Automaattinen metro

Ei alkuun, entäs myöhemmin?
Se riippu vain aikatauluista. Jos metroa ryhdytään ajamaan laituriovin, se hidastaa metroa joka tapauksessa, on kuljettajat tai ei. Ja jos halutaan, ettei matkustaja huomaa, milloin kuljettajat poistuvat junista, kuljettajat pannaan ajamaan valmiiksi yhtä hitaasti kuin kuljettajaton toiminta tulee olemaan. Eli ovia ryhdytään pitämään asemilla auki kellon, ei matkustajatilanteen mukaan.

Antero
 
Vs: Länsimetro

En vain pysty näkemään tätä häiriöargumenttia käytännön elämässä. Metrossa on viime aikoinakin ollut tasaisin väliajoin isoja häiriötilanteita, muitakin kuin kiskoille joutuneista ihmisistä johtuvia. Kun nämä häiriöminuutit rehellisesti kerrotaan häiriötä kärsineiden käyttäjien määrällä, häiriöminuuttiluku on yksittäisessäkin tapauksessa huikea. Lisäksi Länsimetro perustuu isolla osalla käyttäjistä liityntäkonseptiin, eli väitetty "häiriöaltis tieliikenne" ei poistu tuotteesta mihinkään.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 10:08 ----------

3.12.2012: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/193297-metroliikenne-tokkii-edelleen
13.12.2012: http://yle.fi/uutiset/metroliikenne_tokkii_taas_-_talla_kertaa_ovivian_vuoksi/6414827
2.1.2013: http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/metroliikenne_sekaisin_aikataulut_eivat_pida/
18.1.2013: http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kontulan_metroasemalla_tussahti_aamulla_savua/
8.2.2013: http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/graffitimaalarit_pysayttivat_helsingin_metroliikenteen/

Tässä jatkoa listalle, taas on puoli päivää liikenne sekaisin:
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vaihdevika_metromatkustajien_riesana/
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Länsimetro

Tässä jatkoa listalle, taas on puoli päivää liikenne sekaisin
Johtuiko tämä vaihdevika Länsimetrosta, Siemensistä tai mistä?
Kun tavara vanhenee, niin vikaherkkyys lisääntyy. Ei sen kummempaa. Tuhannet metromatkustajat eivät olleet kuitenkaan vaarassa.
Rautatieratahallintokeskusvirastolaitoksenkin verkolla on varmasti vaihdevikoja joka päivä.
Häiriöitä on bussiliikenteessä, raitioliikenteessä, vesiliikenteessä, lentoliikenteessä jne.
Tuo lista häiriöistä ei näytä kovinkaan pahalta.
Pitää näköjään vain todistella metroliikenteen huonoutta.
 
Vs: Länsimetro

Johtuiko tämä vaihdevika Länsimetrosta, Siemensistä tai mistä?
Kun tavara vanhenee, niin vikaherkkyys lisääntyy. Ei sen kummempaa. Tuhannet metromatkustajat eivät olleet kuitenkaan vaarassa.
Rautatieratahallintokeskusvirastolaitoksenkin verkolla on varmasti vaihdevikoja joka päivä.
Häiriöitä on bussiliikenteessä, raitioliikenteessä, vesiliikenteessä, lentoliikenteessä jne.
Tuo lista häiriöistä ei näytä kovinkaan pahalta.
Pitää näköjään vain todistella metroliikenteen huonoutta.

Niin pitää vissiin :D

Vaikka en niin hirveän usein matkusta metrolla niin vain kerran Helsingin metron 30 vuotisen historian aikana olen odottanut metroa joka on yli 10 minuuttia myöhässä.

Keskimäärin joka viikko syttyy Suomessa yksi kaupallisessa liikenteessä kulkeva bussi palamaan ja useita ajaa ojaan tai törmää johonkin muuhun niin että matkanteko katkeaa siihen. Toivottavasti ei Kampin terminaalissa nähdä bussipaloa ennen länsimetron valmistumista ja terminaalin sulkemista.

