Talviaikataulut 2014-2015

HSL:n sivuilla on julkaistu aikataulut seuraavalle aikataulukaudelle. Yhdessä Helsingin sisäisessä tiedostossa on väärät aikataulut ja en myöskään löytänyt linjojen 973 ja 974 aikatauluja. Rautatientorin ruuhka vain pahenee kun Sipoon linjat tulevat lähtemään laiturista 10. Historiaan jää myös syksyn myötä viimeinen nolla-linja 03N muuttuessa 23N. Myös linja H22 loppuu aiemman päätöksen mukaisesti. Keravalla on joitain pieniä muutoksia, Sipoossa ja Kirkkonummella enemmänkin. Espoossa loppuu linja 13 ja Vantaalla ei juuri muutoksia tule, toki Myyrmäen aseman remontti valmistuu ja Lentoaseman sekä kehä kolmosen työmaat aiheuttavat vuoden mittaan pieniä muutoksia.

Tulostettavien aikataulujen sivulla on ihan alussa koko vantaankirja siitä löytyy 973-974
 
Linja h20N näköjään muuttuu ajamaan keskustan alueella samaa reitttiä kun h21V. Eli Itämerenkatu, Hietalahdenranta ja Bulevardi jää ajamatta. (Aikataulukirjassa lukee virheellisesti linjan ajaneen Hietalahdenkatua pitkin) Nythän olisi samalla voitu lakkauttaa h21V:n ilta- ja viikonloppuliikenne!
 
Linja 177 muuttuu yhdeksi linjaksi 173 ja lähtee kampissa laiturista 56 jos oikein muistan.
 
Vantaan aikataulukirjan terminaalikarttojen mukaan Tikkurilan uusi bussiterminaali otetaan käyttöön ensi vuoden alusta alkaen.
 
Vantaan aikataulukirjan terminaalikarttojen mukaan Tikkurilan uusi bussiterminaali otetaan käyttöön ensi vuoden alusta alkaen.

Mistä nämä oikein löytyvät HSL:n nettisivuilta? Vaikka sivut ihan selkeät ovatkin, ne ovat niin selkeät, että esimerkiksi pdf-aikataulujen etsiminen on tehty niin hankalaksi, että Googlekin on kujalla niitä kaivaessaan.
 
Vantaan koko aikataulukirja löytyy tulostettavien aikataulujen kohdalta.
 
...tai sitten vähän enemmän kapasiteettia Länsisatamaan menijöille...?

Sehän siinä tietysti on tarkoituksena. Ja sen seurauksena sitten se vähäinenkin tahditusmahdollisuus Kalliossa menetetään. Vaikka aika teoreettistahan se on tähänkin asti ollut. Maailmalla nuo kysyntäerot hoidetaan usein niin, että eri linjoilla on erimittaista kalustoa, mutta yhtenevä vuoroväli. Silloin yhteisillä osuuksilla saadaan tahdistus toimimaan, vaikka yksi haara on kuormitetumpi kuin toinen.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä 2017 sitten loppujen lopuksi tapahtuu. Linjastouudistuksen punainen lankahan oli se, että runko-osuuksilla kulkee useampi linja, jotka tahdistetaan. Kalustokoko ei kuitenkaan nykyisestä juuri muutu, pikemminkin vain yhdenmukaistuu, joten sillä ei päästä pelaamaan. HSL:n optimointiajattelun valossa on vaikea kuvitella, että se tahdistus sitten oikeasti onnistuisi, sillä sehän edellyttäisi, että vähemmän kuormitetun haaran kapasiteetti olisi enemmän kuormitetun mukainen.
 
Haluaakohan HSL ihan tarkoituksella ajattaa näitä "lähilinjojen" busseja tyhjinä kun edelleenkään ei saatu aikaiseksi h805:n poikkeamista Mellunmäen metroasemalla? Ei luulisi minuutin-parin koukkauksen edes sotkevan aikataulua, mutta matkustajiahan tuosta saattaisi tulla lisää tyhjiin pikkubusseihin...
 
Kyllähän se siellä välillä koukkaakin, mutta tekee U-käännöksen heti suojatien jälkeen... (muutama havainto tehty)
 
Takaisin
Ylös