Kuljettajien toiminta

"Ihmettelen suuresti, että henkilöstön edustajat vaativat palauttamaan sellaisen kuljettajan työsuhteen, joka on pahoinpidellyt matkustajaa," kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko

Vaikea ymmärtää mitä työnseisauksella saavutetaan. Lisävaikeuksia ainakin lakkoileville kuljettajille.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:55 ----------

Torstaina ajamatta jäävien vuorojen määrää on vaikea arvioida etukäteen, sillä koko henkilökunta ei välttämättä osallistu työnseisaukseen. Kaikki vuorot, joihin henkilökuntaa on saatavilla, ajetaan. Tarkempaa tietoa häiriöistä löydätte osoitteesta www.hsl.fi.

"Olen vakuuttunut siitä, että valtaosa kuljettajistamme ymmärtää mistä tässä todellisuudessa on kyse ja tulevat normaalisti palvelemaan asiakkaitamme eivätkä lähde mukaan laittomaan lakkoon. Pahoittelemme, että tästä aiheutuu harmia osalle matkustajistamme,"
Alanko toteaa.
 
Liikennöitsijä ja kuljettaja katsoivat bussin valvontakameran tallenteen ja lienee todenneet yhdessä että tämä oli tässä. Eli todennäköisesti käyttivät yhdessä maalaisjärkeä. Kyllähän tuo että asiakaspalvelutehtävissä oleva kuljettaja vetää matkustajaa tattiin alkaa selkeästi riittämään purkuperusteeksi. Voimankäyttö ei tällä kertaa saa samanlaista tukiryhmää taakseen kuin eräs Alppilan koulun opettaja , joka "poisti" ruokalasta oppilaan.

Täytyy muistaa että kuljettaja tarttui asiakkaaseen ensiksi. Se sinetöi purkuperusteen niin varmasti, että ei voi kohtuudella ajatella että kuljettaja työskentelisi edes irtisanomisajan. Tämähän on juuri ihan tyypillinen oikeustapaus, jossa käytetään työsuhteen purkua, koska työntekijän menettely tilanteessa oli äärimmäisen törkeää.


Mistäs sinä tiedät että kuljettaja tarttui tai löi ensimmäisenä, minä olen kuullut että matkustaja tarttui ja löi ensiksi, hesarin leikatussa videossa tietenkin näytettiin vain kuljettajan osuus kun meillä näitä kunniavieraita suojellaan ja katsotaan läpi sormien kaikin tavoin. Ei mulla muuta....
 
Mistäs sinä tiedät että kuljettaja tarttui tai löi ensimmäisenä, minä olen kuullut että matkustaja tarttui ja löi ensiksi, hesarin leikatussa videossa tietenkin näytettiin vain kuljettajan osuus kun meillä näitä kunniavieraita suojellaan ja katsotaan läpi sormien kaikin tavoin. Ei mulla muuta....

Kuljettaja tarttui ensiksi kiinni matkustajaan, joka sanoi että hänellä on asianmukainen matkalippu. Kameratallenteet katsottiin useammasta kulmasta. Bussin kaikki kamerat olivat toiminnassa.
 
HSL:llä on ymmärtääkseni kova halu viedä arvoliput ja kausiliput tulevaisuudessa suurelta osin mobiiliin. Jos sitten kuljettajan ei enää oman työpaikkansa menettämisen uhalla kannata tai pidä puuttua näihin väärennetyillä lipuilla matkustaviin, niin silloin kannattaa siirtyä täydelliseen avorahastukseen myös bussiliikenteessä ja palkata armeija matkalippujen tarkastajia joilla korvataan syntynyt lippukontrollin puute.

Mobiililippu on etenkin nuorten suosiossa ja jos se on helppo väärentää puhelimen ruudulle, niin totta kai sitä käytetään hyväksi. Kuljettajahan ei saa ottaa matkustajan kädestä puhelinta lähempään tarkasteluun joten aika hankala kuljettajan on varmistaa lipun oikeellisuus vaikka epäilisi lippua väärennetyksi.

Minä uskon että tulevaisuudessa mobiililippujen yleistyminen tulee johtamaan bussien laajaan avorahastukseen jolloin kuljettajan tehtävänä ei ole enää kontrolloida matkustajien lippuja. Kuinka bussiliikenteen täydellinen avorahastus sitten vaikuttaisi lipputuloihin? Nythän avorahastuksesta on jo muutaman vuoden kokemus linjoilta 550 ja 560. Onkohan HSL tutkinut matkustetaanko näillä linjoilla enemmän pummilla kuin perinteisillä lippukontrolloiduilla linjoilla?
 
Kuljettaja voi puuttua lipuntarkastukseen käyttämällä psykologista pelisilmää. Eli auto seisoo niin kauan kun on saavutettu yhteisymmärrys tai virkavalta/vartijat saapuvat paikalle.

Yle Uutiset : Pohjolan kaupunkiliikenteen varapääluottamusmies Niko Lehtimäki ei halunnut kommentoida ulosmarssin syytä, koska asia halutaan käsitellä yrityksen sisällä.

Varapääluottamusmiehen pitää ymmärtää että iso remmi on laitettu päälle ja siksi asia käsitellään julkisuudessa. Jos kuljettaja on hänen mielestään kärsinyt vääryyttää, niin sehän ilman kannattaa kertoa tiedotusvälineille.
 
Mobiililippu on etenkin nuorten suosiossa ja jos se on helppo väärentää puhelimen ruudulle, niin totta kai sitä käytetään hyväksi. Kuljettajahan ei saa ottaa matkustajan kädestä puhelinta lähempään tarkasteluun joten aika hankala kuljettajan on varmistaa lipun oikeellisuus vaikka epäilisi lippua väärennetyksi.

Miksi kuljettaja ei saa käyttää samanlaista viivakoodinlukijaa kuin mitä tarkastajilla on, että voisi selvittää epäselvät tapaukset?

t. Rainer
 
Mobiililippu on etenkin nuorten suosiossa ja jos se on helppo väärentää puhelimen ruudulle, niin totta kai sitä käytetään hyväksi. Kuljettajahan ei saa ottaa matkustajan kädestä puhelinta lähempään tarkasteluun joten aika hankala kuljettajan on varmistaa lipun oikeellisuus vaikka epäilisi lippua väärennetyksi.

Minulla ainakin on puhelimessa aika paljon henkilökohtaisia tietoja. En siis pidä asianmukaisena, että minun tarvitsisi antaa puhelin pois omasta kädestä matkalipun tarkastusta varten. Ainakin VR-lähijunasovelluksella, jota käytän säännöllisesti, lipuntarkastus tapahtuu hyvinkin näppärästi: tarkastaja lukee laitteellaan ruudulta QR-koodin (tavanomainen viivakoodinluku), ei minun tarvitse muuta kuin avata lippu sovelluksessa.

HSL:n ongelma mobiililippujen kanssa on tietenkin se, että busseissa ei ole QR-koodin lukijoita, joilla liput voitaisiin validoida. Esim. Fölillä Turussa semmoiset ovat? Ilman aitoa järjestelmän tekemää validaatiota bussikuski ei voi muuta tehdä kuin katsoa, että oikeanväriset elementit vähän pyörivät animaatiossa, ja se animaatio on kuitenkin kovin helppo väärentää. En tiedä löytyykö sopivilta foorumeilta jo tämmöisiä sovelluksia, joissa olisi otettu HSL:n openmaas-javascript-kirjasto ja laitettu animaatio pyörimään samalla koodilla?
 
Miksi kuljettaja ei saa käyttää samanlaista viivakoodinlukijaa kuin mitä tarkastajilla on, että voisi selvittää epäselvät tapaukset?

t. Rainer

Viivakoodinlukija voi olla vähän kömpelö ratkaisu kuljettajan kannalta. Miksei mobiililippua voisi näyttää kortinlukijalle samaan tapaan kuin matkakorttia? Tällöin ei jäisi epäselvyyttä onko lippu väärä kun laite näyttäisi joko vihreää tai punaista äänimerkin kera. Eikö tällainen tekniikka ole muka mahdollista?
 
Viivakoodinlukija voi olla vähän kömpelö ratkaisu kuljettajan kannalta. Miksei mobiililippua voisi näyttää kortinlukijalle samaan tapaan kuin matkakorttia? Tällöin ei jäisi epäselvyyttä onko lippu väärä kun laite näyttäisi joko vihreää tai punaista äänimerkin kera. Eikö tällainen tekniikka ole muka mahdollista?

