Automaattinen metro

Älä Mikle anna periksi, kun kerran tiedät olevasi kuitenkin oikeassa. Pehmeä vesipisarakin voittaa kovan kallion, kun saa vain tarpeeksi vaikuttaa.

Oikeassa olet, mutta pelkään vääntämiseen menevän lähes yhtä paljon aikaa kuin mainitulla vesipisaralla:smile:

Eipä silti; seuraan itsekin mielelläni automaatiotekniikan kehittymistä. Noista siihen liittyvistä realiteeteistä on kiva keskustella jatkossakin ja jos tarve on, niin vaikka jossain muussa ketjussa. Mutta yksisilmäinen teknologiausko ei vie asiassa kovin pitkälle.

---------- Viesti lisätty kello 19:58 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 19:41 ----------

Vaan entäpä, jos suhteutetaan tuo kuljettujen matkojen määriin? Olisi vähän reilumpaa. ;)

Mitenhän muuten ratikoiden ja jalankulkijoiden väliset onnettomuusluvut verrattuna vaikka Helsingin sisäisten linjojen bussien ja jalankulkijoiden yhteenottoihin? Suhteutettuna tietysti vaikkapa noiden kulkuneuvojen määrään.
Jos siitä on ollut jo juttua, niiin sitten mulla meni asia kokonaan ohi.

Oma tuntumani on, että ratikoiden ollessa osallisina onnettomuudessa uutiskynnys useimmiten ylittyy.

Jokatapauksessa ratikoiden vertaaminen metroon tässä asiassa, kuten alunperin tehtiin, on aika epäreilua.
 
Viimeksi muokattu:
Jokatapauksessa ratikoiden vertaaminen metroon tässä asiassa, kuten alunperin tehtiin, on aika epäreilua.

Kyllähän se on vähän epäreilu vertailu. Toisaalta tuntuu, että metron kohdalla turvallisuusvaatimukset ovat menneet yli. Metron onnettomuudet pitäisi nollata hinnalla millä hyvänsä, samalla kun ratikoiden ja bussien onnettomuusalttius on merkittävästi korkeampi silloin kun itsemurhat putsataan pois metron ja junien onnettomuustilastoista.
 
Toisaalta tuntuu, että metron kohdalla turvallisuusvaatimukset ovat menneet yli. Metron onnettomuudet pitäisi nollata hinnalla millä hyvänsä, samalla kun ratikoiden ja bussien onnettomuusalttius on merkittävästi korkeampi

Ainakin jossain määrin samaa mieltä. Metrossa toisaalta riskinä on tietyissä onnettomuusskenaarioissa ison mittakaavan katastrofi. Vaikka todennäköisyys olisi pieni, suuronnettomuuden riski on minimoitava. Varsinkin, kun kyydissä oleva matkustaja ei voi omalla toiminnallaan kovin paljoa vaikuttaa. Ratikan alle kävelevillä on kuitenkin kylmästi sanottuna aika usein omaakin syytä mukana. Laituriovia tämä ei tietenkään perustele. Niiden perustelu voinee olla sosiaalinen. Ei ole hyväksyttävää, että automaattinen metro ajaa kylmästi yli radalle pudonneesta, vaikka harvoin sinne vahingossa joudutaan. Kuljettajan näköhavainto siis korvataan ovilla. Riskinä voinee myös olla jonkin suurempi este raiteilla, mutta niitä voi raiteille joutua muualtakin kuin asemilta. Vaihtoehtoinen perustelu voi olla ihan luotettavuus. Radalle päätyy jo nyt yhtä jos toista pienempää roskaa, joka voisi pysäyttää herkän automaatin. Laituriovilla pidetään roskat poissa. Tietoa minulla ei siis varsinaisesti ole.

Pisaran suunnittelun yhteydessä tuli muuten noottia sveitsiläiseltä tunneliasiantuntijalta. Meillä keskitytään kuulemma kovin paljon onnettomuuden pelastustoimintaan lähinnä pelastuslaitoksen vaatimuksesta. Oikea prioriteettijärjestys normien mukaan on onnettomuuksien välttäminen, seurausten lievittäminen, matkustajien omatoiminen pelastautuminen ja vasta viimeisenä pelastaminen.
 
