Automaattinen metro

Ihan mielenkiinnosta kysyn vielä, että viittaavatko kaikki metrokioskilla HKL-Metroliikenteeseen? Olen hämmästellyt tätä jo pitkään, kun yleensä kritisoidaan metrokioskia, mutta kritiikin aihe tai kohde on aivan väärä, jos olettamukseni on oikea.

Eiköhän kyseessä ole "pulju" jossa myydään metroa, eli metromyönteiset viranomaiset.
 
Muiden puolesta en voi puhua ja itse en tuota termiä käytä. Mutta kuitenkin... Minä ymmärrän tuolla metrokioskilla organisatorisesti edesmennyttä metrotoimistoa, jossa irrallaan kaikesta muusta kaupunkisuunnittelusta syntyi oma suunnittelukulttuuri, jossa tavataan esittää miljardiluokan hankkeita noin vain jokseenkin epämääräisten, tai ainakin hyvin puolinaisesti argumentoitujen hyötyjen saavuttamiseksi. Kaipa metrokioskista voi siinä mielessä puhua, että tuo suunnittelukulttuuri ei ole vielä hävinnyt, vaan on paljonkin suunnittelijoita ja päättäjiä, jotka yhäkin toimivat vanhan metrotoimiston hengessä. Näitä sitten löytyy vähän joka organisaatiosta ja varmaan monelta löytyisi myös jokin yhteys tuohon "metrokioskiin". Tuohon ajattelutapaan voi tutustua vaikkapa seuraamalla Seppo Vepsäläisen kommentteja Soininvaaran blogissa. Näitä metrokioskihankkeita ovat vaikkapa Lentokenttämetro, Rantaradan kaupunkiradan muuttaminen metroksi, Laajasalon raideyhteyden toteuttaminen metrona tai vaikka tämä surullisenkuuluisa hanke Viikki-Itäkeskus -metrosta.
 
Tämä käy järkeen, kiitos selvennyksistä.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn vielä, että viittaavatko kaikki metrokioskilla HKL-Metroliikenteeseen? .

Minä olen ymmärtänyt, että kioskilla tarkoitetaan jotain metrosta "päättävää tahoa", se on jäänyt itsellekin hämäräksi, että mikä ihmeen metrokioski. Olisiko joskus ollut joku metrotoimisto? Mutta sillä ei siis viitata käytännön liikenteestä ja kunnossapidosta vastaavia tahoja. Ja tuskin siinä kummemmin kritisoitavaa onkaan.

Tuohon automaattiin liittyen, asemaarkkitehtuurit ja muut on täysin sivuosassa jos itse liikenteen toimintavarmuudessa mennään takapakkia. Lienee automaatille edelleen vaikea paikka saavuttaa nykyisen kaltainen luotettavuus, turvallisuus ja nopeus samaan pakettiin. Vielä kun huomioidaan pohjoiset kelit. Mutta mutta mielenkiintoista nähdä miten asiat etenee.:cool:
 
Itse tulkitsisin metrokioskin vähän samanlaiseksi tokaisuksi kuin autopuolueenkin. Eli monitahoiseksi. Suurin osa jättää lainausmerkit pois, mutta älkää antako sen hämätä, termi on tarkoituksella epämääräinen, jotta ei tarvitse eritellä, ketkä ne pahimmat pässinpäät siellä taustalla on, vaan että jokainen lukija voi tahoillaan tulkita aiemmista viesteistä, mikä tai kuka tämä metrokioski (tai autopuolue) kulloinkin on. HKL-metroliikenteellä on hyvin vähän mitään metrokioskin kanssa tekemistä, joten ei syytä huoleen, MaZo. :smile:

Tuohon automaattiin liittyen, asemaarkkitehtuurit ja muut on täysin sivuosassa jos itse liikenteen toimintavarmuudessa mennään takapakkia. Lienee automaatille edelleen vaikea paikka saavuttaa nykyisen kaltainen luotettavuus, turvallisuus ja nopeus samaan pakettiin. Vielä kun huomioidaan pohjoiset kelit. Mutta mutta mielenkiintoista nähdä miten asiat etenee.:cool:

Juu, tämä on varsin metrokioskimaista toimintaa, että otetaan joku täysin toimiva kokonaisuus, joka tarvitsee vain pienen päivityksen, ja siihen päälle sitten laitellaan pelit ja vehkeet, aivan kuin tarkoituksella halutaan pilata kaikki, mikä nyt jo toimii niin hyvin kuin se vain voi toimia. Itse olen melko varma, että "alkukankeus" tulee kestämään pitkään, ja että tämän jälkeen aletaan sitten keksimään syyllisiä kaikista mahdollisista tahoista. Onneksi internet-aikana tämä tieto on tallessa eikä piilossa parilla hassulla paperiliuskalla.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn vielä, että viittaavatko kaikki metrokioskilla HKL-Metroliikenteeseen?