Jollain tavalla tämä pitää ratkaista. Ei sellainen toimi että kuljettaja pelkästään silmillä katsoo näyttääkö lippu oikealta. Tai siten HSL:n pitää lopettaa koko mobiililippu-hössötys.

Itse käytin mobiililippua viime kesänä, koska olin lomalla eikä ollut kausilippu voimassa. Ihan alkuvaiheessa oli hankaluuksia lataamisessa, piti tehdä kaksi kertaa kun ensin katkesi, enkä ollut varma menikö rahaa virhelatauksesta.
Kuskille näytin tietysti viivakoodia kun en tiennyt mitä piti näyttää. Kuski murisi hoonolla soomella mutta ymmärsin kumminkin mistä oli kyse. Jotkut kuskit eivät edes halunnneet nähdä koko lippua.
Luottokortilta oli velotettu sekä miinusta että plussaa, ehkä ne plussat oli ne virhelataukset joiden summat palautettiin?
Sitten elokuussa tuli HSL:ltä ukaasi että vanha appi ei enää toimi, piti ladata uusi, ja opetella sen käyttö jne.
Sitten ensi kesällä kun kausilippuni taas loman ajaksi menee umpeen, pitää opetella samat temput uudelleen. Smart eller vad? :tongue:
Kausilippua en voi kännykkään muutenkaan ladata koska mulla on osittainen työmatkaetu huikeat 100 €/vuosi ja epäilen ettei Smartumin saldoa voi siirtää kännykkälippuihin?

t. Rainer
 
Jos todella HSL:n sivuilla mainitut linjat eivät huomenna liikennöi, niin luonnollisesti käynnistyy samanlainen mediasirkus kuin aikoinaan Alppilan koulun ruokalasta. Sielläkin päättäväinen mies teki poiston.

Siksi tässä välissä tarkastelen hieman päivän puheenaihetta enkä malta olla kommentoimatta ministeri Lindströmiä, jolta toimittaja kysyi miksi tarvitaan irtisnomissuojan heikennyksiä, koska nytkin on mahdollisuus päättää työsuhde, jos työt ei ota sujuakseen.

Jos on esimerkiksi liikennöitsijällä 5 linja-autoa ja niitä ajaa 8 kuljettajaa. Sitten yhdestä kuljettajasta alkaa tulla asiakkailta valituksia. Kuljettaja on ollut kaksi vuotta töissä bussiyhtiössä ja tyytyväinen työhönsä. Nykyisen politiikan mukaan ja toimivan yritysstrategian mukaan liikennöitsijä ottaisi kuljettajan puhutteluun ja kävisi kuljettajan kanssa asiat läpi. Ensin kuullen kuljettajan version asiakkaiden valituksista. Jos asiakkaiden valitukset jatkuisivat yrittäjä pitäisi vähän tiukemman puhuttelun ja odottaisi korjausliikettä ja perustelisi vielä että muista 7 kuljettajasta ei ole tullut valituksia. Jos puutteet ovat todistetusti oikeutettuja, niin sitten voisi tulla kyseeseen ensimmäinen kirjallinen varoitus.

Tässä hallituksen esityksessä lähdetään siitä että kuljettaja voitaisiin irtisanoa heti, koska yrityksessä on alle 20 (tai 10) kuljettajaa. Lindström ei edes toimittajan kysyessä pystynyt erittelemään sitä, mitkä kohdat laissa muuttuisivat nykyisestä. Järjetöntä väittää että irtisanomissuojan heikentäminen helpottaisi palkkaamista.

Mikäli hallitus ei peräänny niin yleislakko kaikki joukkoliikenne mukaanlukien olisi oikeutettu.
 
Ilman aitoa järjestelmän tekemää validaatiota bussikuski ei voi muuta tehdä kuin katsoa, että oikeanväriset elementit vähän pyörivät animaatiossa, ja se animaatio on kuitenkin kovin helppo väärentää. En tiedä löytyykö sopivilta foorumeilta jo tämmöisiä sovelluksia, joissa olisi otettu HSL:n openmaas-javascript-kirjasto ja laitettu animaatio pyörimään samalla koodilla?

Ei siihen mitään koodia tarvita, tänään kun oli kaverin kanssa asiasta puhetta, niin hän näytti kännykkänsä ruudulta jonkinlaisen videomuotoisen ruutukaappauksen, jossa se Höselin logonpuolikas pyöri rauhallisesti myötäpäivään.
 
