Metrohavaintoja 2016

Nokkajuna normaalilla kokoonpanolla (101-102+105+106) ja m307 Itäkeskuksessa noin klo 16.50
 
Miksi m300 keulassa oli kyltti Kamppi Kamppen (toisessa päässä Mellunmäki) eikä sähköisessä taulussa?
 
LED kilpiä ei ole vielä saatu kuin kahteen junaan, joten muissa M300:ssa on vielä muovikilvet.
305 on tänään kolmantena junana aloittanut matkustajaliikenteessä ja siitä LED kilvet vielä puuttuvat.
 
Kummaku ei oo asennettu valmistuksen aikana
 
Alunperin tarkoituksena taisi olla se, että junan määränpää katsotaan laiturinäytöistä ja näinollen juniin ei reittikilpiä tarvitse asentaa.

Juu, ajatus oli, että reittikilvet jäävät laiturioviseinän taakse piiloon, eli ovat aivan turhat. Eipä mennyt niin kuin strömsöössä tämäkään. :)
 
Alunperin tarkoituksena taisi olla se, että junan määränpää katsotaan laiturinäytöistä ja näinollen juniin ei reittikilpiä tarvitse asentaa.

Aika huono tekosyyhän tuo on. Kun selvisi, että HKL kaataa automaation, olisi voitu saman tien lyödä valmistuksessa oleviin kilvet tehtaalla.
 
Ja ehkä, huom. ehkä, uskottavan kokoiset kilvet. Ongelmana lienee nyt tuulilasin kaarevuus?
 
Ongelma on osittain tuulilasin kaarevuus ja osittain isompia kuormia varten tarvittavien metalliupotuksien puuttuminen lasikuidusta. Valmistus oli jo liian pitkällä automaation kaaduttua eikä niitä voi lisätä jälkikäteen.
 
Vai semmoista. No hei pistetään kiitoskorttia menee HKL:lle. Jos vielä saisivat laiturinäytöt toimivaan oikein joka asemalla.
 
Näyttöjen väri sais olla vähän tummempi kun nykyään aika kirkkaat

Selvitetään minkälainen säätö näytöissä on. Näytöissä pitäisi käsittääkseni olla (automaattinen)kirkkaudensäätö, mutta itse en ainakaan automaattista säätymistä ole havainnut. Jos automatiikkaa ei ole, täytyy kirkkaus valita siten, että luettavuus säilyy auringonpaisteessakin. Tunnelissa ja iltahämärissä kirkkaus on tietenkin sitten supernovan luokkaa.
 
Onkohan HKL muuten tietoinen, että vaunun 113 toinen sivulinjakilpi on ainakin reilun vuoden ollut pimeänä?
 
Takaisin
Ylös