Automaattinen metro

HKL on nyt sitten sopinut Siemensin kanssa, että rakennetaan puoliautomaattinen metro. Kustannusten arvioidaan alenevan 170 M€.

HKL:n uutinen asiasta: http://www.hel.fi/hki/HKL/fi/uutiset/metron+automatisointiin+muutoksia

Taas usko ihmisen järjenkäyttöön nousi hieman. Mutta silti, kun nyt katsotaan retrospektiivisesti, että mitä oikein oltiin tuolla 170 miljoonalla eurolla ostamassa, niin olihan se ihan järjetöntä. Saksalaista ilmaa, taas?
 
Taas usko ihmisen järjenkäyttöön nousi hieman. Mutta silti, kun nyt katsotaan retrospektiivisesti, että mitä oikein oltiin tuolla 170 miljoonalla eurolla ostamassa, niin olihan se ihan järjetöntä. Saksalaista ilmaa, taas?


Tuossa mainittiin kustannusten alenevan 170 miljoonasta eurosta, ei 170 miljoonaa euroa. Hinta tipahtanee muutama kymmenen milliä.

Toivottavasti uusissa junissa ei sitten ole enää kuljettajille ohjaamoja ja ovien sulku toimii mistä vaunusta vaan langattomasti. Kuljettajista saadaan nimittäin paljon enemmän hyötyä kun heistä tehdään ovensulkijoiden lisäksi samalla myös junien järjestysmiehiä.

On kyllä vähän vaikea uskoa, että laituriovet toimisivat lännessä sen paremmin kuin idässä kun sama kalusto kuitenkin kulkee.
 
Viimeksi muokattu:
Aiemmin lähettämässäni linkissä näkyy kuinka Wienin U-Bahnin Siemens-metrojuna käy itsekseen kääntymässä kääntöraiteella kuljettajan odottaessa asemalaiturilla. Tuolla Wienissä, kuten myös vaikkapa Münchenin U-Bahnissä, on käytössä juurikin Siemensin puoliautomaattinen metro. Myös uusin kalusto on Siemensin toimittamaa. Laituriovia ei ole kummassakaan.
 
Tuossa mainittiin kustannusten alenevan 170 miljoonasta eurosta, ei 170 miljoonaa euroa.

No näköjään, vaikkakin erittäin huonosti ilmaistu, kun siinä lukee "kustannukset tulevat alenemaan -- budjetoiduista kustannuksista 170 M€". Vain kun lisää sen "merkittävästi" sinne väliin, tulkinnan voi tehdä oikein, joskin se on silti vaikea hahmottaa. Tämä viestinnän ammattilainen antaisi kollegalleen tuosta kyllä satikutia. Ei ammattitiedottaja saa tuollaista päästää käsistään, ja HKL:llä pitäisi kyllä sellainen olla.
 
Toivottavasti uusissa junissa ei sitten ole enää kuljettajille ohjaamoja ja ovien sulku toimii mistä vaunusta vaan langattomasti.
Oleellinen osa kuljettajan työtä on nyt ja jatkossa tähystäminen junan kulkusuuntaan radalle, ja tarvittaessa junan pysäyttäminen vaaran uhatessa junaa tai radalle pudonnutta kansalaista. Tämä ei onnistu vaunun käytäviä kävellessä, joten kuljettajan pitää olla ohjaamossa. Liikenteenohjaajallekin pitäisi kertoa että mitä radalla on esteenä, jos on.
Jos olet vaunun käytävillä asiakaspalvelu/järkkärihommissa, niin rytinän jälkeen voi vain arvailla mihin osuttiin, jos ylipäänsä henki kulkee sitä kertomaan.
Ohjaamo tarvitaan työrauhan vuoksi. Ei hallintalaitteet voi olla siten esillä, että kuka vain junassa olija pääsee niihin käsiksi kuskin sivuun tönäisemällä.
Kuljettajista saadaan nimittäin paljon enemmän hyötyä kun heistä tehdään ovensulkijoiden lisäksi samalla myös junien järjestysmiehiä.
No tämä hyödyn irtisaaminen on totta, mutta miten ajattelit ratkaista tämän järkkäriksi ryhtymisen? Nykyisestä sadasta kuljettajasta ehkä 10 on valmiita toimimaan järjestyksenvalvojana. Suurin osa kuljettajista on tullut töihin metrojunankuljettajaksi nykyiseen ohjaamotyöskentelyyn työnhaun yhteydessä kerrotuin ehdoin. He eivät joko omaa valmiuksia tai eivät ole kiinnostuneita järkkärihommista.
 
On tosiaan tiedotteessa suhteellisen epäselvästi (varmasti vahingossa :lol:) kirjailtu tuo kustannusten tippuminen. 1,5 vuotta säädetty ovien kanssa ja tässä on tulos :lol: Onneksi kuitenkin Espoon erityisolosuhteet mahdollistavat/edellyttävät automaattiovet. Metrokioskin toilailut ovat kyllä vertaansa vailla olevaa tahatonta komiikkaa Suomen joukkoliikennehistoriassa.
 
Vanhentuneena ostettu metron asetinlaite on uusittava, mutta se ei edellytä kuljettajien poistamista metrosta. Uusi asetinlaite maksaa 15 miljoonaa, ja sen myötä on mahdollista automatisoida metro. Silloin on vain ostettava uudet rata- ja junalaitteet, hintaa tulee lisää 55 miljoonaa.