Viivakoodinlukija voi olla vähän kömpelö ratkaisu kuljettajan kannalta. Miksei mobiililippua voisi näyttää kortinlukijalle samaan tapaan kuin matkakorttia? Tällöin ei jäisi epäselvyyttä onko lippu väärä kun laite näyttäisi joko vihreää tai punaista äänimerkin kera. Eikö tällainen tekniikka ole muka mahdollista?

Jotta lippu pystytään oikeasti validoimaan, tulee saada kännykästä siirrettyä bittejä sinne kortinlukijalle. Vaihtoehtoja tälle kanavalle ovat kaikissa kännyköissä visuaaliseen lukemiseen perustuva QR-koodi tai sitten matkakorttien itse käyttämä radiorajapinta. Radiorajapinta tarkoittaa joko RFID:tä tai NFC:tä (tarkasti ottaen NFC on RFID:n alainen asia). Kännyköissä on useimmiten NFC, mutta esimerkiksi Applen iPhoneissa sen käyttöä on merkittävästi rajoitettu. NFC:tä voi käyttää myös maksamiseen (esim. kännykässä Nordea Wallet tai Apple Pay), jolloin kännykän NFC ottaa yhteyttä maksupäätteeseen luottokorttiveloitusta varten. Sen sijaan HSL-kortinlukijoissa saattaa olla eri standardin RFID-lukijat, en tiedä tarkasti? Ehkä uusissa pystyy lukemaan kännyköiden NFC:tä. Ongelma on kuitenkin se, että kaikissa kännyköissä ei ole NFC:tä, ja toisena ongelmana Apple, joka ei salli NFC:n käyttöä yhtälailla kuin Android-maailmassa. QR-koodi on universaali ja helppo toteuttaa, mutta HSL:llä ei ole nykylaitteissa siihen lukijaa eli se vaatisi busseihin QR-lukijoiden asennukset, jolla on hintansa.

Sitten on toki myös lukunopeus eli monenko matkustajan lippu pystytään konelukemaan milläkin tekniikalla missä ajassa (matkustajaa per aikayksikkö). QR ei ole tässä aivan nopeimpia.

Liikennekaareen liittyen lippu-projektissa on selvitetty näitä eri tapoja juurikin siinä mielessä, että kolmas osapuoli voisi toimia lippujen välittäjänä: https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/yhteistyo/kansallinenyhteistyo/yhteishankkeet/lippu-jamaksujarjestelmanyhteentoimivuus-hanke.html
(sivulla "Selvitys markkinoilla olevista lipputeknologioista")
 
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/2ff5bb41-3987-4f55-ba76-998b36c62dad/

Varapääluottamusmies ehdotti että tätä käsiteltäisiin talon sisällä. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa ja video vielä enemmän.

Videosta näkee kuljettajan selkäpuolen ja huitaisun mutta ei tuosta pysty näkemään löikö tai yrittikö matkustaja lyödä ensin. Asiasta on nyt näköjään laadittu rikosilmoitukset nimikkeillä lievä väärennös ja kaksi lievää pahoinpitelyä. Esitutkinta on alkuvaiheessa joten jäädään odottamaan miten tässä lopulta käy.
 
Videosta näkee kuljettajan selkäpuolen ja huitaisun mutta ei tuosta pysty näkemään löikö tai yrittikö matkustaja lyödä ensin. Asiasta on nyt näköjään laadittu rikosilmoitukset nimikkeillä lievä väärennös ja kaksi lievää pahoinpitelyä. Esitutkinta on alkuvaiheessa joten jäädään odottamaan miten tässä lopulta käy.

Kyllähän tuossa "huitaisussa" on jonkin verran voimaa. Lehtiartikkeleiden mukaan kuljettaja kävi ensin käsiksi, sitten matkustaja ja huitaisi ja tässä videolla näkyy kuljettajan huitaisu. Kuljettaja kertoo tiedotusvälineille kärsineensä vääryyttä työsuhteen purkamisen suhteen, joten hänen pitäisi siksi nostaa kanne. Mutta kyllä tässä maallikkokin pystyy arvoimaan että molemmille sieltä oikeudessa pientä herttapataa tulee. Todennäköistä kuitenkin on että työnantajalla on laillinen purkuperuste.
 
Takaisin
Ylös