Minkälaista metrokalustoa uusille metrolinjoille Helsinkiin ja pk-seudulle?

Omiin silmiini ei osu, että tässä keskustelussa niinkään olisi puututtu palon syttymissyyhyn. Sehän voi olla myös mainitsemasi tahallinen teko, ja spekuloida pitääkin sen mukaan mikä voi olla mahdollista, ei pelkästään sen mukaan mikä on todennäköisintä. Tällöin tulipalotilannetta mietittäessä täytyy ottaa huomioon myös syystä tai toisesta aiheutuva voimakas savunmuodostus.

Asemavälit ovat kyllä lyhyitä, ja seuraavalle asemalle on hyvinkin mahdollista päästä varsin onnellisesti. Ja monessa skenaariossa tämä varmasti onkin paras ratkaisu. Tulipaloon varautumisessa ei voida kuitenkaan lähteä siitä, että juna aina pääsee sinne asemalle, vaan pitää varautua myös asemien välille jumiutuneeseen palavaan junaan.
Tartuin ehkä hieman tarpeettomasti tuohon MaZon mainintaan siitä, että tulipalo aiheutuisi jostain joka samalla pysäyttäisi junan. Sen mahdollisuus on aika minimaalinen, varsinkin kun ottaa huomioon junan rullausominaisuudet. Mutta tietysti kaikkeen mahdolliseen pitää aina varautua.

Länsi-metrotunnelin evakuointilaiturit ovat minusta sen verran tehokas ratkaisu, että junakoon pohdinta on suhteellisen turhaa näin turvallisuuden kannalta. Pysähdys, mahdollinen kuulutus ja samanaikaisesti suoja-alueen puoleiset ovet auki, niin juna on ihmisten omat liikkumarajoitteet huomioon ottaen jo käytännössä tyhjä, ainakin sen vaunun osalta jossa mahdollinen palo on. Mikäli joukossa on liikuntarajoitteisia, niin pitää muistaa, että sama ongelma olisi myös yhden pitkän yksikön junassa.

Kyllähän yksi pitkä yksikkö olisi näyttävä, vähittäänkin psykologiselta puolelta turvallisemman oloinen ja myös varmasti ihan kustannustehokas vaihtoehto, mutta pitää muistaa että tällöin vikatilanteessa ainut vaihtoehto on junan hinaaminen/työntäminen ja tästä aiheutuu huomattavia viivästyksiä sekä ongelmia matkustajille.

Varsinkin uuden kaluston käyttöönottovaiheessa näitä mahdollisia ongelmia on paljon ja riski niiden olemassaoloon on iso, vaikka kalusto toimisikin.
 
Takaisin
Ylös