Metrohavaintoja 2016

Liittynyt
23 Elokuu 2015
Viestit
42
4.1 kello 16.50

Metron oli tarkoitus lähteä raiteelta yksi mutta menikin kääntöraiteelle. Pian raiteelle 1 tuli toinen metro, molemmat M100-sarjalaisia.
Tuo sama metro sitten Puotilan ja Itäkeskuksen välillä ajoi osan matkasta hiljaa, alkoi kiihdyttää, nykäisi ja rullasi pari senkuntia vapaalla ja jatkoi kiihdyttämistä.
 
5.1.
M300-sarjan metrojuna 302 12:28 Itäkeskuksen metroasemalla menossa Ruoholahteen päin.
 
Eilen 7.1 ainakin aikavälillä 14-15 oli metrossa epäsäännölliset vuorovälit kuulutuksen mukaan aiempien teknisten vikojen takia.

Aamulla huomasin että metron jarrutukset olivat lopussa äkillisiä ja rämähtäviä vaikka kuulosti että kuljettaja yritti kovasti sitä estää.

Pakkanen lienee syy molemmissa tavalla tai toisella?
 
8.1 klo 12.30

Itäkeskuksen metroasemalla M300-sarjalainen #302A-D koeajossa, menossa keskustan suuntaan
 
Eilen 7.1 ainakin aikavälillä 14-15 oli metrossa epäsäännölliset vuorovälit kuulutuksen mukaan aiempien teknisten vikojen takia.
7.1. oli tosiaan useampia junavikoja, jotka vaikuttivat liikenteeseen pitkin päivää. Pakkanen ja paineilma olivat teemasanat, pariin otteeseen oli ainakin M200-sarjalaisessa (anturi?)vikaa paineilmapuolella ja nokkajunan paineilmaovet temppuilivat myös useampaan otteeseen. Taisi sinne jotain muutakin vielä mahtua.

Aamulla huomasin että metron jarrutukset olivat lopussa äkillisiä ja rämähtäviä vaikka kuulosti että kuljettaja yritti kovasti sitä estää.
Tämäpä kuulostaa eniten M200:n (?) ja pöllyävän lumen tekosilta: levyjarrut keräävät lunta sen verran, että sitten aivan jarrutuksen loppuvaiheessa, jolloin ne astuvat mukaan jarrutukseen, ne eivät heti jarutakaan odotetulla tavalla. Tällöin joutuu usein jarruvoimaa lisäämään sen verran, että loppupysäys ei ole oikein mukava. Pöllykeleillä levyjarrujen sulattelu/kuivattelu eli muutama pelkillä levyjarruilla tehtävä jarrutus silloin tällöin helpottaisi asiaa, mutta tämä ei ehkä ole oikein vakiintunut käytäntö monellakaan kuljettajalla.
 
Tämä selvä. Kiitos taas vastauksesta, mielenkiinnolla aina luen vaikken kummempia vastaakkaan.
 
Oliko tänään joku isompikin vika kun ajeltiin Itäkeskuksesta Ruoholahden raiteelta Mellunmäkeen, siis oliko sähköt pois kun joku meni raiteille vai miksi oli sellainen s"hitshow?
 
Tänään n. 17.30 metro seisoi Sörnäisten metroasemalla 15 min suuntana Vuosaari. Syynä tekninen vika jota kuski meni selvittelemään metrojunan ulkopuolelle. Tuli myös huomattua vakava turvallisuuspuute, että metrojunaan kuuluu ainoastaan kuskin junan sisältä tehdyt kuulutukset. Eli kun kuski oli korjaamassa vikaa ainoat kuulutukset kuuluivat asemalta, joita tosin en kuullut junan sisään.
 
Reittioppaasta lainattua:
"Metro Ruoholahti - Mellunmäki keskustasta, epäsäännölliset vuorovälit, odotus enintään n. 15 min.
Syy: järjestyshäiriö.
Arvioitu kesto: 20:00 - 22:30."

Mitäköhän lienee tapahtunut?
 
