Kuljettajien toiminta

Tänä aamuna helb 1831:n puikoissa ralliautoilija. Bussi (lentokentälle) saapui 4min etuajassa Kurvin pysäkille. Ei ihme, sillä kuljettajalla on kovinkin raskas kaasujalka

On kyllä menty kiireellä. Olisiko kuljettaja suunnitellut itselleen aamupalatauon kentälle?
Mielenkiintoista lukea miten jokaisella on oma näkemyksensä ylinopeudesta. Minun näkemykseni mukaan reittilokia tarkasteltuani on lähes koko reitti menty 10-15 km/h yli nopeusrajoituksen, joka voidaan laskea ylinopeudeksi.
Tuusulanväylällä on menty jotakuinkin rajoituksen mukaisesti mutta taitaa johtua nopeusrajoittimen toiminnasta. Niin tasaisena on nopeus pysynyt 82-83km/h.
 
Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää mikä vuoro? 2 aamun ekaa 615 vuoroa Lentokentälle: 04:35 Rautatientorilta saapui Kurviin n. 30sek ennen arvioitua aikaa, Lentokentällä n. 3min ennen arvioitua aikaa.
Seuraava vuoro 06:25 saapui Kurviin n. 2 min ennen & kentälle n. 9 min ennen arvioitua aikaa, joten oletettavasti olisi tämä vuoro ollut? Äkkiä kun reittilokia katsoi niin ei näyttänyt olevan mainitsemallasi välillä säännöllistä ylinopeutta. Välillä ollut hieman yli nopeusrajoituksen, muttei suinkan koko aikaa eikä mitenkään paljon.

Ok, kiitos selvennyksestä. Muistan katsoneeni kelloa klo 6:27 ja olin siitä hetkestä jo pian pysäkillä joten myönnän sortuneeni olettamaan tuon 4min suhteen. Pahoittelen tätä kuljettajaa ajatellen. Pysäkille tullessanihan auto oli jo lähestymässä kauempaa ja yllätyin kun se oli jo siinä kohtaa tulossa. Lisäksi kättä sai pitää reilun aikaa ylhäällä kunnes jarrutti nopeasti pysäkille. En lähde kyseenalaistamaan reittilokin numeroita, ne ovat mitä ovat, mutta kyllä se tuntui siltä että ylinopeutta mentiin. Kuten todettua, kuljettajan kiihdytykset ja huomattavan epätasainen ajotyyli saattoivat varmasti myös vaikuttaa edellämainittuun.
 
On kyllä menty kiireellä. Olisiko kuljettaja suunnitellut itselleen aamupalatauon kentälle?
Mielenkiintoista lukea miten jokaisella on oma näkemyksensä ylinopeudesta. Minun näkemykseni mukaan reittilokia tarkasteltuani on lähes koko reitti menty 10-15 km/h yli nopeusrajoituksen, joka voidaan laskea ylinopeudeksi.
Tuusulanväylällä on menty jotakuinkin rajoituksen mukaisesti mutta taitaa johtua nopeusrajoittimen toiminnasta. Niin tasaisena on nopeus pysynyt 82-83km/h.

Yhdyn näkemykseesi. En edes asu Helsingissä päin, mutta on niin kiinnostava työkalu tuo Reittiloki, että tarkkailin itsekin vähän tuota mainittua vuoroa. Tietotiellä Teknikontien pysäkin jälkeen on suurin nopeus ollut 68 km/h, ja koko pätkä Ilmailutien liikenneympyrään saakka on menty yli kuuttakymppiä. Muiden bussien nopeuksien perusteella oletan, että paikassa on viidenkympin rajoitus, joten siinä on parhaimmillaan ollut jo 18 km/h yli rajoituksen, joka on minusta jo enemmän kuin hieman. ;)
 
Perstuntumalta ainakin sörnäisen ja käpylän välillä viiletti kyllä varmasti ylinopeuttakin. Vantaan puolella kiertäessä vauhti ehkä tasaantui Kartanonkosken katuja ym. kiertäessä. Ehkä tuo ajotapakin saattoi vaikuttaa havainnointiin (istuma-asentoa sai korjata aina välillä) Tosin oli kyllä ensimmäinen kerta 4kk sisällä kun 615 tulee viikonloppuaamunakin noin ”reilusti” etuajassa

On kyllä menty kiireellä. Olisiko kuljettaja suunnitellut itselleen aamupalatauon kentälle?
Mielenkiintoista lukea miten jokaisella on oma näkemyksensä ylinopeudesta. Minun näkemykseni mukaan reittilokia tarkasteltuani on lähes koko reitti menty 10-15 km/h yli nopeusrajoituksen, joka voidaan laskea ylinopeudeksi.
Tuusulanväylällä on menty jotakuinkin rajoituksen mukaisesti mutta taitaa johtua nopeusrajoittimen toiminnasta. Niin tasaisena on nopeus pysynyt 82-83km/h.

Niin huomasit varmaan että nimimerkki Tarkastaja mainitsi nimenomaan "perstuntumalta ainakin sörnäisen ja käpylän välillä", jota tieosuutta katselin reittilokista. Ja sen perusteella en voisi sanoa että olisi koko ajan ylinopeutta ajanut.
 
Nyt alkaa kohta sietoraja ylittyä katsella miten bussikuskitKIN ajelevat punaista päin!
Mihin on niin kiire?

