Näytetään tulokset 1-9/9

Viestiketju: Rautatientorin kapasiteettiongelma

  1. #1

    Liittynyt
    17.08.2010
    Viestejä
    921

    oletus Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Varsinkin ruuhka-aikoina Rautatientori kärsii tilanpuutteesta ja matka-aika Rautatientorin ja Hakaniemen välillä on turhan pitkä matkaan nähden. On suunniteltu, että tulevaisuudessa Lahdentien suunnan linjat päättyvät Kalasatamaan, mutta voisiko asialle tehdä jotain jo ennen sitä. Toki jotain tehdäänkin, osa 600-sarjan seutulinjoista tulee päättymään ensi syksystä alkaen Hakaniemeen. Mitäs jos tekisikin niin, että kaikki 600- ja 700-sarjan linjat päättyisivät Hakaniemeen ja vastaavasti Helsingin sisäiset ajaisivat kaikki Rautatientorille. Tilan pitäisi riittää, 516 ja 742 loppuvat ensi syksynä. Pysäkkejä vapautuisi H51:n, H73:n, H74:n ja 516:sta osalta. Lisäksi osa busseista voisi lähteä nykyisen H51:n ja H73:n lähtöpysäkin vastakkaiselta puolelta. Samalla H73:lta ja H74:lta voisi poistaa erilliset N-vuorot. Samalla tämä olisi matkustajille selvää, sisäiset kulkevat aina Rautatientorille ja seutulinjat Hakaniemeen. Myöhemmin toki Kalasataman terminaaliin valmistuessa 700-sarja siirrettäisiin kulkemaan sinne. Toki 700-sarjan siirtämistä Kalasataman alueen katuverkkoon jo nyt voisi harkita, mutta siitä on luovuttu tilanpuutteen takia. Voisiko tilaa saada esim. kieltämällä pysäköintiä tietyiltä kaduilta.
    Viimeisin muokkaaja hana; 09.10.2014 kello 09:14.

  2. #2

    Liittynyt
    23.12.2007
    Viestejä
    1102

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hana Näytä viesti

    Pitää muistaa, että 74 on seutulinja.

  3. #3

    Liittynyt
    17.08.2010
    Viestejä
    921

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tohpeeri Näytä viesti
    Pitää muistaa, että 74 on seutulinja.
    74 on toki seutulinja, 74N ei. 74 voisi silti ajaa ehdotukseni mukaan aina Rautatientorille. Kuulisin mielellään muiltakin mielipiteitä ja ehdotuksia Rautatientorin kapasiteettiongelman ratkaisuun. Tänä syksynä Sipoon linjat alkoivat kulkea Rautatientorille ja eikös Länsimetron valmistuttua 65A / 66A katkaista Rautatientorille eli ongelma ei ole ainakaan helpottumassa.

  4. #4

    Liittynyt
    15.08.2008
    Viestejä
    2251

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Rautatientorilla on kyllä tilaa pääteasemalle, mutta ei juurikaan bussien seisottamiseen. Siis kehityssuunnan pitäisi olla torin linjojen muuttamiseksi nopeasti päättärin läpiajaviksi heilureiksi, joiden kuljettajanvaihdot ja ajantasaukset tehdään väljemmillä vesillä Hakaniemessä, Sörnäisissä ja kauempana.

  5. #5
    kivisuo avatar
    Liittynyt
    24.04.2008
    Viestejä
    112

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Jos entisöidään Rautatientori 1970-luvun asuun, luulisi sinne mahtuvan huomattavasti nykyistä enemmän busseja.
    Lisää tehoa joukkoliikenteeseen: matkakortteihin varret!

  6. #6

    Liittynyt
    09.07.2013
    Viestejä
    4

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hylje Näytä viesti
    Rautatientorilla on kyllä tilaa pääteasemalle, mutta ei juurikaan bussien seisottamiseen. Siis kehityssuunnan pitäisi olla torin linjojen muuttamiseksi nopeasti päättärin läpiajaviksi heilureiksi, joiden kuljettajanvaihdot ja ajantasaukset tehdään väljemmillä vesillä Hakaniemessä, Sörnäisissä ja kauempana.
    Aivan, mutta se ei kuitenkaan ratkaisisi Rautatientorin ja Hakaniemen välistä "tukkoisuusongelmaa". Ja olisivatko Hakaniemi tai Sörnäinen yhtään sen näppärämpiä vaihto -ja tasauspaikkoja? Ruuhka-aikoina ne ovat myös aikamoisia pullonkauloja, toki hiljaisempina aikoina vaihdot molemmissa paikoissa olisivat ihan ok.

  7. #7

    Liittynyt
    12.10.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    148

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Marianna Näytä viesti
    Ja olisivatko Hakaniemi tai Sörnäinen yhtään sen näppärämpiä vaihto -ja tasauspaikkoja?
    Kuulostaa melko kamalalta ajatukselta. Ehkä jossain Hattulantien pysäkillä Mäkelänkadulla voisi kuvitella toimivan ruuhkauttamatta pahemmin. Sörnäisissä on nyt jo sellainen meininki, että pysäkillä on 3–4 bussia, ja saman verran jonottaa takana.

  8. #8

    Liittynyt
    22.07.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    616

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kivisuo Näytä viesti
    Jos entisöidään Rautatientori 1970-luvun asuun, luulisi sinne mahtuvan huomattavasti nykyistä enemmän busseja.
    Aivan näin. Samalla Mikonkadulta pois "museoraide" sekä ajoradan siirto nykyisen pyörätien paikalle antaisi tilaa. Helpompi vaihtoehto on kuitenkin rakentaa yksi laituripötkö lisää.

  9. #9

    Liittynyt
    26.09.2006
    Sijainti
    Helsinki, Punavuori
    Viestejä
    3826

    oletus Vs: Rautatientorin kapasiteettiongelma

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hana Näytä viesti
    74 on toki seutulinja, 74N ei. 74 voisi silti ajaa ehdotukseni mukaan aina Rautatientorille. Kuulisin mielellään muiltakin mielipiteitä ja ehdotuksia Rautatientorin kapasiteettiongelman ratkaisuun. Tänä syksynä Sipoon linjat alkoivat kulkea Rautatientorille ja eikös Länsimetron valmistuttua 65A / 66A katkaista Rautatientorille eli ongelma ei ole ainakaan helpottumassa.
    Rautatientorin kapasiteettongelma olisi paras ratkaista rakentamalla ns. Töölön metro, jolla liikennöitäisiin isoja ratikoita Stadtbahn-tyylisesti. Osa nykyisistä bussilinjoista korvattaisiin suoraan ratikoilla, jotka kulkisivat keskustassa tunnelissa ja esikaupungeissa kaduilla. Osa bussiliikenteestä siirtyisi myös liityntään.

Vastaavia viestiketjuja

  1. HSL: Rautatientorin bussit myöhästelevät 14.-16.6
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 14.06.2013, 19:00
  2. HSL: Rautatientorin palvelupiste on suljettu 17. ja 18.12.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 16.12.2010, 07:40
  3. HSL: Rautatientorin palvelupiste suljetaan ke 1.12. klo 17
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 29.11.2010, 11:40
  4. HSL: Rautatientorin palvelupiste uudistuu
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 11.11.2010, 14:50
  5. Rautatientorin erityisongelmat
    kirjoittanut karihoo foorumissa HSL-alueen paikallisliikenne
    Vastauksia: 48
    Viimeisin viesti: 26.09.2010, 10:15

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •