Automaattinen metro

Eikös Tukholman metron kuljettaja tule jokaiselle asemalle jokin ajoveivi ja ovien sulkemiskapula kädessä varmistamaan ovien sulkeutumisen.
Kuljettajallahan on ovi suoraan laiturille.
 
Jusa sanoi:
Eikös Tukholman metron kuljettaja tule jokaiselle asemalle jokin ajoveivi ja ovien sulkemiskapula kädessä varmistamaan ovien sulkeutumisen.
Kuljettajallahan on ovi suoraan laiturille.

Näin taitaa tehdä. Lisäksi pitkissä junissa taitaa olla tyyppi molemmissa päissä. Mutta ei tämä Helsingissä taida olla tarpeellista, kun on lyhyehköjä junia ja suorat laiturit. Eikös peilit muka riitä?
 
Liikuskelen samoilla vesillä kuin Vesa ja Jusa, että en ole ihan varma siitä miten asiat todellisuudessa ovat, mutta esitänpä vahvat epäilykseni. Monilla Tukholman asemilla kuljettaja tulee ohjaamosta ulos ja kädessään hänellä on langallinen mikrofoni jossa havaintojeni mukaan on myös nappi ovien sulkemiseksi. Asemilla, joilla on kaarevat laiturit eikä kuljettaja näe viimeisten vaunujen ovia, on kamerat viimeisten vaunujen oviaukkojen valvonnan helpottamiseksi. Kuljettaja näkee kameroiden kuvan monitoreista.

(Foorumin käyttäjä nimmerkillä HT on muuten kuvannut metron lähettämistilanteen Tukholmassa)
 
Lauri Räty sanoi:
(Foorumin käyttäjä nimmerkillä HT on muuten kuvannut metron lähettämistilanteen Tukholmassa)

Joo, nyt näyttää muuten tutulta. Monitoreita en muista nähneeni, mutta kuljin baanalla viimeksi varmaan neljä vuotta sitten. Eli muisti saattaa pettää tai sitten monitorit ovat korvanneet yhden työntekijän. No... Onneksi on sentään vielä yksi ihminen per juna.

Edit: Eikä mitä! Tämähän on junan peräpää. Eli on kuljettajan lisäksi varmistaja. Tuollahan on vasemmanpuoleinen liikenne, eikö?
 
Vesa Nurminen sanoi:
Edit: Eikä mitä! Tämähän on junan peräpää. Eli on kuljettajan lisäksi varmistaja. Tuollahan on vasemmanpuoleinen liikenne, eikö?

Ei, se on junan etupää. Ja kyllä, liikenne on vasemmanpuoleista. Tässä ollaan kuitenkin Slussenin asemalla, jossa yhden laiturin molemmin puolin ajetaan samaan suuntaan, joten osa junista ajaa sikäläisittäin väärältä puolen keskilaituria.
 
Vesa Nurminen sanoi:
Monitoreita en muista nähneeni, mutta kuljin baanalla viimeksi varmaan neljä vuotta sitten.
Monitoriavusteista tähystämistä on käsittääkseni harjoitettu vain parilla sellaisella asemalla, joilla laiturit (ja tietenkin raiteetkin samalla) ovat kaarevat. T-Centralen lienee kaikille tutuin esimerkki, mutta on joku tai jokunen muukin. Olisiko ollut Fridhemsplan yksi sellainen (Tb1:n puolella; tämän allahan Tb3 leikkaa ykkösen liki suorassa kulmassa)...
Saapa nähdä, tuoko automaattimetro Helsinkiinkin jotain uudenlaisia kameravirityksiä sitten vaikkapa niiden "asemapäälliköiden" avuksi.
 
Compact sanoi:
Seuraavaksi varmaankin pöhköt rupeavat suunnittelemaan nykyisen metrosysteemin kumipyöräistämistä?
Miksei! Jos tulevat metrolinjat suunnitellaan ja toteutetaan täysin maanalaisiksi, ei kumipyöräisyydelle olisi mitään estettä Helsingissäkään. Itämetronkin maanpäällinen osuus voidaan kattaa ja maisemoida pintatunneliksi. Kumipyöräinen metro on hiljainen ja pehmeäkulkuinen. Siitä vaan kehittelemään! ;)
 
Koetan tässä skenarioida hetken esimerkiksi Hakaniemen "asemapäällikön" työpäivästä. Vai olisiko vaikkapa metroliikennevalvoja sittenkin parempi nimike? Sillä, jos noita päälliköitä olisi jokaisella vilkkaammalla asemalla kaksi, niin olihan siinä päällikoita kerrakseen ;).

