Metrohavaintoja 2018

Liittynyt
25 Lokakuu 2017
Viestit
470
Tänään vaunussa 144 päädyn linjakilvessä luki "Tapiola", mutta kyljen linjakilvessä luki "Ei matkustajille". Muissa saman junan vaunuissa näytöissä näytti olevan oikea teksti (Tapiola).
 
Infolaitteen häiriö, joka korjaantui buuttaamalla.
 
Kalasataman metroaseman eteläisen laiturin itäpäähän näyttää ilmestyneen liukuportaat alas (ilmeisesti tulevaan kauppakeskukseen?)
 
Tänään aamulla oli HSL:n liikennetiedotteen mukaan peruttu metrovuoroja kalustopulan vuoksi. Mistäköhän mahtoi johtua, kun tältä foorumilta on ainakin tullut se käsitys, että kalustoa olisi jonkin verran ylimääräistäkin?
 
Vuoroja on 36, ja ajokuntoisia junia 43. Joko tiedotteessa on virhe, ja se tarkoitti kuljettajapulaa, tai sitten huollossa on ongelmia, jolloin käyttöaste jää liian alhaiseksi.
 
Kyllä kyse oli nimenomaan kalustopulasta. Joskus ennakoimattomia vikoja kasaantuu eikä kaikkia millään ehditä korjaamaan ajoissa. Pahimmillaan voi sitten käydä niin, ettei junia riitä kaikkiin vuoroihin.
 
Eikö tuollaisesta voi jo määrätä sanktioita, jos noin pahasti kasaantuu huollot?
 
Siis ei huollot ole kasaantuneet vaan rikkoutuneet junat.
Mutta jos huollot olisivat kasaantuneet vaikkapa flunssa-aallosta johtuien, niin mikä oli ajatuksesi: kuka sanktioisi ja ketä?
 
Eikö tuollaisesta voi jo määrätä sanktioita, jos noin pahasti kasaantuu huollot?

Kyllä minulla on se käsitys, että HSL sanktioi ajamattomista lähdöistä, joita junien riittämättömyys luonnollisesti aiheuttaa. Eli ihan huvikseen ei kannata jättää junia varikolle lepäilemään.
 
Metrojuna saapuikin Matinkylässä tänään klo 14.31 sille raiteelle, jolta metrojunat yleensä lähtevät idän suuntaan. Toisella laiturilla, jolle metrojunat yleensä saapuvat idän suunnasta tullessa, oli metrojuna odottamassa lähtöä. Mikähän lie.

Ja tässä muutaman viikon sisään (tarkkaa päivämäärää tai aikaa ei enää muistissa) eräänä aamuna Matinkylän metroaseman "lähtöraiteella" tavallisen opastimen alla vilkkui sinertävä opastevalo, mitä se tarkoittaa?
 
Tarkoittaa että radalla on luvallisia henkilöitä esim. Työmiehiä
 
Metrojuna saapuikin Matinkylässä tänään klo 14.31 sille raiteelle, jolta metrojunat yleensä lähtevät idän suuntaan. Toisella laiturilla, jolle metrojunat yleensä saapuvat idän suunnasta tullessa, oli metrojuna odottamassa lähtöä. Mikähän lie.
Siinä oli yksi juna myöhässä sen verran sopivasti muihin juniin nähden, että valitsin junan kääntöpaikaksi Matinkylän 2-laiturin; ei ajettu turhaan kääntöraiteella. Kuljettajan vaihtaessa ajopäätä ehti seuraavaksi saapuva juna ajaa Matinkylän 1-laituriin, edistävänä tekijänä SN60-vaihteet Matinkylän itäpuolella.
 
Tarkoittaa että radalla on luvallisia henkilöitä esim. Työmiehiä

Pakko korjata sen verran, kun tänään katselin tarkemmin, että kys. opaste on "pääopasteen" (korjatkaa, jos termit menee päin honkia) oikealla puolella, muistin siis sijainnin väärin. Mutta joka tapauksessa kiitos vastauksesta.

Tänäänkin metrojuna ajoi "lähtölaituriin" (en muista, mihin aikaan), tällä kertaa asiasta kuitenkin kuulutettiin.
 
Onko joku syy miksi pitäisi saada kuulutus junan saapumisesta 1-laituriin? Siis junassa sisällä.

Pakko korjata sen verran, kun tänään katselin tarkemmin, että kys. opaste on "pääopasteen" (korjatkaa, jos termit menee päin honkia) oikealla puolella, muistin siis sijainnin väärin.
Opastimella annetaan (valo)opasteita. Pääopastin, jep. Työvilkulla ei ole tarkkaa paikkaa; se voi olla millä puolella tahansa suhteessa pääopastimeen. Alla on selostus työvilkusta metron toimintaohjeista.

MTO3_14.1.png
 
Viimeksi muokattu:
Onko joku syy miksi pitäisi saada kuulutus junan saapumisesta 1-laituriin? Siis junassa sisällä.

Menisi vain jotenkin omaan, toisinaan epäselvään logiikkaan kun usein esim. tullessani kaukojunalla Helsinkiin, junankuljettaja kuuluttaa, kummalle puolelle ajosuuntaan nähden asemalaituri jää. Eihän se nyt mikään maailmanloppu ole, ja kaukojuna ja metrojuna eivät tietenkään ole sama asia. Ehkäpä tämä tästä aiheesta :)
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös