Metrohavaintoja 2018

Itselläni tuli heti myös peruututtamismahdollisuus mieleen. Ehkä siinäkin on sitten turvallisuuskysymys, joka estää.

Tukholmassa peruuttamista tapahtuu tunnelbanassa silloin tällöin, kun on lehti- tai jääkeli ja jarrutus menee pitkäksi. Luulisi, että Helsingissäkin.
Uskoisin, että Helsingissä tämä vaatisi ohjaamon vaihtamista, mutta ovien avaaminen nappia painamalla voisi olla ratkaisu.
 
Peruuttaminen on kyllä junilla mahdollista, mutta veikkaan sen vaativan lupaa ja muita toimenpiteitä kuljettajan ja valvomon välillä (koska opastin on ohitettu jne.). Kukaan ei ole laiturilla tai radan varressa varmistamassa, että riskiä ei ole.
 
Tänään metrojunassa 315-D klo ~07:03 itään päin hieman ennen Niittykumpua tuli kuulutus 'Kontula - Gårdsbacka' (sen jälkeen ei tullut enää mitään kuulutuksia) ja sama teksti pyöri näytöillä. Urheilupuiston kohdalla luki 'Tapiola - Hagalund' ja hieman ennen Aalto-yliopiston metroasemaa 'Itäkeskus - Östra Centrum.
 
Tänään ei ole yhdessäkään metrossa, jolla kuljin, toimineet kuulutukset kuten pitäisi.
 
Tällainen tapaus on puhuttanut uutisissa: "Päiväkotiryhmän kauhunhetket Helsingin metrossa: kolme 3-vuotiasta jäi keskenään metrolaiturille, kun juna jatkoi matkaansa". Tuossa tuskin on mitään isompaa moitittavaa kuljettajan toiminnassa, mutta muuten huomiota herättävä tapaus. Uutisen kommenttiosiossa on myös paljon mielenkiintoisia näkemyksiä.

Itsellekin heräsi tapauksesta se kysymys, että onko tuota mahdollisuutta avata vain tietyn vaunun ovet koskaan pohdittu? Nykyiselläänhän tuo ei ilmeisesti ole teknisesti mahdollista.

Siis miksei ovien lukitusta vaan avattu niin että kyseisen oven olisi voinut avata oven nappia painamalla?

Millä tavalla hätäavauskahva toimii, jos neuvokkaampi hoitaja olisi kiskaissut siitä ja avannut ovet käsin, menisikö ne takaisin kiinni ilman kummempia kommervenkkejä?
 
Peruuttaminen on kyllä junilla mahdollista, mutta veikkaan sen vaativan lupaa ja muita toimenpiteitä kuljettajan ja valvomon välillä (koska opastin on ohitettu jne.). Kukaan ei ole laiturilla tai radan varressa varmistamassa, että riskiä ei ole.
Kuljettaja voi peruuttaa junaa liikenteenohjaajan luvalla. Matkustajaliikenteen ollessa kyseessä liikenteenohjaajan tulee varmistaa että kukaan ei jää peruuttavan junan alle (pullonkerääjät jne). Käytännössä tämä tarkoittaa riittävän hyviä kamerakuvia junan takaa tai järjestyksenvalvojan/muun henkilökunnan paikallaoloa silminä+jatkuva yhteys liikenteenohjaajaan. Jos nämä ei onnistu, junan peruuttaminen laituriin ei ole mahdollista matkustajaliikenteen aikana.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:00 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:57 ----------

Siis miksei ovien lukitusta vaan avattu niin että kyseisen oven olisi voinut avata oven nappia painamalla?
Jos ovet laitetaan matkustajakäytölle, "napeille", koskee se kaikkia sen puolen ovia. Joku onneton olisi voinut avata oven tunnelissa olevasta vaunusta ja pudota radalle.

Millä tavalla hätäavauskahva toimii, jos neuvokkaampi hoitaja olisi kiskaissut siitä ja avannut ovet käsin, menisikö ne takaisin kiinni ilman kummempia kommervenkkejä?
Kahva poistaa lukituksen jonka jälkeen ovet voi vetää auki. En kuitenkaan toivo että päiväkotiryhmän metromatkustusta suunnitellaan tämän varaan, vaan niin että koko ryhmä on tiiviinä roikkana menossa sisään ja ulos.
 
Painoin näemmä väärää nappia ja vanha viestini poistui, mutta tässä lisätietoa tänään Kampissa sattuneesta henkilövahingosta: https://yle.fi/uutiset/3-10082238
Vahingossa mukana ollut juna oli 305.

