Kutsuplus

Mun mielestä kutsuplussaa pitäisi joko kehittää edelleen tai sitten lopettaa kokeilu kokonaan. Järjestelmän liikennöintialuetta pitäisi laajentaa huomattavasti, autoilla pitäisi päästä ainakin kaikkialle Espooseen ja Vantaalle. Myös maksamisen pitäisi olla helpompaa, nykyinen matkakukkaro-systeemi saattaa tuntua joistakin potentiaalisista asiakkaista hankalalta. Käteis -ja korttimaksu pitäisi myös olla olemassa kuten takseissakin.
 
Järjestelmän liikennöintialuetta pitäisi laajentaa huomattavasti, autoilla pitäisi päästä ainakin kaikkialle Espooseen ja Vantaalle.

Totta. Nykyinen alue ei palvele minua oikeastaan mitenkään, vaikka asunkin sen sisällä. Tähän mennessä kaikki yhden tai kahden vaihtoyhteyden päässä olevat paikat, joihin olen mennyt, ovat olleet pari kilometriä alueen ulkopuolella, joten olen joutunut valitsemaan kiireellisemmissä tilanteissa taksin.

aki sanoi:
Käteis -ja korttimaksu pitäisi myös olla olemassa kuten takseissakin.

Tästä olen eri mieltä. Kutsuplussasta tekee erityisen jouhevan juuri se, että matka on maksettu jo etukäteen, ja kuljettaja voi keskittyä vain ajamiseen. Käsittääkseni jossain päin maailmaa bussimatkustajallakin pitää olla lippu hankittuna etukäteen, ja Helsingissä kuvio on tuttu metroliikenteestä.
 
Mun mielestä kutsuplussaa pitäisi joko kehittää edelleen tai sitten lopettaa kokeilu kokonaan. Järjestelmän liikennöintialuetta pitäisi laajentaa huomattavasti, autoilla pitäisi päästä ainakin kaikkialle Espooseen ja Vantaalle.
Näin on. En näe syytä miksi alueen pitäisi poiketa HSL-alueesta. Pohjois-Espooseen, Luoteis-Vantaalle, Kirkkonummelle, Sipooseen ja Helsingin Lebensraumin laajennokselle (Ostland) voisi olla alempi palvelutaso (esim. odotusaika pidempi) tai erityinen lisämaksu. Eniten ihmettelen sitä miksei Viikin itäpuolelle pääse. Onko todella ajateltu että liikaa köyhiä ja muuten vaivaisia tulisi kyytiin haittaamaan tavallisten ihmisten matkantekoa?

Myös maksamisen pitäisi olla helpompaa, nykyinen matkakukkaro-systeemi saattaa tuntua joistakin potentiaalisista asiakkaista hankalalta. Käteis -ja korttimaksu pitäisi myös olla olemassa kuten takseissakin.

Veisi liikaa aikaa ja hankalaa ahtaassa autossa. Voisiko matkakortin arvolla maksamisen mahdollistaa jotenkin? Esimerkiksi numero syötettäisiin netissä kirjauduttaessa ensimmäisen kerran ja maksut veloitettaisiin siltä tai matkakukkarosta. Autossahan sitä ei sitten tarvitsisi näyttää. Samalla kausilippulaiset voisivat saada hyvitystä.

Luulen että vanhukset olisivat potentiaalinen käyttäjäryhmä. Kyyti tulisi voida tilata puhelimella eri maksua vastaan. Lisäksi tulisi voida saada takuu siitä kyyti on tiettyyn aikaan tarjolla. Nyt sen varaan ei voi laskea mitään etukäteen, toisin kuin joukkoliikenteen, oman auton tai etukäteen tilatun taksin varaan voi laskea.
 
Vuoden alusta lähtien alue kattaa myös Tapiolan ja sen osan Itä-Helsinkiä joka on samaan aikaan Kehä I länsipuolella ja Itäväylän pohjoispuolella.

Eilisessä Pravdassa mainittiin myös, että käyttäjiä on ollut noin parisataa päivässä autoja ollessa 15, ja tekstiviestitilaus tulee käyttöön lähiviikkoina.
 
Jos taksi on liian kallis menköön tavallisella bussilla. Tällaiselle systeemille ei ole tarvetta ainakaan kun sitä tuetaan veronmaksajien rahoilla.
 
