HELMIn laajennus?

Lehtikaskentielläkin taitaa olla linja-autoille valoetu kun kääntyy Finnoontielle e42:lla, henkilöautot eivät etuutta tunnu saavan...

Lehtikaskentiellä käytetään pitkää kelailmaisinta, joka tunnistaa suurikokoiset ajoneuvot. Vihreää aiennetaan siis myös vaikkapa ilmaisimen yli ajaneelle kuorma-autolle. Kelailmaisin sopii tämän risteyksen kaltaisiin paikkoihin, joissa bussin kääntymissuunnalla ei ole merkitystä etuutta annettaessa.

Huonona puolena voidaan pitää sitä, että myös muut suuret ajoneuvot saavat etuuden. Ei siis voida puhua bussietuudesta. Sivusuunnalta ei kuitenkaan tule niin paljoa muita suuria ajoneuvoja, että sillä ymmärtämykseni mukaan olisi suurta vaikutusta pääsuunnan vihreän kesimääräiseen pituuteen.
 
Kiitos selvityksestä, jotain ton suuntaista ollaan kollegoiden kanssa arvuuteltukin
 
Uudenmaan Ely-keskus aloittaa liikennevaloremontin Vihdintiellä, Rajatorpantien ja Kehä III:n välillä. Samassa yhteydessä noihin yllämainitsemiini risteyksiin tulee etuudet busseille.

Vihdintien/Martinkyläntien/Ainontien risteyksen valot on jo uusittu ja kyllä noissa jonkinlainen etuus vaikuttaisi olevan. Olen siitä nyt monesti mennyt yli linjalla v50 ja aina kun lähestytään risteystä niin valo vaihtuu vihreäksi ja heti bussin mentyä takaisin punaiseksi. Olisiko tässäkin käytössä Lauri Rädyn mainitsema kelailmaisin joka on käytössä Espoon Lehtikaskentiellä?
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - huhtikuu 2014

http://www.metro.fi/galleria/p1396920708259 Mikähän tämä nappi on, joka ilmeisesti pysäkkikatoksesta löytyy?
Olen myös pistänyt merkille Helsingissä, että Led-aikataulunäyttöjä on korvattu lcd-näytöin jossa näytetään pelkän minuuttimäärän sijaan linjanumero, määränpää ja minuuttimäärä saapumiseen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - huhtikuu 2014

http://www.metro.fi/galleria/p1396920708259 Mikähän tämä nappi on, joka ilmeisesti pysäkkikatoksesta löytyy?

Tukholman seudulla ainakin on käytössä samanlaisia nappeja, jotka tarjoavat pysäkki-informaatiota näkövammaisille. Myös uudet pysäkkinäytöthän ovat identtisiä Tukholmasta löytyvien kanssa, joten oletan näidenkin toimivat vastaavasti: kun painaa nappia, kuulee laitteelta litanian pysäkin seuraavia lähtöjä (käytännössä se siis lukee pysäkkinäytön sisällön).

En ole itse kokeillut täällä Helsingissä, joten en tiedä millainen ääni on kyseessä ja osaako se kertoa informaation vain suomeksi vai kenties myös ruotsiksi (tai jopa englanniksi)?
 
Näinhän se toimii eli lukee sen mitä pysäkkinäytössä on, Tässä videoklippi: http://tinypic.com/r/k0lgdu/8
 
En ollut uskoa silmiäni tuosta uudesta LCD-näytöstä. Hieno juttu! Juuri tuollaista olen toivonut pysäkeille joita käyttää useita eri linjoja. Ja näillä näytöillä olisi myös mahdollista näyttää samalle linjalle useita määränpäitä esim. poikkeustilanteessa. (Tai, kuten nykyään, ratikoiden hallireitit).
 
Poikkeusinformaatiota pitäisi saada ehdottomasti lisää näkyville. Nykyisinhän sitä ei pahemmin näytetä. Tosin tuokin näyttötaulu on sellainen, että useamman rivin esittäminen tuossa on hiukan kankeaa, kun tuo näyttäisi koostuvan useammasta erillisestä lcd-näytöstä yhden sijaan..
 
Takaisin
Ylös