Muistaakseni Kouvo on lanseerannut tämän metrokioski-nimityksen. Pitäisi kai kysyä häneltä.

Minulle metrokioski merkitsee edesmenneitä metrotoimistoa ja HKL:n suunnitteluyksikköä sekä nykyistä metrosuunnittelua, johon osallistuu toimijoita Länsimetro Oy:stä, HKL:n pääkonttorista ja kai jossain määrin HSL:stäkin, tosin sen rooli kai tässä puuhastelussa on aika pieni. Ns. metrokioskilaisia ei taida siellä olla enää juuri ketään. Metrokioskeilua ovat nämä idiotismit Viikin metroista, asemattomista minimetroista Laajasaloon ja niin edelleen. En tiedä, kenen idea on alunperin ollut tämä "metro ja omakotitaloja Östikaan", mutta se on kyllä niin metrokioskitouhua kuin olla ja voi.

Vaikka itse olen sitä mieltä, ettei länsimetro ole perusteltu hanke, että automatisointi on typerää ja lyhyet asemat typeryyden huippu ym. niin tämä kritiikki ei kyllä kohdistu HKL-Metroliikenteeseen, pikemminkin päinvastoin. Metroa operoidaan kustannustehokkaasti ja luotettavasti ja käsitykseni metroliikenneyksiköstä on muutenkin positiivinen. Esimerkiksi harrastajamyönteisyys on seikka, josta metroyksikkö voi totisesti ihailla, vaikka en itse metroharrastaja olekaan. Ja minua harmittaa myös HKL-ML:n puolesta se, ettei siellä olevaa tietotaitoa ole lainkaan käytetty eikä edes tahdottu käyttää hyväksi automatisointiasiassa. Se tulee menemään pieleen niin pahasti kuin vain voi, ja se kyllä metroyksikössä tiedetään. Mutta metrokioski ei taida kuunnella. :(
 
Yhdyn moniin edellisistä. Metrokioski on juuri se metrolinjausten suunnitelmia tehtaileva taho, ei HKL-Metroliikenne (jota mielestäni ovat nämä metrokioski-nimeä käyttäneet muistaneet arvostaa hyvin hoidetusta työstä; metron liikennöinnissähän ei sinänsä ole mitään huomautettavaa). HKL-suunnitteluyksikön lakattua ja sen viimeisen suunnittelujohtajankin vaihdettua KSV:lle metrokioskia on enää vaikea kohdistaa mihinkään yhteen paikkaan.
 
Tämän vuoksi onkin ollut vaikea ymmärtää mihin metrokioskilla viitataan, mutta nyt on taas sivistyneempi olo. :)
 
Muistaakseni Kouvo on lanseerannut tämän metrokioski-nimityksen. Pitäisi kai kysyä häneltä.
Vastaan omalta osaltani, kun termiä minäkin käytin.

On helppo todeta, että tulkitsen metrokioskin jotakuinkin samoin kuin tässä jo useampi kirjoittaja. Ja kuten heidän viesteistään on käynyt selväksi, on vaikea tai mahdoton määritellä metrokioskia exaktisti. Toinen samaa tarkoittava termi on metromafia, jota on yhtä mahdoton määritellä.

Helpompi ehkä on määritellä, mitä metrokioski ei tarkoita. Ja minusta se nimenomaan ei tarkoita HKL-Metroliikenneyksikköä. Sehän ei ole ollutkaan puuhastelemassa asioita, joita metrokioski on puuhastellut ja puuhastelee. Sitä on kuvannut hyvin ainakin toimittaja Tommy Pohjola HBL:stä. Hänen jutuistaan ja blogistaan on käynyt varsin selväksi, että HKL-Metroliikenne on sivustakatsoja ja -kärsijä näissä metrokioskin asioissa.