Petteri ja late on sikäli mun mielestä oikeilla jäljillä, että onnettomuuden sattuessa sinne kuollaan kuitenkin. Ei siis ehkä ole järkevää polttaa kamalasti rahaa ja resursseja pyörätuolien ohittelumahdollisuuksiin tunnelin kävelysillakkeella. Miettikääpä: juna syttyy tuleen, kahdessa minuutissa pitäisi päästä pois. Miten se onnistuu pimeässä, savuisessa tunnelissa, kun se ei onnistu edes normaalioloissa valaistulla asemalla hyvällä näkyvyydellä ja vailla paniikkia?

Sen sijaan pitäisi tietysti kohdentaa resursseja siihen, ettei onnettomuuksia satu. Ehkä näin tehdäänkin, ainakin onnettomuuksilta on vältytty. Mitä nyt vähän vesijohdot puhkeilee.

Kuinkahan paljon metrojunien alle hypitään vuositasolla? Mikään varsinainen tilastoitava onnettomuushan tuollainen ei ole, vaikka varmaan sellaiseksi tilastoidaankin.
 
Pisaran suunnittelun yhteydessä tuli muuten noottia sveitsiläiseltä tunneliasiantuntijalta. Meillä keskitytään kuulemma kovin paljon onnettomuuden pelastustoimintaan lähinnä pelastuslaitoksen vaatimuksesta. Oikea prioriteettijärjestys normien mukaan on onnettomuuksien välttäminen, seurausten lievittäminen, matkustajien omatoiminen pelastautuminen ja vasta viimeisenä pelastaminen.
Sveitsiläisten järjestys on minusta oikea, mutta pelastustoimella ei ole mahdollisuuksia puuttua tekniseen suunnitteluun ja riskien välttämiseen suunniteluvaiheessa. Pelastustoimen lähtökohta on, että jos jokin asia voi mennä vikaan, se myös joskus menee vikaan, ja pelastustoimi voi pohtia ainoastaan sitä, mitä silloin tehdään.

Sveitsiläiset eivät ehkä tunne meidän ”erityisolosuhteitamme”, eli ilmeistä piittaamattomuutta turvallisuuskysymyksistä. Espoon metro suunniteltiin 1970-luvun periaatteilla ja kun pelastuslaitos lausunnossaan edellytti jo pitkään voimassa olleiden määräysten noudattamista, Espoon vastuullinen toimialajohtaja ryhtyy moittimaan pelastustointa turhasta kustannusten korottamisesta. Jos tällainen ei ole piittamatonta asennetta, onko se sitten metron suunnittelijoiden ja johdon ammattitaidottomuutta?

Sama kuvio on toistunut myös automaattimetron kanssa. Sitäkin oltiin tekemässä 1970-luvun periaatteilla vielä 2000-luvulla, eli ei tarvita mitään muuta kuin kuljettajat pois ja annetaan junien mennä. Juuri siten kuin kuljettajaton metro olisi toiminut, jos valtuusto olisi sen sallinut 1980-luvulla. Olen itse huomauttanut jo alkuvaiheessa, että tarvitaan mm. laituriovet, ja siihen vastattiin, ettei tarvita. Johdonmukaisesti on oltu sillä kannalla, ettei kuljettajien poistamisen vuoksi tarvitse puuttua 40 vuotta vanhoihin turvajärjestelyihin. Esimerkiksi Kulosaaren itäistä hätäpoistumistietä ei oltu suunniteltu lainkaan ja tiettävästi on paheksuttu sitä, että pelastuslaitos sellaisen vaati.

Tällä hetkellä suurin tuleva riidanaihe ”tarpeettomista” turvallisuusjärjestelyistä lienee Ruoholahti–Sörnäinen tunneliosuuden muuttaminen vastaamaan kuljettajatonta ajoa ja matkustajien omatoimista evakuoitumista. Espoossa edellytettyjä jatkuvaa laituria ja riittävän tiheitä ja palokaasuilta erotettuja hätäpoistumisteitä pidetään tarpeettomina, näin olen kuullut.

