Minusta nykyistä metroa ei voi järkevästi jatkaa mihinkään muualle kuin Vuosaaren satamaan. Jotta sitä kannattaisi jonnekin jatkaa, se pitää ensin muuttaa sellaiseksi, että se tarjoaa jotain etua muihin liikennemuotoihin nähden. Lähinnä moottoritietä ajaviin busseihin.
Helsingin metron konsepti nimittäin on pielessä. Siinä on yhdistetty rautateiden jäykkä geometria ja perinteisten metrojen hidas nopeus. VR:n lähijunaliikenteessä on käytännössä sama geometria, mutta junat kulkevat sentään kovempaa kuin bussit. Ja miksi eivät kulkisi, kun ratageometria sen sallii.
Keskusta-alueella ratageometria johtaa syviin asemiin niin, että pinnalle pääsyyn kuluu 2-3 minuuttia. Siinä on vaikea olla kilpailukykyinen pintaliikenteen kanssa, jopa meidän olosuhteissa, vaikka busseille ei ole etuuksia.
Metron jatkamisessa pitäisikin ensi valita, kumpaan suuntaan konsepti korjataan nykyisestä. Nostetaanko junien nopeus tasolle 120 km/h ja adoptoidaan lähijunaverkon asemaväli 3 km, joka on liityntäliikenneperiaatteelle täysin riittävä tiheys? Silloin linjanopeus voi olla 74 km/h kun 1,5 km asemavälillä se jää 54 km/h:iin. Tai 80 km/h huippu ja 3 km asemaväli jättävät linjanopeuden 60 km/h:iin.
Jos taas halutaan pysyä nykyisessä huipussa eli lähempänä raitioteiden huippunopeutta, pitää siirtyä myös sitä vastaavaan ratageometriaan ja nykyistä lyhyempään vaunun jäykkään pituuteen. Se, mikä sitten linjanopeudessa menetetään, voitetaan saavutettavuudessa ja liitynnän välttämisessä.
Nykyisellään esim. jatko Sipooseen on matka-ajan kannalta toivotonta. Jos sähköjunat kulkisivat Nikkilään asti, sieltä pääsisi yhtä nopeasti keskustaan kuin Sipoosta metrolla.
Antero