Minusta metrokioskin määrittelyssä on sekin vaikeus, että metrokioski on luonut ”metroharhan” (vrt. HS:n taannoinen artikkeli erilaisista harhoista), joka tarkoittaa, että monet ihmiset uskovat metron olevan pelkkää hyvää ja kaikki kritiikki on pahaa ja tuomittavaa. Siten on suuri joukko ihmisiä, jotka ajattelevat ja toimivat samoin kuin metrokioski, mutta he eivät kuulu metrokioskiin, koska he eivät ole aktiivisia toimijoita, vaan seuraajia, myötäilijöitä ja luottamustoimissa tietenkin rahoituksen varmistajia.

Metroharhan uhreja ovat lähes kaikki poliitikot sekä toimittajat. Metroharhan ylläpitäminen onkin metrokioskin tärkein missio, koska sen avulla metrokioski pysyy hengissä. Eli se saa esittämänsä hankkeet läpi ja ensi päätöksen jälkeen lypsetyksi loputtomasti lisää rahaa budjettien ylityksiin ja erilaisiin ”pakollisiin” hankintoihin ja rahareikiin.

Apulaiskaupunginjohtaja Sauri puuttui viime maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa yhteen metroharhan oireeseen, loputtomaan budjettien ylityksiin ja uusiin muka yllättäviin hankintoihin, jotka ovat välttämättömiä, mutta niistä ei alussa puhuttu mitään. Saurin kritiikin lähtökohtana oli kaupugin talous- ja suunnittelukeskuksen lausunto rahankäytöstä. Olisiko tässä merkkejä metroharhan rakoilemisesta, josta on ollut merkkejä myös HKL:n johtokunnan kriittisessä suhtautumisessa automaattihankkeeseen ja päätös lopetta hanke Siemensin kanssa.

Antero
 
Kokonaisuudesta, ei niinkään WSP:n lausunnosta, on vielä todettava, että tietenkin liikennemalli on aivan oikeassa siinä, ettei metroradallakaan tarvita yli 10.000 hlö/h kapasiteettia suuntaansa nykyoloissa.

Kummallista siihen nähden, että Strafican raportin sivun 4 kaaviossa metrolla näyttäisi selvästi olevan yli 10 000 hlö/h suuntaansa jo nyt.
 
Metroharhan uhreja ovat lähes kaikki poliitikot sekä toimittajat. Metroharhan ylläpitäminen onkin metrokioskin tärkein missio, koska sen avulla metrokioski pysyy hengissä. Eli se saa esittämänsä hankkeet läpi ja ensi päätöksen jälkeen lypsetyksi loputtomasti lisää rahaa budjettien ylityksiin ja erilaisiin ”pakollisiin” hankintoihin ja rahareikiin.

Metrokioskin olemassaolo ja identiteetti ovat mielenkiintoinen kysymys, mutta miljardien eurojen arvoinen kysymys on kuka on kioskin pitäjä ja mikä tämän motiivi.

Joitakin nimiähän on keskusteluissa jo heitelty pitkään, mutta jotenkin epäilys valtaa mielen voiko motivaatio olla vain yksittäisen (tai muutaman yksittäisen) henkilön harhaan ajautunut suuruudentavoittelu. Jotenkin en usko tähän. Siihen nähden kyseessä ovat liian isot rahat. Ymmärrän kyllä, että perässäjuoksijoihin ja harhaanjohdettuihin on helppo vedota tyhjällä suurkaupunkiretoriikalla ja kauniilla pilvilinnoilla. Mutta kun tosiasiat näyttävät ihan toisilta niin jokuhan tätä showta pyörittää. Ja sen jonkun motiivi tuskin ovat pilvilinnat vaan raha. Onko niin ettei Unto Valtasen tuomiolla ikinä puhdistettukaan metrotoimistoa lahjonnasta vaan samat voimat (ja heidän seuraajansa) ovat vaikuttaneet taustalla yhtäjaksoisesti kaikki nämä vuosikymmenet, syöttäen koko ajan uutta pajunköyttä herkkäuskoisille ja Helsingin suurkaupunki-identiteetistä epävarmoille poliitikoille ja virkamiehille?

Kysyn vaan retorisesti...
 
Metrokioskin olemassaolo ja identiteetti ovat mielenkiintoinen kysymys, mutta miljardien eurojen arvoinen kysymys on kuka on kioskin pitäjä ja mikä tämän motiivi.

EI sitä kukaan pidä. Kun mutkat oijotaan ja oikein yksinkertaistetaan, niin kyse on rahasta ja vallasta. Meidän yhteiskunta toimii sillä tavoin, että kenenkään ei tarvitse sinänsä syyllistyä vilunkiin ja silti homma pyörii. Joku (rakennusliike, maansiirtoturakoitsija tms) haluaa tehdä rahaa, joku (virkamies, päättäjä tms) uskoo asiaansa ja kun intressi kohtaa, niin syntyy hukkaputkea.

