Automaattinen metro

Onhan tässä automatisointipäätöksessä se lohduttava seikka että se toteutetaan vasta 5 vuoden päästä, ja tekniikka mahdollisesti ehtii kehittyä tai tulla halvemmaksi siihen mennessä. Jos metroa päätetään pidentää tai rakentaa uusia linjoja ennen sitä, niin tiedetään etukäteen että millainen turvalaitetekniikka niihin tulee, eikä tule sitten yllätyksellisiä jälkiasennuskustannuksia.

Antero Alku sanoi:
Voin arvata, että joukkoliikennemyönteiset puolueet ovat kirkuen tämän hankkeen takana. Valtuusto tulee jälleen tekemään lähes yksimielisen päätöksen keskustatunnelista, joka on taloudellisestikin mielettömän kannattava. Säästäähän se autoilijoiden aikaa varmasti enemmän kuin mikään metrohanke, koska mikään metrohanke ei lisää autoilua niin paljon kuin keskustatunnelin henkilöautometro.
Onkohan näin? En ole kuullut että esim. vihreät olisivat niin innokkaasti keskustatunnelin takana. Itse en lähtisi rakentamaan keskustatunnelia ennenkuin länsimetron tai vastaavien länsiraiteiden ensimmäinen vaihe on valmis, ja saatu kokemusta, vähentääkö se läpiajoliikennettä autoilla kaupungin läpi ja kehäykkösellä, vai ei.

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
R.Silfverberg sanoi:
Onhan tässä automatisointipäätöksessä se lohduttava seikka että se toteutetaan vasta 5 vuoden päästä, ja tekniikka mahdollisesti ehtii kehittyä tai tulla halvemmaksi siihen mennessä.
Siis automatisointi valmistuu 5 vuoden päästä. Tarjoukset automatisoinnista on jo jätetty ja toimittaja yritetään saada valittua jo ennen juhannusta. Valittava tekniikka ja hinta lyödään lukkoon siinä vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:
Helsinkiin on tulos simmonen metro misä ei olk kuski ollenka. Tyättömäks jäävät maanalasen kuskit on tarkotus uurelleensijotta kyypareiks Turku seurusteluravintola Uuteen Apteekkim misä muutenkin parveile virkaheittoi undergroundimiähi.

Radio Sadan "Uutissi Turust" (ei virallissi, mut torellissi) 18.5.2006.
 
Antero Alku sanoi:
Hakasen pitämä asiallinen ja asiantunteva puhe aiheesta löytyy mm. hänen omalta nettisivultaan.
http://www.skp.fi/hakanen/valtuustossa.php?id=170506KVA.txt
Tuossa muuten hyvässä kirjoituksessa hieman ihmetytti se, että alussa sanottiin näin: "Samalla pidämme tärkeänä sitä, että ratkaisuja tehtäessä kuullaan myös matkustajien ja työntekijöiden mielipiteitä", ja kuitenkin puollettiin puoliautomaattista järjestelmää, jota työntekijät eivät kannata. Enkä ihmettele; kuka haluaisi pysyä metrojunankuljettajana jos ajaminen jää pois ja jäljelle jää vain kahden napin painaminen kahden minuutin välein..?
 
HS:n webbisivuilla toimittaja Huhtanen käsittelee automaattimetroa blogissaan. Ulla Rantakokon kommentti tässä linkissä http://blogit.hs.fi/helsinki/?p=152 kertoo karua kieltään Kööpenhaminan automaattimetron todellisuudesta. Rantakokko kertoo asuneensa Köpiksessä vuoden ja käyttäneensä metroa päivittäin.
 