Itämetron pakkokäyttäjänä toivon, että pelastuslaitos ei anna lupaa kuljettajattomaan ajoon ennen kuin vanha tunneli on päivitetty. Ammatillisen näkemyksen lisäksi ajattelen asiaa henkilökohtaiselta kannalta: En halua että perheenjäseneni tai itse olen siinä junassa jonka kanssa tapahtuu se mikä voi tapahtua, ja sitten sähläämme siellä sepelissä pyrkiessämme tukehtumaan savukaasuihin kierreportaissa. Minun ei tarvitse samaistua kehenkään, vaan kyse on omasta kohtalostani. Kuten varmaan turvajärjestelyjä väheksyvällä tomialajohtajallakin, joka ajelee omalla virka-autollaan.

Sveitsiläisellä logiikalla ensisijainen joukkoliikenteen suunnitteluperiaate on välttä riskejä, joka tarkoittaa, että vältetään tunneleita. Seurausten lievittämistä on se, että siellä tunnelissa on paikalla edes yksi henkilö, joka ongelmatilanteessa osaa ja pystyy tekemään jotain ongelman havaittuaan, jotta vahinko ei pääse kasvamaan. Kodeissa se on palohälytin ja alkusammutuspeite, ei tehokas palokunta. Metrossa se on kuljettaja, jonka työ on valvoa jatkuvasti, että kaikki on kunnossa. Nekin asiat, joihin ei ole anturia ja tietoliikenneyhteyttä. Kuljettaja ei ole jokaisessa vaunussa, mutta hän pystyy kuitenkin käyttämään esim. ovia koko junassa niin kauan kun junassa vielä on toimintaa. Ja juuri omatoimista pelastautumista varten on oltava se jatkuva laituri ja hätätilat lähellä. Ja hätätilat ilman puhallinta, joka imee hätätilaan savukaasut. Ja sitten viimeisenä tulee pelastuslaitos, kuten sveitsiläiset sanovat.

Kysyn, mitä edellä olevista periaatteista meillä metrorakentamisessa on haluttu noudattaa?

Antero
 
Ainakin jossain määrin samaa mieltä. Metrossa toisaalta riskinä on tietyissä onnettomuusskenaarioissa ison mittakaavan katastrofi. Vaikka todennäköisyys olisi pieni, suuronnettomuuden riski on minimoitava. Varsinkin, kun kyydissä oleva matkustaja ei voi omalla toiminnallaan kovin paljoa vaikuttaa. Ratikan alle kävelevillä on kuitenkin kylmästi sanottuna aika usein omaakin syytä mukana. Laituriovia tämä ei tietenkään perustele. Niiden perustelu voinee olla sosiaalinen. Ei ole hyväksyttävää, että automaattinen metro ajaa kylmästi yli radalle pudonneesta, vaikka harvoin sinne vahingossa joudutaan. Kuljettajan näköhavainto siis korvataan ovilla. Riskinä voinee myös olla jonkin suurempi este raiteilla, mutta niitä voi raiteille joutua muualtakin kuin asemilta. Vaihtoehtoinen perustelu voi olla ihan luotettavuus. Radalle päätyy jo nyt yhtä jos toista pienempää roskaa, joka voisi pysäyttää herkän automaatin. Laituriovilla pidetään roskat poissa. Tietoa minulla ei siis varsinaisesti ole.

Osaaako kukaan kertoa miten Kööpenhaminan metrossa on hanskattu kun siellähän laituriovia on vain tunneliaseilla, maanpäällisilllä niitä ei ole. Olisiko Kööpenhaminan ratkaisu kentoes toiminut parmmin Helsingin lumisissa olosuhteissa?

Joka tapauksessa on niin että Helsingin seudun lähijuna-asemien ohi ajaa päivittäin kaukojunia ja nopeita lähijunia jotka eivät pysähdy joka asemalla ja niiden vauhti on vähintään 120 km/h. Jos joku oleskelee raiteella juuri ennen kuin sellainen juna ohittaa, eikä ehdi hypätä pois, niin hän jää alle. Ja näitä tällaisia asemia on kymmeniä. Eli laituriovet metron jokaisella asemalla vaikuttaa liioittelulta, riittäisi että on tunneliasemilla. Vastaavasti se että raitiotie- tai bussipysäkille voidaan ajaa ambulanssi helpommin kuin metroon ei riitä perusteluksi miksi raitiotie ja bussipysäkeillä ja ylipäänsä sellaisissa paikoissa joissa ylitetään katuja, ei tarvitse olla sellaisia ratkaisuja estämässä matkustajia jäämästä alle kuin metrossa.

t. Rainer
 
Osaaako kukaan kertoa miten Kööpenhaminan metrossa on hanskattu kun siellähän laituriovia on vain tunneliaseilla, maanpäällisilllä niitä ei ole. Olisiko Kööpenhaminan ratkaisu kentoes toiminut parmmin Helsingin lumisissa olosuhteissa?
Köpiksessä maanpäällinen rata on ilmarataa. Sinne ei pääse kuin linnut. Roskatkin tuuli pyörittää alla katutasolla.

Köpiksen metron junat ovat lyhyitä, raitiovaunun mittaisia. Asemalle tulevan junan nopeus sen kohdatessa laiturin on alhainen, ratkaisevasti alaisempi kuin meillä metrojunilla. Ilmaradan asemalla oleva ihminen myös voi nähdä junan jo kauan ennen kuin se tulee laiturille. Laitureita valvotaan kameroin. Jos joku joutuu radalle, junat epäilemättä pysäytetään.

Siis ei toimi meillä, kun rata kulkee maanpinnalla tai välillä kanjonissa, junat ovat pitkiä ja nopeus laiturialueella suuri.

Joka tapauksessa on niin että Helsingin seudun lähijuna-asemien ohi ajaa päivittäin kaukojunia ja nopeita lähijunia jotka eivät pysähdy joka asemalla ja niiden vauhti on vähintään 120 km/h. Jos joku oleskelee raiteella juuri ennen kuin sellainen juna ohittaa, eikä ehdi hypätä pois, niin hän jää alle. Ja näitä tällaisia asemia on kymmeniä.
Rautatie- ja metroasemilla kuin myös ratikkapysäkeillä ja metroasemilla on se olennainen ero, että raiteille joutunut henkilö pääsee sieltä omin avuin pois ja kohtalaisen nopeasti. Siitä yksinkertaisesta syystä, että laituri on niin matala, että raiteelta voi astua (ratikka) tai kiivetä käsien avulla (juna) laiturille.

Raiteelle vahingossa joutuminen on senkin kannalta vähemmän vaarallista, että tahaton tippuminen 35 tai 55 sentistä on eri asia kuin metristä. Metron laiturilta putoava henkilö voi loukata itsensä niin, ettei pysty omatoimisesti liikkumaan lainkaan.

Hätätilanteessa siis tilanteen selvittämisen mahdollisuudet ovat aivan toiset kuin metron metrin laiturikorkeudella.

Eli laituriovet metron jokaisella asemalla vaikuttaa liioittelulta, riittäisi että on tunneliasemilla.
En todellakaan pidä liiotteluna, kun metrojunissa ei enää ole kuljettajia silmineen.

Antero
 
Riskinä voinee myös olla jonkin suurempi este raiteilla, mutta niitä voi raiteille joutua muualtakin kuin asemilta. Vaihtoehtoinen perustelu voi olla ihan luotettavuus. Radalle päätyy jo nyt yhtä jos toista pienempää roskaa, joka voisi pysäyttää herkän automaatin. Laituriovilla pidetään roskat poissa. Tietoa minulla ei siis varsinaisesti ole.

