Mitä, jos Helsingin metro olisikin pikaraitiotie?

Siinähän se PIKAratikan juju juuri onkin, että se voi - niin kuin niin monta kertaa on mainittu - olla yhtä aikaa sekä tuollainen vriston näyttämä, omalla osuudella kulkeva nopea ratikka että tarvittaessa sukeltaa tunneliin ja kulkea ihan yhtä nopeasti (oikeastaan nopeammin) kuin meidän oranssi metromme ja kaiken lisäksi se voidaan, jos halutaan, viedä myös katutilaan tai vaikka kävelykadulle, jolloin sillä pääsee ihan ovelta ovelle, niin kuin nyt vaikka Aleksilla.

Parhaimmassa tapauksessa ei tarvitsisi kiistellä enää nimestä ollenkaan, kunhan nyt todettaisiin vaan että Se kulkee nopeasti siellä tunnelissa Kampista Herttoniemeen, ja sitten mennään vähän verkkaisemmin Laajasalon kautta Santahaminaan. Samalla vaunulla pääsee kotiovelle, tai ehkä tässä tapauksessa kasarmin ovelle, asti. Ja jos nimistä halutaan jauha niin pistetään sinne sitten elektroniset nimikilvet, joissa lukee ensin tunnelissa METRO ja sitten kun päästään Herttoniemessä katuradalle niin se muuttuisikin muotoon RATIKKA. Olisivatkohan kaikki tyytyväisiä? ;)

Teknisesti ei tarvita mitään muuta kuin nykyinen Helsingin ratikka, vaikkapa 33-vuotias Nr I. Mutta rata täytyy tehdä ihan eri kriteeteillä kuin meillä.

Tiesittekö muuten, että jos nykyistä metrolinjaa ajettaisiinkin vuoden 1959 neliakselisilla vaunuilla, niin perillä oltaisiin nopeammin kuin nykyisellä metrokalustolla? (No, tässä pikkusen venytetään tosiasioita, mutta meidän metrolla pääsee vain 70 km/h kun taas neliakselisen nopeusennätys on 100 km/h. Tosiasiassa ne kulkevat enimmillään sellaista kuuttakymmentä eikä taida kiihtyvyyskään olla ihan M100-luokkaa.)
 
No miksi sitten ei voi olla tällaisen, sanottakoon pikaraitiotien ja sellaisen rakentamisen kannattaja. Tämä nyt ei ole koskaan mitään metroa nähnytkään, vaan on ratikka ja kenties sen pikaisempi versio. Voi olla kyllä ihan "rauhallinenkin".
En ymmärrä yhtikäs nyt siis kirjoittajan logiikkaa, kun olen kirjoituksia tässä seurannut. Kiinalaismiljardimatkustajametro on ollut se ratkaisu tähän asti...
Mä olen joukkoliikenneharrastaja (ja korostan sanaa harrastaja), vaikka olenkin töissä eräässä joukkoliikenneyrityksessä tuotantopuolella niin pidän sekä metroista ja metrojärjestelmistä että raitiovaunuista. En ole fanaatikko kumpaankaan suuntaa, enkä vihaa kumpaakaan. Pidän raideliikenteestä sen kaikissa muodoissa. Vihaan sitä ajattelumallia (ns. puoluemallia), että joillain on vain joku vaihtoehto ja ainostaan se on se oikea. Minulta löytyy ymmärtämystä jopa yksityisautoilijoille. En ole blokkiintunut johonkin tiettyyn "lahkoon".

Pääasia on sujuva, nopea ja edullinen joukkoliikenne. Helsingin nykyinen ratikkaverkosto ei mielestäni edusta sellaista. Helsingin metro on nopea, helppokäyttöinen ja looginen. Sen linjaston ja verkoston laajennus on minulle luonnollinen juttu. Toki Hongkongin hieno kiinalaismiljardimatkustajametrojärjestelmä on mulle se n:eek: 1. Sielläkin on pikaraitiotieverkosto sen tukena, puhumattakaan Hong Kong Islandin kaksikerroskaturatikoista.

Huomatkaa noissa kuvissa, etta nuo raideliikennevekottimet kulkevat täysin omia polkujaan ilman että joku Bemari seisoo niiden edessä ryhmittyneenä tms.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Huomatkaa noissa kuvissa, etta nuo raideliikennevekottimet kulkevat täysin omia polkujaan ilman että joku Bemari seisoo niiden edessä ryhmittyneenä tms.

