Metrohavaintoja 2016

Eiköhän ihmiset tiedä aika tarkalleen mitä ovat tekemässä. Kukaan ei pakota. Yhtä lailla ihmiset tunkevat ahtaisiin kaupunkiyksiöihin vaikka Kauhajoella olisi hurjasti edullista tilaa.
Tämä. Eiköhän joukkoliikenteellä kulkevat ihmiset pääasiassa hyväksy sen, että liikennevälineessä voi olla ahdasta. Yleensä ottaen metroon ei kuitenkaan tulla viihtymään eväskorin ja kaunokirjallisuuden kanssa, vaan sillä on tarkoitus siirtyä paikasta toiseen. Matka ei laiturilla odottamalla etene ja metrossa se etenee täyttöasteesta riippumatta.
 
Nyt tämä myöhään jäänyt oli 5:40 myöhässä saapuessaan Itäkeskukseen, syynä iso matkustajamäärä jonka lastaamisaika aina vain kertaantui per asema. Oli myös ovien väliin juoksijoita. Kokeilin myös kuuluttaa HT ja SN asemille, että juna on täynnä ja jos mahdollista nouskaa vasta tämän junan jälkeen heti saapuvaan junaan jossa on tilaa --> ei silmin havaittavaa vaikutusta matkustajien käyttäytymisessä.

Voisiko yksi asia, millä estää tämä, olla se että viivästynyt juna ohittaisi osan asemista pysähtymättä? Näin se sekä saisi kiinni edellistä junaa että ohitettavilla asemilla jäävät matkustajat jäisivät pois ja siirtyisivät seuraavaan junaan, mikä myös pienentäisi kuormitusta.
 
Tätä aina välillä mietitään. Tällä tavalla asemia ohittamalla saa aikataulua kiinni minuutin tai vähän yli per asema. Mutta miten kyydissä olevat matkustajat tietäisivät millä asemalla tämä "pikavuoro" ei pysähdy.. saako vielä jäädä kyydistä jne.
 
Lontoossa olen joskus osunut tuollaiselle vuorolle ja muistaakseni siellä kuulutettiin ohituksesta edelliselle asemalle pysähdyttäessä sekä ennen ovien sulkemista siellä.
 
Helsingissä pitäisi kuuluuttaa ainakin kahdella kielellä asia moneen kertaa, mutta tuskin asia menisi siltikään ihan kaikille jakeluun.
Joku varmaan saattaisi paniikissa käyttää hätäjarruakin, joten ajansäästö menetettäisiin siinä moneen kertaan.
Joskus on vain parempi hyväksyä tosiasiat, että raideliikenne välillä sattuu olemaan myöhässä kun ohitusmahdollisuuksia on todella niukasti ja ne vaativat paljon aikaa.
 
Tätä aina välillä mietitään. Tällä tavalla asemia ohittamalla saa aikataulua kiinni minuutin tai vähän yli per asema. Mutta miten kyydissä olevat matkustajat tietäisivät millä asemalla tämä "pikavuoro" ei pysähdy.. saako vielä jäädä kyydistä jne.

Kun asiaa ajattelee, niin luulisin, että tämän saisi toimimaan hyvällä ennakkosuunnittelulla. Eli että on etukäteen mietitty, mitä asemia tarvittaessa sivuutetaan, milloin tilanne katsotaan sellaiseksi, että toimenpide on tarpeen ja ennen kaikkea, että kuulutukset, informaatio ja ennakkotiedotus hoidetaan kunnolla. Kun tähän malliin toimitaan riittävän kautta, alkaa se tulla ihmisillekin tutuksi.

En olisi tosin menossa tähän, ellei tilanne oikeasti muodostu sellaiseksi, että turhan usein metrojärjestelmään alkaa syntyä isoja häiriöitä, joista ei päästä kohtuullisessa ajassa toipumaan ilman erikoistoimenpiteiä.
 
Ja taasen metroliikenne pysäytetty liikennehäiriön vuoksi. Tarkasta syystä ei tietoa.
 
Istuin kyydissä Hakaniemestä Kontulaan klo 1500 aikoihin, vaunu oli muistaakseni 216. Meno oli kuin hidastetussa filmissä. Kulosaaressa kuljettaja vihdoin kertoi, että edellä ajanut juna oli simahtanut tähän Kulosaareen ja se pitää saada alta pois. Siilitielle meni varttitunti, Itäkeskukseen vajaa kymmenen minuuttia. Siitä eteenpäin Mellunmäen suuntaan matka alkoi taas sujua. Itäkeskuksen kolmosraiteella oli pimeänä yksi juna, mutta lieneekö se ollut tuo matkalle uupunut, mene ja tiedä.
 