Nimim. Yksi joka matkusti viime viikolla yhdellä junalla joka myöhästyi 3 tuntia 20 minuutia.

t. Rainer
 
Vs: Länsimetro

Häiriöitä on bussiliikenteessä, raitioliikenteessä, vesiliikenteessä, lentoliikenteessä jne.
Tuo lista häiriöistä ei näytä kovinkaan pahalta.
Pitää näköjään vain todistella metroliikenteen huonoutta.
Kysymyshän on siitä, että metrosta esitetään kulissia samaan tapaan kuin Neuvostoliiton lentoliikenteestä: ei ole onnettomuuksia ja häiriöitä, kun niistä ei julkisuuteen kerrota. Kaiken muun liikenteen häiriö- ja onnettomuustilastot ovat julkisia, lakikin sitä vaatii. Mutta itse itseään valvovaa metroa ei koske mikään laki eikä julkisuus. Ei sitten pidä valittaa, jos käsitys metron häiriöistä jää lehtijuttujen ja arvailun varaan.

Antero
 
Vs: Länsimetro

Johtuiko tämä vaihdevika Länsimetrosta, Siemensistä tai mistä?
Kun tavara vanhenee, niin vikaherkkyys lisääntyy. Ei sen kummempaa.

Olen kyllä samaa mieltä ettei yksittäisen vaihteen vikaantumista voi laittaa automatisoinnin syyksi, jos vaihde vikaantuu kesken päivän sellaisessa paikassa ettei sen korjaaminen ole mahdollista liikennöinnin aikana, niin sitten pitää odottaa kunnes liikennöinti lakkaa, eli korjaus suoritetaan yöllä. Tällaisiin tilanteisiin tuskin vaikuttaa se, ajetaanko manuaalilla vai automaatilla! Tosin tällaisen vikakohdan ohittaminen tuntuisi kyllä jotenkin turvallisemmalta kun kuljettaja on ohjaamossa, tämä on kuitenkin täysin tunneperäinen juttu koska luotan kuljettajan havainnointi -ja reagointikykyyn enemmän kuin tietokoneeseen. Ja nyt tarkoitin vian aikaista ohiajoa, itse vaihteen rikkoutuminenhan havaitaan jo nyt turvalaitteilla.

Ps.Mikä nyt sitten oli totuus tuosta vian kestosta? HSL:n poikkeusinfossa kerrottiin vielä ennen iltaseitsemää, että epäsäännölliset vuorovälit kestävät liikenteen loppuun asti. Näin tieto oli päivitetty illalla myös metron nettiuutiseen, kuitenkaan tuota poikkeusinfoa ei löytynyt enää HSL:n sivuilta klo 22.30 aikaan? Oli muuten hävinnyt myös aiemmista poikkeustiedotteista! Oliko vika sitten jossain vaiheessa iltaa korjaantunut/korjattu? Metron kuvissa laiturinäytötkin ovat näyttäneet TAAS mitä sattuu, toisessa kuvassa on 38 ja 40min odotusajat, toisessa kuvassa on yli tunnin vuoroväli! Eikö näitä tauluja nyt saataisi toimimaan kunnolla, varsinkin poikkeustilanteissa näyttöjen pitäisi ehdottomasti toimia. Jos tarkkoja minuutteja on mahdotonta antaa, niin laitettaisiin sitten näytölle teksti "epäsäännölliset vuorovälit, syy:tekninen vika radassa" tai jotain tuontapaista. Aika sekavaa tiedotusta kaikenkaikkiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Nürnberg ei jatka metron automatisointia.

Huomasin saman uutisen myös Blickpunkt Strassenbahnissa. Huomioiden, että Siemensin pääkonttori on Baijerissa, jossa Nürnbergkin sijaitsee, ja suurehkot tuotantolaitokset aivan Nürnbergin liepeillä, voi kaupunkia pitää Siemensin omimpana kotikenttänä. On erittäin leimallista, ettei Siemens onnistu automatisointiprojektissaan edes siellä. Metron tieltä raitioteitä vielä uudella vuosituhannella lakkauttanella Nürnbergillä onkin nyt aiheellinen hetki tarkastella aiempia linjauksia kriittisesti ja pohtia, minkätyyppiseen joukkoliikenteeseen rahoitusta todella kannattaa ohjata.
 