Eli menisiköhän homma näin:

Metroliikennevalvojan työpaikka on laiturin puolivälissä oleva koppi, jonka yläosa on kauttaaltaan panssaroitua ja iskunkestävää lasia. Siinä on pieni luukku asiakkaiskontakteja varten ja hänellä on valmiudet myydä kertalippuja sekä tarkastaa matkakortteja. Hänellä on edessään monitorit, joista saa näkyviin monenlaisia tilanteita. Tärkein niistä on näkymä asemalaiturin päästä, jolloin hän näkee tilanteen laajan tilanteen metrojunan vierella. Myös laiturin toisessa päässä on samanlainen kamera. Yksi monitoreista saadaan näyttamään kuvaa junan ohjaamosta käsin, ns. kuljettajamonitori. Lisäksi voidaan nähdä tilanne millä tahansa muulla asemalla, jotta hän pystyy seuraamaan junien liikeitä ja ennakoimaan sen tulon hänen asemalleen. Lisäksi tarvittavat tietoliikenne- ja puhelinyhteydet keskusvalvomoon sekä muualla (mm. poliisiin ja pelastusviranomaisiin) ovat itsestäänselvyys.
Kun metrojuna tulee, on hän nahnyt sen tulon jo Kaisanimesta saakka. Muidenkin junien kulkua hän pystyy siis seuraamaan, mutta tietysti lähin hänen asemaansa lähestyvä juna on niistä se tärkein. Kun juna tulee asemalle ja pysähtyy aina samalle kohdalle. Lattiaan on selkeästi merkitty ovien kohdat ja seisontajarrun kytkeydyttyä junan ovet avautuvat automaattisesti. Matkustajat kiirehtivät sisään ja ulos. Kuluu 10 sekuntia ja ovien sulkeutumisesta kertova varoitusääni sekä digitaalisesti muodostettu "Varokaa sulkeutuvia ovia!"-fraasi kuuluvat. Ovet lähtevät tulemaan kiinni, mutta joku matkustajista vielä rynnii oven valiin. Muut ovet menevät kiinni, mutta tämä matkustaja jää viivästyttämään tätä viimeistä ovea. Metrojunanvalvoja kytkee automatiikan pois napin painalluksella ja tuo ovi siirtyy manuaaliseen valvontaan. Samalla hän ottaa käteensä langattoman mikrofoonin ja kuuluttaa päättäväisesti: "Varokaa sukeutuvia ovia, olkaa hyvä!". Viimeinen matkustaja saadaan pois ovien välistä ja sen lukkiuduttua (muut ovet ovat jo lukossa) junan seisontajarru vapautuu. Juna lähtee ja kiihdyttää reippaasti matkaan. Muutamat kipinät sinkoilevat tunnelissa ja junan ääni vaimenee.
Metroliikennevalvojalla on jo seuraava, Kaisaniemessä lähtoä tekevä juna monitorissaan.

Metroliikennevalvojalla on luonnollisesti metrojunankuljettajan pätevyys poikkeustilanteita varten. Metrovartijat ovat tavittaessa apuna, jos tulee pahempia häiriotekijoitä.

Olisiko metroliikennevalvojan toimenkuva tällainen? Mitä lisättävää, arvon foorumilaiset ja metroliikenteen ammattilaiset?
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaan, ettei useilla asemilla voi sijoittaa työpistettä keskelle. Ellei HKL sitten aio satsata rahaa paljon enemmän. Turvallisuusvaatimukset nimittäin sanelevat, että kokonaan tai osittain maan alla sijaitsevassa työtilassa tulee olla mm. hyvä ilmanvaihto, valaistus näiden varajärjestelmät. Lisäksi poistumistien tulee olla tarpeeksi lähellä, joten asemat menisi uusiksi, mikäli koppi keskelle halutaan.

Kuulostaa aika raskaalta työltä. Musta ei ainakaan tule isona semmoista, musta tulee metronkuljettaja. En minä haluaisi katsoa, kuinka metro parin minuutin välein tulee asemalle ja poistuu muutaman sekunnin jälkeen. Rautatientorilla tai kampissa en haluaisi valvoa ikinä. Joutuisin huutamaan joka kertaa, kun metro itään olisi tekemässä lähtöä. Lisäksi "Varokaa ovia" alkaisi suututtamaan niin paljon, että saisin hermoromahduksen.
 
VR:n ja etenkin Matkahuollon lipunmyyjät asemilla saavat joka päivä kärsiä ne samat iänikuiset kuulutukset, enkä ole ikinä nähnyt heidän hermostuvan niiden vuoksi. Ihmisiä on erilaisia, Vesan ei tarvitse ryhtyä Rautatientorin asemapäälliköksi :)
 
Tota noin nii voitaisko joskus hakea vertaus kohdetta saman kokoisesta kaupungista kuin Helsinki? Ainakin muistaakseni Singaporessa asuu pikkusen enempi väkeä kuin armaassa pääkaupungissamme. Surettaa, että hieno ammattiryhmä on katoamassa historiaan ja aivan suuruuden hullujen suunnitelmien takia.
Tsemppiä teille kaikille sinne metroon entiseltä metrojunankuljettajalta :)
Toivotaan että järki löytyisi myös päättäviin elimiin ja kuljettajat jäisi juniin.
 
pakki sanoi:
Tota noin nii voitaisko joskus hakea vertaus kohdetta saman kokoisesta kaupungista kuin Helsinki? Ainakin muistaakseni Singaporessa asuu pikkusen enempi väkeä kuin armaassa pääkaupungissamme.
Kävisiko tämä: Lausanne noin 250.000 asukasta koko alueella. Anteron mukaan sinne on suunnitteilla seuraava systeemi: Lausanne (2007, M2 extension, rubber-tyred).

http://urbanrail.net/eu/lau/lausanne.htm

pakki sanoi:
Surettaa, että hieno ammattiryhmä on katoamassa historiaan ja aivan suuruuden hullujen suunnitelmien takia.
Tsemppiä teille kaikille sinne metroon entiseltä metrojunankuljettajalta :)
Toivotaan että järki löytyisi myös päättäviin elimiin ja kuljettajat jäisi juniin.
En minakään ole väheksynyt heidän ammattiaan. Olen yrittänyt skenarioida, millaista olisikaan automaattimetron ja siihen liittyvän henkilöstön toiminta Helsingissä. En ole päättajä, joten ne asiat jääkööt osavimpiin käsiin.
 
Viimeksi muokattu:
Köpishän on samaa kokoluokkaa, samoin oikeastaan Tampereen kokoinen Lille, jonka metropolialue on Helsingin metropolialueen kokoinen. Lillessä on toteutettu VAL-tyyppinen automaattinen kevytmetro, jolla on kaksi linjaa.

(hups, unohdin painaa "Lähetä vastaus"-painiketta)
 
Lauri Räty sanoi:
Ne myös todistavat sen, että Helsingin metron matkustajat eivät ole koneita, vaan ihmisiä, joille sattuu arviointivirheitä kun metrojuna ei toimikaan inhimillisiä aisteja tukien.

Oman kokemukseni mukaan oven väliin jäävät ovat useimmiten sokean itsekkäitä opportunisteja, joiden mielestä on ihan reilua viivyttää viidensadan muun matkustajan matkaa jos itse vain säästyy kolme minuutin odottelulta. Ovien ilkivaltainen aukipitely saattaa tietenkin nykyisestäänkin yleistyä jos vastapuolena on tunnistinautomaatiikka.
 
edsel sanoi:
Ovien ilkivaltainen aukipitely saattaa tietenkin nykyisestäänkin yleistyä jos vastapuolena on tunnistinautomaatiikka.
... ja seuraukset ovat nykyistä pahemmat. Ei ole kuljettajaa kuuluttamassa, että pois välistä, ja sitten ovet saadaan kiinni. Kenkä oven väliin, niin automaatin ovi aukeaa kuin hississä ikään, ja ovi ja juna odottavat taas 10 sekuntia, ennen kuin varoitusääni ja -valo alkavat hälyyttää siitä, että kohta ovi menee taas kiinni (ja voi laittaa kengän väliin uudelleen).

Olen nähnyt tämän käytännössä Köpiksessä. Eikä kyse ole ilkivallasta, vaan esim. siitä, etteivät kaikki ihmiset laiturilta ehdi sisään. Tämä kierre tietenkin pahenee, kun eka juna alkaa viipyä, ja odottava ihmismäärä kasvaa pysäkki pysäkiltä.

Luin juuri (Today's railways, June 06), kuinka Kreikassa Tessalonikissa suunnitellaan automaattimetroa, jonne tulee kuljettajat. Jotkut käyvät itse katsomassa, miten nämä asiat toimivat (esim. Docklands) ja eivät toimi (esim. Köpis) ja valitsevat sellaisen "automaatin", joka toimii. Meillä riitti internetselvitys.

Antero
 
Takaisin
Ylös