Metrohavaintoja 2019

Onko nämä vyöhykkeiden vaihtumisesta kertovat kuulutukset metrossa ja lähijunissa tulleet jäädäkseen? Tuntuu erikoiselta jos tästä tehdään pysyvä käytäntö. Eihän aiemminkaan metrossa ja junissa kuulutettu seuturajan vaihtumisesta.

Oman ymmärrykseni mukaan vyöhykerajakuulutukset ovat vallitseva käytäntö ainakin muualla Euroopassa.
 
Mielestäni tervetullut uudistus, satunnainen matkustaja ehkei tiedä missä vyöhykerajat sijaitsevat kun toiset taas tietävät mutta eivät tule ajatelleeksi asiaa juuri silloin. Kuulutus mahdollistaa lisävyöhykelipun ostamisen.
 
Kenties halutaan muistuttaa BC-lippulaisia heidän alueensa päättymisestä.

Kyse oli A-alueen loppumisesta kertovasta kuulutuksesta. Koska pelkkää A-vyöhykkeen lippua ei voi ostaa, on kaikilla A-vyöhykkeeltä B-vyöhykkeelle siirtyvillä käytännössä vähintään AB-lippu. Eli lipun kannalta ei ole merkitystä tietääkö matkustaja siirtyvänsä A-vyöhykkeeltä B-vyöhykkeelle. Toiseen suuntaan on tietysti merkitystä.
 
8 kuukautta kohta kulunut eikä vieläkään olla saatu jarruvastusvikoja korjattua. Kolme junaa on vielä rikki ja aikaa on vähän yli kaksi viikkoa. Saadaankohan kaikki siihen mennessä korjattua🤔
 
Kyllä ne saadaan vaihdettua. Yhden junan korjaa päivässä, mutta toki on muitakin töitä niin noita ei nyt kauhealla tohinalla ole oltu vaihtamassa.
 
Montako junaa (lasken yhdeksi junaksi 2xM100- ja 2xM200-rungot) vapautuu ruuhkatunneilta, kun kesäaikataulut astuvat voimaan tulevana maanantaina ja metron vuoroväli on myös arkisin aamusta iltaan 3,75 minuuttia?

Toki se on helppo laskea, kun vertaa 2,5 minuutin vuoroväliä 3,75 minuutin vuoroväliin, mutta laskentahaasteen asettaa se, kun en tiedä, kuinka paljon junia sitoutuu siirtoajoihin ruuhka-aikojen alkaessa ja niiden päättyessä. En liioin tiedä sitä, minkä verran junia on päiväaikaan Matinkylän käännöllä "jemessä".
 
Kiinnitin tässä yhtenä iltana huomion illan viimeisen metron kuulutukseen tullessa: Itäkeskukseen lännestä klo 23.49 saapuva M2 on tunnetusti metron viimeinen asiakkaille tarkoitettu vuoro koko vanhan ja uuden metron alueilla.

Tästä huolimatta Itikseen saavuttaessa tulee vakiokuulutus: "Tämä juna menee Mellunmäkeen. Seuraava juna Vuosaareen lähtee samalta raiteelta hetken kuluttua."

"Hetken kuluttua" tarkoittaa tässä nimenomaisessa kontekstissa viikonpäivästä riippuen 5–6 tuntia.

Jäätyäni junasta ja noustuani Itäkeskuksen metroaseman liukuportaat ylös, lippuhallissa raikui automaattikuulutus: "Metroliikenne on tältä illalta päättynyt."

Jos ja kun automaattikuulutuksia on nykytekniikalla näemmä mahdollista tehdä ja metrojen vuoro(numero)t tiedetään, miksiköhän tällaista pientä detaljia ei ole huomioitu kyseisen vuoron kuulutuksessa?
 
VR:n lähijunissa tosiaan on vuoron mukaan säätyvät kuulutukset. Esimerkiksi pelkkä vaihtoyhteys L-junaan saatetaan kuuluttaa eikä kaukojunia tai Kehäradan junia.
 
Kiinnitin tässä yhtenä iltana huomion illan viimeisen metron kuulutukseen tullessa: Itäkeskukseen lännestä klo 23.49 saapuva M2 on tunnetusti metron viimeinen asiakkaille tarkoitettu vuoro koko vanhan ja uuden metron alueilla.

Tästä huolimatta Itikseen saavuttaessa tulee vakiokuulutus: "Tämä juna menee Mellunmäkeen. Seuraava juna Vuosaareen lähtee samalta raiteelta hetken kuluttua."

"Hetken kuluttua" tarkoittaa tässä nimenomaisessa kontekstissa viikonpäivästä riippuen 5–6 tuntia.

Tämä on kyllä ihan validi pointti ja disinformaatiotahan tuossa jaetaan. Metroonkin ehkä joskus saadaan automaattisesti vuoronumeron mukaan määräytyvät kuulutukset, mutta on tuo mahdollista kuljettajan kanssakin hoitaa. Käytännössä viimeiselle vuorolle pitää määrittää kokonaan oma reitti kuulutusjärjestelmään ja sitten kuskin pitää muistaa valita kyseinen reitti viimeiselle sivulle lähtiessä.
 
Vyöhykekuulutukset ja muut uutuudet tuntuvat vielä kahden kuukaudenkin jälkeen puuttuvan kaikista M200-junista sekä suuresta osasta M300-junia.
 
Eikös ne M200 kuulutukset pitänyt kierrättää vielä 2000-luvulla Bombardierin kautta?

Tosin, ei senkään varmaan näin kauaa pitäisi kestää.
 
318:ssa (ainakin B-vaunussa) oli eilen havaittavissa jonkinnäköistä valaistusongelmaa. Vaunun valaistuksessa oli muutama pimeä kohta tasaisin välimatkoin, pituudeltaan ehkä 15 cm. Pimeitä kohtia oli vain toisella puolen vaunua.

Samoin huomasin, että Matinkylään saavuttaessa kuulutettiin vain Matinkylä pääteasema, Matinkylä ändstation... rimpsu, vaikka näytöillä luki kääntöraideversio. Juna tosiaankin meni kääntöraiteelle. Liekö tämän reitin kuulutuksissa jotain ongelmaa?
 
Ite kuullu kans tota kuulutusta joskus ku tullu Matinkylää metrolla. Pitää seuraavil kerroilla kattella et mikä yksikkö kyseessä.
 
Huomasin itsekin eilen 318:n kuulutusongelmat (olin pyörän kanssa vaunussa 318-D, joka saapui Matinkylään klo 17.11):

-Tapiolan kohdalla näytöillä luki vain "TAPIOLA - HAGALUND" - kuulutusjärjestelmä kertoi iloisesti (metro)junan jatkavan Matinkylään

-lisäksi APH:n hieman ylempänä ketjussa mainitsema ongelma kuulutuksissa saavuttaessa Matinkylään
 
Takaisin
Ylös