Jos nyt oikein haluaa olla tarkka, niin juuri tätä sana metro tarkoittaa. Siis omaa reittiänsä kulkevaa junaa. Meillä siis menee puolikkaat metrot Käpylään ja Munkkaan. Onhan tästä muistaakseni ollut jossain toisessa ketjussa puhettakin.

Minun puolestani metro saa ihan hyvin hoidella muidenkin hommia. Eli voisi hypätä Aleksanterinkadulle päästämään matkustajat suoraan kaupan ovelle, mutta myös kulkemaan tunnelissa ilman, että joku torvi olisi edessä puolentoista tuhannen kilon metalliarkun kanssa tai kuten tänään, runnomassa vähän suuremmalla arkulla pysäkkiä vaunun eteen.
 
No miksi sitten ei voi olla tällaisen, sanottakoon pikaraitiotien ja sellaisen rakentamisen kannattaja.
Tiedän ehkä jopa kymmeniä joukkoliikenneharrastajia, jotka "eivät kannata" pikaraitioteitä katu-uskottavuutensa menettämisen pelon takia. Monet pikaratikoista pitävät paljastavat "paheensa" vain yksityiskeskusteluissa.
Näin joukkoliikenteen moniruokaisena harrastajana voin toki vain ihmetellä tuotakin ilmiötä, mutta kun wanhaksi elää, niin kaikenlaista saa huomata... Minulle pikaratikat on liikennemuoto liikennemuotojen joukossa enkä näe yhtään mitään syytä vihata tai ylipalvoa niitä.
 
Tiedän ehkä jopa kymmeniä joukkoliikenneharrastajia, jotka "eivät kannata" pikaraitioteitä katu-uskottavuutensa menettämisen pelon takia. Monet pikaratikoista pitävät paljastavat "paheensa" vain yksityiskeskusteluissa.
En tiedä katu-uskottavuudesta, mutta pikaratikoiden kategorinen vastustaminen on ihan silkkaa tyhmyyttä. Pikaratikat ovat moneen joukkoliikennetarpeeseen todella hyvä ratkaisu, nykyisin tarjolla olevista vaihtoehdoista jopa paras. Se ei toki tarkoita sitä, että kaikki joukkoliikenne pitäisi hoitaa vain ja ainoastaan pikaratikoilla.

Pikaratikan imagon ongelmana suomalaissa harrastajapiireissä on "pikaratikkauskovaiset", jotka jauhavat samoja pikaratikkamantrojaan kyllästymiseen asti. Pikaratikka assosioituu voimakkaasti näihin "uskovaisiin" ja minä ainakin haluan tehdä selvän pesäeron heidän toimintaansa, johon kuuluu paljon elementtejä joita en voi millään muotoa tukea.
 
Pikaratikan imagon ongelmana suomalaissa harrastajapiireissä on "pikaratikkauskovaiset", jotka jauhavat samoja pikaratikkamantrojaan kyllästymiseen asti. Pikaratikka assosioituu voimakkaasti näihin "uskovaisiin" ja minä ainakin haluan tehdä selvän pesäeron heidän toimintaansa, johon kuuluu paljon elementtejä joita en voi millään muotoa tukea.
Tuossa tuli enemmän kuin hyvin sanoiksi puettuna tärkeä asiakokonaisuus. Pesäerosta tietynlaiseen fanatismiin varmasti on hyvin pitkälle arvellakseni kysymys.
Minkä tahansa asian vastustaminen vain vastustamisen vuoksi voidaan luokitella varsin hengettömäksi toiminnaksi. Samalla tavalla jonkin asian puolustaminen vain puolustamisen takia.
 
Pesäerosta tietynlaiseen fanatismiin varmasti on hyvin pitkälle arvellakseni kysymys.
Niin ja metrofanaattisuuttako ei täällä esiinny lainkaan? Sitähän täällä juuri etupäässä esiintyykin...

Jlf on muuten yksi Suomen parhaimmista liikenneharrastelijoiden viihdelukemistoista. Voisikohan nimen jo kohta muuttaa Hymyksi? Jutut ainakin saavat hymyilemään :)
 
Pikaratikan imagon ongelmana suomalaissa harrastajapiireissä on "pikaratikkauskovaiset", jotka jauhavat samoja pikaratikkamantrojaan kyllästymiseen asti.

Itse väittäisin suurempana ongelmana olevan metrouskovaiset, jotka ehkä tietävät metron olevan täysin vääränlaisessa kaupungissa, mutta silti haluaisi sen reviiriä laajentaa.

