HELMIn laajennus?

520 kulkee kyllä teknisen alueen kautta lentokentälle. Siinä olet oikeassa, että se on käytännössä yhtä nopea kuin 519. Tosin uudessa liikennöintisuunnitelmassa 520 reitti muuttuu kulkemaan siten, että se ei enää käy tekniikalla, tämä reitti vaikuttaa jopa nopeammalta kuin 519:cool:
Ihmettelinkin, kun tänään 520 ajoi tekniikan kautta. Olen nähtävästi sekoittanut 520:n aikataulujen muutokset myöhemmin tulevaan reittimuutokseen.

Uskon kyllä, että molempia variaatioita tarvitaan, mutta eri linjatunnus ei enää sitten, kun 520 ei kulje tekniikan kautta, tunnu järkevältä.

519A:lla näyttää matkustajia riittävän, vuorojakin on lisätty. Siitä pitäisi tehdä ruuhka-aikaan 15, arkisin 30 ja viikonloppuisin 45 minuutin välein tasaisesti kulkeva linja, joka korvaisi linjat h90B, h98 ja 520. Kulkisi 520:n nykyistä reittiä Vantaalla, 90B:n reittiä satamassa ja h98:n reittiä Marjaniemessä.
 
Eilen ainakin kun olin h78:n kyydissä joka oli myöhässä n. 8min niin mukavasti sen edessä vaihtu kaikki valot vihreälle. Vaihtui ennen kuin bussi ehti edes ryhmittäytyä oikealla kaistalle. Autona oli HelB 916 (Volvo 8700LE)

Ehkäpä viesti olikin hieman ironinen ;) Välillä kyllä HELMIn kanssa tuntuu, että mitä enemmän myöhästyy, sitä enemmän valot alkavat nenän edessä vaihtumaan punaiselle, josta seuraa lisää myöhästyminen :redface: Ehkäpä siinä on kuitenkin joku pään sisäinen juttu, että kun helmi näyttää vaikka 6min myöhässä oloa, niin tekee itselleen kiireen tunnun ja tuntuu että valotkin vaihtuu nenän edessä. Kuitenkin raitiovaunut saa yllättävän hyvin etuudet käyttöönsä verrattuna busseihin.

Voinkin ehkä tässä samassa ketjussa kysyä, että mikä on Simonkadun pysäkin vierellä olevan kaista opastinvalojen idea? Olen huomannut että nämä rupeaa yleensä vilkuttamaan keltaista ja sytyttämään punaista vasta sitten kun bussi on jo lähtenyt liikkeelle Kamppiin/Lauttasaareen päin, ja mahdollisesti jo kääntynytkin Simonkadulta Annankadulle.
Jokeri-linjalla on kuitenkin samanlaiset valot käytössä Viilarintien ja Viikintien risteyksessä sekä Pihlajamäentien ylityksessä, kuin myös Maaherrantien ja Oulunkyläntien risteyksissä eikä näissä ole koskaan samaa ongelmaa.

Ihmettelen vain kuinka on mahdollista että tässä kyseisessä Simonkadun kohdassa ei ole sen enempää sattunut kolareita, kun liikennesäännöt eivät tunne tilannetta jossa vasenta kaistaa, liikenteenjakajan toiselta puolelta tuleva, ylittää oikean puoleisen kaistan kääntyäkseen oikealle kun ajorata muulle liikenteelle jatkuu vasemmalle.. :lol:
 
mikä on Simonkadun pysäkin vierellä olevan kaista opastinvalojen idea? Olen huomannut että nämä rupeaa yleensä vilkuttamaan keltaista ja sytyttämään punaista vasta sitten kun bussi on jo lähtenyt liikkeelle Kamppiin/Lauttasaareen päin

Koska valot ovat länteen mennessä välittömästi pysäkin jälkeen, alkavat ne vilkkua vasta kun bussi/ratikka on sulkenut ovensa pysäkillä. Toiseen suuntaan valot toimivat kuten Jokerilla eli ne alkavat vilkkua ja vaihtuvat punaiselle hyvissä ajoin.
 
Millos näihin 39/A,45,54/B autoihin aletaan asentamaan HELMI näyttöjä? Olisko jollain tietoa?
 