Tuota olen itsekin pohtinut, jos joku älykääpiö saa päähänsä heittää raiteille vaikka joltain sillalta jonkin suuren esineen niin pystyykö automaattimetro reagoimaan tähän? Radoille pitäisi asentaa aikamoinen määrä tunnistimia jotta pystyttäisiin täysin eliminoimaan tällainen mahdollisuus! Omasta mielestäni automaatti ei millään kykene korvaamaan kuljettajan kaikkia aisteja ja itse ainakin olen luottavaisempi sellaisessa metrossa jota tiedän kuljettajan hallitsevan. Laituriovet ovat myös alttiina pakkaselle ja lumelle, säänvaihtelut saattavat olla hyvinkin radikaaleja kuten nytkin lämpötila vaihtelee nopeasti +1 ja jopa -20 välillä, jos ovet jollakin asemalla vikaantuvat niin seuraa suuria ongelmia kun junaan ei pääsekään, olen myös aivan varma että tämä hyväkäytöksinen nuorisomme tulee aiheuttamaan ongelmia pidättelemällä laituriovien sulkeutumista jotta kaverit ehtivät kyytiin, näinhän tapahtuu jo nykyäänkin!
 
En todellakaan pidä liiotteluna, kun metrojunissa ei enää ole kuljettajia silmineen.

Se ohjaako metrojunaa tai tavallista junaa ihminen tai automaatti ei merkittävästi muuta tilannetta. Jos juna ei ehdi pysähtyä ihmisesta tulee jauhelihaa ihan samalla lailla sekä kuljettajallisessa että automaattisessa metrossa. Käytännössä vielä kuljettajan käytännön havaintokyky on huonompi kuin hyvin toteutetun teknisen järjestelmän. Kuljettajahan näkee vain eteensä, ei esimerkiksi mutkan taa. Ja kuljettajan reaktioaikakin on merkittävästi pitempi.

Minusta laituriovivaatimuksissa on enemmän kyse kulttuurillisista muutoksista turvallisuusajattelussa kuin kuljettaja- tai automaattiajosta.
 
Tuota olen itsekin pohtinut, jos joku älykääpiö saa päähänsä heittää raiteille vaikka joltain sillalta jonkin suuren esineen niin pystyykö automaattimetro reagoimaan tähän? Radoille pitäisi asentaa aikamoinen määrä tunnistimia jotta pystyttäisiin täysin eliminoimaan tällainen mahdollisuus!

Mun ymmärtääkseni pystyy.

Mutta sitä en tiedä, miten hyvin automatiikka osaa erottaa "isot" ja "pienet" ylimääräiset esineet. Jos metrojunan kuljettaja näkee kiskoilla ostoskärryt tai pakettiauton, hän tekee päätöksen jarrutuksesta ja toivottavasti ehtii pysäyttää junan. Jos taasen kiskoilla on kuollut lokki, kuljettaja ei tee mitään. Uskoisin, että tuo on automatiikalle suurin haaste – jos jokaisen kiskon päällä makaavan ruohonkorren ja muovipussin takia pysäytetään liikenne, niin hitaaksi käy matkustaminen.
 
Köpiksessä maanpäällinen rata on ilmarataa. Sinne ei pääse kuin linnut. Roskatkin tuuli pyörittää alla katutasolla.

Köpiksen metron junat ovat lyhyitä, raitiovaunun mittaisia. Asemalle tulevan junan nopeus sen kohdatessa laiturin on alhainen, ratkaisevasti alaisempi kuin meillä metrojunilla. Ilmaradan asemalla oleva ihminen myös voi nähdä junan jo kauan ennen kuin se tulee laiturille. Laitureita valvotaan kameroin. Jos joku joutuu radalle, junat epäilemättä pysäytetään.

Siis ei toimi meillä, kun rata kulkee maanpinnalla tai välillä kanjonissa, junat ovat pitkiä ja nopeus laiturialueella suuri.
Helsingin metrojunien pituuttahan lyhennetään automaattiajoon siirryttäessä enkä usko että nopeuksissa on niin suurta eroa Köpiksen ja Helsingin välillä.

Ilmarata-tyyppisiä asemia joista on hyvä näkyvyys radan suuntaan ja joilta laituriovet olisi voitu meillä jättää pois ovat ainakin Kalasatama, Kulosaari, Siilitie, sekä Mellunmäki ja Vuosaari niin kauan kuin ne toimivat pääteasmina pelkästään. Rastilasta en tiedä kun en muista millainen se on. Länsimetron asemista olisi ilmaratatyyppiseksi voitu tehdä ainakin Koivusaari ja Keilaniemi, mahdoliisesti Niittykumpukin, ja Matinkylän länsipuolen asemista varmaan usea. Mutta alkupätkän kohdalla liian myöhäistä vissiin tehdä mitään enää. Ja tietysti Östersundomin suunnan asemista varmaan jokainen!

Rautatie- ja metroasemilla kuin myös ratikkapysäkeillä ja metroasemilla on se olennainen ero, että raiteille joutunut henkilö pääsee sieltä omin avuin pois ja kohtalaisen nopeasti. Siitä yksinkertaisesta syystä, että laituri on niin matala, että raiteelta voi astua (ratikka) tai kiivetä käsien avulla (juna) laiturille.
Rautateiden 55 cm laiturit ovat varsin korkeita nekin ja jos lapsi tippuu radalle se edellyttää että aikuinen käy hakemassa hänet pois, jos ehtii. Jos kovin juopunut tai liikuntarajoitteinen aikuinen tippuu niin mahdollisuudet selvitä jos pikajuna lähestyy, ovat käytännössä nolla.

Metrossa on hätäpysäytyskahva, ja jos joku tippuu radalle saa metroliikenteen sillä raiteella pysäytettyä. En tiedä tiedostavatko metromatkustajat yleensä tästä mahdollisuudesta, mutta jos ja kun automaattimetro otetaan käyttöön, ja jos joillakin asemila olisi jätetty laituriovet pois niin kuvittelisin että aika hyvät mahdollisuudet selvitä ovat, jos joku valpas kanssamatkustaja vetää hätäpysäytyskahvasta, jollaisia siis rautateillä ei ole lainkaan.

t. Rainer
 
Petteri ja late on sikäli mun mielestä oikeilla jäljillä, että onnettomuuden sattuessa sinne kuollaan kuitenkin. Ei siis ehkä ole järkevää polttaa kamalasti rahaa ja resursseja pyörätuolien ohittelumahdollisuuksiin tunnelin kävelysillakkeella. Miettikääpä: juna syttyy tuleen, kahdessa minuutissa pitäisi päästä pois. Miten se onnistuu pimeässä, savuisessa tunnelissa, kun se ei onnistu edes normaalioloissa valaistulla asemalla hyvällä näkyvyydellä ja vailla paniikkia?

Metrojunien ylivoimaisesti suurin suuronnettomuusriski on terrori-isku. Joko myrkkykaasulla tai räjähteillä. Metrotunnelissa pitäisi olla niin vähän palavaa materiaalia, että vain terroristin tilaan tuoma materiaali voi palaa. Mutta kuinka paljon terrori-iskuihin kannattaa varautua?

Vaikka Madridin ja Intian pommi-iskujen perusteella vaikuttaa, että maanpäällä tulee lähes samanlaista jälkeä kuin tunnelissakin.

Toki junien törmäys on myös riski.

---------- Viesti lisätty kello 12:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 12:23 ----------

Terrori-iskuista vielä, vaikuttaa, että terrori-iskujen estämiseen ollaan valmiita käyttämään tolkuttomia määriä resursseja. Iskuissa 11/9 kuoli 3000 henkeä. Ja kuinka paljon sen jälkeen on terrorismin vastaiseen sotaan käytetty resursseja. USA:n tieliikenteessä kuolee saman verran porukkaa joka kuukausi.

Jos Helsingin metrossa tapahtuu vaikka kerran kolmeen sataan vuoteen terrori-isku, jossa kuolee sata ihmistä, kuinka paljon resursseja tuollaisen erittäin vaikeasti ehkäistävän uhan estämiseen ja seurausten lievittämiseen kannattaa uhata resursseja?
 
