Mitä, jos Helsingin metro olisikin pikaraitiotie?

Samanlainen suunnittelun kukkanen ovat Leppävaaran rautatieaseman katokset. Leppävaara on sellaisella paikalla jolla tuulee aina, ja kapeat katoksset eivät tarjoa mitään suojaa.

Samoin Malmin terminaalin katokset ovat lähinnä koristeita. Voisi kai kysyä toisin päin: onko ylipäänsä jossain pääkaupunkiseudulla kunnollisesti katettu maanpäällinen bussiterminaali?
 
SRS:n kotisivuilla on osaksi erilainen muistikuva:
Listassa esiintyvät myös ST = Siilitie sekä KS = Kulosaari.

Vahvistavatko ne aktivistit jotka silloin seurasivat tilannetta ja pitivät kenties kirjaa tapahtumista, että näin oli, tai onko jollain jemmassa HKL:n yleisöaikataulua metron käyttöönottovuodelta josta voisi asian tarkistaa?

Mulla on sellainen muistikuva että ST ja KS olivat liikenteen alussa muutaman kuukauden poissa käytöstä. Ne sattoivat olla olemassa liikennepaikkoina teknisessä, mutta ei kaupallisessa merkityksessä, eli jos juna pysähtyi, ketään muita kuin korkeintaan HKL:n omaa henkilökuntaa tms ei päästetty ulos eikä sisään näillä asemilla.

t. Rainer
 
Vahvistavatko ne aktivistit jotka silloin seurasivat tilannetta ja pitivät kenties kirjaa tapahtumista, että näin oli, tai onko jollain jemmassa HKL:n yleisöaikataulua metron käyttöönottovuodelta josta voisi asian tarkistaa?

Mulla on sellainen muistikuva että ST ja KS olivat liikenteen alussa muutaman kuukauden poissa käytöstä. Ne sattoivat olla olemassa liikennepaikkoina teknisessä, mutta ei kaupallisessa merkityksessä, eli jos juna pysähtyi, ketään muita kuin korkeintaan HKL:n omaa henkilökuntaa tms ei päästetty ulos eikä sisään näillä asemilla.
SRS:Metrohistoriikkia
Vakuutan "kaksi sormea lakikirjan päällä", että yllämainitun sivun tiedot ovat tosia.
Lisäksi henkilökohtaisesti aikalaisena ensimmäisestä päivästä asti matkustaneena vakuutan, että Kulosaari ja Siilitie ovat olleet matkustajaliikennekäytössä ensimmäisestä päivästä alkaen.
Siilitie ei ollut valmis nykyasussaan mutta oli silti siis myös käytössä.

So help me ...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lisäksi henkilökohtaisesti aikalaisena ensimmäisestä päivästä asti matkustaneena vakuutan, että Kulosaari ja Siilitie ovat olleet matkustajaliikennekäytössä ensimmäisestä päivästä alkaen.
Siilitie ei ollut valmis nykyasussaan mutta oli silti siis myös käytössä.

OK, mä luotan sitten sinun tietoihisi. Voi olla että sekoitan muihin silloin keskeneräisiiin asemiin.

t. Rainer
 
OK, mä luotan sitten sinun tietoihisi. Voi olla että sekoitan muihin silloin keskeneräisiiin asemiin.
Luota vaan SRS:n ja jopa minun tietoihini.
Mutta jos et kuitenkaan ihan luota, niin luotatko tähän?
Metron ensimmäinen yleisöaikataulu. Julkaisija HKL.

Lisäksi vielä SRS:n metro-ja muidenkin faktasivujen sivujen puolesta:
Niissä ei ole muistikuvia tai arveluja tai luuloja vaan tosiasioita.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Onko liiallinen tunnelissaoleskelu vienyt Rainerin muistia sekä vähentänyt toisten sanaan uskomista ;)
 
Onko liiallinen tunnelissaoleskelu vienyt Rainerin muistia sekä vähentänyt toisten sanaan uskomista ;)

Jos ollaan rehellisiä niin eipä ole tullut ainakaan metrotunneleissa oleskeltua liikaa. Aika tekee tepposia kun noista ajoista on kuitenkin 24 vuotta.

On toisaalta tarpeen välillä testata SRS:n tietojen paikkansapitävyys. Pysyväthön ainakin ajan tasalla. Ja eihän sitä tiedä vaikka jokin tärkeä yksityiskohta olisi tsörannut skurdegubbeiltä förbi. ;)

t. Rainer
 
En minä pelkästään viemärirotta ole, sillä yhtä paljon kun ihailen tyylikkäitä tunnelimetroja ja niiden asemia, niin yhtä paljon minua kiehtovat korkorataosuudet urbaaneissa kaupunkiradoissa. Hienoa, vai mitä? Myös Bangkokin Skytrain edustaa tätä muotoa. Sekä luonnollisesti Hamburg Hochbahn ja Berliinin vastaava. Maailmalla on paljon muitakin esimerkkejä.
Mutta toimii myös U-Stadtbahnilla Kölnissa.

