Sehän riippuu täysin siitä miten asiakaspalautteet käsittellään. Jos yrityksen ajattelumaailma on "asiakas on aina oikeassa" ja työntekijästä tehdään vaikka väkisin syyllinen niin voi siinä jotain jäädä hampaankoloon. Itse olen aikanaan saanut ohjeen "aja hitaammin" että myöhässä oleva asiakas ehtii seuraavana aamuna kyytiin, vaikka ajoin liikennesääntöjen mukaan ja lähdin päätepysäkiltä ajallaan. Täytyy myöntää että olin aikalailla huuli pyöreänä tilanteesta että minä olin se joka oli tehnyt virheen.
Mitäköhän tässäkään on epäselvää? Lainataan siis vielä kuukangon liittämästä Veolian lehdistötiedotteesta: "Epäluottamusta työnantajaa kohtaan on henkilöstön toimesta tuotu esiin useaan otteeseen kuluneen vuoden aikana. Työntekijät ovat esittäneet työnantajan epäasialliseksi käyttäytymiseksi muun muassa kahden työsuhteen päättämistä, joista toinen liittyi kuljettajan kavaltamaan pohjakassaan... "
Mitä epäluottamusta siinä nyt on? Sehän on selvää, jos pohjakassan varastaa, piilottelee jne. niin samantien fudut! Miten siinä voi luottaa työntekijäänsä? Ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Sama jos missä tahansa muussa työssä kavallat rahaa niin se on samantien potkut, ei siinä kysellä mitään. Tuossa vielä kuljettajan tarina muuttui, yritti keksiä tekosyitä jne. Sen jälkeen kun potkut sai niin rahat "löytyivätkin kotoonta".
Taitaa olla osittain ihan vaan kaivamalla kaivettuja tekosyitä Veolian kuskeilla.
Ilmeisesti ei ole vielä mitään tietoa että jatkuuko huomennakin?
Ymmärrän toki lakkoja ja lakkoilevia, mutta toki tässäkin tulisi pitää jonkinlainen kohtuus; kas, kun me matkustajamme emme mitenkään voi nousta tukilakkoon, eli emme voi tehdä asialle käytännössä mitään. Olkoonkin niin, että työntekijäpuoli ei taivu työnantajan vaatimuksiin, tai toisin päin, se on silti meidän asiakkaiden kannalta hieman no can do -tilanne.
Joka tapauksessa tämä mielenilmaus hankaloittaa merkittävästi kymmenien tuhansien ihmisten työmatkoja päivittäin, joka johtaa taas (esimerkiksi omalla kohdallani) siihen, että asiakas piut paut välittää siitä, millä minä asiakkaalle menen, pääasia että heidän homma tulee tehtyä.
Nimim. "Tänään kirjaimellisesti koko rahan edestä joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulla käyttänyt"
Juuri saamani tiedon mukaan lakko jatkuu huomennakin, ja ehkä koko loppuviikon. Nykäsestä on laitettu Ranskaan viestiä, saa nähdä mitä tapahtuu, epäilen että saa lähteä tuolta, ei tämmöistä lakko katsella, kallista puuhaa. 3.4. lakko tuli maksamaan 60,000 euroa, ja tämä lakko monta kertaa enemmän, sillähän saisi ostettua jo uuden linja-auton.
Eiköhän autoistakin mene maksua, ei nekään ilmaisia tai firman omia ole.
---------- Viestit yhdistetty klo 20:29 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:21 ----------
"Veolia tiedotti keskiviikkoiltana kello 19.30 aikaan, että työntekijät sekä auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT ovat hylänneet työnantajan neuvotteluesityksen."
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uut..._lakko_jatkuu/
Tästä voikin sitten tulla pidempi lakko, saa nähdä. Ilmeisesti osapuolten mielipiteet ovat hyvinkin kaukana toisistaan. Käytännössä homma varmaankin tulee menemään niin, että joko työantaja tulee vastaan aika reippaasti tai sitten lakko jatkuu niin kauan kunnes kuljettajilta alkaa rahat loppumaan ja on sen takia pakko tulla töihin..
Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.
Mitenkäs boikotoit kun joillakin alueilla veolia on ainoa liikennöitsijä eikä muita vaihtoehtoja juurikaan ole. Eikä tuo veolian boikotointi muutenkaan mihinkään vaikuttaisi, firmahan saa liikennöintikorvaukset HSL:ltä vaikkei busseissa olisi ainuttakaan matkustajaa, myöskin lipputulot menevät HSL:lle.
Jotain faktaa laitettu AKT osasto 009:n sivuille.
http://www.akt009.fi/ajankohtaista/v...hdistotiedote/
Etenkin tällaisissa asioissa neutraaliuden kannattajana tahdon huomauttaa, että kyseessä on toisen osapuolen näkemys, joka ei välttämättä ole täyttä faktaa. Sama pätee toki toisenkin osapuolen tiedotteisiin, aivan yhtä lailla.
Toivottavasti myös media osaa käsitellä asiaa neutraalisti. Tuota AKT:n osasto 009:n julkaisuvapaata tiedotetta tai sen sisältöä ei kuitenkaan ilmeisesti ole mikään media vielä julkaissut - korjatkaa, jos olen väärässä. Noin ylipäätään historia on osoittanut, että työnantajapuoli voittaa lähes aina "mediapelin".
Tänä aamuna YLE Helsinki uutisoi että tilanne on edelleen pahasti solmussa. Ihmetystä herättää seuraavat jutun kohdat:
"He alkoivat neuvotella työntekijä -ja työnantajaliittojen kesken Keskiviikkona. Olin ymmärtänyt että pystymme sopimaan riidan työpaikalla eikä liittojen välillä, kertoo Hartikka"
"AKT kuitenkin kieltää olevansa osapuolena asiassa. Sen mukaan ensimmäistäkään neuvottelutapaamista liittojen välillä ei ole järjestetty eikä sellaista myöskään suunnitella"
Eli kyllähän tuo vaikealta näyttää kun ei osapuolet edes tunnu tietävän kenen kanssa neuvotellaan! Olisiko kohta syytä siirtää riita valtakunnansovittelijalle jos ei osapuolet pysty asiaa itse ratkomaan!