Jos taksi on liian kallis menköön tavallisella bussilla. Tällaiselle systeemille ei ole tarvetta ainakaan kun sitä tuetaan veronmaksajien rahoilla.

Samaa mieltä. Annetaan eteläamerikkalaisten pitää oma joukkoliikennejärjestelmänsä ja pidetään me omamme.
 
Samaa mieltä. Annetaan eteläamerikkalaisten pitää oma joukkoliikennejärjestelmänsä ja pidetään me omamme.

Olen hieman eri mieltä. Konseptina tämä on erinomainen, ympäristö väärä. Nyt alue kattaa lähinnä Kehä 1 sisäpuolta, jolta löytyy Suomen mittakaavassa erinomainen joukkoliikenteen palvelutaso, ts. ei tarvetta tällaiselle järjestelmälle. Sen sijaan Kirkkonummet, Keravat ja Järvenpäät voisivat hyötyä tästä suunnattomasti. En usko, että näissä pienemmissä pitäjissä varsinkaan ruuhka-ajan ulkopuolella kannattaa mitään säännöllistä liikennettä ylläpitää, jolloin Kutsuplus tapainen palvelu voisi tarjota joukkoliikenteelle varsin hyvän palvelutason verrattain edullisin kustannuksin.
 
Olen hieman eri mieltä. Konseptina tämä on erinomainen, ympäristö väärä. Nyt alue kattaa lähinnä Kehä 1 sisäpuolta, jolta löytyy Suomen mittakaavassa erinomainen joukkoliikenteen palvelutaso, ts. ei tarvetta tällaiselle järjestelmälle.
Täsmälleen samaa mieltä.

Sen sijaan Kirkkonummet, Keravat ja Järvenpäät voisivat hyötyä tästä suunnattomasti. En usko, että näissä pienemmissä pitäjissä varsinkaan ruuhka-ajan ulkopuolella kannattaa mitään säännöllistä liikennettä ylläpitää, jolloin Kutsuplus tapainen palvelu voisi tarjota joukkoliikenteelle varsin hyvän palvelutason verrattain edullisin kustannuksin.

Tähän tarkentaisin, että vastoin yleistä mielikuvaa Kerava ja Järvenpää ovat tiheämmin asuttuja kuin Espoo ja Vantaa. Molemmissa kaupungeissa bussiliikenne on tällä hetkellä heikkotasoista, mutta helsinkimäisen bussiliikenteen ajattaminen olisi mahdollista, ja keräisi varmasti enemmän käyttäjiä kuin Kutsuplus.

Kutsuplus sopisi erinomaisesti Lebensraumin laajennokselle, Espoon, Vantaan, Keravan ja Järvenpään harvaan asutuille osille sekä Kirkkonummelle ja Sipooseen. Näillä alueilla ei ole taloudellisesti järkevää ajaa aikataulutettua joukkoliikennettä.

Esimerkiksi Sipoossa sijaitsevaan Paippisten kylään joukkoliikenne muulloin kuin koulupäivinä on aivan naurettavaa. Toiseen suuntaan menee yksi vuoro päivässä ja toiseen suuntaan kaksi vuoroa päivässä. Näitä vuoroja ei sitten käytä kukaan.
 
Kutsuplus toimii hyvin

Ajoin Kutsuplussalla Konalasta Länsiterminaaliin. Kalusto oli tuliterää ja kuljettaja ystävällinen. Auto oli ajallaan pysäkillä. Hinta 13 euroa. Sama taksilla olisi 30 euroa.

Erinomainen joukkoliikennemuoto.
 
Vs: Kutsuplus toimii hyvin

Ajoin Kutsuplussalla Konalasta Länsiterminaaliin. Kalusto oli tuliterää ja kuljettaja ystävällinen. Auto oli ajallaan pysäkillä. Hinta 13 euroa. Sama taksilla olisi 30 euroa.

Jos tuo 13 eeroa olisi sellainen hinta, että toiminta olisi oikeasti kannattavaa, se todellakin olisi erinomainen joukkoliikennemuoto. Nyt tuo tyhjillä autoilla pyöriminen ei sitä ole.
 
Vs: Kutsuplus toimii hyvin

Jos tuo 13 eeroa olisi sellainen hinta, että toiminta olisi oikeasti kannattavaa, se todellakin olisi erinomainen joukkoliikennemuoto. Nyt tuo tyhjillä autoilla pyöriminen ei sitä ole.