Hävettää katsella näiden muka "ammattikuljettajien" touhuja :icon_frown:

Varikolle, illan viimeinen lähtö, aikataulu paine. Todistin istumalla kyydissä kaksien työmaalla olevien valojen päin punaista ajamista, toiset vaihtuivat etuoven ollessa kohdalla, toiset jäivät punaisiksi kun perä ylitti tolpan. 30kmh alueella kuitenkin kohtuullinen 38Kmh (sinä ajat - näyttö, vilkkuu punaisena)
 
Yhdyn näkemykseesi. En edes asu Helsingissä päin, mutta on niin kiinnostava työkalu tuo Reittiloki, että tarkkailin itsekin vähän tuota mainittua vuoroa. Tietotiellä Teknikontien pysäkin jälkeen on suurin nopeus ollut 68 km/h, ja koko pätkä Ilmailutien liikenneympyrään saakka on menty yli kuuttakymppiä. Muiden bussien nopeuksien perusteella oletan, että paikassa on viidenkympin rajoitus, joten siinä on parhaimmillaan ollut jo 18 km/h yli rajoituksen, joka on minusta jo enemmän kuin hieman. ;)

Miten luotettava tämä on? Onko tiedossa, onko tämän perusteella koskaan määrätty sakkoja kuljettajille?
 
Ei varmasti ole. Eihän kuorma-autojen piirturien lukemien perusteellakaan voi antaa poliisi sakkoa/liikennevirhemaksua mikäli siellä havaitaan vaikkapa törkeä ylinopeus. Esimerkiksi Saksassa taas sensijaan voi
 
Eipä tuon perusteella voi tehdä jatkotoimenpiteitä. Työnjohto varmaankin voi suullisesti asiasta mainita.

Niin huomasit varmaan että nimimerkki Tarkastaja mainitsi nimenomaan "perstuntumalta ainakin sörnäisen ja käpylän välillä", jota tieosuutta katselin reittilokista. Ja sen perusteella en voisi sanoa että olisi koko ajan ylinopeutta ajanut.

Huomasin kyllä mutta Tarkastajan voidaan viestinsä perusteella olettaa matkustaneen ainakin Jumbolle asti vuoron kyydissä niin hyvä tarkastella kokonaisuutta.

Tuo Sörnäinen - Käpylä väli voidaan jakaa kahteen:
Hämeentie - Mäkelänrinne: Nopeusrajoitus 40km/h ja vauhtia ollut n. 50 km/h​
Mäkelänrinne - Käpylän Shell: Nopeusrajoitus 50km/h ja tuolla välillä nopeus pysynyt lähellä rajoitusta​
 
Ei varmasti ole. Eihän kuorma-autojen piirturien lukemien perusteellakaan voi antaa poliisi sakkoa/liikennevirhemaksua mikäli siellä havaitaan vaikkapa törkeä ylinopeus. Esimerkiksi Saksassa taas sensijaan voi

Oletko varma ettei voi? Suomessa ei tosin ole tapana toimia niin. Ja Saksassa ei ylinopeuden tarvitse olla törkeä, kuorma-autossa riittää 80 km/h ylitys. (Eihän piirturitiedoista vielä näy missä on ajettu, tulevaisuudessa ainakin rajat ylittävässä liikenteessä näkyy.)

Bussitutkan osalta olen samaa mieltä, gps-nopeustietojen oikeellisuudesta ei ole takeita.
 
Valvonta olisi lainsäädännön puolesta mahdollista, mutta käytännössä näin ei toimita. Teknisiä esteitä on esimerkiksi piirturitietojen mittaustarkkuus. Kuljettajalle määrättävä rangaistus voi siis rikkoa kuljettajan oikeusturvaa; ja tämä taisi olla Onnettomuustutkintakeskuksen saama vastaus lain säätäjiltä liittyen Konginkankaaseen.
 
Teknisiä esteitä on esimerkiksi piirturitietojen mittaustarkkuus.

Nopeuden mittaustarkkuus on kalibroitava lakisääteisesti piirtureissa säännöllisesti. Poliisin tai kameratolpan tekemässä tutkauksessa mitatusta nopeudesta tehdään tekninen vähennys 3 km/h, joka riittäisi kattamaan myös ajopiirturin nopeustietojen epätarkkuuden. Ymmärrän hyvin siis miksi joissakin muissa maissa ajopiirturin perusteella sakotetaan (silloin kun on ylitetty ajoneuvokohtainen suurin sallittu nopeus), vaikka Suomessa ei niin tehdäkään.
 
Suomessakin sakotetaan pienistäkin ajoajan ylityksistä, mutta harvoin ajoneuvokohtaisen suurimman sallitun nopeuden ylityksistä. Tämän vuoksi osa mm puoliperäyhdistelmistä ajaa nopeudenrajoitinta vasten 89 km/h, jolloin ehtivät (tai ainakin luulevat ehtivänsä) ajaa enemmän, mutta piirturiratsiassa ei käry käy, koska vain ajo- ja lepoajat tarkastetaan.
 
Niin tässähän on se illuusio että kun on 5-10 minuuttia aikaisemmin perillä niin pääsee aikaisemmin kotiin. Todellinen ajansäästö noissa rahtihommissa nimenomaan riippuu siitä miten nopeasti ne hommat hoituu silloin kun ei olla siellä ratin takana. En kuitenkaan usko että hetkellisistä ylityksistä ketään sakotetaan missään maassa. Mäkisellä tiellä nopeus saattaa lipsahtaa alamäessä vähän 80 paremman puolelle hetkellisesti ja tuo 89 maksimi on vain sen takia että saataisiin tarpeeksi vauhtia ylämäkeä varten kerättyä ettei auto hyydy. Jos ylämäkeä mennään 84 km/h niin silloin tosiaan myös mennään. Ei missään nimessä päästetä jalkaa kaasulta edes sekunniksikaan
 
Takaisin
Ylös