Nokkajunien museointi

Kuuleman mukaan nyt olisi tilanne sellainen, että nokkajunien taru päättyy tässä ihan lähiaikoina. Vuodenvaihteen tienoilta alkaen saapuville M300 optiojunille tarvitaan tilaa ja nokkajunat pitää saada pois. Kaksi menee siis suoraa romuksi ja yhdestä mahdollisesti pätkäistään talteen vain pieni osa.
 
Eikö Roihupellossa ole muka tilaa? Laajennuksen kaavamuutoksessa sanotaan valmistauduttavan 25 nelivaunuisen junan lisäykseen, eli sekä olemassa oleviin 20 M300 vaunuun ja nyt näihin viiteen lisää.

Nokkajunathan olivat olleet Ruoholahden kääntöraiteella siltaremonttiin asti. Eikö ne voi olla siellä runsasta vuotta sen aikaa kunnes Kivenlahden jatke aloittaa ja Sammavuoren varikko saadaan käyttöön? Vai tarvitaanko kääntöraiteitakin uudemmalle kalustolle kunnes Sammalvuori on valmis?
 
Luuletko, että näistä olisi mahdollista saada etukäteen tietoa, jos on tulossa jonkun siirtokuljetuksen yhteydessä vielä mahdollisuus nähdä niitä?
 
HKL on toistaiseksi vielä osa Helsingin kaupunkia niin pystyisiköhän nokkajunat säästäämään kuntalaisaloitteen avulla? Nokkajunat olivat kuitenkin protojunia(M1-M6) lukuunottamatta Helsingin ensimmäiset metrot. Luulisi että moni ihminen ymmärtäisi sellaisen arvon.
 
Varikolta puuttuu kaksi säilytysraidetta, joille on pohja olemassa. Liekö ne tuossa kaavamuutoksessa mukana. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että tilaa ei ole ja muutenkin läpi ajettavilla raiteilla seisova liikuntakyvytön juna vaikeuttaa varikon logistiikkaa.
Ruoholahden kääntöraiteen olosuhteet ovat sellaiset, että mitä pidempään junat siellä ovat sitä vähemmän järkeä niitä on säästää. Junat piti tuoda sieltä pois, kun kääntöraide tarvittiin johonkin muuhun käyttöön, eli en tiedä onko nyt edes mahdollista pitää junia kääntöraiteella odottamassa positiivisempaa tulevaisuutta.

Luuletko, että näistä olisi mahdollista saada etukäteen tietoa, jos on tulossa jonkun siirtokuljetuksen yhteydessä vielä mahdollisuus nähdä niitä?

Yleensä kuljetuksia ei julisteta, ettei häiriökäyttäytyjät pääse vaunuja sotkemaan. Vaikka nyt junia viedäänkin romutettavaksi, oranssi väri varmasti vetää puoleensa oman taiteensa muille pakkosyöttämisestä kiinnostuneita ja maanteilla matkaava tuherrus saa näkyvyyttä päämäärästä huolimatta.

HKL on toistaiseksi vielä osa Helsingin kaupunkia niin pystyisiköhän nokkajunat säästäämään kuntalaisaloitteen avulla? Nokkajunat olivat kuitenkin protojunia(M1-M6) lukuunottamatta Helsingin ensimmäiset metrot. Luulisi että moni ihminen ymmärtäisi sellaisen arvon.

Onhan näillä toki historiallista arvoa ja itsekin toivoisin kaiken vanhan kaluston säästyvän jälkipolvien ihmeteltäväksi. Säilömiseen ja ylläpitoon pitäisi kuitenkin olla tilaa ja rahaa, joita ei minun ymmärtääkseni nyt ole kumpaakaan. Yhtiöittämissuunnitelma tuskin parantaa tilannetta.
 
Luulisi ettei tila ainakaan ole mikään ongelma jos halua on tarpeeksi. Eihän niitä täydy säilyttää metroverkolla vaan ne voidaan hinata jonnekin käyttämättömälle raiteelle valtion rataverkolla.

Raha voi olla ongelma mutta taaskin jos on halua niin valtion kaupungilta varmaan heruisi tarpeeksi rahaa säilytykseen.
 
Mielestäni Museoviraston pitäisi myöntää huomattava avustus ainakin yhden Nokkajunan vaunuparin museointiin. Virasto on erikseen maininnut myöntävänsä liikenteen kulttuuriperinnön avustuksia, ja maailman ensimmäinen taajuusmuuttajakäyttöinen kulkuneuvo historialliselta arvoltaan hyvin suuri.
 
Ei se Museovirasto myönnä mitään, jos ei kukaan hae. Pitäisi olla joku sellainen taho, jolla on kiinnostusta, uskottavuutta ja tilat. Vaan eipä sellaista tahoa taida tästä maasta löytyä.
 
Lisäksi valtionavustuksen saamiseksi tulee tuolla taholla olla realistinen ja todennettava taloudellinen resurssi/intressi toiminnan ylläpitämiseksi pitkällä tähtäimellä sekä toimintaan liittyvä osaaminen. Ehkäpä kyseeseen voi tulla jokin raideliikennemuseo tai vastaava, jos sellainen on olemassa?
 
Ainakaan Hyvinkään rautatiemuseo ei ole niitä aikaisemmin halunnut ottaa kokoelmiinsa. (Ehkäpä juuri tilanpuutteen takia?)
Siellä niiden paikka kyllä eniten olisi, kun ovathan ne saman tehtaan tuotoksia monen muun VR:n kaluston kanssa.

Onneksi youtubessa on sentään videoita nokkajunasta, joten täysin kokonaan se ei tuleviltakaan sukupolvilta pääse katoamaan.
 
Kuuleman mukaan nyt olisi tilanne sellainen, että nokkajunien taru päättyy tässä ihan lähiaikoina. Vuodenvaihteen tienoilta alkaen saapuville M300 optiojunille tarvitaan tilaa ja nokkajunat pitää saada pois. Kaksi menee siis suoraa romuksi ja yhdestä mahdollisesti pätkäistään talteen vain pieni osa.

Onko asiasta tuoreempaa tietoa, kun vuodenvaihde alkaa jo olla aikas lähellä?
 
Viimeinen tieto jonka olen itse saanut (joka on jo aika vanha) oli, että lokakuun aikana pitäisi tulla päätös romutuksesta. En tiedä onko päätöstä vielä tehty.
 
HKL:n Facebook-sivuilla mainittu, että tänään viisi vanhaa metrovaunua lähtee kierrätykseen - onko joku nokkiksen vaunuista saanut lisäaikaa kenties museotilan etsimiselle?

Harmi juttu joka tapauksessa. Olisin nuo mielelläni nähnyt itse peruskorjattunakin säilyttäen toki omat pienet erikoisuutensa, kiipeämissuojien puutteen ja sadevesikourut oven päällä. Nythän M100-junia on nykyiseen liikennöintipituuteen nähden aina yksi liikaa/liian vähän, joku vaunupari jää vääjäämättä aina yksin.

Olen myös vuoden 2017 jälkeen odottanut jotain museoajoa tai vastaavaa, kun kuitenkin maailmankin mittakaavassa kyse on erittäin merkittävistä junista tekniikkansa osalta. Ovien sulkemismerkkiääni, hieman sarjajunista eroava äänimaailma ja 90-lukua hönkivät kuulutukset olivat jotenkin oma juttunsa kuitenkin.
 
HKL vastasi kyselyyni, että vaunu 104 menee museokäyttöön Helsingin kaupunginmuseoon. Kertoivat sen olleen parhaassa kunnossa.
 
Takaisin
Ylös