Täällä meillä tuollaiset tietysti "rumentaisivat" kaupunkikuvaa, mutta ehkäpä joskus...
Ai niin, onhan niita jo muutama: Kalasataman metroaseman kohdalla, Mellunmäkeen mentäessä sekä M-radalla suurelta osin. Mutta lisää ennakkoluulottomia ratkaisuja.

Niin, viemarirottaksi tunnustaudun, mutta mikäs elukka noiden perusteella ;)?
 
Aivan ja erityisesti. Jos vielä muistamme viime maanantain kelin, niin kyllä minä mieluusti matkustan ja odotan tukevasti säältä suojassa. ... Hyvin surullinen esimerkki joukkoliikenteen puolelta olkoon vaikka Itäkeskuksen bussiterminaalin laiturikatokset.
Eli mitenkä hyvä asia se metro sään kannalta olikaan? Itäkeskuksen bussiterminaalihan on metroterminaali.

Minua ei lohduta yhtään liityntäbussin pysäkillä sateessa odotellessa, että metroaseman laiturilla ei sada. En myöskään iloitse pennin vertaa siitä, että saan odottaa metroasemalla bussin lähtöä lähes puoli tuntia, lorvin sitten sisällä tai sen typerän bussilaiturikatoksen alla.

Enkä iloitse myöskään Kampin terminaalista, vaikka siellä ollaan ihan lämmitetyissä sisätiloissa. Sillä se ja kaikki muukin liityntäasemalla odottelu on kokonaisuudessaan turhaa. Aiheen mukaan, jos olisi pikaratikka, kotipysäkilläni olisi täsmällisesti toimiva palvelu ja kun siitä vaunuun olen päässyt, olen sisällä ja lämmitetyssä tilassa perille asti. Eikä silloin kiinnosta, minkälaista on jollain vaihtoasemalla.

Hyvässä joukkoliikenteessä ei tarvitse odotella niin, että odotustilojen laatu ja hinta ovat ovat suuri ongelma. Tämähän ei sinänsä ole metron vika, vaan liityntäliikenneperiaatteen. Mutta kun meidän kaupungissamme se metro johtaa liityntäliikenteeseen - ja odotteluun ja odottamisen olosuhteista tuskailuun.

Antero

PS: Miettikääpä hetki, minkälaisia asemarakennuksia saisikaan Etelä-Espoon jokaiselle bussipysäkille 500 miljoonalla eruolla. Pikku vinkkinä: omakotitalon rakentaa 200-300 tuhannella eurolla. 500 miljoonalla saa 2000 omakotitaloa.
 
Anteron visio lähtee siitä että Helsinki on käytännössä autoton.
Ei koko Helsinki, ainoastaan keskustan katutila www-sivulla olevan kartan mukaisesti. Siis kartassa oleva keltainen alue.

Tämä autoton keskusta ei estä mitenkään käyttämästä nykyisiä pysäköintilaitoksia. Maan päältä poistuisi vain muutamia kymmeniä parkkiruutuja.

Eli en tarkoita, että kaikkien on pakko tulla niitä ratikkaratoja käyttäen keskustaan, vaan niiden kapasiteetti riittää siihen, että kaikki tulisivat ratikoilla ja kukaan ei tulisi autolla. Tämä vain siksi, että ei tarvitse väittää autotonta keskustaa mahdottomaksi siksi, että sinne on pakko tulla autoilla, koska joukkoliikenne ei muka riitä.

Antero
 
Eikös olekin niin, jos muistan vanhat keskustelut oikein, että asukasmäärän lisääntymisestä huolimatta joukkoliikennematkustajien määrä idästä niemelle on pysynyt kutakuinkin samana 1980-1998? Vasta Vuosaaren metro teki pienen piikin matkustajatilastoihin.
Kyllä. KSV:n tilastoista löytyy kuva tästä.

Jossain viestissä myös mietittiin, mitä matkustajat ajattelivat metrosta kun se aloitti. Asiaa tutkittiin H:gin toimeksiannosta TKK:n liikennelaboratoriossa 1982-83. Liityntäliikenteen armoille joutuvat olivat hyvin metrovastaisia. 48-88 % eri alueiden vastaajista oli sitä mieltä, että metro huononsi heidän joukkoliikennematkojaan. Työmatka-aika piteni eniten vuosaarelaisilla, keskimäärin 13,5 minuuttia.

Kun tyytyväisyyttä kysellään nyt, suuri osa vastaajista ei tiedä mitään suorista bussiyhteyksistä ja ne jotka tietävät, lienevät enimmäkseen unohtaneet menneet hyvät ajat.

Albertin linkittämät kuvat vuodelta 1971 näyttävät lohduttomilta. Kävin tuohon asti koulua keskustassa ja asuin Puotinharjussa, enkä muista matkustamisen enää tuolloin olleen ongelmallista. Jos Itäväylän liikenteessä tapahtui tuon jälkeen parannusta, se parannus oli muuta kuin metro, koska parantuminen tapahtui jo ennen metroliikenteen alkamista.

