein tie jonnekin muualle kuin Tuusulantietä pohjoiseen. Niinpä kuljettaja teki pysäkin kohdalla U-käännöksen - keltaisesta sulkuviivasta huolimatta. Turvallisempi ja laillisempi reitti olisi ollut käydä kääntymässä Shellin pihalla, vaikkakin siellä on sattuneesta syystä tarjolla hidastetöyssyjä yllin kyllin.
 
Takaisin
Ylös