Mukavampi junaa on odotella nyt kuin ennen, näin talvisaikaan.
Autolla junalle tulijat kiittävät varmasti, koska vieressä on runsaasti maksutonta paikoitustilaa, jonne pääsee kohtuullisen nopeasti tarvitsematta ajaa Tikkurilan läpi. Pasilaan ja Helsinkiin ei autolla pääsekään, kun ei ole pysäköintitilaa. Tikkurilasta junat lähtevät 15 minuuttia Helsinkiä myöhemmin ja junalippu on hieman halvempi, joten varmasti houkuttaa. Onhan matka ikäänkuin vartin lyhyempi.
Bussiasemalla on nyt sentään sateelta suojassa. Sisätiloissakin voi odottaa laitureiden eteläpäässä. Pohjoisille laitureille on siitä vain vähän kävelymatkaa.
Junien odotusputki on olemukseltaan viihtyisämpi kuin Pasila, jonka henki on minusta DDR:mäinen. Arkkitehtuurissa on yritystä, mitä pidän positiivisena. Mutta osaamista puuttuu. Istuimia voisi olla enemmän, kun kerran tyjää tilaa on yllin kyllin. Ja eniten kiusaa se, että aikuisen on hankala tarkkailla junien saapumista, koska juuri silmien korkeudella ikkunan edessä on 15 sentin levyinen teräspalkki.
Toivottavasti palvelutkin menestyvät, sillä tyhjät liiketilat muuttavat olemuksen nopeasti aneemiseksi.
Kokonaisuutena hyvä arvosana.
Antero