Automaattinen metro

Muutama kuukausi siinä meni, mutta nyt HKL:n tuore johtokunta on saatu palautettua ruotuun. Viime kokouksessa kaikki meni jo ehdotusten mukaan, muun muassa automaattimetron paririvinen tilannekatsaus.
 
Hesari kirjoittaa tänään HKL:n delegaation tutustumismatkasta Nürnebergiin. Artikkeli korostaa sitä, että vaikeuksista huolimatta Siemens onnistui saamaan yhden tunneliradan eli linjojen U2 ja U3 kuljettajattoman liikenteen toimimaan. Syy linjan U1 kuljettajattomuudesta luoppumiseen oli kuljettajattomuuden kannattamattomuus, ei siis se, ettei Siemens pysty toimittamaan automaattia.

Asiat ovat sinänsä oikein, mutta jutusta puuttuu se, mitä näilllä asioilla on merkitystä HKL:n automaattihankkeelle. Meillä kun on tilanne se, ettei ole tarvetta eikä perusteluita kuljettajattomuudelle, kuten Nürnbergin U1:n kanssa on tilanne. Nürnebrgissä tilanne U2:n ja U3:n kanssa on täysin erilainen kuin meillä. Eli siellä U3:n perustaminen johti U2:n keskiosan junamäärän ja vuoroväin tuplaantumiseen, kun U3 pantiin ajamaan samaa tunnelia U2:n kanssa.

Meillä yhteistä Nürnbergin U2:n ja U3:n kanssa on, että molemmissa on kysymys metroradan laajentamisesta. Mutta olennainen ero on, ettei laajennus meillä nosta kuormitetuimman rataosuuden junamäärää. Eli laajennus sinänsä ei edellytä millään tavalla muutoksia liikennöintiin ja rata- ja junatekniikkaan.

Mutta meillä on aivan sama tilanne kuin Nürnbergin U1:n kanssa. Kuljettajattomuus maksaa, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Itse asiassa siitä on vain haittaa, kun linjanopeus laskee ja matka-ajat pitenevät. HKL ei vaan ole koskaan päivittänyt kannattavuuslaskelmia, vaikka hintalappu on rehellisesti laskettuna vähintään kolminkertaistunut ja henkilökunnan väheneminen on myönnetty nollaksi. Hidastuminenkin lienee jo myönnetty, kun laituriovien vaikutusta ei Vuosaaren vuoksi voi enää yleisöltä piilottaa.

Tällä hetkellä ainoa ”hyöty” on Espoon asemien lyhentäminen, jonka on laskettu säästävän Espoon rakentamiskustannuksia noin 50 M€. Vaikka järjestelmän kapasiteetin 33 %:n menetykselle ei laskettaisi mitään raha-arvoista haittaa, 50 M€:n säästö ei perustele 200–250 M€:n investointia.

Antero
 
Meillä yhteistä Nürnbergin U2:n ja U3:n kanssa on, että molemmissa on kysymys metroradan laajentamisesta. Mutta olennainen ero on, ettei laajennus meillä nosta kuormitetuimman rataosuuden junamäärää. Eli laajennus sinänsä ei edellytä millään tavalla muutoksia liikennöintiin ja rata- ja junatekniikkaan.

Tämä väite ei pidä paikkaansa, länsimetron valmistuminen lisää metrojunien määrää ja tihentää vuoroväliä.
 
Tämä väite ei pidä paikkaansa, länsimetron valmistuminen lisää metrojunien määrää ja tihentää vuoroväliä.
Kuten Tlajunen jo totesikin:
Mutta saman voisi tehdä ilman automaattiakin.
Eli metron laajentaminen vaikka Kauklahteen ei vaikuta kapasiteettitarpeeseen siellä, missä tarve nyt on suurin. Se tarve tyydytetään tänäänkin, ilman automaattia ja kuljettajien ohjauksessa, joten laajentamisella Espooseen ei ole asiaan mitään vaikutusta.

Se, että länsimetrosta ollaan rakentamassa epäyhteensopivaa eli ”neljättä raideliikennejärjestelmää” seudulle, on eri asia kuin se, että metroa pidennetään länsipäästä. Vuoromäärän lisäys johtuu epäyhteensopivuudesta, ei laajentamisesta.

Epäyhteensopivuutta on perusteltu rahan säästämisellä. Mutta ei ole rahan säästämistä se, että yhdessä paikassa säästyy 50 M€ ja toisessa paikassa siitä maksetaan 200–250 M€.

Antero
 
Se, että länsimetrosta ollaan rakentamassa epäyhteensopivaa eli ”neljättä raideliikennejärjestelmää” seudulle, on eri asia kuin se, että metroa pidennetään länsipäästä. Vuoromäärän lisäys johtuu epäyhteensopivuudesta, ei laajentamisesta.

Epäyhteensopivuutta on perusteltu rahan säästämisellä. Mutta ei ole rahan säästämistä se, että yhdessä paikassa säästyy 50 M€ ja toisessa paikassa siitä maksetaan 200–250 M€.