Helsingissähän ehkä Töölö voisi asukastiheydeltään vastata metron ihannealuetta, mutta kalliista rakennuskustannuksista huolimatta sitä suunnitellaan lähes yhtä tiheäksi ja laajaksi kuin pikaratikkalinjoja.
 
Minustakin nykyistä metroa ja lähijunaa kevyemmät ja joustavammat raideliikenneratkaisut ovat erittäin houkuttelevia.

Nyt vaan niiden voimakkaimmat puolestapuhujat ovat liian fanaattisia. Pikaraitiotiet nähdään ainoana ratkaisuna vielä niin, ettei kovin ihmeellisiä investointeja/muutoksia tarvita oikeastaan missään.

Otetaanpa esimerkiksi nykyisen kuutosen jatkaminen Viikkiin tai muu Viikin raideyhteys. Tuo ratkaisu voi olla matka-ajaltaan siedettävä, vain

1) Jos Kaivokatu, osa Kaisaniemenkatua ja osa Hämeentietä muutetaan joukkoliikennekaduiksi tai ainakin autojen kääntymistä Kaisaniemenkadulla ja Hämeentiellä rajoitetaan paljon. (Edellyttänee käytännössä keskustatunnelia) TAI

2) Ajetaan Rautatieasemalta Pasilaan lähiliikenneraiteita ja tehdään Pasilasta Viikkiin rata esimerkiksi Koskelantietä seuraten. (Voi vaatia Pasilanväylän toteutuksen toimiakseen.) TAI

3) Rakennetaan tunneli(esimerkiksi Esplanadi- Kamppi - Meilahti -Pasila - Viikki).

Nyt tuntuu, että "pikaratikkapuolue" pitää monta ratikkalinjaa toteuttamiskelpoisena ihan ilman mitään radikaaleja muutoksia liikenneympäristöön. Keskustatunneli on monelle punainen vaate, joka palvelee _vain_ autoliikennettä. Toisaalta olemassa on myös "raskasliikennepuolue", jolle vain vaihtoehto 3 on oikea.

Minusta liiallinen fanatismi (joukko)liikenneratkaisuissa ei ole hyvästä, vaan on parempaan tulokseen pääsee kun pystyy näkemään myös harmaan sävyjä.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta liiallinen fanatismi (joukko)liikenneratkaisuissa ei ole hyvästä, vaan on parempaan tulokseen pääsee kun pystyy näkemään myös harmaan sävyjä.
Erittäin viisaasti kirjoitettu. Nimenomaan näin asioihin pitäisi osata suhtautua.
Mitä tulee metrofanaattisuuteen, niin sitä taitaa sittenkin esiintyä paljon enemmän erään kunnan hallinnossa ja mahdollisesti joissakin puoluetoimistoissa kuin tällä foorumilla. En ole sen lajin fanaatikkoja löytänyt edes metro-nimiseltä IRC-kanavalta. Sielläkin metrohenkiset nuorukaiset keskittyvät nykyisen metron bongaamiseen ja muihin havainnointeihin. Aika vähän siellä suunnitellaan nykyisen verkoston laajennuksia, jopa vähemmän kuin virallinen "metrotehdas" tekee. En muista kenenkään metroharrastajan tukeneen esimerkiksi ajatusta vetää metrolinja Hki-Vantaan lentokentälle. Helsingin kaupunki suunnittelee ihan virallisesti sellaistakin...
Pikaratikkaintoilujen yhtenä taustatekijänä taitaa olla se, että Suomessa ei ole yhtäkään pikaratikkaa eikä yksikään nykyisistä olemassaolevista ratikkalinjauksista ole sinne päinkään. Toivottavasti keskustelu muuttuu henkevämpään suuntaan viimeistään silloin, kun pääkaupunkiseudun ensimmäiset uuden ajattelutavan mukaiset raitiolinjaukset saadaan käyttöön. Pidän hyvin selvänä, että Jokeri I ainakin nostetaan raiteille varsin pian ja ehkä vielä sitäkin nopeammin saadaan nykyaikainen raitioyhteys Helsingin niemeltä Katajanokan kautta Laajasaloon. Siitä on sitten hyvä lähteä suunnittelemaan jatkoja, mikäli todellista tilausta löytyy. Ja miksei löytyisikin...
 
Pikaraitiotiet nähdään ainoana ratkaisuna vielä niin, ettei kovin ihmeellisiä investointeja/muutoksia tarvita oikeastaan missään.