Oliko tänään joku isompikin vika kun ajeltiin Itäkeskuksesta Ruoholahden raiteelta Mellunmäkeen, siis oliko sähköt pois kun joku meni raiteille vai miksi oli sellainen s"hitshow?
Isoimman härdellin aikaansai Kontulan ja Mellunmäen välillä radalla kulkenut henkilö. Jännitteet jouduttiin katkaisemaan KL-MM-väliltä, ja kesti tovi ja parikin, että saatiin varmuus henkilön poistumisesta rata-alueelta. Liikenteen palautumista häiritsi vielä kaksi ovi(valvonta)vikaa. Vuoroja oli väärässä järjestyksessä (määränpäät) ja lisäksi verkolla oli yksi kohtuuttoman pitkä vuoroväli. Yksi Mellunmäen juna käännytettiin Itäkeskuksesta takaisin Ruoholehden suuntaan kokonaistilanteen helpottamiseksi. Tuon juinan perässä tullut niin ikään Mellunmäen juna otettiin poikkeuksellisesti IK2-raiteen kautta, jotta Itäkeskukseen jääneen junan matkustajat saatiin ripeästi vaihtamaan junaa laiturin yli. Itäkeskuksen tavanomaisella 1-raiteella olleille tämä toki aiheutti harmillisen laiturinvaihdon.

Tänään n. 17.30 metro seisoi Sörnäisten metroasemalla 15 min suuntana Vuosaari. Syynä tekninen vika jota kuski meni selvittelemään metrojunan ulkopuolelle. Tuli myös huomattua vakava turvallisuuspuute, että metrojunaan kuuluu ainoastaan kuskin junan sisältä tehdyt kuulutukset. Eli kun kuski oli korjaamassa vikaa ainoat kuulutukset kuuluivat asemalta, joita tosin en kuullut junan sisään.
Kyseisen ovi(valvonta)vian selvittelyssä kesti tosiaan normaalia pidempään. Ovivian selvittelyyn kuuluu hetkellisesti myös kaikkien ovien sulkeminen, jotta vikaa voidaan paikallistaa. Kuljettaja toivottavasti kuitenkin informoi tilanteesta ennen vian selvittelyn alkamista. Suoranaisena turvallisuuspuutteena asiaa on vaikea nähdä; oltiinhan sentään turvallisesti laiturissa valaistulla asemalla ja todellisen hädän yllättäessä pysähtyneestä junasta on kuitenkin aina mahdollista päästä pois. Toki näin pitkän seisomisen yhteydessä tietämättömyys tilanteen etenemisestä on ymmärrettävästi harmillista.
 
Kuljettaja kertoi aluksi että selvitellään teknistä vikaa ja sen jälkeen lyhyesti vielä kertaalleen vianetsinnän jatkuvan, mitään muuta tietoa ei tullut junan sisään. Myöskään tilanteen jälkeen ei tullut yhtään lisätietoa. Tämän lisäksi olin pienen lapsen kanssa sattumoisin ensimmäisessä vaunussa, joka täyttyi aivan täyteen ihmisiä. Kunnon anteeksipyyntö olisi ollut kuljettajalta paikallaan.

Luulisi että vuonna 2016 junan sisäinen tiedotus ei olisi pelkästään yhden kuljettajan mikrofonin varassa. En usko että olen ensimmäinen kuka tämän asian mainitsee.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään 14.1 Kampin ohitti koeajolla oleva M300-sarjan juna (302-D). Kuvankin laitan siitä Instagramiin sitten.
 
On muutamia asioita mitä metrokuljettaja olisi voinut tehdä toisin. Esimerkiksi sanoa että lisäkuulutuksia kuuluu laiturilla, mutta ei junassa. Muita ehdotuksia tilanteeseen olisi että hän ei ehdi kuuluttaa korjatessa vikaa tai kertoa joku arvio vian kestosta tai sen että ei osaa arvioida. Sanoa junassa oleville matkustajille että saa kertoa viasta myös junaan astuville matkustajille. Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista olisi mielestäni kohentanut asiakaspalvelua selkeästi.
 
Tänä aamuna satuin minäkin näkemään ensimmäistä kertaa M300-sarjalaisen. Taisi olla 302A-C koeajossa, rohkeasti keskellä aamuruuhkaa 8.32 Mellunmäestä keskustaan päin lähteneen vuoron ja 8.36 Vuosaaresta lähteneen välissä. Ihan hienon näköinen peli kyllä ulkoapäin, sisälle en juuri ehtinyt näkemään ja valot olivat pimeänä. Vähän uudenlaiseen äänimaailmaankin saa tottua, kun nämä tulevat käyttöön.
 
M300 koeajoja ajetaan nyt arkena lähes ympäri vuorokauden ja viikonloppuina päiväsaikaan. Toimitustahti kiihtyy koko ajan ja junille pitää kerätä kilometrejä ennen niiden hyväksymistä. Mahdollisuudet nähdä M300 paranevat siis koko ajan.
 
Takaisin
Ylös