Metrokioski (jonka olemuksen Ville O. Turunen loistavasti tiivisti) ei ole päässyt asemaansa siksi, että kyseessä olisivat pätevimmät ja näkemyksellisimmät joukkoliikennesuunnittelijat, että heidän joukkoliikennevälineensä olisi paras tai edes Helsingin oloihin sopivin tai mistään muustakaan "järkevästä syystä". Metrokioskilla on asemansa siksi, että heidän uskollaan on tehtävissä eniten helppoa rahaa. Vaikutusvaltaisista liike-elämän tukijoista ja suosittelijoista ei ole pulaa, olet sitten poliitikko tai virkamies, kunhan uskot metroon.
 
Joitakin nimiähän on keskusteluissa jo heitelty pitkään, mutta jotenkin epäilys valtaa mielen voiko motivaatio olla vain yksittäisen (tai muutaman yksittäisen) henkilön harhaan ajautunut suuruudentavoittelu. Jotenkin en usko tähän. Siihen nähden kyseessä ovat liian isot rahat. Ymmärrän kyllä, että perässäjuoksijoihin ja harhaanjohdettuihin on helppo vedota tyhjällä suurkaupunkiretoriikalla ja kauniilla pilvilinnoilla. Mutta kun tosiasiat näyttävät ihan toisilta niin jokuhan tätä showta pyörittää. Ja sen jonkun motiivi tuskin ovat pilvilinnat vaan raha. Onko niin ettei Unto Valtasen tuomiolla ikinä puhdistettukaan metrotoimistoa lahjonnasta vaan samat voimat (ja heidän seuraajansa) ovat vaikuttaneet taustalla yhtäjaksoisesti kaikki nämä vuosikymmenet, syöttäen koko ajan uutta pajunköyttä herkkäuskoisille ja Helsingin suurkaupunki-identiteetistä epävarmoille poliitikoille ja virkamiehille?

Metrokioskin pitäjiä tai "sopimusmyyjiä" ovat mielestäni helsinkiläiset itse, ja siinä sivussa jokunen espoolanien ja vantaalainen jotka ihan tosissaan haaveilevat, oli se sitten miten hullua tahansa, siitä että Suomessa olisi joskus kunnon suurkaupunki. Politikot ja johtavat virkamiehet ovat tietysti välikätenä mutta nyt kun keskustelua käydään yhä avoimemmin niin mun mielestäni jokaien voi katsoa itseään peiliin ja kysyä onko metrokioskilainen vai ei ja jos on niin so what! PK-seudulla rakennetaan paljon muutakin kuin metro jotka maksaa paljon rahaa mutta niitä ei kyseenalaisteta niin paljon.

t. Rainer
 
Jani laajentaa kysymystä oikeaan suuntaan. Follow the money on vanha ja toimiva ohje. Joukkoliikennehankkeet eivät suurten rahojen piirejä kiinnosta, jos ne ovat mittasuhteiltaan kohtuullisia ja tavoittelevat ensisijaisesti arkisia parannuksia käyttäjille. Kiinnostus herää, kun investoinnit ovat niin suuria, että niissä alkaa liikkua ylimääräistä jaettavaa.

Siis follow the money: Ketkä omistavat nykyisten ja tulevaisuuteen suunniteltujen metrolinjausten maat, entä kiinteistöt? Ketkä pelasivat aikanaan Marjakehäradan mailla? Onko tontteja, kiinteistöjä, muuta omaisuutta jopa haalittu tarkoituksella tietoisena sopivan poliittisen päätöksen tuottamasta arvonnoususta? Onko sen jälkeen pyritty saamaan aikaan se sopiva päätös? Ketkä kaikki pääsevät osallisiksi alkaneista rakennushankkeista ja millä lapinreissuilla asiaan voi vaikuttaa? Ketkä poliitikot ovat pelanneet raskailla investoinneilla poliittisia tai aineellisia etuja itselleen? Ketkä muut vallankäyttäjät, kuten virkamiehet ovat tavalla tai toisella riippuvaisia jättihankkeista?

Seudulla toimii vain yksi tiedotusväline, jolla olisi kunnolliset resurssit tutkia näitä asioita. Sattuneesta syystä niin ei ole tapahtunut.
 
Takaisin
Ylös