Metrohavaintoja 2018

Tänään on HSL:n liikennetiedotteen mukaan metroliikenteessä ollut lyhyt liikennekatko radan kunnostustyön vuoksi.

Menisi vain jotenkin omaan, toisinaan epäselvään logiikkaan kun usein esim. tullessani kaukojunalla Helsinkiin, junankuljettaja kuuluttaa, kummalle puolelle ajosuuntaan nähden asemalaituri jää.

Itseä kiinnostaisi, että kuinka yleistä tuo kaukojunissa on. Kuljen melko harvoin niillä, mutta en muista koskaan kuulleeni tuollaista kuulutusta.
 
Itseä kiinnostaisi, että kuinka yleistä tuo kaukojunissa on. Kuljen melko harvoin niillä, mutta en muista koskaan kuulleeni tuollaista kuulutusta.

Yleensä se on kyllä konduktööri, joka tämän kuuluttaa. Joskus kuljettaja, mutta useimmiten konduktööri. Ja kuulutuksen yleisyys riippuu ihan konduktööristä tai kuljettajasta. Ei sitä kaikkia tee, se on sitä vain ns. ylimääräistä asiakaspalvelua.
 
308 on alkanut näyttämään Vuosaarta nimillä ”päätease” sekä ”ändstatio”. Vieritys mennyt sekaisin?
 
Kiitos tiedosta. Tutkitaan.

Lisäksi voisi varmaan korjata tuon jo ainakin joulukuun alusta asti pyörineen kuulutustekstin, jota olen vielä muistaakseni tälläkin viikolla nähnyt M300-sarjan junissa:

Viime päivinä joissain M300-junissa on itään päin mennessä Itäkeskuksessa näytetty kuulutusnäytöissä aseman nimi kahdesti peräkkäin ("Itäkeskus, Itäkeskus, tämä juna jatkaa..."). Lisäksi ruotsinkielinen kuulutus ei näy kokonaan.

Vaunujen numeroista en ole pitänyt kirjaa, mutta useammassa vaunussa olen tuon nähnyt.
 
Lisäksi voisi varmaan korjata tuon jo ainakin joulukuun alusta asti pyörineen kuulutustekstin, jota olen vielä muistaakseni tälläkin viikolla nähnyt M300-sarjan junissa:

Vaunujen numeroista en ole pitänyt kirjaa, mutta useammassa vaunussa olen tuon nähnyt.

Tuplana tulevia asemien nimiä on jo ainakin kertaalleen korjattu, mutta ehkä joillekin reiteille on vielä jäänyt virheellisiä. Kyllähän nuo kuntoon pitää laittaa.
 
Yleensä se on kyllä konduktööri, joka tämän kuuluttaa. Joskus kuljettaja, mutta useimmiten konduktööri. Ja kuulutuksen yleisyys riippuu ihan konduktööristä tai kuljettajasta. Ei sitä kaikkia tee, se on sitä vain ns. ylimääräistä asiakaspalvelua.

Kuljen päivittäin työmatkalla R- ja Z-junilla Tikkurilan ja Helsingin päärautatieaseman väliä. Laiturikuulutus tulee kuljettajalta vain poikkeuksellista tuloraidetta käytettäessä. Normaalit laiturit ovat Tikkurilassa Z-junalla laituri 2 ja R-junalla laituri 3. Samoin Helsingin päässä laiturit 4 ja 5. Useammin varoittavat junayksikköjen yhdistämisestä, kuten 16.05 R-junalla Helsinginssä klo 16.18.
 
Tuplana tulevia asemien nimiä on jo ainakin kertaalleen korjattu, mutta ehkä joillekin reiteille on vielä jäänyt virheellisiä. Kyllähän nuo kuntoon pitää laittaa.

Ja M100-junissa on edelleen ylimääräinen pilkku infonäytöissä suomenkielisen asemanimen perässä (ainakin) uusilla asemilla, kalasatamassa ja Helsingin yliopistolla. Ehkä myös idän pääteasemilla?

Lisäksi pääteasemalle tultaessa tekstit on jääneet kokonaan pilkuttamatta, vaan ovat muotoa ”Matinkylä pääteasema juna menee kääntöraiteelle olkaa hyvä ja nouskaa junasta”. Pieni kielipoliisi sisälläni kärsii! :D

Mellunmäestä Tapiolaan tultaessa sanotaan kyllä oikein ”...next train to Matinkylä will shortly arrive at this track.”, mutta näytöillä lukee virheellisesti ”to this track”.

Ja bonarihuomio: tämä on ollut aina, eli Rautatientorin englanninkielinen vastine on central railwaystation, vaikka pitäisi olla central railway station.
 
Viimeksi muokattu:
Vaunun 113 kyljen linjakilpi oli tänään pimeänä joskus vähän ennen klo 18. Muut junan kilvet, jotka näin, näyttivät toimivan.

Lisäksi samoihin aikoihin liikenne itään oli ruuhkautunut ainakin Kalasataman ja Itäkeskuksen välillä.
 
Vaunun 113 kyljen linjakilpi oli tänään pimeänä joskus vähän ennen klo 18. Muut junan kilvet, jotka näin, näyttivät toimivan.

Olen laittanut tästä HKL:lle palautetta muistaakseni 2014 ja myöhemmin tällä foorumilla.
 
Tällainen tapaus on puhuttanut uutisissa: "Päiväkotiryhmän kauhunhetket Helsingin metrossa: kolme 3-vuotiasta jäi keskenään metrolaiturille, kun juna jatkoi matkaansa". Tuossa tuskin on mitään isompaa moitittavaa kuljettajan toiminnassa, mutta muuten huomiota herättävä tapaus. Uutisen kommenttiosiossa on myös paljon mielenkiintoisia näkemyksiä.

Itsellekin heräsi tapauksesta se kysymys, että onko tuota mahdollisuutta avata vain tietyn vaunun ovet koskaan pohdittu? Nykyiselläänhän tuo ei ilmeisesti ole teknisesti mahdollista.
 
Itsellekin heräsi tapauksesta se kysymys, että onko tuota mahdollisuutta avata vain tietyn vaunun ovet koskaan pohdittu? Nykyiselläänhän tuo ei ilmeisesti ole teknisesti mahdollista.

Voihan sitä junaa peruuttaakin.
 
Itselläni tuli heti myös peruututtamismahdollisuus mieleen. Ehkä siinäkin on sitten turvallisuuskysymys, joka estää.

Tukholmassa peruuttamista tapahtuu tunnelbanassa silloin tällöin, kun on lehti- tai jääkeli ja jarrutus menee pitkäksi. Luulisi, että Helsingissäkin.
 
Takaisin
Ylös