Ihmeellisiä muutoksia tarvitaan ainoastaan autoilukulttuuriin. Suomi on harvaan asuttu maa ja ehkä sen vuoksi autoille on tehty tilaa. Ei tarvittaisi mitään keskustatunnelia, jos ei olisi turhaan autoilevia ihmisiä. Nyt yleinen luulo on se, että joukkoliikenne on huonoa ja tehotonta. Huonoa ja tehotonta se on vain siksi, että tukitaan tiet autoilla sen sijaan, että hypättäisiin ratikan kyytiin. Nämä kaikki ehdotuksesi näyttäisi autoilijoille vain, että nyt annetaan periksi, antaa autojen vallata elintilamme.

Minusta liiallinen fanatismi (joukko)liikenneratkaisuissa ei ole hyvästä, vaan on parempaan tulokseen pääsee kun pystyy näkemään myös harmaan sävyjä.

Tästä kyllä olen samaa mieltä.
 
Pikaratikkaintoilujen yhtenä taustatekijänä taitaa olla se, että Suomessa ei ole yhtäkään pikaratikkaa...
:lol: On Suomessa toki ainakin yksi pikaratikka, nimittäin Ludde. Se entisessä elämässään on täyttänyt "Wikipediassa" mainituista pikaraitiotien/vaunun kuudesta ominaisuudesta viisi. Eikös se riitä.;)
----------------
Oho!
Tunnistamaton jäsen
 
Ihmeellisiä muutoksia tarvitaan ainoastaan autoilukulttuuriin. Suomi on harvaan asuttu maa ja ehkä sen vuoksi autoille on tehty tilaa. Ei tarvittaisi mitään keskustatunnelia, jos ei olisi turhaan autoilevia ihmisiä. Nyt yleinen luulo on se, että joukkoliikenne on huonoa ja tehotonta. Huonoa ja tehotonta se on vain siksi, että tukitaan tiet autoilla sen sijaan, että hypättäisiin ratikan kyytiin. Nämä kaikki ehdotuksesi näyttäisi autoilijoille vain, että nyt annetaan periksi, antaa autojen vallata elintilamme.

Käytän joukkoliikennettä päivittäin ja minulle ei ole autoa. En kuitenkaan näe yksityisautoilua periaatteellisena pahana ja joukkoliikennettä hyvänä.

Elämme yksityisautoilun yhteiskunnassa. Kun "joukkoliikennepuolue" on Helsingin seudullakin vähemmistö, joukkoliikennettä voi parhaiten edistää ottamalla myös autoliikenteen tarpeet huomioon. En näe periaatteellista vastakkainasettelua mielekkäänä.

Isoa kaupunkia(Helsingin seutu) ei vaan kannata rakentaa pelkästään autoliikenteen varaan, mutta ei sitä ole realistista rakentaa pelkästään joukkoliikenteenkään varaan.
 
:lol: On Suomessa toki ainakin yksi pikaratikka, nimittäin Ludde. Se entisessä elämässään on täyttänyt "Wikipediassa" mainituista pikaraitiotien/vaunun kuudesta ominaisuudesta viisi. Eikös se riitä.;)
Joo, pakko myöntää, että väärässä olin... ;)
 
Isoa kaupunkia(Helsingin seutu) ei vaan kannata rakentaa pelkästään autoliikenteen varaan, mutta ei sitä ole realistista rakentaa pelkästään joukkoliikenteenkään varaan.

Ei tietenkään voi rakentaa pelkästään joukkoliikenteen varaan. Mutta täällä ei edes yritetä saada autoilijoita siirymään joukkoliikenteeseen. Autoilijoitakin helpottaisi, jos tänne saataisiin toimiva joukkoliikenne korvaamaan autoilua. Korvaamisella tarkoitan sitä, että autoilija siirtyy joukkoliikenteeseen, joka on autoilua helpompaa ja nopeampaa. Näin turhat jonot sisääntuloväyliltä ja kehäteiltä poistuisi. Vaan mitä näiden asioiden eteen tehdään? Länsimetro, väylien laajennuksia, lisää kaistoja ja tunneli, jolla saadaan keskustan liikennemäärä tuplattua. Vaihtoehto tälle olisi joukkoliikenne, jolla edelliset voitaisiin unohtaa. Nykyisellä menolla kukaan ei halua luopua päivittäisestä automatkastaan Radio Novan parissa.
 
Takaisin
Ylös