Edellä olevassa lainaksessa vuodelta 2005 on "alkuperäinen hinnasto". Aika kalliiksi se siis olisi tullut: 170 miljoonaa alkuperäiseen 70 miljoonaan verrattuna. Kun projektiin aikanaan lähdettiin esiteltiin valtuustolle kolme vaihtoehtoa:
a) ostetaan pelkästää uusi käytönohjaus ja asetinlaitteet.
b) hankitaan puoliautomaatti 50 miljoonalla tai
c) automatisoidaan junat 70 miljoonalla.

Silloin puoliautomaatti hylätiin juuri siksi, että siinä vaihtoehdossa olisi vähiten järkeä. "Kalliit" kuljettajat jäisivät juniin, mutta niin, että heiltä vietäisiin työn mukavin osa - itse junan ajaminen. Puoliautomaattinen järjestelmä tekee kuljettajista vain ovien sulkijoita. Kannattaisiko hankkeessa peruuttaa vielä vähän lisää? ;)
 
.. Metrokioskin toilailut ovat kyllä vertaansa vailla olevaa tahatonta komiikkaa Suomen joukkoliikennehistoriassa.
Hitusen huvittuneena olen seurannut ja miettinyt, että mistä kumpuaa lähes järjestelmällinen metrovastaisuutesi kirjoituksissasi :D
HKL-Metroliikenne on toimiva operaattori, joka pystyy tekemään tulosta vuosi toisensa jälkeen, kokeneen ja hyvän johtajan johdolla, ja henkilöstö voi hyvin. Se, että Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitos automatisoi metroa, ei ole varmaankaan operaattorin syy ja idea. Erota siis toisistaan operaattori ja emoyhtiö, jos tarkoitat metrokioskilla operaattoria :cool:

---------- Viesti lisätty kello 21:19 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:17 ----------

Puoliautomaattinen järjestelmä tekee kuljettajista vain ovien sulkijoita. ;)
Onko näin? Ettei vaan olisi niin, että automatiikka sulkee ovet ja kuljettaja ainoastaan hyväksyy lähtövalmiuden ja tähystää kulkua :cool:
 
Viimeksi muokattu:
No tämä hyödyn irtisaaminen on totta, mutta miten ajattelit ratkaista tämän järkkäriksi ryhtymisen? Nykyisestä sadasta kuljettajasta ehkä 10 on valmiita toimimaan järjestyksenvalvojana. Suurin osa kuljettajista on tullut töihin metrojunankuljettajaksi nykyiseen ohjaamotyöskentelyyn työnhaun yhteydessä kerrotuin ehdoin. He eivät joko omaa valmiuksia tai eivät ole kiinnostuneita järkkärihommista.

No, tehtävät muuttuu. Jos kuljettaminen kiinnostaa enemmän, voi sitten täydennyskouluttautua vaikka ajamaan ratikkaa tai bussia. Ja löytyyhän HKL:ltä vaikka lipuntarkastajan hommia jos järjestysmiehen homma ei kiinnosta.
 
No, tehtävät muuttuu. Jos kuljettaminen kiinnostaa enemmän, voi sitten täydennyskouluttautua vaikka ajamaan ratikkaa tai bussia. Ja löytyyhän HKL:ltä vaikka lipuntarkastajan hommia jos järjestysmiehen homma ei kiinnosta.
Jos pystyisin, niin antaisin sinulle mitalin kirkasotsaisuudestasi. Juuri tällätavalla yksinkertaistamalla asiat oikeassa elämässä hoituvat. Eikö vain, tuosta vaan!

Ploink. Noin:
SVR R1.jpg
 
Varsin asiallista ja ammattitaitoista tekstiä Markku K:lta. On ilo lukea tuollaista tekstiä, josta huokuu ammattiylpeys sekä omaa tointa että edustamaansa raideliikennemuotoa kohtaan. Sekä myös raudanluja luottamus muuta henkilöstöä, erityisesti metrojunankuljettajia, kohtaan.
Hieno päivä teille, Helsingin metron ammattilaiset!

Hieman linkkejä luettavaksi alla (erityisesti kohta:"Linienförmige Zugbeeinflussung bei U-Bahnen und Stadtbahnen"):
http://de.m.wikipedia.org/wiki/Linienzugbeeinflussung
 
Viimeksi muokattu:
Ai löytyy vai? Missä noita HKL:n lipuntarkastajia on?

Ai niin, lipuntarkastajat taitaa olla siirretty HSL:n palkkalistoille.

---------- Viesti lisätty kello 21:56 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:47 ----------

Tässä on muuten videokuvaa Docklandsin puoliautomaatista. Tuolla kuljettaja valvoo vain ovien sulkeutumista ja toimii järjestysmiehenä. Tälläinen on sitten varmaan tulossa Helsinkiinkin.

http://www.youtube.com/watch?v=yUYoO_0JabY
 
Tälläinen on sitten varmaan tulossa Helsinkiinkin.
Ei kun kuljettaja istuu ohjaamossa, antaa lähtövalmiuden ja tähystää eteenpäin. Juna hoitaa itsensä seuraavalle asemalle. Turvaväii voi olla oleellisesti nykyistä pienempi jatkuvan kulunvalvonnan johdosta. Eikös Markku K:kin niin juuri todennut.
 
Tässä on muuten videokuvaa Docklandsin puoliautomaatista.

DLR on täysautomaatti. Ovitoiminnot on jostain syystä haluttu jättää miehitetyiksi, mutta juna ajaa täysautomaattisesti. Puoliautomaatteja Lontoosta lyötyy tuben puolelta. Niissä on kuljettajat ohjaamoissa.
 
Takaisin
Ylös