Mutta eikö 54/B ole jo HELMI linjoja?

Aivan hyvä että HELMI tulee nyt ainakin h39/A ja 45. Mutta olisi kiva tietää milloin tulee? Ainakin vihdintiellä on yhet helmi valot ja sitten siinä missä on hankasuon pysäkki nii siinä on kans yhet. Jos toi helmi tulee ennen kesää voi tulla minulle nopeampi koulu matka :) ja joka aamu h45 seisoo vihdintiellä kun minä jatkan h39.

Millos näihin 39/A,45,54/B autoihin aletaan asentamaan HELMI näyttöjä? Olisko jollain tietoa?
Kyseisille linjoille tulee Helmi käyttöön maanantaina 28.03.2011 eli huomenna :D

---------- Viesti lisätty kello 15:15 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:09 ----------

Ehkäpä viesti olikin hieman ironinen ;) Välillä kyllä HELMIn kanssa tuntuu, että mitä enemmän myöhästyy, sitä enemmän valot alkavat nenän edessä vaihtumaan punaiselle, josta seuraa lisää myöhästyminen :redface: Ehkäpä siinä on kuitenkin joku pään sisäinen juttu, että kun helmi näyttää vaikka 6min myöhässä oloa, niin tekee itselleen kiireen tunnun ja tuntuu että valotkin vaihtuu nenän edessä.
Tuota helmin edellä/jäljessä näyttöä ei kannata liikaa tuijottaa,siinä jokaisen pysäkin välin ajoaika on sama riippumatta pysäkkien välisestä matkasta! Siksi se aika muuttuu pitkillä pysäkin väleillä usein etuajassa näyttöön jne...
 
HelB 1111 ja 1113:ssa ei ainakaan näyttänyt mitään muuta näytöissä kuin samaa ä:tä ja STOP:ia.

Eipä näkynyt täälläkään http://www.thoreb.se/webdeparture/HKL/358/main.asp noita ko. linjoja. Myöskään liikennevalot eivät reagoineet kumpaakaan autoon vaikka olivat myöhässä 5-10min. HELMI-laitteet kyllä ovat noissa jonkun aikaa jo olleet, olisiko jo vuoden alusta.
 
HelB 1111 ja 1113:ssa ei ainakaan näyttänyt mitään muuta näytöissä kuin samaa ä:tä ja STOP:ia.

Eipä näkynyt täälläkään http://www.thoreb.se/webdeparture/HKL/358/main.asp noita ko. linjoja. Myöskään liikennevalot eivät reagoineet kumpaakaan autoon vaikka olivat myöhässä 5-10min. HELMI-laitteet kyllä ovat noissa jonkun aikaa jo olleet, olisiko jo vuoden alusta.
Noissa uusissa on Helmilaitteet tietääkseni olleet kiinni uudesta asti(eli syksystä) Nuo uudet Helmit vaan todella vikaherkkiä; eivät avaudu aamulla, jumiutuvat kesken päivän jne. Harva kuljettaja tietää miten ne saa uudelleen toimintaan jos jumiutuvat. Muutamia olen aamulla joutunut nollaamaan 2 tai jopa 3 kertaa ennenkuin heräävät... siinä varmaan osasyy miksi eivät toimi varsinkaan näissä autoissa mitkä eivät ole ennen olleet helmilinjoilla...
 
Ja onko kaikkia kuljettajia ehditty edes ohjeistaa vielä että sen ylipäätään pitäisi olla päällä näillä linjoilla? Näissä keitoksissa on monta kokkia.
 
Ei tainnut pitää paikkaansa että HELMI alkaisi tänään?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ei tainnut pitää paikkaansa että HELMI alkaisi tänään?

Kun se HELMI sitten käyttämillesi linjoille h39 ja h45 tulee vihdoin käyttöön niin annapa sitten kommenttia kuinka paljon se matkantekoa todellisuudessa nopeuttaa? Itse en usko että ainakaan 45:lla ruuhka-aikaan helmistä kovin paljon apua on koska helmi ei mahda mitään esim. Vihdintien autoruuhkalle, edelleen siellä seassa jonotetaan oli helmi tai ei.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös