Automaattinen metro

Tekniikka & Talous hekuttaa keskiaukeamansa supergraafissa automaattimetroa. Automaattiajoon siirrytään lehden mukaan 2014. Näinköhän. En oikein usko Kulosaaren ja Vuosaaren kokemusten perusteella, että kolmessa vuodessa on katettu ja suljettu loput avoasemat, kaikille asemille on rakennettu toimivat laituriovet ja tunnelit on varustettu evakuointilaitureilla sekä erillisillä poistumis- ja tuuletuskuiluilla.

Voi tietysti olla, että aivan kuten ensin väitettiin, ettei tarvita laituriovia ja sitten väitettiin, ettei niitä tarvitse suojata säältä niin väitetään, ettei tarvita tunneleiden ja hätäteiden remonttia. Eikä ehkä asemakaavamuutoksia uusien kuilujen maanpäällisten rakenteiden kanssa. Mutta tehtäväksi ne kaikki vielä tulevat, joten eiköhän kuljettajilla ole töitä vielä monta vuotta 2014:stä eteenpäin.

Antero
 
Pe 13.5 alkuiltapäivästä matkustin metrolla Mellunmäestä Itäkeskukseen. Kontulasta viimeiseen vaunuun tuli joukko koululaisia, joista yksi jäi oven väliin estämään ovien sulkeutumisen siksi aikaa kunnes vielä ylhäällä lippuhallissa olevat kaverit ehtivät kyytiin. Tämä tahallinen viivytys kesti varmaan minuutin verran. Myllypurossa osa tästä porukasta jäi pois, mutta jäi oven väliin puhumaan metroon jääville kavereilleen estäen jälleen ovien sulkeutumisen. Tällöin kuljettaja kuulutti suurinpiirtein näin: "voisiko henkilöt siellä viimeisessä vaunussa lopettaa sen pelleilyn jotta päästään jatkamaan matkaa."

Mietinpä vain sitä tilannetta, kun ei kuljettajaa enää ole kontrolloimassa tilannetta, niin kuinka paljon silloin viivytetään metron kulkua kun estetään sekä laituriovia että metron ovia sulkeutumasta siksi aikaa että ne kaverit ehtivät kyytiin. Automaattimetron myötä jokaisen aseman laiturialueella pitäisi olla vähintään yksi laiturivalvoja, joka pitäisi huolta ettei metron lähtöä tahallisesti viivytetä, mutta koska nykyään voi saada turpiinsa yhdestä väärästä sanasta niin tietysti laiturivalvoja tarvitsee avukseen vartijan joten jatkossa kaikilla asemilla tulisi olla oma vartija.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Automaattimetron myötä jokaisen aseman laiturialueella pitäisi olla vähintään yksi laiturivalvoja, joka pitäisi huolta ettei metron lähtöä tahallisesti viivytetä, mutta koska nykyään voi saada turpiinsa yhdestä väärästä sanasta niin tietysti laiturivalvoja tarvitsee avukseen vartijan joten jatkossa kaikilla asemilla tulisi olla oma vartija.

Miten muistan että jossain olisi puhuttu että jokaiseen junaan tulisi junavalvoja?
 
Mietinpä vain sitä tilannetta, kun ei kuljettajaa enää ole kontrolloimassa tilannetta, niin kuinka paljon silloin viivytetään metron kulkua kun estetään sekä laituriovia että metron ovia sulkeutumasta siksi aikaa että ne kaverit ehtivät kyytiin. Automaattimetron myötä jokaisen aseman laiturialueella pitäisi olla vähintään yksi laiturivalvoja, joka pitäisi huolta ettei metron lähtöä tahallisesti viivytetä, mutta koska nykyään voi saada turpiinsa yhdestä väärästä sanasta niin tietysti laiturivalvoja tarvitsee avukseen vartijan joten jatkossa kaikilla asemilla tulisi olla oma vartija.
Miten muistan että jossain olisi puhuttu että junat kulkisivat entistäkin tiheämmin? Ei luulisi olevan enää syytä hidastaa muiden matkustajien matkan kulkua, kun seuraavan metron saapumisen voisi laskea sekunneissa?

No, olettaen että häiriköinti jatkuu, mites olisi, että metron ovien väliin jäämisestä ropsahtaisi sakko? Vaikkei vartija aina ehtisi paikalle, automaattimetro ilmoittaisi valvonnalle viivästyksestä ovien kanssa sekunnissa, valvomosta katsottaisiin kameraan ja kamerasta katsotaan, mihin vaunuun epäilty astuu ja tuntomerkit - todistajina on kamera + matkustajat. Seuraavalle asemalle vartijalle(/metropoliisille?) tiedotus että hölkkää vaunuun 123 ja sakottaa tai/sekä taluttaa ulos sekä odotuttaa 10 minuuttia, niin että ei ehdi seuraavaankaan metroon. Ja opetus toimii, kun häirikkö laskee, että ei säästänyt mitään menemällä ovien väliin. Sakko voisi olla 10e, ellei 10 minuutin jäähy riitä.

Näin siis, jos huomataan, että jokaiseen junaan junavalvoja onkin rahanhukkaa ja jokaiselle asemalle yksi asemanvalvoja riittäisikin.
 
Näin siis, jos huomataan, että jokaiseen junaan junavalvoja onkin rahanhukkaa ja jokaiselle asemalle yksi asemanvalvoja riittäisikin.
Ei riitä!
Vartijat eivät voi sakottaa. Metropoliisia ei ole eikä tule. Nytkin Stadin poliisin määrärahat ovat niin vähissä, että lähes 70 poliisin työpaikka on vaarassa.
Tuollainen hieman epämääräinen viivyttäminen ei antane vartijoille oikeutta ottaa ketään kiinni odottamaan poliisia ja sakotusta.

Rikoslaki 23 sanoi:
Joka huomattavasti haittaa yleisen ilma-, raide- tai vesiliikenteen kulkua, on tuomittava liikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Tieliikenteen ja raitiovaunuliikenteen häirinnästä säädetään tieliikennelaissa.
Taitaa olla liian rankka pykälä tähän asiaan.
 
Miten muistan että jossain olisi puhuttu että junat kulkisivat entistäkin tiheämmin? Ei luulisi olevan enää syytä hidastaa muiden matkustajien matkan kulkua, kun seuraavan metron saapumisen voisi laskea sekunneissa?

Jos vuoroväli tulee olemaan vaikka 3min välillä Tapiola-Itäkeskus niin silloin Mellunmäen ja Vuosaaren haaroilla väli on 6min joten ei nyt ihan sekunneissa pysty laskemaan. Ainakin tulee riittämään juna/asemavalvojille työtä kun opettavat nuorisolle ja miksei vanhemmillekin matkustajille miten metrossa käyttäydytään.
 
automaattimetro ilmoittaisi valvonnalle viivästyksestä ovien kanssa sekunnissa, valvomosta katsottaisiin kameraan ja kamerasta katsotaan, mihin vaunuun epäilty astuu ja tuntomerkit - todistajina on kamera + matkustajat.

Mitä jos sittenkin asennettaisiin metron oviin väripanokset, jotka värjäisivät ovien välissä seisovan vaatteet merkaten hänet. Näin menetellen seuraavalla asemalla Helsingin metropoliisin erikoisryhmän suorittama tunnistus ja kiinniotto sujuu nopeammin junaa enempää myöhästyttämättä? Tai ehkäpä väripanoksen tilalle voisi harkita hajupanosta jos väriaineesta tulee liikaa sotkua.

---------- Viesti lisätty kello 15:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:47 ----------

.
Taitaa olla liian rankka pykälä tähän asiaan.

Mutta loppuisipa se tavallisen kansan ovien välissä seisoskelu ainakin kuin seinään, jos tuosta napsahtaisi linnaa! Hörhöt tietysti erikseen.

Veikkaisin, että näillä järjestelyillä meidän metron toimintaa tultaisiin katsomaan vähän kauempaakin:smile:
 
Ei riitä!
Vartijat eivät voi sakottaa. Metropoliisia ei ole eikä tule. Nytkin Stadin poliisin määrärahat ovat niin vähissä, että lähes 70 poliisin työpaikka on vaarassa.
Tuollainen hieman epämääräinen viivyttäminen ei antane vartijoille oikeutta ottaa ketään kiinni odottamaan poliisia ja sakotusta.

Taitaa olla liian rankka pykälä tähän asiaan.
No onhan se sama että millä nimikkeellä siellä asemalaitureilla olisi henkilökuntaa - olkoot vaikka lipuntarkastajia, jotka myös opettavat tavoille. Työtehtävinä olisi järjestyksen ylläpito (ilman fyysistä kontaktia, jos häirikkö pakenee ulos, antaa mennä, jos käyttäytyy uhkaavasti, soitetaan poliisille. Ja silloin, kun häirikköjä ei ole, suoritetaan normaali lippujen tarkastus. Lähin tarkastaja saa välittömästi tiedon, jos tietty juna ei pääse lähtemään ovien vuoksi. Tieto voisi tulla täysin automaattisesti.

Luulisi, että häirikkö suostuu epäviralliseen 10 minuutin jäähyyn tai 10 euron palvelumaksuun mainitsemasi virallisen pykälän sijaan, kun hänelle annetaan mahdollisuus valita.
 
Miten muistan että jossain olisi puhuttu että junat kulkisivat entistäkin tiheämmin? Ei luulisi olevan enää syytä hidastaa muiden matkustajien matkan kulkua, kun seuraavan metron saapumisen voisi laskea sekunneissa?

Jossain puhuttiin että jopa 90sek välein voitaisiin ajaa, mutta taisi olla että tullaan ainakin alkuun ajamaan minimissään 2,5min välein, niin että haaroille (Mellunmäki, Vuosaari) saadaan 5min vuorovälit.
 
Luulisi, että häirikkö suostuu epäviralliseen 10 minuutin jäähyyn tai 10 euron palvelumaksuun mainitsemasi virallisen pykälän sijaan, kun hänelle annetaan mahdollisuus valita.
Niinhän sitä luulisi.
Mutta saattaa vaatia lainmuutosta tai viilausta.
Eduskuntahan ei yleensä ole ollut suopea Stadille. Porot ja vastaavat ovat tärkeämpiä kuin Stadilaiset :icon_frown:.
 
Jossain puhuttiin että jopa 90sek välein voitaisiin ajaa, mutta taisi olla että tullaan ainakin alkuun ajamaan minimissään 2,5min välein, niin että haaroille (Mellunmäki, Vuosaari) saadaan 5min vuorovälit.

Juurikin 90 sekunnin vuorovälistä (ja Matti Lahdenrannan suulla jopa nopeammasta) on puhuttu, ja ainakin minä yhdessä asukastilaisuudessa esitin varauksellisisia mielipiteitä tähän. Syynä tähän on, että vaikka en metroa päivittäin käytäkään, niin minäkin häpeäkseni joudun myöntämään, että metron ovien sulkeutumista on tulllut itsekin muutaman kerran hidastettua. :frown:
 
Tämän päivän arvomaailmahan meneekin niin päin, että keksitään syitä, miksei yhteisten sääntöjen rikkomisesta voi rangaista ja mitä kaikkia perusoikeuksia rangaistus rikkoisi.

Myöskään yleistä painetta hyvään ja huomaavaiseen käytökseen ei enää ole, vaan lähinnä välinpitämättömyyttä kaikesta. Metrojunaa omista itsekkäistä tarpeistaan viivyttäville en ole kenenkään matkustajan koskaan nähnyt huomauttavan asiasta. Jotkut jopa hymyilevät myötätuntoisesti, että ehdittepä kuitenkin kyytiin.
 
Lähijunissa tapahtuu sellaistakin, että junasta poistumassa oleva matkustaja huomaa kaukana juoksevan kyytiin yrittävän, ja jää seisomaan oven väliin, kunnes tämä juoksija (joka lopettaa juoksemisen, koska ehtii nyt varmasti) on noussut jo valmiiksi myöhässä kulkevaan junaan.
 
Lähijunissa käy myös niin, että ollaan Helsingin päärautatieasemalla pari minuuttia pitempään, kun myöhästyviä tulee viiden sekunnin välein juosten sisään.
 
Takaisin
Ylös