9.9
M307 taas linjalla.

Äänentoisto kyllä kilpailee nokkiksen kanssa samalla tasolla kuulutusten osalta :D vähän särisee ja kuulostaa siltä, kuin kattilaan puhuisi. Ja vanhasta poiketen kuulutukset tuntuvat olevan porrastettu aina pysäkkien etäisyyden puoliväliin. E: sellainen lisäys että näin tuntui olevan vaan keskustan puolella, muuten tulevat vain hieman vanhempia junia aiemmin.
Milloin näihin on määränpäänäytöt tulossa, onko tiedossa?
 
Viimeksi muokattu:
Kampin metroasemien näyttöjen kanssa on tapahtunut selvä suunnitteluvirhe. Kun metro on menossa Ruoholahteen, niissä lukee Ruoholahti ja kursiivilla pyörivä teksti että joka toinen juna jää Kamppiin. Kun metro on menossa kääntöraiteelle, lukee niissä edelleen Ruoholahti ja on pyörivää tekstiä kursiiviilla – teksti vaan on vaihtunut näyttämään "Ei matkustajille". Koska näyttää siltä että metro on menossa Ruoholahteen sinne lappaa sisään matkustajia jotka henkilökunta joutuu hätistämään pois. Ruoholahti-teksti pitäisi siis saada kokonaan pois näytöstä ja pelkkä "Ei matkustajille" -teksti siihen. Tekstin pitäisi myös olla eri paikassa kuin tiedotteiden, eli ei pyörivänä tekstinä.

Koska näytössä näkyy edelleen ristikkosilta junan saapuessa en tosin usko että tätä tullaan muuttamaan vaan hölmistyneitä matkustajia saadaan häätää joulukuussakin.
 
Eikös kaikissa ole myös periaatteessa virhe kun eivät voi näyttää 2,5 vuoroväliä, vaan ollaan 3 min sitten on yht'äkkiä jo juna sylissä....
 
Kampin metroasemien näyttöjen kanssa on tapahtunut selvä suunnitteluvirhe. Kun metro on menossa Ruoholahteen, niissä lukee Ruoholahti ja kursiivilla pyörivä teksti että joka toinen juna jää Kamppiin. Kun metro on menossa kääntöraiteelle, lukee niissä edelleen Ruoholahti ja on pyörivää tekstiä kursiiviilla – teksti vaan on vaihtunut näyttämään "Ei matkustajille". Koska näyttää siltä että metro on menossa Ruoholahteen sinne lappaa sisään matkustajia jotka henkilökunta joutuu hätistämään pois. Ruoholahti-teksti pitäisi siis saada kokonaan pois näytöstä ja pelkkä "Ei matkustajille" -teksti siihen. Tekstin pitäisi myös olla eri paikassa kuin tiedotteiden, eli ei pyörivänä tekstinä.

Koska näytössä näkyy edelleen ristikkosilta junan saapuessa en tosin usko että tätä tullaan muuttamaan vaan hölmistyneitä matkustajia saadaan häätää joulukuussakin.

Ruudulle pitäisi ilmestyä iso punainen ruksi ja siihen vielä kissankokoisilla kirjaimilla "Ei matkustajille"- tekstit. Nykyinen alareunassa pienellä ja vain kahdella kotimaisella rullaava teksti ei oikein palvele ketään.

Näyttöihin on kuitenkin tekniikkansa puolesta mahdollista laittaa pyörimään vaikka päivittäistavarakaupan alennusmyyntimainoksia, joten en usko että tässä mikään muistikapasiteettikaan tulee vastaan.
 
Paremmin tietävät tietävät paremmin, mutta käsittääkseni näyttöjen antama informaatio tulee asetinlaitteesta. Jos juna ei mene mihinkään (eli kääntöraiteelle), näyttö ei näytä koko junaa. Sen sijaan se näyttää seuraavan junan, joka menee johonkin (eli Ruoholahteen).

Siitä olen kyllä varsin samaa mieltä yllä kirjatun kanssa, mitä noilla näytöillä pitäisi lukea. En usko, että kyse on muistikapasiteetista vaan siitä, että nykyjärjestelmään on vaikea sovittaa tuollaista infoa tuossa muodossa mukaan.
 
Takaisin
Ylös