Vs: Länsimetro

Toivottavasti ei Kampin terminaalissa nähdä bussipaloa ennen länsimetron valmistumista ja terminaalin sulkemista.
Kyllä Kampin Espoon terminaalissa bussipalo on jo sattunut.
Ei terminaalia olla sulkemassa länsimetron valmistumisen jälkeen.
 
Vs: Länsimetro

Illallakin ainakin Myllypuron asemalla varoitettiin "epätasaisista vuoroväleistä" vaihdevian vuoksi: "Arvioitu kesto: 23:25 saakka."
Oliko tämä nyt samanlainen ”vika” kuin edellinenkin kerta, kun vaihde”vika” jumitti liikenteen? Eli sähköhäiriö vaihteessa, jota ei normaaliliikenteessä käytetä ja joka siten voidaan kuitata vaarattomaksi, kun ensimmäinen kuljettaja on todennut vaihteen olevan oikeassa asennossa ja lukittuneena. Mutta tämä kuljettajattoman ajon systeemi ei anna ohituslupaa ja ”vika” pitää yrittää korjata liikenne keskeyttämällä, kun sitä ei voi ohittaa ja hoitaa korjausta yöllä.

Antero
 
Vs: Länsimetro

Oliko tämä nyt samanlainen ”vika” kuin edellinenkin kerta, kun vaihde”vika” jumitti liikenteen? Eli sähköhäiriö vaihteessa, jota ei normaaliliikenteessä käytetä ja joka siten voidaan kuitata vaarattomaksi, kun ensimmäinen kuljettaja on todennut vaihteen olevan oikeassa asennossa ja lukittuneena. Mutta tämä kuljettajattoman ajon systeemi ei anna ohituslupaa ja ”vika” pitää yrittää korjata liikenne keskeyttämällä, kun sitä ei voi ohittaa ja hoitaa korjausta yöllä.

Metron systeemeistä en tarkkaan tiedä, mutta otetaan vertailukohta vielä raskaammalta tieltä. Rautateillä mikäli vaihde ei ole valvonnassa (eli sen asento tai lukitusten status ei ole liikenteenohjauksella tiedossa), sen saa ylittää maksimissaan 5 km/h nopeudella - ja sitäkin tulee välttää. Kuljettaja ei vaihteen lukitusta silmin näe millään, ne "lukitukset" ovat piilossa siellä vaihdekoneiston sisällä, sekä erillisien asentotunnistimien suojakoteloiden sisällä.
 
Vs: Metrohavaintoja 2013

http://www.hs.fi/paivanlehti/#01032...paikkansa+väännöstä+huolimatta/a1362031620661

Laitetaanpa tänne talteen.