Metrojunien ylivoimaisesti suurin suuronnettomuusriski on terrori-isku. Joko myrkkykaasulla tai räjähteillä. Metrotunnelissa pitäisi olla niin vähän palavaa materiaalia, että vain terroristin tilaan tuoma materiaali voi palaa. Mutta kuinka paljon terrori-iskuihin kannattaa varautua?

Vaikka Madridin ja Intian pommi-iskujen perusteella vaikuttaa, että maanpäällä tulee lähes samanlaista jälkeä kuin tunnelissakin.
Metroihin kohdistetuissa pommiräjäytyksissä kuolleet ovat olleet yleensä vain siinä vaunussa jossa pommi räjähtää. Näin ainakin Moskovassa ja Lontoonssa joissa sellaista on sattunut. Muissa vaunuissa on säilytty hengissä ja aika vähin vammoin. Sen verran vahvaa tekoa metrovaunut ovat.

Lontoossa räjäytettiin samaan aikaan metrojen kanssa myös yksi iso 2-kerroksinen linja-auto josta ei jäänyt käytännössä mitään jäljelle. Eli kaikissa jokkoliikennemuodoissa on vaaransa terrorismin osuessa kohdalle, metro ei ole vaaralliempi kuin muut.

t. Rainer
 
Espoossa edellytettyjä jatkuvaa laituria ja riittävän tiheitä ja palokaasuilta erotettuja hätäpoistumisteitä pidetään tarpeettomina, näin olen kuullut.

Jotenkin hassua, että tällä hetkellä ja Länsimetron jälkeenkin (Kehärataa mukaan laskematta, koska en tiedä sen turvallisuusjärjestelmistä) Savion rautatietunneli Vuosaaren satamaradalla on Suomen turvallisin raideliikennetunneli. Lähimmälle poistumistielle aina vain jokusen sata metriä, ja jokainen poistumistie on puhdas palokaasuista. Lisäksi tunnelissa operatiivisessa käytössään on kerrallaan yleensä vain yksi ihminen, joskus kaksi. Ja molemmilla henkilöillä on oltava henkilökohtainen pelastautumislaite (happilaite), sekä koulutus sen käyttöön.

---------- Viesti lisätty kello 13:58 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:56 ----------

Käytännössä vielä kuljettajan käytännön havaintokyky on huonompi kuin hyvin toteutetun teknisen järjestelmän.

Joko sinulla on tähän väitteeseen lähdeviitettä? Jos ei, niin ole hyvä ja lopeta jankkaaminen.
 
Rautateiden 55 cm laiturit ovat varsin korkeita nekin ja jos lapsi tippuu radalle se edellyttää että aikuinen käy hakemassa hänet pois, jos ehtii. Jos kovin juopunut tai liikuntarajoitteinen aikuinen tippuu niin mahdollisuudet selvitä jos pikajuna lähestyy, ovat käytännössä nolla.

Nyt riippuu tietenkin minkä ikäisitä lapsista puhutaan, mutta kyllä ainakin jokunen vuosi sitten Kannelmäen asemalla junaa odotellessani juuri ja juuri kouluikäiset lapset pungersivat itsensä oikein näppärästi kiskoilta laiturille kun juna meinasi tulla päälle. (Jotain suomalaisesta mentaliteetista kertoo, ettei kukaan asemalla ollut kieltänyt kiskoilla leikkiviä lapsia eikä myöskään auttanut heitä pois kiskoilta. Myös itseni mukaanlukien).

Metrojunien ylivoimaisesti suurin suuronnettomuusriski on terrori-isku.

Jankkaan nyt samaa kuin muutkin: onko sinulla esittää lähde tälle väitteelle? Se, että terrori-isku tekisi pahaa jälkeä jos sellainen Helsingin metroon tehtäisiin ei tee siitä suurinta onnettomuusriskiä. Määritelmällisesti suurin onnettomuusriski on se onnettomuus, joka kaikkein todennäköisimmin tapahtuu. Ja minun on hyvin vaikea uskoa, että kaikkein todennäköisin onnettomuus Helsingin metrossa on terrori-isku.
 
Takaisin
Ylös