Kuljettajien poikkeamat linjan reitiltä

Lähdin lauttasaaresta kun huomasin että sieltä tuleee 65A ja aloin miettimään että en mene siillä koska se ajaa kuitenkin sinne pysäkille jolloin otin 21V että pääsen kampin terminaaliin mutta se kääntyikin hirveällä vauhdilla 65A:n perään!
 
27.6.

Linjan h64 lähtö Rautatientorilta klo 22.43 ei ajanut päätepysäkilleen Lukupolulle, vaan jatkoi Piikintien pysäkiltä suoraan varikolle.
 
28.6. Helb 217 / 510, kuljettaja ajoi Leppävaarasta länteen päin mennessä Säterinmetsän pysäkin jälkeen väärään liittymään ja joutui jatkamaan Turun motaria pitkin eteenpäin, kunnes löysi paikan, missä kääntyä takaisin.
 
8.-9.7. yönä linjan 220N kuljettaja Elielinaukiolta kello 2.35 ei ajanut Leppävaarassa Turuntietä Leppävaaran keskus -pysäkin ohi - ajoi ilmeisesti kyseisen linjan vanhaa, noin puoli vuotta sitten viimeksi voimassa ollutta reittiä, nimittäin kello 3.02 kyseinen bussi tuli Lintuvaarantietä etelään kääntyen oikealle Turuntielle. Pysäkillä kyseistä bussia odotteli lisäkseni joku nuori nainen. Minua kuskin mokailu ei haitannut, sillä 3.07 tuli 210N, jolla pääsin myös kätevästi Helsinkiin. Nainen ei kuitenkaan ymmärrettävästi jaksanut jäädä odottelemaan seuraavaa 220N:ää, se kun olisi tullut vasta puolentoista tunnin päästä - ja kyseinen lähtö olisi ajettu vielä samalla autolla saman kuljettajan toimesta joten se tuskin olisi silloinkaan ajanut oikeaa reittiään.
 
8.-9.7. yönä linjan 220N kuljettaja Elielinaukiolta kello 2.35 ei ajanut Leppävaarassa Turuntietä Leppävaaran keskus -pysäkin ohi - ajoi ilmeisesti kyseisen linjan vanhaa, noin puoli vuotta sitten viimeksi voimassa ollutta reittiä, nimittäin kyseinen bussi tuli Lintuvaarantietä etelään kääntyen oikealle Turuntielle.

Sama homma tänä viikonloppuna 15.-16.7. yönä.
 
519A:n reittiä ei ole vielä taidettu siirtää alkuperäiselle reitille Kauppakartanonkadulle? Ollaanko sitä enää ollenkaan sinne siirtämässä? Viime yönä 1.-2.8. viimeinen 519A Lentoasemalta ajoi kuitenkin Marjaniementien ja Kauppakartanonkadun kautta.

Myös h66:n kuljettaja teki viime yönä 1.-2.8. aika erikoisen ratkaisun ajettuaan Käpylässä moottoritietä liittymänsä ohi - hän lähti nimittäin peruuttelemaan tuon vajaan kilometrin pätkän moottoritietä takaisinpäin päästäkseen omalle reitilleen.
 
Myös h66:n kuljettaja teki viime yönä 1.-2.8. aika erikoisen ratkaisun ajettuaan Käpylässä moottoritietä liittymänsä ohi - hän lähti nimittäin peruuttelemaan tuon vajaan kilometrin pätkän moottoritietä takaisinpäin päästäkseen omalle reitilleen.

Minun mielipide tuohon on, että ajokortti pois eikä enää ikinä ammattikuljettajaksi. Se ei tietysti ole mahdollista, mutta bussifirmalle ilmoittaisin. Ei bussifirmoilla saa olla kuljettajia, jotka tietoisesti vaarantavat matkustajien turvallisuuden ja rikkovat törkeästi liikennesääntöjä. Kaikenlaista törppöilyä sietää siviileiltä, mutta ammattikuljettajilla - varsinkin matkustajia kuljettaessaan - pitäisi tuollaiseen olla nollatoleranssi.
 
Wade, tuo on jo sen luokan rike että minusta Sinulla on suorastaan velvollisuus ilmoittaa asiasta mahdollisimman tarkkoine yksilöintitietoineen vähintään liikennöitsijälle ja HSL:lle. Tuo on minusta sitä luokkaa että kannattaisi harkita ilmoitusta poliisillekin. Ihan tosi.

Minusta on aivan uskomatonta että ns. Euroopan parhaassa joukkoliikenteessä lähdetään vaarantamaan ihmishenkiä tuolla lailla. Kilsan peruuttelu motarilla? Kyllä tuosta kortti lähtee.
 
Viimeksi muokattu:
Wade, tuo on jo sen luokan rike että minusta Sinulla on suorastaan velvollisuus ilmoittaa asiasta mahdollisimman tarkkoine yksilöintitietoineen vähintään liikennöitsijälle ja HSL:lle. Tuo on minusta sitä luokkaa että kannattaisi harkita ilmoitusta poliisillekin. Ihan tosi.