Pipsa Palttala HS 1.3.2013
Metrojohtaja pitää paikkansa väännöstä huolimatta

Taustalla jäytää metron automatisointiprojektin takkuaminen.
Helsingin liikennelaitoksen johtokunta tyrmäsi torstaina yksimielisesti ehdotuksen metro- ja raitiotieliikenteen johtajamuutoksista.
Helsingin liikennelaitoksen (HKL) toimitusjohtaja Matti Lahdenranta oli valmistellut muutosta, jossa metro- ja raitiovaunuliikenne yhdistettäisiin samaksi yksiköksi.
Muutoksen yhtenä tavoitteena olivat johtajavaihdokset: jättiyksikön puikkoihin soviteltiin nykyistä raitioliikennejohtajaa Pekka Sirviötä. Samalla nykyinen metroliikennejohtaja Tapio Hölttä olisi siirretty syrjään.
"Minä sain johtokunnalta pakit", Lahdenranta sanoi kummissaan HS:lle johtokunnan päätöksen jälkeen torstai-iltana.
Johtokunnan puheenjohtajan Otso Kivekkään (vihr) mukaan mahdollinen uudistus pitää pohtia perusteellisesti ja siinä pitää kuulla kaikkia osapuolia.
Raitiovaunu- ja metroyksikön yhdistämisellä Lahdenranta halusi "jäntevöittää" toimintaa ja parantaa metroyksikön johtamisjärjestelmää. Huoltoon ja varikoihin haettiin tehokkuutta.
HS:n tietojen mukaan Lahdenrannan ehdottamien uudistusten taustalla oli huonosti etenevä metron automatisointi.
Tapio Hölttä ihmettelee, miksi yksiköt olisi pitänyt yhdistää näin nopeasti. Asia esiteltiin päättäjille torstaina, ja uuteen organisaatioon oli määrä siirtyä huhtikuussa.
Höltän mielestä menettelytapa olisi ollut huono.
Metroliikenteestä vuodesta 2001 vastannut Hölttä ei näe HKL:n organisaatiossa ongelmaa, joka pitäisi korjata. "Automaattimetron toteuttamisessa on ongelma ja se alkaa S:llä", hän lataa tarkoittaen saksalaista Siemensiä, joka toimittaa automaattijärjestelmän.
Metron automatisoinnin viimeisin myöhästyminen johtuu siitä, että automatisoitavien vanhojen junien turvatarkastuksiin menee aiottua kauemmin. Siemensin mukaan länsimetron aloittaminen ei vaarannu.
HKL ja Siemens riitelevät siitä, mitä sopimukseen kuuluu ja mitä ei. Siemens on haastanut HKL:n oikeuteen maksueristä.
"Siemensille pitäisi sanoa jämäkämmin, ettei näin voi menetellä. Sitten minulle sanotaan, että jarrutan projektia, vaikka olen vain halunnut jämäkkyyttä", Hölttä kommentoi.
HKL:n toimitusjohtaja Lahdenranta ja Hölttä ovat olleet erimielisiä monista automatisoinnin yksityiskohdista.
HKL:n johtokunnan jäsen Ari Lehtinen (sd) epäilee, että erimielisyydet painoivat Lahdenrannan havittelemassa uudistuksessa.
"Minun tulkintani on, että tällä ei ollut muuta tarkoitusta kuin nykyisen metroliikennejohtajan syrjäyttäminen."
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tekniikka&Talous 8/2013
Pieni alkoi kiinnostaa Fennovoimaa s. 4

Pienemmän ydinvoimalan hinta laskee useaa reittiä.

Helsingin metron sisarprojekti loppuu Nürnbergissä s. 5

Automatisointi todettiin kannattamattomaksi.



Helsingin metron sisarprojekti loppuu Nürnbergissä
Saksalainen Nürnbergin kaupunki lopettaa U1-metron automatisointiprojektinsa.

Nürnbergin johtopäätös on sikäli mielenkiintoinen, että kaupunki on tullut metron automatisoinnissa vastakkaiseen johtopäätöksen kuin Helsinki.

Nürnbergin päätös on yllätys, sillä kaupunki hankkii linjalle uudet junat. Tästä huolimatta se pitää automatisointia liian suurena riskinä.

Helsingin metro on maailman ainoa, jossa vanhat junat muutetaan kuljettajattomiksi. Tätä pidetään yleisesti projektin riskikohtana.

Vanhan metrolinjan automatisoinnin hyöty-kustannussuhteeksi on Nürnbergissä nyt laskettu alle yksi eli hanke on todettu yhteiskuntataloudellisesti kannattamattomaksi.

Uudet laskelmat osoittavat, että tiheämpi junaliikenne ei sittenkään houkuttele riittävästi uusia matkustajia automatisointikulujen peittämiseksi.

Päätös on takaisku Siemensille, joka on aiemmin automatisoinut Nürnbergin linjat U2 ja U3.

Lue lisää tämän päivän Tekniikka&Taloudesta.

Aiemmin verkkopalvelussa
Destia rakentaa länsimetron tunnelin Lauttasaaresta Keilaniemeen 27.2.2013 »
HKL tilasi 20 uutta metrojunaa Espanjasta 6.2.2013 »
Mieli muuttuu - Yle: Sipoo haluaa 100 000 asukasta lisää ja metron 31.1.2013 »
 
Muuttaako Nürnbergin päätös Helsingin metron automatisoinnin Siemensin "ykköskohteeksi"? ;)
 
Takaisin
Ylös