Tietysti perustelut automatisoinnista vaikuttavatn ykytilanteessa ontuvilta, mutta silloin kun päätös tehtiin yli 5 vuotta sitten niin tilanne näytti toiselta. Uskottiin mm että se olisi vain vähän kalliimpi kuin kuljettajaa vaativan kulunvalvonnan uusiminen, ja haluttiin ne laituriovet ja lisää vartioita koska ihmisiä näytti tippuvan metrokiskoille vähän turhan paljon ja monet todella pelkäävät matkustaa metrolla järjestyshäiriöiden takia. Länsimetron kanssa sillä on aika vähän tekemistä, lännessä kun ei ole tarvetta kohentaa metron turvallisuutta niillä keinoin kun aiotaan tehdä, mutta idässä on.

t. Rainer
 
haluttiin ne laituriovet ja lisää vartioita koska ihmisiä näytti tippuvan metrokiskoille vähän turhan paljon

Ettet nyt vaan kertoisi vain omista ajatuksistasi? Tätä viestiketjua taaksepäin selaamalla selviää, ettei automaattimetroon pitänyt aluksi edes tulla laituriovia.
 
Raineria on useasti kritisoitu siitä, että hän kirjoittaa omia mielipiteitään naamioiden ne jonkinlaisiksi faktoiksi. Tässä taisi tulla nyt mainio esimerkki asiasta, kun Rainer sai parissa tunnissa neljä höpöhöpöstä syyttävää vastausta.
 
Ketä nämä monet ovat? Minä en ole koskaan törmännyt.
Itseäni ei huvita matkustaa metrolla työmatka-ajan ulkopuolella junissa ja laitureilla usein vallitsevan ankeanlevottoman tunnelman takia, mutta en ymmärrä, miten laituriovet estäisivät järjestyshäiriöitä. Ei kai niissä mitään tunnistinta ole, joka jättää nilkit kyydistä.
 
Itse en ole koskaan uskaltanut käyttää muuta kuin itämetroa arkena klo 17 jälkeen, enkä viikonloppuisin ollenkaan muuta kuin itämetroa.
Varsinkin Espoon ja Kauniaisen suunnan busseissa ja junissa on sellainen meno päällä, että pitäisi olla Securitatesin kaveri mukana. Uskaltaisinko Sittenkään...
Hyvä, että tulee edes automaattinen länsimetro. Vaikka toisaalta ei minulla ole onneksi mitään asiaa inhaan länteen, onneksi.

Ja lopettakaa tuon erään tuotteen jauhaminen. Ei täällä idässä ole yhtään kauheampaa kuin muuallakaan. Täällä on monikulttuurinen ja suvaitsevainen henki, pienin poikkeuksin.
Tämä ei ole umpimielinen itseensäkääntynyt seutu, jossa vielä tuoksuvat viimeisten noitarovioiden savut. Se näkyy myös itämerossa. Ottakaa muut meistä oppia.

Eikä tällaiset jutut tähän ketjuun kuulu. Poista ylläpito, mutta myös muut kuin minun.
 
Viimeksi muokattu:
Itse en ole koskaan uskaltanut käyttää muuta kuin itämetroa arkena klo 17 jälkeen

Minä taas yritän välttää kaikkea mahdollista liikkumista kaikena vuorokauden aikana Hakaniemestä pidemmälle, meno alkaa olemaan jo aika levotonta. Sörnäinen, Herttoniemi, Siilitie, Itäkeskus ja muut siitä pidemmälle ovat jo ihan älytöntä paikkaa, missä en suosittele liikkumaan kello 18 jälkeen. Minut on kerran yritetty ryöstää Itäkeskuksessa, kerran lyöty naamaan Herttoniemessä. Tämä sen takia koska en polta tupakkaa ja minulla ei ole antaa lyöjälle tupakkaa. Kerran uhkailtu Siilitiellä että saan puukosta jos puhun väärällä äänensävyllä mannelle, tässäkin oli kyse tupakasta. Kerran tai kaks saanut jotain idän hiippareita perääni seuraamaan Kontulassa/Mellunmäessä.

Näistä tapahtumista ja muista olen vetänyt johtopäätöksen että en liiku enään Idässä iltaisin, enkä päivisinkään ellei pakko ole, ja onkin kun kouluun menen.
 
Tapahtuu sitä Matinkylässäkin:
Matinkylä – Kauppakeskus Ison Omenan vartijat ottivat maanantaiaamuna kiinni näpistyksestä epäillyn miehen. Mies oli ostosten teon yhteydessä varastanut Kinder-suklaamunan.
Huh mikä paikka.
Turpiinsa voi saada missä vain. Paljon on kiinni omasta käyttäytymisestä.
Olen asunut itä-Helsingissä elämästäni 45 vuotta ja käyttänyt metroa eri vuorokauden aikana jo yli 30 vuotta. Ei vielä ole tullut turpiin.
 
Takaisin
Ylös