Tämänpäivän helsingin uutisissa oli pitkä mielipidekirjoitus koskien automaattimetroa otsikolla "Helsinki ajaa täysautomaattimetrolla kohti täysturvattomuutta" Artikkeli kokonaisuudessaan kuuluu näin:

Helsingin Uutiset sanoi:
Kööpenhaminan automaattimetrojärjestelmä toki toimii kun matkustajat tuntevat vastuunsa. Eivätkä siis ole samanlaisia kuin helsingissä päivittäin törmäilevät matkustajat, jotka pitävät asemilla väkisin metrovaunujen ovia auki, niin että koko suku ja kaimatkin pääsevät samaan junaan. Se, että kaikki junassa jo olevat sekä seuraavilla asemilla tätä junaa odottavat myöhästyvät, ei merkitse näille itsekkäille yksilöille yhtään mitään.
Muistattehan kai miten takavuosina kävi, kun helsingin metro yritti ajaa nykyistä tiheämpää ruuhka-aikataulua? junat myöhästelivät enemmän tai vähemmän. Metroliikenne oli nykivää ja junat pysähtelivät asemien välillekin, kun edellinen juna vielä vaihtoi matkustajia asemalla.
Nykyinen neljän minuutin vuoroväli runko-osuudella Ruoholahti-Itäkeskus on kaiketi minimi, joka pystytään pitämään riittävän hyvin ja nimenomaan sen takia että junaa ajaa ihminen.
Näin matkustajat voivat luottaa metroon kuin kelloon. Tähän lähestulkoon ehdottomaan täsmällisyyteenhän perustuu helsingin metron suosio. Eikä suinkaan siihen, että metro ei ole vähentänyt yksityisautoilua. Suorat rinnakkaiset bussilinjat N-yöbussilinjoja lukuun ottamatta lakkautettiin ja itäväylän bussikaistat voitiin antaa alati kasvavan yksityisautoilun käyttöön. Helsinkiläistä joukkoliikennepolitiikkaa pahimmillaan?
Jos syöttöbussit liikennöivät noin kahdenkymmenen minuutin välein, luulisi metron viiden(ja "latvoilla" kymmenen) minuutin vuorovälin olevan riittävän tiheä ruuhka-aikojen ulkopuolella.
Mitenköhän paljon muuten helsinkiläinen virkamieskunta manipuloi veronmaksajia ja mediaa syöttämällä näille väärää tietoa? Kööpenhaminan metroasemista ainoastaan tunneliasemilla on lasiseinät ja -ovet laiturinreunoilla, jotteivät ihmiset voi pudota radalle. Tätä vastoin maan pinnalla sekä silloilla olevilla asemilla ei ole näitä turvaseiniä. Joten kuka tahansa voi pahuuttaan sekoittaa metroliikenteen heittämällä avolaiturilta vieraita esineitä radalle. Niin Helsingissä kuin Kööpenhaminassakin.
Entä uudelleen koulutettavat metronkuljettajamme? jos he ovat ovat edelleen HKL:n palkkalistoilla ja virka-asuissa samalla kun painivat hörhöjen ja muiden liputtomien kanssa asemalaitureilla, on henkilöstökustannus edelleen olemassa. Vaikka siis itse metrojunien liikennöinnin kulueristä saataisiin poistetuiksi sekä kuljettajat että heidän henkilökustannuksensa.
Nykyisissä ihmisten ajamissa metrojunissa on automaattiajoon verrattuna yksi oleellinen etu: niissä on ammattitaitoinen elävä kuljettaja. Hänhän ei voi juuri estää väkivallantekoja junan vaunuissa, mutta hän voi koska tahansa hälyttää apua. Kone ei tämmöistä osaa tehdä.
Jos imagosyistä Helsinki haluaa automaattimetron, joudutaan kaikille tunneliosuuksille niiden koko pituudelta (2X4 km) rakentamaan sivulaituri eli hätäpoistumistie matkustajille. Näinhän on jouduttu tekemään Kööpenhaminassakin metron tunneliosuuksilla. Helsingissä työ olisi näin "jälkiasennuksena" varsin vaativa sekä teknisesti että rahallisesti.
Helsingin kaupunginhallitus suositteli kaiketi perehtymättömyyttään ja virkamiestensä johdattelemana valtuustolle hanketta, jonka sivukustannuksia kukaan ei ole laskenut saati esitellyt julkisuudessa. Helsingin metron automatisointi ei siis maksa "vain" 70 miljoonaa euroa, vaan paljon enemmän. Laaskekaapa rehellisesti, kuinka paljon!
Valtuusto päätti hankkia täysautomaattimetron. Veronmaksajana olisin edellyttänyt jo ihan turvallisuussyistä inhimillisemmän puoliautomaattimetrojärjestelmän valitsemista. Se pudottaa metrojunien tekniikan välttämättömän uusimisen hankintahintaakin 20 miljoonaa euroa kuljettamattomaan täysautomaattimetroon verrattuna. Ja mikä oleellista: Kuljettajat jäävät edelleen juniin huolehtimaan matkustajien turvallisuudesta ja junien aikataulussa pysymisestä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Puoliautomaatti ja laituriovet olisivat olleet hyvä ratkaisu Helsinkiin. Näin esim. metrojunan pysäytyspaikka asemalla saataisiin aina samaksi. Saa niitä laituriovia muuten pinta-asemillekin. Alla olevassa linkissä Hongkongin MTR:n uusimman osuuden (Disneyland Resort Line) Sunny Bay-asema, jossa on pinta-asemille soveltuvat "laituriportit". Kuvissa näkyy myös millaisia tulevien metron "maksuporttien" kuuluisi olla.