Antero
 
Kun tyytyväisyyttä kysellään nyt, suuri osa vastaajista ei tiedä mitään suorista bussiyhteyksistä...
Miten niin eivät tiedä? Täyttä liityntäähän on Suomessa vain Itä-Helsingissä. Miten voi asua Itä-Helsingissä siten, ettei näe mitään muita liikennemuotoja kuin paikallisen "paketin" metro + syöttöbussi?
Antero Alku sanoi:
...ja ne jotka tietävät, lienevät enimmäkseen unohtaneet menneet hyvät ajat.
Albertilla tuntui asia oleva enemmän kuin hyvin muistissa ja jopa hanskassakin.
Itä-Helsinkiin suunniteltu pikaratikka/stadtbahn olisi tosiasiassa ollut vain hieman "lonkeroisempi" kuin nykyinen kaksihaarainen raskasmetro. Rungolla toki olisi ollut hieman enemmän pysäkkejä verrattuna nykyiseen asemamäärään, samoin Myllypuro olisi hoidettu kunnolla. Omakoti- ja pientaloalueet olisivat karttaan piirrettyjen raidelinjausten mukaan valtaosin samalla tavalla raiteiden ulottumattomissa kuten nykyäänkin.
Vaikka nykyinen systeemi ei välttämättä maailman paras olekaan, ei se kyllä ole asiakkaiden mielestä huonoinkaan. Ja asiakkaiden mielipidettä varmaan pitää pystyä perustelemaan muullakin tavoin kuin että he ovat väärässä...
Siitä vuoden 1982 - 83 tilanteesta metro on pidentynyt kahden haaran verran. Metro palvelee isompaa osaa asiakkaista ilman vaihtoa verrattuna aloitusajankohdan tilanteeseen. Eivät ne asiakkaat kai ihan väärässä ole mielipiteineen... :) He ovat vain eri mieltä muutaman voimakkaasti moderneihin raitioteihin ihastuneiden kanssa. Tavallisille käyttäjille joukkoliikenne on vain siirtymisväline, ei uskonto!
 
Viimeksi muokattu:
On se vaan hieno laite tuo pikaratikka kun se menee aina juuri silloin kun itse sattuu pysäkille ja vie juuri sinne minne sillä kertaa nyt sattuu olemaan matkalla...
 
Ei koko Helsinki, ainoastaan keskustan katutila www-sivulla olevan kartan mukaisesti. Siis kartassa oleva keltainen alue.

Joo, anteksi että vedin liian hätäiset johtopäätökset. Kyllä sinänsä autoton kävelykatukeskusta on tavoittelemisen arvoinen asia. Ehdotuksessasi pisti kuitenkin askarruttamaan tuo etelä-Helsinkiä kiertävä musta viiva joka siis olisi läpiajoreitti. Epäilen että harva tosissan haluaa Kauppatorin eli Helsingin historiallisen empire-keskustan kautta nykyisten autojen lisäksi osa niistä jotka joka nyt ajavat Kaivokatua pitkin, ja oletko varma että Töölön-Helsinginkadun reitti vetää riittävän hyvin?

Huomasit varmaan että Hesarin Nyt-viikkoliitteessä oli tänään mielenkintoisa haastattelusarja keskustan autoliikenteestä. Kerkesin lukea vain Soininvaaran ja Bogomoloffin värikkäät kannanotot. Ne neutraalimmat haastateltavat pitää lukea illalla, joten säästän kommenttini siihen asti.

t. Rainer
 
Miten voi asua Itä-Helsingissä siten, ettei näe mitään muita liikennemuotoja kuin paikallisen "paketin" metro + syöttöbussi?

ja toisaalta

Tavallisille käyttäjille joukkoliikenne on vain siirtymisväline, ei uskonto!

Eli sinusta tavallinen käyttäjä paitsi näkee myös kokee muutakin kuin oman pääkulkumuotonsa, mutta ei silti pidä joukkoliikennettä uskontona? Uskallan väittää toisin.

Siitä vuoden 1982 - 83 tilanteesta metro on pidentynyt kahden haaran verran. Metro palvelee isompaa osaa asiakkaista ilman vaihtoa verrattuna aloitusajankohdan tilanteeseen.

Aivan. Eli metron tuominen lähemmäs asiakkaita on parantanut tilannetta. Eikö silloin loogisesti pitäisi ensisijaisesti kehittää sellaista joukkoliikennettä, joka saadaan kohtuullisin kustannuksin tuotua asiakkaiden lähelle? Vuosaaressa metron haaraa saatiin odotella 16 vuotta ja siltikään se ei kata vanhempaa kerrostaloaluetta. Roihuvuoren kerrostaloja metro ei palvele ikinä.
 
Takaisin
Ylös