Kyllä HSL:lle laitoin palautetta, Nobinalle en ole viitsinyt laittaa koska sieltä tulee yleensä vastauksena vain pahoittelut ja hyvät päivänjatkot. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisestahan tulee yleensä se vähintään puoli vuotta ajokieltoa mutta tosiaan jos (arviolta) 700 metriä moottoritiellä peruuttelee niin luulisi sen olevan vielä vakavampaa.
 
Moottoritiellä ei peruutella senttiäkään. Jos ajaa liittymästä ohi, niin yleensä on ramppien kautta hyvät mahdollisuudet päästä omalle reitilleen; vaikkakin hieman kiertäen, mutta ainakin laillisesti ja turvallisesti.
 
Moottoritiellä ei peruutella senttiäkään. Jos ajaa liittymästä ohi, niin yleensä on ramppien kautta hyvät mahdollisuudet päästä omalle reitilleen; vaikkakin hieman kiertäen, mutta ainakin laillisesti ja turvallisesti.

Tuossa tapauksessa peruuttelu vieläpä kesti sen pari minuuttia, joten luultavasti seuraavan liittymän kautta olisi päässyt jopa nopeammin.

Tänään joku HelB:n 111x-numeroinen Scala oli linjalla h54 eksynyt Pakilantielle kello 12.30 aikoihin ilmeisesti Pitäjänmäen suuntaan ajaessaan.
 
15.8.

Aamun fiilikset juuri ennen töihin lähtöä: Miten HelB osaa ajaa linjan 519, että töihin pääsen. Tulos selvisi heti vartin päästä Malmilla...

9:28 Malmilta Itäkeskukseen, autona HelB 1127. Auto ajaa suoraan Malmin aseman terminaalin ohitse, minä ja muut matkustajat katsellaan silmät pyöreinä meininkiä. Odotellaan n. 10min ja sama auto tulee takaisin päin ja ajaa U-käännöksen keskellä terminaali aluetta... Sen jälkeen matka jatkuu kohti Itäkeskusta, mutta eipä käännytäkkään Kehälle vaan jatketaan suoraan Pihlajamäkeen, jolloin menen kuljettajalle huomauttamaan asiasta, ja taas U-käännös keskellä risteystä. Loppu matka sentään sujui, jos ei lasketa että kuljettaja ajoi koko ajan kivetyksissä kiinni sun muuta... Palautetta HSL:lle on mennyt. Veolia olisi ihan hyvin voinut jatkaa linjan ajoa.

Sitten vastaan tullut klo 9:20 Itäkeskuksesta lähtenyt ajoi 54:n reittiä eli kääntyi Vilppulantielle, auto siis 1128. Sitten kääntyi Pikkalankadulle ja siitä Malminkaarelle. Siitä vielä Malmin asematien kautta normaalille reitilleen.

Näin hyvin HelB aloitti...
 
Oppia ikä kaikki ;).

Mutta kieltämättä linjojen haltuunotot sopimuskausien vaihtuessa on kovin haastellista ja kärsivällisyyttä vaativaa aikaa niin asiakkaille, kuljettajille kuin liikennöitsijölle ja liikenteentilaajalle.

Ja jos harhaan ajat, niin siinä kyllä ammattitaito punnitaan ja pasmat on pahemman kerran sekaisin.
 
15.8.

Miten HelB osaa ajaa linjan 519, että töihin pääsen.

Palautetta HSL:lle on mennyt. Veolia olisi ihan hyvin voinut jatkaa linjan ajoa.

Näin hyvin HelB aloitti...

Eikö tämä sinun HelBin vastainen ristiretkesi ala mennä jo avistuksen överiksi? Jos on täysin HelB-vastainen ennakkoasenne ja oikein odotaa HelBin mokaavan... Ihan kuin Veolia ei ikinä olisi ajanut vikaan tai tehnyt mitään muutakaan väärin. Harrastushan sekin tietysti on että kyttää silmä tarkkana että näkee kuljettajan tekevän edes pienen virheen mistä sitten voi valittaa HSL:lle.
 
15.8.

Aamun fiilikset juuri ennen töihin lähtöä: Miten HelB osaa ajaa linjan 519, että töihin pääsen. Tulos selvisi heti vartin päästä Malmilla...

9:28 Malmilta Itäkeskukseen, autona HelB 1127. Auto ajaa suoraan Malmin aseman terminaalin ohitse, minä ja muut matkustajat katsellaan silmät pyöreinä meininkiä. Odotellaan n. 10min ja sama auto tulee takaisin päin ja ajaa U-käännöksen keskellä terminaali aluetta...

Ei nyt ihan 10min... 2-3min on lähempänä todellisuutta. U-käännös tapatui muuten tässä, sen jälkeen auto kääntyi oikealle ja jatkoi omalla reitillään.

Loppu matka sentään sujui, jos ei lasketa että kuljettaja ajoi koko ajan kivetyksissä kiinni sun muuta...

Itse en ainakaan huomannut että kuljettaja olisi ajanut erityisen huonosti, se voi tosin johtua siitä, että matkustin linjalla h16 sen jälkeen. :)
 
Takaisin
Ylös