Subventioaste on asia erikseen, mutta en pitäisi mitään joukkoliikennemuotoa jonka matkustajamäärät kasvavat 15-20% kuukausivauhtia ihan toivottamana.

Annetaan nyt Kutsuplussalle rauhassa aikaa näyttää kyntensä. Kyllä pk-seudulla kunnat rahaa laittavat hölmömpiinkin projekteihin. Ainakin asiakkaat ovat tyytyväisiä palveluun, kun asty-tulokset ovat luokkaa 4,7-4,8. Normibussiliikenteessä pyöritään 3,8-3,9 tasolla.
 
Vs: Kutsuplus toimii hyvin

Erinomainen joukkoliikennemuoto.

Kukahan sen loppu 17 euroa maksoi?

Ei tällainen touhu ole joukkoliikennettä ollenkaan. Yksityisen firman omalla riskillä hoidettavaa kimppataksipalvelua, jos siinä joku jonkun markkinaraon näkee.

Mutta jonnekinhan HSL:n on tungettava ne rahat, joita ovista ja ikkunoista tulee. En ole kovin tyytyväinen HSL:n prioriteetteihin. Nelosessa ollaan sunnuntaisinkin kuin sillit suolassa – palvelutasolla ei ole mitään merkitystä.
 
Vs: Kutsuplus toimii hyvin

Ei tällainen touhu ole joukkoliikennettä ollenkaan. Yksityisen firman omalla riskillä hoidettavaa kimppataksipalvelua, jos siinä joku jonkun markkinaraon näkee.

Kutsuplus tulisi tässä vaiheessa nähdä pilottina ja kokeiluna, joka saattaa menestyä tai flopata. Kokeiluihin liittyy tietenkin aina tietty taloudellinen riski, mutta tässä tapauksessa taustatutkimus ja tekninen toteutus ainakin on huolella hoidettu. Näen vain hyvänä asiana, että kuntasektorillakin osataan edes joskus ajatella boksin ulkopuolella. Kaikille lienee selvää, miten bussi- ja ratikkaliikenne pk-seudulla toimii ja minkälaiseen tehokkuuteen niillä päästään. Mitä pahaa siinä on, että välillä yritetään jotain uudenlaista?

Olen kyllä itsekin veronmaksajana sitä mieltä, että jos subventioastetta ei saada laskettua ja ajoneuvotehokkuutta nostettua, tulee koko K+ jossain vaiheessa kuopata. Mutta siihen asti pieni ennakkoluulottomuus olisi ihan toivottavaa.
 
Vs: Kutsuplus toimii hyvin

Ei tällainen touhu ole joukkoliikennettä ollenkaan. Yksityisen firman omalla riskillä hoidettavaa kimppataksipalvelua, jos siinä joku jonkun markkinaraon näkee.
Onhan olemassa Airport Taxi sun muut kimppataksipalvelut, jotka toimivat voitollisesti. Eikä Kutsuplussan tarvitse edes tehdä voittoa, vaan päästä samalle tasolle bussiliikenteen kanssa, jossa matkustaja maksaa puolet ja HSL puolet aidoista kustannuksista. Jos jo nyt suhde on 13/17, ollaan menossa täysin oikeaan suuntaan ottaen huomioon matkustajamäärien kasvutahdin ja palvelun olevan vasta alkutaipaleellaan. Pikku hiljaa lähestytään 24/7-liikennöintiä, joka on ainoa tapa saada ihmiset luopumaan autoistaan. Jos asiakkaita on vain vaikka vain kolmelle autolle klo 22-5, ei palkata kuin kolme kuskia sille ajalle - niin yksinkertaista se on. Automatiikka hoitaa kulunvalvonnan ja lippujen myymisen, periaatteessa myös tilastoinninkin.

Kun kaikki mahdollinen on automaattista ja autoja sekä kuskeja tarpeen mukaan, ei liikennöintialueen laajentaminenkaan ole kallista eikä hankalaa, varsinkin, jos sillä voidaan lakkauttaa syrjäseutujen hajavuoroja. Myös haja-asutusalueiden kouluvuoroja tai nykyisin taksikorteilla liikkuvien matkoja voitaisiin siirtää Kutsuplussan pariin. Myös kansanedustajien ilmaiset taksimatkat pk-seudulla pitäisi mielestäni vaihtaa matkakorttiin+Kutsuplus-matkoihin.
 
Takaisin
Ylös