Istuin lähtövalmiissa junassa Mellunmäessä kuljettajan kuuluttaessa, että Kampissa on henkilö pudonnut radalle ja koko metroliikenne on pysähdyksissä. Kuulutus ei tuntunut aiheuttavan isompaa hämminkiä. Muuan mies pari penkkiriviä taaempana tuntui olevan hädissään, kun olisi pitänyt ehtiä junaan. Hän soitteli sinne sun tänne, että täällä ollaan jumissa Mellunmäessä ja tuskin ehditään ajoissa.

Oli muuten huvittavaa seurata viime hetken pikajuoksijoita, jotka junaan päästyään tuntuivat ihmettelevän, miksi täällä on niin täyttä. Etummainen vaunu oli nimittäin melkein tuulilasikuormassa.

Juna lähti runsaan vartin myöhässä.

Laiturinäytöissä puhuttiin ensin henkilövahingosta, myöhemmin häiriöstä, odotusaikaa olisi peräti 15 minuuttia. Palatessani Ruoholahdesta klo 13.00 jälkeen näytöillä kerrottiin, että liikenne on palautumassa häiriön jälkeen.

Luulenpa, ettei tuo alussa mainittu mies ehtinyt siihen junaan, johon liput oli ostettu.
 
Viime päivinä olen sattunut useampaan otteeseen olemaan liikkeellä, kun metroliikenne ei ole kulkenut aivan normaalisti. Kuljettajien tiedotuskuulutukset ovat kuuluneet todella huonosti alhaisen volyymin vuoksi, eikä tiedotteiden kaikista osista ole saanut ollenkaan selvää. Metroissa ei ole myöskään ollut mitään erityisempää meteliä. Onkohan volyymiä mahdollista säätää yleisesti hieman voimakkaammaksi tai onko kuljettajia opastettu siitä, miten puhe kuuluisi mahdollisimman hyvin?

Lisäksi havaitsin tänään muistaakseni vaunussa 313 vielä molemmat alla mainituista kuulutustekstivirheistä:

Viime päivinä joissain M300-junissa on itään päin mennessä Itäkeskuksessa näytetty kuulutusnäytöissä aseman nimi kahdesti peräkkäin ("Itäkeskus, Itäkeskus, tämä juna jatkaa..."). Lisäksi ruotsinkielinen kuulutus ei näy kokonaan. En ole enää vaunujen numeroista ihan varma, ehkä 318 ja 319.
 
Metrossahan on nyt tänään ollut (ja on tälläkin hetkellä) monenmoista häiriötä. Aamuseitsemän aikoihin Herttoniemessä ratavaurio pakotti käyttämään vain yhtä raidetta, josta johtui n. 15 minuutin myöhästymiset.

Nyt sitten keskipäivän aikaan palorullaovet Ruoholahdessa vikaantuivat, eikä niiden aukioloa pystytty varmistamaan. Tästä johtui koko liikenteen seisahdus alkaen noin klo 12:20.

Nyt sitten 13:15 saatiin metroliikenne idän suunnasta pyörimään Kampin kääntöraiteen voimin. (Ainakin jotenkuten. Kirjoitushetkellä ollaan seisty Itäkeskuksen tulo-opastimella noin viisi minuuttia.)

Metrovalvomon mukaan junat alkavat liikkumaan ennen kello kahta.

E: 13:40 aikoihin metroliikenne saatiin toimimaan väleillä Matinkylä-Lauttasaari sekä Kamppi-Vuosaari/Mellunmäki. Lauttasaari-Kamppi välillä on korvaava bussi.

PS: Vaunu 309-A oli täydellisessä radiohiljaisuudessa, muissa vaunuissa kuulutukset toimivat.
 
Viimeksi muokattu:
13:40 aikoihin metroliikenne saatiin toimimaan väleillä Matinkylä-Lauttasaari sekä Kamppi-Vuosaari/Mellunmäki..

Onko kukaan tältä foorumilta ollut tuolloin liikkeellä Lauttasaaressa? Mitenkähän hyvin Lauttasaari on toiminut pääteasemana?
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan tältä foorumilta ollut tuolloin liikkeellä Lauttasaaressa? Mitenkähän hyvin Lauttasaari on toiminut pääteasemana?
Lauttasaaresta ei ole tietoa, mutta Koivusaareen saapunut juna saatiin käännettyä kätevästi aseman länsipään vaihteissa takaisin kohti Matinkylää.
Lauttasaaren vaihteet sijaitsevat itäpäässä, joten sinne ei välttämättä ole saatu asetettua kulkutietä. (Tämä on vain oma arvioni, muut korjatkoon)
 
Tänäänkin oli kai jälleen ongelmia metroliikenteen kanssa. Häiriöinfo sanoi puolenpäivän aikaan, että on harvennetut ja epäsäännölliset vuoroväli Kulosaaressa olevan ratavaurion takia, eli ilmeisesti se eilinen vika uusiutui. Iltapäivällä oli edelleen epätasainen vuoroväli, mutta tällä kertaa syyksi kerrottiin kuljettajapula.
 
Lisäksi tänään aamulla n. 9.15-9.30 tapahtui Siilitiellä ovivika, joka pysäytti metroliikenteen joksikin aikaa. Itse odotin metroa Herttoniemessä, jossa liikenteenohjauksen kuulutukset kuuluivat n. 5 minuutin välein - hyvää matkustajainformaatiota! Junien saapumisajat eivät näkyneet näytöillä, niiden sijasta näkyivät pelkät määränpäät kyseiseltä laiturilta sekä vierivä tiedoite poikkeustilanteesta. Mainittiin myös, että idän suuntaan saattaa junan määränpää muuttua kesken matkan - liittyyköhän tämä mahdollisuuteen kuroa vuorovälejä umpeen esim. kääntämällä junia Itäkeskuksessa?

Ensimmäinen Herttoniemeen Siilitieltä saapunut metro oli M300-sarjaa ja tupaten täynnä. Liekö tämä ollut hajonnut juna, joka oli saatu korjattua, vai mahdettiinkohan viallinen yksikkö vetää suoraan varikolle, tämähän olisi Siilitieltä varsin helposti tehtävissä?

---------- Viestit yhdistetty klo 18:52 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:49 ----------

Onko kukaan tältä foorumilta ollut tuolloin liikkeellä Lauttasaaressa? Mitenkähän hyvin Lauttasaari on toiminut pääteasemana?

Luulisi, että Länsimetrossa mikä tahansa asema palvelee melko hyvin pääteasemana, jos vaihteet vain ovat sopivasti. Lauttasaari taisi olla Länsimetron koeajojen idän puoleinen pääteasema, ja junien kääntäminen onnistunee hätäpoistumistasoja hyödyntäen myös tunnelissa - tämähän ei liene vanhan tunnelin puolella mahdollista.
 
Onko kukaan tältä foorumilta ollut tuolloin liikkeellä Lauttasaaressa? Mitenkähän hyvin Lauttasaari on toiminut pääteasemana?
Lauttasaaresta ei ole tietoa, mutta Koivusaareen saapunut juna saatiin käännettyä kätevästi aseman länsipään vaihteissa takaisin kohti Matinkylää.
Lauttasaaren vaihteet sijaitsevat itäpäässä, joten sinne ei välttämättä ole saatu asetettua kulkutietä. (Tämä on vain oma arvioni, muut korjatkoon)
Lauttasaaren länsipuolella ei ole vaihteita, joten siinä mielessä se ei ole lännen suunnasta tultaessa ideaalein asema. Koivusaari olisi puhtaasti metron raiteistoa ajatellen parempi, mutta sijaintinsa ja korvaavien yhteyksien kannalta se on tietysti varsin huono. Tämän vuoksi ko. häiriön aikana ajettiin pääosin Lauttasaareen asti, siten, että hyödynnettiin Koivusaaren länsipuolisia vaihteita. Koivusaaren vaihteita ja tarvittaessa molempia raiteita käyttäen voidaan siis käyttää Lauttasaartakin pääteasemana lännen suunnasta, eli KOS-LAS väliä ajetaan sitten kumpaakin raidetta molempiin suuntiin. Tämä ei tietystikään salli mahdottoman tiheää vuoroväliä, mutta eipä sellainen usein tämänkaltaisessa poikkeusliikenteessä muutenkaan tule kyseeseen.

Luulisi, että Länsimetrossa mikä tahansa asema palvelee melko hyvin pääteasemana, jos vaihteet vain ovat sopivasti. Lauttasaari taisi olla Länsimetron koeajojen idän puoleinen pääteasema, ja junien kääntäminen onnistunee hätäpoistumistasoja hyödyntäen myös tunnelissa - tämähän ei liene vanhan tunnelin puolella mahdollista.
Yksittäisen tai yksittäisiä junia voi tosiaan harvinaisemmassa poikkeustilanteessa sujuvasti käännättää länsimetrossa melkeinpä missä vain, asemien välilläkin. Länsimetrossa ja pääosin myös vanhassa metrossa mitä tahansa asemaa voi käyttää pääteasemana, mutta tosiaan vaihteiden sijainti viime kädessä sanelee sen, kuinka järkevä vaihtoehto mikäkin laituri mistäkin suunnasta on. Jatkuvampaan poikkeusliikennöintiin asemien välisiä osuuksia ei kuitenkaan länsimetrossakaan voida hyödyntää kääntöraiteenomaisesti, koska turvalaitteita ja liikenteenohjausjärjestelmää ei ole suunniteltu tähän, ja manuaalisen työn määrä kasvaa liikaa. Länsimetron koeajoissa enemmän käytettiin idän pääteasemana Koivusaaren asemaa ja osittain Lauttasaaren asemaa siten kuin ylempänä on kuvattu (eli KOS vaihteita hyödyntäen). Lauttasaaren itäpuolella käytiin kyllä koeajoissa kääntymässä testitarpeiden mukaan, mutta varsin pienessä mittakaavassa kuitenkin.

Tänäänkin oli kai jälleen ongelmia metroliikenteen kanssa. Häiriöinfo sanoi puolenpäivän aikaan, että on harvennetut ja epäsäännölliset vuoroväli Kulosaaressa olevan ratavaurion takia, eli ilmeisesti se eilinen vika uusiutui. Iltapäivällä oli edelleen epätasainen vuoroväli, mutta tällä kertaa syyksi kerrottiin kuljettajapula.
Ei uusiutunut. Keskiviikkona oli kisko poikki Herttoniemessä (sekä myöhemmin palorullaoviongelma Ruoholahdessa) ja torstaina oli virtakisko poikki Kulosaaressa. Erillisiä keissejä siis. Torstai-iltapäivällä ei tosiaan ollut sinänsä ulkoista häiriötä, mutta liikenne oli aamuisesta kokonaisuutena varsin sekaisin, koska matkustajapalvelun takia kaikki junat ajettiin melko pitkään Matinkylään saakka --> vuoro- ja kuljettajakierto meni sitä kautta totaalisen sekaisin --> olisi tarvittu merkittävää lisäreserviä kuljettajienkin saralla, jotta iltapäivää oltaisiin voitu hoitaa täydellä junamäärällä. Muutenkin koko päivä oli liikenteenohjauksellisesti oli todella haastava, koska tällä hetkellä ei ole käytössä Helsingin puolella aikatauluautomatiikkaa, mutta lännen aikatauluautomatiikka & koko metron matkustajainfo edellyttäisi varsinaisen liikenteen ohjaamisen lisäksi manuaalitoimia myös idän puolella.

Mainittiin myös, että idän suuntaan saattaa junan määränpää muuttua kesken matkan - liittyyköhän tämä mahdollisuuteen kuroa vuorovälejä umpeen esim. kääntämällä junia Itäkeskuksessa?
Itäkeskusta käytetään käännättämiseen lännen suunnasta varsin harvoin, koska laituriratkaisu ei ole tähän kovin optimaalinen. Määränpäämuutokset johtuivat vuorokiertojen merkittävästä häiriintymisestä sekä edellä mainituista liikenteenohjausjärjestelmien rajoitteista: lännestä hilipatihippaa takaisin kohti itää lähdettäessä ei yksinkertaisesti aina ollut heti varmuudella mahdollista todeta, mikä on tarkoituksenmukaisin pääteasema itäpäässä. Joissain tilanteissa muutoksia jouduttiin tekemään kesken matkan, jottei toiselle haaralle pääse repeämään liian pitkää vuoroväliä. Lisäksi määränpäämuutokset niin idässä kun lännessä ovat saattaneet olla tarkoituksenmukaisia myös vuorokierron normalisoinnin kannalta.

Ensimmäinen Herttoniemeen Siilitieltä saapunut metro oli M300-sarjaa ja tupaten täynnä. Liekö tämä ollut hajonnut juna, joka oli saatu korjattua, vai mahdettiinkohan viallinen yksikkö vetää suoraan varikolle, tämähän olisi Siilitieltä varsin helposti tehtävissä?
Ei ollut tarvetta viedä varikolle, vaan matkaa saatiin jatkettua kikkamiehen konsultaatiolla kuljettajan toimin.
 
Takaisin
Ylös