Kuljettajien toiminta

Otsikkoon liittyen yksi asia on minua ihmetyttänyt bussiliikenteessä pk-seudulla. Tämä ei ole siis moite, kyseessä voi olla myös ohjeistus. Raideliikenteessä jos tapahtuu jotain poikkeavaa, yksinkertaisesti vaikka juna seisoo hetken, niin kuljettaja kuuluttaa tästä. Samoin raitiovaunun kuljettaja kuuluttaa tarvittaessa. Metron kuljettajan en ole kuullut kuuluttajan. Käytän toisaalta metroa harvoin. Linja-autoa käytän usein, mutta vain yhden kerran olen kuljettajan kuullut kuuluttavan. Aihe oli se, että hän pahoitteli ajaneen harhaan. Tätä on sattunut omalle kohdalleni muutamia kertoja, mutta vain siis tämän yhden kerran kuljettaja on kertonut mitä tapahtui. Tyypillisempi esimerkki on täpötäysi bussi, joka nyt korona-aikana on harvinaisuus. Ihmiset tuppautuvat etuoven ja keskioven väliin käytävälle. Usein keskiovelta takaovelle olisi väljää käytävällä. Kukaan ei liiku ennen kuin joku matkustajista ottaa tilanteen haltuun. Näitä tapahtui useasti. Onko kuljettajia ohjeistettu, että ei kuuluteta vai mistä on kysymys?

Ohjeistusta ei varmaan ole, tai no riippuu linjasta ja firmasta aika paljon. Itse tykkään kuuluttaa esimerkiksi juurikin välipistepysäkeillä seisomiset ja lentokentällä terminaalit (silloin joskus kun niitä oli kaksi ja matkustajia oli), mutta ongelmia aiheuttaa yleensä hyvin huonot kuulutuslaitteet. Mikrofonit ainakin edustamani yhtiön kalustossa ovat vanhemmissa autoissa hyvinkin huonot ja kun mikrofoni nappulaa painaa, niin kuuluu vaan vinkumista. Uudemmissa autoissa kuulutuslaitteisiin on hieman panostettu, mutta jos ne lakkaavat toimimasta, niin ei niitä enää korjata. Kuljettajan ensisijainen työtehtävä ei kuulemma ole kuuluttaminen kun joskus asian otin puheeksi.
 
Täpötäysissä busseissa yleensä takaa löytyy istumapaikkojakin kun vain itsensä raivaa läpi. Näin olen aina tehnyt silloin harvoin kun täysinäisissä olen matkustanut.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:07 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 08:01 ----------

Aamulla 39 pysähtyy Pitäjänmäen aseman pysäkille ja 200 tulee heti perässä. Molemmat tietysti telejä. Useimmat matkustajat menevät jälkimmäiseen. Kuljettaja ei avaa etuovea vaan kaikki joutuvat tarpomaan kinoksissa keskioville. Miksi näin. Etuovea ei avattu muillakaan pysäkeillä.
 
Olen nähnyt saman ilmiön silloin tällöin. Tekevät sen jotta kuljettajan läheisyydessä ei olisi kohtaamista. Mutta koska kuljettajat käyttäytyvät eri tavalla, niin herää kysymys, mikä on ohjeistus asiassa. Nopeammin saadaan matkusjat sisään kun oranssin bussin molemmat ovet ovat auki.
 
Ja tässä tapauksessa kun bussi jäi vielä toisen taakse oltaisiin päästy liikkeelle nopeammin. Nyt sitten heti lähtiessä tulivat punaiset valot eteen.
 
Uutisen tekstissä puhutaan Helsingin Bussiliikenteestä ja linjasta 614, mutta videolla näkyy olevan Pohjolan Liikenteen auto linjalla 65.
 
Uutisen tekstissä puhutaan Helsingin Bussiliikenteestä ja linjasta 614, mutta videolla näkyy olevan Pohjolan Liikenteen auto linjalla 65.

Se linjan 614 bussi tulee videolla myohemmin, siinä vaiheessa kun henkilöauto on pysähtynyt suojatien eteen viereiselle kaistalle.
 
Ja tässä tapauksessa kun bussi jäi vielä toisen taakse oltaisiin päästy liikkeelle nopeammin. Nyt sitten heti lähtiessä tulivat punaiset valot eteen.

Myös tänään linjalla 200 Nobinan autossa 1152 kuljettaja ei päästänyt etuovesta sisään. Ilmeisesti sitten kuljettaja saa päättää itse mistä ovista autoon pääsee sisään. Etuoven kiinni pitäminen on kyllä runkolinjan perusideaa vastaan.
 
Ei saa päättää, vaan ohjeen mukaan myös etuovi on avattava. Palautetta menemään vaan!
 
Ei saa päättää, vaan ohjeen mukaan myös etuovi on avattava. Palautetta menemään vaan!

Näinhän minäkin ajattelin ensin että työnantajalta saadaan ohjeet kuinka työ suoritetaan. Tämä kuski oli poikkeus eikä tämä kovin yleistä ole. Kirjoitin tänne kun tuli ilmi sekä Pitäjänmäen että Talin pysäkillä.

Edellisestä palautteesta on pitkä aika kun laitoin. Sieltä tulee yleensä jotain kuittaavaa: "palautteenne on välitetty sinne ja tuonne" tai "olemme antaneet tiedoksi..". Itse asiaa ei käsitellä vaan palautteen lähettäjälle tulee käsitys että työ tehdään nopeasti sarjatyönä.

Kokeillaanpas silti nyt.
 
Takaisin
Ylös