Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Seudulla on tosiaan hyvin pitkä perinne tällaisesta äärettömän sekavasta, joka kadulla ajelevasta satunnaisesta linjastospagetista. Mielestäni HSL on onnistunut sitä aika hyvin perkaamaan. Paras ko. kuntayhtymän aikaansaannoksista tähän mennessä, ja jatkunee Koillis-Helsingissäkin.

17 oli poliittinen päätös, josta ei voi syyllistää suunnittelijoita. Sen sijaan syyllistän ainakin vähän siitä, ettei sitä nyt saada lakkautettua, kun se ei enää kiinnosta ketään.
 
17 oli poliittinen päätös, josta ei voi syyllistää suunnittelijoita. Sen sijaan syyllistän ainakin vähän siitä, ettei sitä nyt saada lakkautettua, kun se ei enää kiinnosta ketään.

Toivonrikkaana toivon, että se vain odottaa Laajasalon raitiotien saapumista Liisankadulle. Mikä tietysti vaikuttaa positiivisesti sen H/K-suhteeseenkin. ;)
 
Noh, hyvää joukkoliikennettä tuskin kannattaa suunnitella sillä perusteella, että pannaan asiakkaat reippailemaan..

Viittaukseni koski sitä että bussi ei voi kulkea ikkunan alta eli kävele vaikka 10-30 min pysäkille jne. Yhdistetään liikunta ja kirjanluku bussissa niin kehittyy aivot ja keho.
 
Viittaukseni koski sitä että bussi ei voi kulkea ikkunan alta eli kävele vaikka 10-30 min pysäkille jne. Yhdistetään liikunta ja kirjanluku bussissa niin kehittyy aivot ja keho.

Jos bussipysäkille on puolen tunnin kävelymatka, niin sori vaan, siinä ei kyllä kehity muu kuin istumalihakset ja ehkä stressinsietokyky, kun oman auton ratissa istuu. Noin vertailun vuoksi: Laajalahden aukiolta kävelee Tullinpuomin Shellille vajaassa puolessa tunnissa. Jos Munkkiniemeä lähin joukkoliikennepysäkki olisi Tullinpuomilla, niin kuinkahan moni munkkalainen käyttäisi joukkoliikennettä?

Se on totta, että jokaisen ikkunan alla ei voi olla pysäkkiä. Mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju kannattaa silti pitää mielessä.
 
Eiköhän ammattitaitoinen suunnittelu löydä näiden kahden ääripään väliltä jonkinlaisen keskitien.

Mutta onko sitä? Espoon suunnan linjastosuunnitelmiin liittyvä prosessi ei tee asiasta vakuuttuneeksi.

Näyttää siltä, että HSL:n on vallannut joukko jolppeja, joille riittää se, että katukarttaan saadaan piirretyksi riittävän paljon värillisiä viivoja, jotka leikkaavat toisensa. Se, syntyykö näistä viivoista ajankäyttödimension huomioon ottava kokonaisuus, onkin sitten kakkosluokan asia. Eli ollaan siinä kehityskaaren vaiheessa, että värikynät jo tunnetaan, mutta ei vielä kelloa.
 
Kiertelevyysindeksi. Taitaa olla ihan vitsi https://www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/7_koheli_linjakortit.pdf . Esim linja H68 päivällä Linjapituus 12,0 km ja kiertelevyysindeksi 1,39. Yöllä sama linja ja reitti: linjapituus 12,0 km ja kiertelevyysindeksi 1,33. ISO KYSYMYS? Tai sitten linja 70 linjapituus 16,9 km ja kieretelevyysindeksi 1,45. Ja kartan mukaan täysin samalla reitillä 70N linjapituus 18,2 km ja kiertelevyysindeksi 1,43. Kuka huijaa?
Tämän indeksin laskukaava olisi mukava nähdä avoimena jossakin.

Linja 78: indeksi 1,24 ja kun karttaa katsoo, kuvittelisi jotain aivan muuta.
Linja 75: indeksi 1,54, mutta ei omasta mielestäni kiertele juuri yhtään. Suoraa ajoa moottoritietä Jakomäen liittymään ja kohtalaisen suoraviivaisesti Puistolan asemalle.

Aloittaako linja 560 eli kakkos-Jokeri tosiaan jo tänä vuonna? Minulta on mennyt Paloheinän joukkoliikennetunnelin rakentaminen täysin ohi, onko sekin siis kohta valmis?
 
Viimeksi muokattu:
Joo, alkaa kesällä. Paloheinätunneli on tuolloin valmis.

Liikennetiheys ruuhkassa 7-8 min, päivällä 10 min.

Liikennöitsijä on käsittääkseni vielä valitsematta. Aika monta autoa tuokin linja nielaisee liikenteeseensä.
 
Liikennöitsijäksi valittiin huhtikuussa kilpailutuksen voittaja HelB.
 
Tämän indeksin laskukaava olisi mukava nähdä avoimena jossakin.

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman linjakorttien etusivulta löytyy kiertelevyysindeksin määritelmä. "Kiertelevyysindeksi kuvaa linjan todellisen pituuden ja linnuntiepituuden välistä suhdetta."
 
Tämän indeksin laskukaava olisi mukava nähdä avoimena jossakin.

Linja 78: indeksi 1,24 ja kun karttaa katsoo, kuvittelisi jotain aivan muuta.
Linja 75: indeksi 1,54, mutta ei omasta mielestäni kiertele juuri yhtään. Suoraa ajoa moottoritietä Jakomäen liittymään ja kohtalaisen suoraviivaisesti Puistolan asemalle.

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman linjakorttien etusivulta löytyy kiertelevyysindeksin määritelmä. "Kiertelevyysindeksi kuvaa linjan todellisen pituuden ja linnuntiepituuden välistä suhdetta."

Ja tuo 78:n kiertelevyysindeksi on selvästi virheellinen. Google Maps -mittauksen perusteella linnuntie on 5,53 km, jolla saataisiin 2,33 kiertelevyysindeksi. Mahdollisesti kirjoitusvirhe, esim. 2,35 => 1,24 (kaikki näppäimet yhden liian oikealla) tai jotain vastaavaa.
 
Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman linjakorttien etusivulta löytyy kiertelevyysindeksin määritelmä. "Kiertelevyysindeksi kuvaa linjan todellisen pituuden ja linnuntiepituuden välistä suhdetta."
Mitähän käytännön iloa tuollaisesta kiertelevyysindeksistä oikein on?
 
Takaisin
Ylös