http://www.gakei.com/drl/sun.htm
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
En usko, että automaattiset ovet soveltuu Helsingin metroon. Nykyäänhän ovien välissä on lähes joka matkalla ainakin yksi ihminen. Minulla on usein tapana huomauttaa ihmisille, etteivät he ole ainoita matkustajia vaan kaikki kärsivät viivytyksistä. Valistus ei kuitenkaan varmaan tehoa.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö on se, että ihmiset eivät päästä pois jääviä ulos, koska pelkäävät ilmeisesti jäävänsä laiturille. Tästä on valistettu aikoinaan tehokkaasti, mutta havaintojeni mukaan keski-ikäiset naiset ja nuoret miehet tekevät tätä nykyään eniten.

Veikkaan, että automaattiset ovet houkuttelevat ihmisiä häiritsemään enemmän metroliikennettä. Kuskeilla on harvoin tapana puuttua ovien väliin jäämistä. Muutaman kerran korvia vihlova töötti(?) on soinut ja kuski saattanut joskus kuuluttaa, mutta junan perälle taas on vaika nähdä, jos ihmisiä kävelee laiturilla.
 
Pari esimerkkiä (videoklippejä) täältäpäin maailmaa, kuinka puoliautomaatti ja laituriovet toimivat.

Shanghai
Shenzhen

Lisänä VAL-tyyppinen täysautomaattinen ja kumipyöräinen metro Italiasta:
Turin
 
Viimeksi muokattu:
vristo sanoi:
Pari esimerkkiä (videoklippejä) täältäpäin maailmaa, kuinka puoliautomaatti ja laituriovet toimivat.

Kahden noin puolen metrin päässä toisistaan olevan oven pitämisen auki luulisi olevan oleellisesti hankalampaa, joten tuo saattaisi toimia täälläkin, jos vain eri kohdissa olevien ovien ongelman saisi ratkaistua. Saattaisi se matalammalla aidalla toteutettu järjestelmäkin toimia, sillä siinä ovien paikalla ei lienee niin suurta merkitystä ja se varmaankin tulisi huomattavasti em. halvemmaksi.
 
Saas muuten nähdä poistetaanko automaation myötä nykyisistä metrojunista ohjaamot kokonaan ja tilalle lisää matkustajapaikkoja? Singaporen automaattimetroissa (varmaan muuallakin) on esteetön näkymä myös eteen ja taakse. Lukitun luukun alla ovat hallintalaitteet, joita mahdollisessa poikkeustapauksessa käytettäisiin.
 
Takaisin
Ylös